Arkisto vuodelta 2012
Turkin viisuedustajaksi valittiin tammikuun alussa hieman tuntemattomampi artisti nimeltä Can Bonomo. Nyt hänen edustuskappaleensa on julkaistu ja esitetty ensimmäisen kerran.
Vahvoin etnovivahtein maustetun sävelmän nimi on “Love me back”. Viulut antavat kappaleelle myös hieman juutalaista makua, mikä onkin ymmärrettävää, sillä kappaleen itse säveltänyt Bonomo on turkinjuutalainen. Sanat on kirjoittanut Infact Saban ja tuottajan tehtävissä on puolestaan toiminut Can Saban.
Viime vuonna Turkki jäi historiallisesti finaalin ulkopuolelle. Tänä vuonna maa kilpailee finaalipaikasta toisessa semifinaalissa toukokuun 24. päivänä. Lue lisää »
Tulevana viikkona euroviisujen ystäviä hemmotellaan useana iltana. Helsingin viisuviikonloppu alkaa jo torstaina ja viikonlopun ohjelmassa on luvassa on esimerkiksi euroviisukaraokea ja euroviisudiscoa. Mukana menossa on myös D’Nash, Espanjan edustusryhmä vuodelta 2007.
Mann’s Street -ravintolassa lauletaan euroviisukaraokea torstaina 23.2., jolloin koko ilta on pyhitetty euroviisuille. Euroviisukaraoke alkaa kello 20.00 ja illan isäntänä on KJ Tony Pokkinen. OGAE ID-kortin haltijoille on luvassa etuja. Sisäänpääsy hoituu narikkalipun hinnalla. Jatkossa viisukaraoke järjestetään Mann’s Streetillä joka kuukauden viimeinen torstai.
Ravintola Mann’s Street, Mannerheimintie 12 A.
Lue lisää »
Samana iltana, kun Suomen edustaja Eurovision laulukilpailuihin Bakuun valitaan Helsingin jäähallissa, on suomalaisia kiirastulessa myös Liettuan Yleisradioyhtiö LRT:n studioilla Vilnassa. Legendaarisen Movetron-yhtyeen Jukka Tanttarin ja Timo Löyvän tekemä kappale “Medieval love” on nimittäin selvittänyt tiensä Liettuan euroviisukarsintojen semifinaaleihin, joista neljäs ja viimeinen käydään ensi lauantaina. Liettuan viisusäännöt edellyttävät esityksen pääsolistin olevan maan kansalainen, joten yhteistyökumppaniksi löydettiin paikallinen Vaida Narkeviciute. Viisukuppila selvitti minkälaisesta tytöstä on kyse.
Viisukuppila: Kertoisitko hieman itsestäsi?
Vaida: Olen kotoisin pienestä kylästä Liettuan maaseudulta. Asuin siellä vanhempieni ja veljeni kanssa, jotka minun suurimpia fanejani.
Lauloin jo lapsena koko ajan. Esiinnyin kaikissa mahdollisissa juhlissa, mutta lauloin muutenkin koko ajan missä tahansa kuljinkin. Musiikki on ollut elämäni lapsesta lähtien. Musikaaliset lahjani huomattiin jo leikkikoulussa, kun olin vasta 3-vuotias. Teini-ikäisenä harrastin muitakin taiteellisia lajeja, kuten piirtämistä, tanssimista, balettia ja näyttelemistä, mutta en koskaan ole hylännyt laulamista ja musiikkia. Musiikki on elämäni.
Alkukuusta uutisoimme israelilaisen rock-pop-yhtyeen Izabon edustavan maata Bakun euroviisuissa. Alkujaan heidän kilpailukappaleensa “Time” oli tarkoitus kuulla kuulla julkisuudessa vasta 1. maaliskuuta. Nyt tämä ehkä hivenen brittipoppi-tyylinen kappale on kuitenkin jo kuultavissa Youtubessa. Bakussa Israel kisaa Suomen tavoin ensimmäisessä semifinaalissa 22. toukokuuta.
Georgialaiset puhelinäänestäjät ja tuomaristo ovat valinneet maan viisuedustajan Bakuun. Eniten ääniä sai 31-vuotias Anri Jokhadze ja sangen persoonallinen sävelmä “I’m a joker“. Muita sijoituksia ei julkistettu.
