Suomen Euroviisuklubi OGAE järjesti viime viikonloppuna yhdessä Tallink Siljan kanssa euroviisuristeilyn Tallinnaan. Baltic Princess -laivalla nähtiin viisukaraoken ja -discon lisäksi myös tuttuja esiintyjiä kun CatCat ja Islannin vuoden 2008 edustaja Euroband nousivat lavalle. Lisäksi laivalla nähtiin Miss Divetin euroviisuteemainen drag show. Katso kuvia risteilyltä.
Jo ennen Riian kisoja EBU oli päättänyt uudistaa viisuformaatin ja tästä vuodesta lähtien kaikki mukaan halajavat maat pääsivät osallistumaan joka vuosi. Vuodesta 1993 lähtien oli osanottajia jouduttu karsimaan vaihtelevin menetelmin ja esimerkiksi Suomi pääsi kehnon menestyksensä johdosta kisaamaan vain joka toinen vuosi vuodesta 1994 lähtien. Lisäksi viisuperheeseen liittymisestä haaveili koko ajan lisää maita.
Tällä kertaa ensikertalaisia olivat Albania, Andorra, Serbia-Montenegro sekä Valko-Venäjä ja lisäksi Monaco palasi viisuihin 25:n vuoden poissaolon jälkeen. Suoran finaalipaikan olivat itselleen lunastaneet edellisvuoden kärkikymmenikkö sekä neljä suurta rahoittajamaata. Muut joutuivat selvittämään tiensä finaaliin semifinaalin kautta. Järjestelyä ehdittiin jo kritisoida ainakin siitä, että semifinaalissa kilpailleet maat saivat esityksilleen enemmän näkyvyyttä. Kritiikki ei ilmeisesti ollut täysin aiheetonta, sillä finaalin kärkikolmikko muodostui semifinaalin kautta tulleista lauluista.
Suomen euroviisukarsinta järjestettiin 12 vuoden tauon jälkeen yleisölle avoimena konserttitilaisuutena. Edellisen kerran karsintaan myytiin lippuja vuonna 1961. Paikaksi oli valittu upouusi Finlandia-talo ja liput menivät kuin kuumille kiville. Helmikuun ensimmäisenä lauantaina täpötäydelle salille kajahti 12 ehdokaslaulua, jotka olivat syntyneet Yleisradion mukaan kutsumien säveltäjien kynistä. Mukana oli tuttuja konkareita, mukaan lukien kolme aikaisempien vuosien karsinnat voittanutta säveltäjää, mutta myös uusia lupaavia kykyjä. Säveltäjät saivat itse valita kappaleidensa esittäjän. Uutena elementtinä oli myös kielisäännön vapautuminen ja tänä vuonna kansainvälisessä finaalissa sai jokainen maa laulaa edustuskappaleensa millä kielellä tahansa. Kieli oli mahdollista vaihtaa vielä karsintojen jälkeenkin, mutta jo karsinnoissa kuultiin kaksi kokonaan englanninkielistä esitystä.
Maija Vilkkumaan, PMMP:n ja Irinan jalanjäljissä moni aiemmin englanniksi laulanut naisartisti on nyt julkaisemassa levyn suomen kielellä. Viisuartisteista kielenvaihtoon ovat ryhtyneet ainakin vuoden 2007 viisuedustajamme Hanna Pakarinen (kuvassa) sekä useista viisukarsinnoista tuttu Nylon Beatin Jonna, jonka soolomateriaali on ollut tähän asti englanninkielistä.
Listan jatkoksi voidaan lisätä suomenkielisen levyn jo elokuussa julkaissut Laura Närhi, joka aiemmin levytti englanniksi Kemopetrol-yhtyeessä. Tosin Närhellä oli vyön alla jo ennen tätä yksi suomenkielinen hitti: “Kuutamolla (Se ei mee pois)” vuodelta 2002.
Ensimmäisen suomenkielisen levynsä julkaisua odottava Hanna Pakarinen kertoo Viisukuppilalle, että kielenvaihdos ei ole hetken villitys vaan pidempiaikainen päätös. Lue lisää »
Sveitsi järjestää ensimmäisen julkisen euroviisukarsintansa sitten vuoden 2004. Silloin edustustehtävät langetettiin Piero Esterioren harteille, mutta “Celebrate” kappale jäi semifinaalin hännänhuipuksi nollapistein. Ilmeisesti siitä viisastuneina Sveitsin edustaja on valittu vuodesta 2005 lähtien sisäisesti. Aluksi menetelmä kantoi hedelmää, kun virolainen Vanilla Ninja ja kansainvälinen lauluyhtye Six4one pääsivät finaaliin. Vuodesta 2007 alkaen Sveitsin menestys on ollut heikkoa eikä finaalipaikkoja ole hyvistä yrityksistä huolimatta irronnut. Viime vuonna Sveitsiä edustanut Michael von der Heide oli semifinaalinsa viimeinen, saaden vain 2 pistettä.
