Yle vastaanotti Suomen euroviisukarsintojen avoimeen sävellyskilpailuun määräaikaan mennessä 277 ehdotusta. Demojen määrä lisääntyi viime vuodesta kymmenellä. Ylen raadi valitsee ehdokkaiden joukosta kappaleet lokakuussa järjestettävään nettikilpailuun. Kisaan valitut kappaleet julkaistaan tämän kuun viimeisenä päivänä.
Lue Ylen uutinen aiheesta.
Keskustele aiheesta foorumillamme.
Länsinaapurissamme Ruotsissa etsitään jälleen uusia tähtiä maan musiikkitaivaalle uuden Idol-tuotantokauden myötä. Ohjelma on päässyt otsikoihin nyt myös Suomessa meille jo entuudestaan tuttujen artistien ansiosta. Suomea vuonna 2005 euroviisuissa edustanut norjalaissyntyinen Geir Rönning, 47, nähtiin koelauluissa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsin versiossa ei ole ikärajaa koelauluihin osallistumiselle. Jatkopaikan itselleen napannut Geir kertoi Iltalehden haastattelussa, että jokainen artisti haluaa itselleen näkyvyyttä ja Ruotsin Idolsin myötä hän saa sitä. Tuttuja naamoja on luvassa lisää sillä Suomen karsintoihin viime tammikuussa osallistuneen Sister Twisterin laulusolisti Elin Blom, 16, (kuvassa) nähdään kisaamassa tämän illan jaksossa.
Päivitys: Myös Elin suoritui mainiosti koelauluista ja selvitti tiensä jatkoon kehujen kera.
Katso Geirin koelaulu “Ain´t no love in the heart of the city”.
Katso Elin Blomin koelaulu “Soulmate”.
Geirin kommentit Iltalehdessä.
Keskustele aiheesta foorumillamme
Viime keväänä Oslon viisulavalla ihastuttanut isäntämaan edustaja Didrik Solli-Tangen hurmaa nyt uudella kappaleellaan “Best kept secret”. Kesällä 23 vuotta täyttäneen Didrikin esikoisalbumin on tarkoitus ilmestyä tämän vuoden marraskuussa.
Kuuntele “Best kept secret” Youtubessa.
Didrikin artistiesittely (kevät 2010)
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden tuoreen videon joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Suomen Euroviisuklubi OGAE järjesti viime viikonloppuna yhdessä Tallink Siljan kanssa euroviisuristeilyn Tallinnaan. Baltic Princess -laivalla nähtiin viisukaraoken ja -discon lisäksi myös tuttuja esiintyjiä kun CatCat ja Islannin vuoden 2008 edustaja Euroband nousivat lavalle. Lisäksi laivalla nähtiin Miss Divetin euroviisuteemainen drag show. Katso kuvia risteilyltä.
Jo ennen Riian kisoja EBU oli päättänyt uudistaa viisuformaatin ja tästä vuodesta lähtien kaikki mukaan halajavat maat pääsivät osallistumaan joka vuosi. Vuodesta 1993 lähtien oli osanottajia jouduttu karsimaan vaihtelevin menetelmin ja esimerkiksi Suomi pääsi kehnon menestyksensä johdosta kisaamaan vain joka toinen vuosi vuodesta 1994 lähtien. Lisäksi viisuperheeseen liittymisestä haaveili koko ajan lisää maita.
Tällä kertaa ensikertalaisia olivat Albania, Andorra, Serbia-Montenegro sekä Valko-Venäjä ja lisäksi Monaco palasi viisuihin 25:n vuoden poissaolon jälkeen. Suoran finaalipaikan olivat itselleen lunastaneet edellisvuoden kärkikymmenikkö sekä neljä suurta rahoittajamaata. Muut joutuivat selvittämään tiensä finaaliin semifinaalin kautta. Järjestelyä ehdittiin jo kritisoida ainakin siitä, että semifinaalissa kilpailleet maat saivat esityksilleen enemmän näkyvyyttä. Kritiikki ei ilmeisesti ollut täysin aiheetonta, sillä finaalin kärkikolmikko muodostui semifinaalin kautta tulleista lauluista.
