Arkisto vuodelta 2012

Keskiviikko valkeni Bakussa todella helteisessä säässä. Lämpömittari kohosi jo aamun tunteina yli kolmenkymmenen asteen ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Crystal Hallin alueella oli myös liikennejärjestelyt saatu kuntoon ja homma alkaa muutenkin toimia järjestäjiltä. Pressikeskukseen on ilmaantunut esimerkiksi kahviautomaatti (joka ei tosin tällä hetkellä vielä toimi), myyntiin on tullut suolaisia välipaloja azerbaidžanilaisten leivosten ja hedelmien lisäksi. Aamun harjoitusohjelmakin alkoi aikataulussa. Alkaa siis näyttämään lupaavalta, että kaikki suurimmat ongelmat on ehditty korjaamaan varsinaiseen viisuviikkoon mennessä.

Slovenia aloitti päivän harjoitusrupeaman. Eva Boto taustalaulajattarineen oli pukeutunut valkoisiin vaatteisiin ja ryhmittyneet patsasmaisesti ympäri lavaa. Ennen kameraharjoitusten alkua ilmaantui pieniä teknisiä ongelmia, jotka kuitenkin korjattiin tuotantotiimin toimesta muutamassa minuutissa. Tämä ennakoi kuitenkin sitä, että pientä viivästystä aikatauluun tänäänkin on luvassa. Laulussa ei Evalla ole ongelmia ja esityskin on ihan kaunis. Koreografia kuitenkin saattaa olla liian taiteellisuutta tavoitteleva lähikuvineen, ruudun läpi vaikutelma on hitusen kylmä ja esittämällä esitetty.

Lue lisää »

Kolmen hektisen harjoituspäivän jälkeen Viisukuppilan ja escstatsin toimitukset ehtivät vihdoin eilisiltana piipahtamaan myös tämänvuotisella Euroclubilla. Paikka täytti odotukset ja muutaman vuoden tauon jälkeen Euroclubilla on jälleen riittävästi tilaa isommallekin määrälle bilekansaa. Paikalla nähtiin myös muutamia jo ensimmäiset harjoituksensa läpivetäneitä artisteja, jotka selkeästi nauttivat Bakun Euroclubin rennosta ja lämminhenkisestä ilmapiiristä.

 

Kurt Euroclubilla -video

Soluna Euroclubilla -video

Katso myös kuvagalleriamme

Lue lisää »

Kun tekniikka- ja kameramiehet olivat saaneet syötyä lounaansa, oli Valko-Venäjän aika suorittaa ensimmäiset harjoituksensa. Mustat asut ketjuineen näyttivät hyviltä kamerassa ja toivat hieman rock-uskottavuutta Litesoundin kilttien poikien habitukseen. Esitykseen saatiin eloa myös kengillä, jotka mahdollistavat kitaransoittajien tasapainottelun yhdellä jalalla kaatumatta. Kappaleen loppupuolella laulaja Dmitri käväisi vielä catwalkilla kameran seuratessa häntä. Biisi toimi kyllä Crystal Hallissa paremmin kuin Valko-Venäjän karsinnoissa. Tuhdimpi saundi saattaa nostaa kappaleen balladien valtaamassa semifinaalissa myös mustaksi hevoseksi, mutta vaikeaa finaaliin pääsy tulee Valko-Venäjälle joka tapauksessa olemaan.

Portugalin harjoitukset olivat melko yllätyksettömät. Filipa taustajoukkioineen veti lavalla ennakkoon hyvin harjoitellun israelilaistyyppisen joukkokoreografian Filipan aina välillä eroten viidestä taustalaulajan muodostamasta ryhmästä. Laulu Filipalla sujui vahvasti ilman virheitä. Semifinaaliasuakaan Filipalla ei ollut vielä päällä, vaan asua vilautettiin lavan valoissa pukupussista kameralle. Nopea vilautus osoitti, että Filipan päällä tullaan näkemään pitkä, yksiolkaiminen ja kokonaan kultainen paljetti-iltapuku.