Jokhadze ei ollut ensimmäistä kertaa mukana Georgian karsinnoissa, sillä vuonna 2009 hän kilpaili kappaleella “I”, joka ei tosin sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Vuonna 2008 Jokhadze lauloi Diana Gurtskayan esittämän Georgian euroviisun taustoja Belgradissa.
Georgia kilpailee toisessa semifinaalissa Bakussa.
Keskustele aiheesta foorumilla.
Moni odotti Italian yleisradion RAIn valitsevan edustuskappaleensa Bakuun San Remon laulukilpailun yhteyessä. Toisin kuitenkin kävi ja RAI julkisti vasta valinneensa tulevan edustusartistin San Remon finalistien joukosta. Bakun viisuissa Italiaa edustaa 32-vuotias Nina Zilli ja hänen kilpailukappaleensa julkaistaan myöhemmin.
Myös Ruotsin ja Viron karsinnat ovat omalta osaltaan vilkastuttaneet päivämme uutisantia jo valittujen tai esitettyjen viisukappaleiden lisäksi. Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, illan kruunaavat vielä viisu-uutiset Italian San Remosta. Mutta sitä ennen siis pikakatsaus naapureidemme karsintatuloksiin.
Ruotsissa kisattiin tänään jo kolmas MF-alkuerä, josta finaaliin pääsivät Molly Sandén – “Why am I crying” ja Björn Ranelid ft. Sara Li - “Mirakel”. Andra Chansenissa nähdään puolestaan Youngblood – “Youngblood” ja Andreas Johnson – “Lovelight”. Jäljellä on vielä yksi alkuerä ja Andra Chansen ennen kuin Ruotsin edustaja valitaan Globenissa 10. maaliskuuta.
Virossa kisattiin tänään ensimmäinen kahdesta semifinaalista. Sieltä tiensä finaaliin selvittivät seuraavat viisi kappaletta: August Hunt – “Tantsulõvi”, Loss Paranoias – “Valedetektor”, Ott Lepland – “Kuula”, Liis Lemsalu – “Made up my mind” ja Pop Maniacs – “I don’t know”. Viikon päästä Virossa valitaan toiset viisi finalistia ja koko kisan voittaja ratkeaa 3. maaliskuuta Tallinnassa.
39-vuotias Nina Badrić lähtee tavoittelemaan Kroatialle viisumenestystä kappaleella “Nebo”, mikä tarkoitaa suomeksi taivasta. Tämä kroatiankielinen balladi esitettiin tänään ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Kyseinen kappale on Ninan tuoreimman albumin nimikkobiisi, tosin uudelleen sovitettuna ja lyhennettynä. Huhut kertovat, että kappaleesta olisi levytetty myös englanninkielinen versio, mutta virallista vahvistusta asialle ei ainakaan vielä ole. Nina ja Kroatia tavoittelevat finaalipaikkaa Bakussa toisesta semifinaalista 24.toukokuuta.
Latvian 13. euroviisuedustajaksi on valittu Anmary ja kappale “Beautiful song“. Kappaleen ovat tehneet Ivars Makstenieks ja Rolandins. Superfinaaliin selviytyivät myös Mad Show Boysien “Music thief” ja Samanta Tina & Dāvids Kalandijan “I want you back”. Voittaja valittiin tuomariston ja puhelinäänten yhteispisteiden perusteella.
Latvia kilpailee Bakun ensimäisessä semifinaalissa toukokuun 22. päivänä.
Keskustele aiheesta foorumillamme.
Ukrainaissa kisattiin tänään iltapäivällä maan viisukarsinnat, jonka voittoon ylsi ukrainalais-kongolainen 32-vuotias Gaitana Essami. Hänen kilpailukappaleensa “Be my guest” voisi nimensä puolesta olla Bakun viisuedustuksen lisäksi myös kutsu ensi kesän jalkapallon Euroopan mestaruuskisoihin, joita Ukraina isännöi yhdessä Puolan kanssa.
Ukrainan pääkaupungissa syntyneen Gaitanan isä on kongolainen ja laulajatar on viettänyt myös osan lapsuudestaan Brazzavillessä. Esikoisalbuminsa vuonna 2003 julkaisseen Gaitanan kerrotaan olevan Ukrainan ainoa afro-ukrainalainen tähti.
Kuva: www.gaitana.com