Suomen euroviisukarsinta järjestettiin 12 vuoden tauon jälkeen yleisölle avoimena konserttitilaisuutena. Edellisen kerran karsintaan myytiin lippuja vuonna 1961. Paikaksi oli valittu upouusi Finlandia-talo ja liput menivät kuin kuumille kiville. Helmikuun ensimmäisenä lauantaina täpötäydelle salille kajahti 12 ehdokaslaulua, jotka olivat syntyneet Yleisradion mukaan kutsumien säveltäjien kynistä. Mukana oli tuttuja konkareita, mukaan lukien kolme aikaisempien vuosien karsinnat voittanutta säveltäjää, mutta myös uusia lupaavia kykyjä. Säveltäjät saivat itse valita kappaleidensa esittäjän. Uutena elementtinä oli myös kielisäännön vapautuminen ja tänä vuonna kansainvälisessä finaalissa sai jokainen maa laulaa edustuskappaleensa millä kielellä tahansa. Kieli oli mahdollista vaihtaa vielä karsintojen jälkeenkin, mutta jo karsinnoissa kuultiin kaksi kokonaan englanninkielistä esitystä.
Maija Vilkkumaan, PMMP:n ja Irinan jalanjäljissä moni aiemmin englanniksi laulanut naisartisti on nyt julkaisemassa levyn suomen kielellä. Viisuartisteista kielenvaihtoon ovat ryhtyneet ainakin vuoden 2007 viisuedustajamme Hanna Pakarinen (kuvassa) sekä useista viisukarsinnoista tuttu Nylon Beatin Jonna, jonka soolomateriaali on ollut tähän asti englanninkielistä.
Listan jatkoksi voidaan lisätä suomenkielisen levyn jo elokuussa julkaissut Laura Närhi, joka aiemmin levytti englanniksi Kemopetrol-yhtyeessä. Tosin Närhellä oli vyön alla jo ennen tätä yksi suomenkielinen hitti: “Kuutamolla (Se ei mee pois)” vuodelta 2002.
Ensimmäisen suomenkielisen levynsä julkaisua odottava Hanna Pakarinen kertoo Viisukuppilalle, että kielenvaihdos ei ole hetken villitys vaan pidempiaikainen päätös. Lue lisää »
Sveitsi järjestää ensimmäisen julkisen euroviisukarsintansa sitten vuoden 2004. Silloin edustustehtävät langetettiin Piero Esterioren harteille, mutta “Celebrate” kappale jäi semifinaalin hännänhuipuksi nollapistein. Ilmeisesti siitä viisastuneina Sveitsin edustaja on valittu vuodesta 2005 lähtien sisäisesti. Aluksi menetelmä kantoi hedelmää, kun virolainen Vanilla Ninja ja kansainvälinen lauluyhtye Six4one pääsivät finaaliin. Vuodesta 2007 alkaen Sveitsin menestys on ollut heikkoa eikä finaalipaikkoja ole hyvistä yrityksistä huolimatta irronnut. Viime vuonna Sveitsiä edustanut Michael von der Heide oli semifinaalinsa viimeinen, saaden vain 2 pistettä.
Sveitsin karsinta starttaa lokakuussa. Edustajaksi halajavat voivat ladata ehdotuksensa kappaleensa Sveitsin yleisradioyhtiön verkkosivuille. Marraskuussa alkaa äänestys, josta eniten ääniä saavat kappaleet pääsevät finaaliin. Alkukarsinnassa on mukana myös asiantuntijaraati, jonka painoarvo äänestyksessä 50 prosenttia. Finaali järjestetään Kreuzlingenissä 11.12.2010 ja Sveitsin edustaja valitaan yksinomaan puhelinäänestyksellä.
Helsingissä vuonna 2007 viisufanit “Dancing lasha tumbai”-kappaleellaan hurmannut ukrainalainen “kotirouva” Verka Serduchka (kuvassa) haluaa kirkastaa silloisen hopeamitalinsa ja pyrkii uudelleen kotimaansa eurovisioedustajaksi. Viime viikolla Ukrainassa järjestettiin koelaulut, joista valittiin 35 artistia karsinnan toiseen vaiheeseen. Verkan lisäksi mukana on Venäjää vuonna 2009 Moskovan viisuissa edustanut Anastasia Prikhodko. Näistä 35:stä valitaan myöhemmin lopulliset finalistit. Finaalit pidetään 26.-27. helmikuuta 2011.
Katso kaikki 35 jatkoon päässyttä ukranalaisartistia:
Tämän viikon video tulee rakkaasta länsinaapuristamme Ruotsista. “The army” on toinen sinkkulohkaisu Ruotsin viimekeväisen edustajan 18-vuotiaan Anna Bergendahlin viime keväänä ilmestyneeltä esikoislevyltä “Yours Sincerely”.
Anna Bergendahlin artistiesittely. (kevät 2010)
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden tuoreen videon joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.