Lue lisää »

Viisukuppila tapasi Islantia vuonna 2008 edustaneen Eurobandin toisen puoliskon Friðrik Ómarin tänään lehdistökeskuksessa. Vaikka vaaleaa miestä ei nähdäkään tänä vuonna mukana Islannin esityksessä, halusi hän lähteä Bakuun kannustamaan Islannin tiimiä.
- Olemme olleet Gretan kanssa ystäviä jo pitkään, joten oli mukava tulla paikan päälle kannustamaan häntä ja Jónsia, Friðrik kertoi.
Friðrik tiesi myös kertoa meille, että Suomen kappale on yksi Gretan suosikeista tänä vuonna.
- Greta tykkää kovasti juuri tämäntyyppisestä hieman folk-elementtejä sisältävästä musiikista.
Ja vaikka Friðrikiä ei viisulavalla tänä vuonna nähdäkään, tekee mies edelleen aktiivisesti musiikkia kotimaassaan ja kertoi muutenkin voivansa hyvin.

Lue lisää »

Kaikkia teknisiä ongelmia ei vielä ennen Alankomaiden harjoitusta oltu ratkaistu. Joan Franka joutui siis pariinkin otteesseen odottelemaan lavalla tyhjän panttina. Itse esitys on varsin sympaattinen ja noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin maan karsinnoissa keväällä. Joanilla on suuri intiaanipäähine päässään lavalla. Takanaan hänellä on taustalaulaja ja catwalkilla oli neljän pojan country-henkinen bändi banjoineen ja viuluineen. Esityksen lopuksi soittajat saapuvat Joanin rinnalle lavalle. Viimeisessä vedossa lavalla olleet suuret tulipadat sytytettiin, mikä toisaalta lisäsi intiaanipäähineen tuomaa Roger Pontare –tunnelmaa, mutta toivat myös lisää lämpöä esitykseen ja näyttivät hyviltä kameroissa.

Lue lisää »

Tiistaina alkoivat toisen semifinaalin ensimmäisen puoliskon kappaleiden harjoitukset. Baku on yhä helteinen, mutta edellisiä päiviä tuulisempi. Tuuli ja muutaman edellisenpäivän tuoma kokemus helpotti myös järjestäjien hikoilua. Harjoitukset nimittäin pystyttiin aloittamaan lähes ajallaan ja suurimpien teknisten ongelmien yli oli jo päästy. Turvajärjestelytkin olivat Crystal Hallin ympärillä terävöityneet ja tarkentuneet. Edellisistä päivistä poiketen tänään oli luvassa vain kahdeksan maan harjoitukset, joiden joukossa on muun muassa kaksi vakiomenestyjää: Serbia sekä Ukraina.

Päivän aloitti Serbian viisukonkari Željko Joksimović. Balkanilaiseen tapaan lavalle nousi taustalaulajat, joilla oli mukanaan koko balkanilaisen kylän musiikkiluokan soittimet. Rummut, viulut sekä balkanilaispillit ovat tuttuja jo lukemattomista balkanilaisesta euroviisusta, eikä vähiten Željkon edellisestä henkilökohtaisesta edustusviisusta Lane mojesta. Balkanilaisrytmit täytti hallin hyvin tenhoavalla tavalla ja vakuuttavalla otteella Željko tulkitsi kappaleensa. Ihmeitä saa tapahtua, ettei Serbia olisi finaalissa ja sielä kärkikymmenikössä. Päälleen Željko tulee luultavasti pukemaan tumman puvun sekä liivin, jossa on myös hieman hopean harmaata. Ainakin sellaista asua testattiin pukupussista vilauttamalla esiintymisvaloissa lavalla harjoitusten aluksi.
Lue lisää »