Sveitsin karsinta starttaa lokakuussa. Edustajaksi halajavat voivat ladata ehdotuksensa kappaleensa Sveitsin yleisradioyhtiön verkkosivuille. Marraskuussa alkaa äänestys, josta eniten ääniä saavat kappaleet pääsevät finaaliin. Alkukarsinnassa on mukana myös asiantuntijaraati, jonka painoarvo äänestyksessä 50 prosenttia. Finaali järjestetään Kreuzlingenissä 11.12.2010 ja Sveitsin edustaja valitaan yksinomaan puhelinäänestyksellä.
Helsingissä vuonna 2007 viisufanit “Dancing lasha tumbai”-kappaleellaan hurmannut ukrainalainen “kotirouva” Verka Serduchka (kuvassa) haluaa kirkastaa silloisen hopeamitalinsa ja pyrkii uudelleen kotimaansa eurovisioedustajaksi. Viime viikolla Ukrainassa järjestettiin koelaulut, joista valittiin 35 artistia karsinnan toiseen vaiheeseen. Verkan lisäksi mukana on Venäjää vuonna 2009 Moskovan viisuissa edustanut Anastasia Prikhodko. Näistä 35:stä valitaan myöhemmin lopulliset finalistit. Finaalit pidetään 26.-27. helmikuuta 2011.
Katso kaikki 35 jatkoon päässyttä ukranalaisartistia:
Tämän viikon video tulee rakkaasta länsinaapuristamme Ruotsista. “The army” on toinen sinkkulohkaisu Ruotsin viimekeväisen edustajan 18-vuotiaan Anna Bergendahlin viime keväänä ilmestyneeltä esikoislevyltä “Yours Sincerely”.
Anna Bergendahlin artistiesittely. (kevät 2010)
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden tuoreen videon joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Eurovision laulukilpailut ehdittiin pitää kisan ainoassa sosialistimaassa, Jugoslaviassa juuri ennen kuin liittovaltio hajosi ja ajautui verisiin sotiin. Edellisenä syksynä kaatunut Berliinin muuri ja tuleva Euroopan yhdentyminen olivat innoittaneet useita lauluntekijöitä, ja niinpä voittokin meni Italian Euroopan vuonna 1992 syntyvää yhteisöä ylistävälle laulelmalle, tuoden alusta asti viisuissa mukana olleelle maalle vasta toisen voittonsa.
Viimeisillään liitoksissaan natissut Jugoslavian liittovaltio sai kisat isännöitäväkseen kroatialaisen Rivan voitettua vuonna 1989. Järjestelyvastuu meni kroatialaiselle TV Zagrebille, joka valitsi juontajapariksi kokeneet kroatialaiset Helga Vlahovićin ja Oliver Mlakarin. Helga oli jo tullut viisuyleisölle tutuksi lukiessaan Jugoslavian pisteet jo kahdesti tiukkaan tapaan, vuonna 1974 ja 1981, jolloin hän ensiksi joutui ilmoittamaan ettei hänellä ollutkaan maansa pisteitä annettavaksi. Juontajaparin ohella oli kuitenkin koulutettu myös varapari, Rene Medvešek ja Dubravka Marković, joista toinen oli serbialainen. Harjoitusten aikana syntyi draamaa, jonka seurauksena Helga ja Oliver ilmoittivat astuvansa syrjään nuoremman parin tieltä. Tilanne saatiin kuitenkin neuvoteltua siten, että kokeneempi ja yleisölle tutumpi pariskunta jäi kui jäikin hoitamaan juonnot.
Suomen edustaja Moskovan viisuihin haettiin täsmälleen samalla menetelmällä, kuin edustuskappaleemme vuotta aiemminkin. Tohlopissa järjestettiin kolme alkukarsintaa, joissa jokaisessa neljä kutsuartistia esitti laulun. Kaksi heistä eteni suoraan finaaliin ja loput kaksi saivat ”toisen mahdollisuuden”. Toisen mahdollisuuden saaneista esityksistä finaaliin eteni vielä kaksi kappaletta, joten varsinaisessa Suomen karsintafinaalissa kuultiin ja nähtiin kahdeksan kilpailijan taidonnäytteet.
Suomen viisukarsinnan ensimmäinen vaihe eli avoimen kilpailun demokappaleiden vastaanottoaika päättyy pian. Vielä ehtii osallistua, mutta kiirettä täytyy pitää, sillä demojen on saavuttava Yleen ensi tiistaihin kello 16.00 mennessä.
Avoimessa karsinnassa kolme laulua pääsee jatkoon Internet-äänestyksen kautta. Lisäksi Yle saattaa valita yhden tai useamman kappaleen jatkoon ilman karsintoja.
Seuraava jännittävä päivämäärä on 30. syyskuuta, jolloin julkistetaan karsintaan suoraan valitut kappaleet.
Ilmoittautumislomake ja karsinnan säännöt ovat saatavilla Ylen viisusivuilta.