“Euroviisut pump pump, Suomen kansa pump pump”, rallattelee mielenosoittaja joka protestoi illan tv-uusinnassa Eurovision laulukilpailujen kaupallisuutta vastaan. Yle Teeman uusintojen sarjassa on tänä iltana vuorossa vuosi 1976, jolloin Pump oli muotitanssi uusi. Avoimessa sävellyskilpailussa Suomelle haettiin edustussävelmää, joka sisältäisi suomalaiskansallisia piirteitä. Vaihtoehdoissa joikattiinkin ruskasta ja mustalaiskaravaanissa posket hehkuivat ja haitari soi ennen neidonryöstöä. Mannermaisuus vei kuitenkin voiton, kun raadit pääsivät kertomaan mielipiteensä. Voittoisan Fredin kanssa kilpaan käyvät joukko maamme eturivin iskelmäartisteja Markku Arosta Kirkaan ja Anneli Sarista Paula Koivuniemeen. Monica Aspelundkin on mukana, mutta hän saa revanssinsa sitten vasta vuotta myöhemmin.

Lue vuoden 1976 Suomen euroviisukarsintojen historiikki Viisukuppilan historiaosiosta

Keskustele vuoden 1976 Suomen euroviisukarsinnosita foorumillamme

Moldova aloitti toisen harjoituspäivän viimeisen kahden kappaleen harjoitussession. Pasha oli ottanut esitykseensä viisi tanssista ja taustalaulusta huolehtivaa naista. Iloinen tekemisen meininki täyttikin Crystal Hallin kun harjoitukset alkoivat. Koreografia oli hauska sisältäen monia huvittavia jippoja. Lavalla mentiin piirileikkiä, tehtiin pieni kolmen ihmisen ihmispyramidi, ratsastettiin sekä soudettiin ”kanootilla” yhden taustatytön toimiessa Pashan ratsuna ja kanoottina. Esityksen lopuksi kaikki esiintyjät tanssivat catwalkille loppuasentoonsa. Areenalla esitystä seuranneet katsojat pitivät näkemästään ja lähes yhteen ääneen kehuttiin miten hyväntuulinen ja iloinen esitys oli.

Lue lisää »

Toimittajat katosivat lavan edustalta mummojen lähdettyä harjoituksista ja Unkarin aloitettua omansa. Näin oli Crystal Hall taas palannut normaaliin päiväjärjestykseen. Compact Disco oli asettautunut lavan keskelle. Tausta oli punaisena ja sille piirtyi myös sydämiä, kuten kappaleen nimi oli antanutkin odottaa. Alun jälkeen laulaja-Walkó kuitenkin lähti kohti catwalkia ja veti lopun kappaleen sieltä. Kappale on tyylikäs, eikä lauluäänessäkään ollut suuremmin moitittavaa, mutta valitettavasti Walkó näyttää kamerassa hyvin karismaatittomalta. Biisin aineksilla pitäisi päästä finaaliin, mutta valitettavasti esitys ja laulajan habitus saattavat nostaa Unkarille seinän vastaan jo semifinaalissa.

Lue lisää »

Lounastauon jälkeen Crystal Hallin lavan valtasi suloinen mummolauma Venäjältä sekä heidän perässään tullut valtava toimittajien määrä. Buranovon mummot ovat keränneet valtaisasti huomiota jo pitkin kevättä ja ensimmäistä kertaa hallissa olikin ruuhkaa sekä pula hyvistä katselupaikoista. Esityksessään mummot ovat leivontapuuhissa leivinuunin sauhutessa mummojen takana. Kun kutsu juhliin kuului, nousivat mummot tuttuun rivimuodostelmaan. Koreografia oli tuttuun tapaan iäkkäimmiltä mummoilta hukassa, mutta se tuntuu jo kuuluvan esitykseen ja tekee siitä entistä sympaattisemman. Lopuksi uunistakin valmistui toistaiseksi vielä näkymättömät leipomukset, joita sitten tarjottimella esiteltiin. Itse esitys päättyi raikuvien aplodien saattelemana ja on selvää, että Venäjä todellakin taistelee tosissaan tämän vuoden voitosta salaisella udmurttiaseillaan. Lue lisää »

Valitse aihe
Tapahtumat
Trivago hotellihaku
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.









Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut