Arkisto
21. Eurovision laulukilpailu pidettiin jälleen Alankomaissa, tällä kertaa pääkaupungissa Haagissa. Lavajärjestelyt muistuttivat vuoden 1970 lavaa, jossa taustaelementit ja valot muutettiin joka kappaletta varten. Ruotsi aiheutti kohua jäämällä pois, varsinkin kun syyksi ilmoitettiin ylimielisisesti uuden voiton pelko. Turkki ja Kreikka jatkoivat sotaansa viisulavalla: tällä kertaa kotiin jäin Turkki ja Kreikka käytti tilanteen hyväkseen esittämällä propagandalaulun Kyproksen puolesta. Suomi lähti soitellen sotaan kaikkien aikojen kaupallisimmalla viisullaan siihen asti, mutta pumppi ei toiminut kansainvälisiin raateihin. Voittajaksi selvisi jälleen vesitetty Abba-kopio, tällä kertaa Isosta-Britanniasta.
Fredi ystävineen suunnisti siis kohti Alankomaita, joka toimi Eurovision laulukilpailujen isäntämaana jo kolmannen kerran. Haag oli samalla myös kolmas hollantilainen kaupunki, jossa laulettiin viisuja. Vuonna 1958 oltiin Hilversumissa ja vuonna 1970 Amsterdamissa. Kilpailevia maita oli mukana kahdeksantoista, eli yksi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Turkki jättäytyi pois heti edellisvuotisen debyyttinsä jälkeen, koska turkkilaiset eivät halunneet esiintyä samalla lavalla välivuoden jälkeen kuvioihin palaavien kreikkalaisten kanssa. Kisat näytettiin kyllä Turkin televisiossa, mutta Kreikan kappaleen kohdalla esitettiin vain mainoksia.
Esittelyssä Eurovision laulukilpailun ensimmäinen kierros vuonna 1956. Kilpailun toivottiin edistävän sodanjälkeisen Euroopan yhtenäisyyttä ja identiteettiä. Tosin siitä tuli miltei 40 vuodeksi läntisen Euroopan kilpailu, johon vain Jugoslavia pääsi myöhemmin mukaan rautaesiripun toiselta puolelta.
Vuonna 1950 perustettu European Broadcasting Union, EBU, alkoi vuonna 1954 etsiä uusia ohjelmatyyppejä uuteen televisiomediaan. Ensi sijassa siis haluttiin markkinoida televisiota suurelle yleisölle. Italiaaiset ehdottivat oman San Remo-festivaalinsa pohjalta kansainvälistä laulukilpailua. Järjestelyt annettiin Sveitsin italiankieliseen osaan, ja “Eurooppalaisen laulun Grand Prix” keväällä 1956 oli ajateltu tapahtuvan vain kerran.
Abban legendaarinen voitto toi Euroviisut ensi kertaa Ruotsin järjestettäväksi. Aivan koko kansa ei kuitenkaan ollut viisujen takana, vaan Tukholmassa järjestettiin mittavia mielenosoituksia ja varjofestivaaleja viisujen ohella. ”Douze points” lanseerattiin ensi kertaa pistelaskuun tänä vuonna, Suomi saavutti täysin odottamattoman seitsemännen sijan 20. viisufinaalissa, ja kisan voitti Alankomaiden Abba-kopio, jossa oli ehkä kaikkien aikojen banaaleimmat sanat.
Suomen ja muiden Pohjoismaiden vuodesta 1969 vaatimat uudistukset saatiin vihdoinkin voimaan tänä vuonna, kun Heikki Seppälän nimissä luotu uusi pisteidenjakojärjestelmä otettiin käyttöön. Raadit saivat uuden koostumuksen: kunkin maan pisteet antoi 11 henkilön raati, jossa tuli olla kuusi 16-25 –vuotiasta jäsentä sekä viisi 26-55 –vuotiasta jäsentä, näin hieman nuoruutta painottaen. Kultakin maalta otettiin huomioon kymmenen parhaiten ääniä saanutta kappaletta, mutta kärkipään hajonnan aikaansaamiseksi kahdelle parhaalle kappaleelle annettiinkin 10 ja 12 pistettä. Myös nollan saamisen toivottiin jäävän samalla historiaan, tosin siinä ei tunnetusti tälläkään menetelmällä onnistuttu. Eri maiden äänet annettiin kuitenkin esiintymisjärjestyksessä, joten korkein pistemäärä saattoi tulla missä kohtaa taulua tahansa – nykyisen kaltaiseen jännitykseen, jossa ”Douze points” kuullaan joka maasta viimeisenä siirryttiin vasta vuonna 1980.
25:nnet Euroviisut oli tarkoitus pitää ensimmäistä kertaa samassa maassa kahtena vuonna peräkkäin. Israelissa ei kuitenkaan löydettykään rahoitusta ja kisat pidettiin vuoden 1976 näyttämöllä Haagissa. Israel ei lopulta edes osallistunut kisaan ja niinpä arabimaa Marokko teki pikavisiitin viisuihin. Suomi oli etsinyt jotain muuta kuin perinteistä iskelmää tämän vuoden edustajaksi, mutta Vesa-Matti Loirin esitys ei purrut Euroopan raateihin ja jäi jumboksi. Sen sijaan toinen miessolisti aloitti yhden viisuhistorian menestyksekkäimmän uran, jonka myötä Irlanti nousi viisujen suurvallaksi.
Israelissa suunniteltiin pitkään pitää kisat toisen kerran peräkkäin, tällä kertaa amfiteatterissa Välimeren rannalla. Maan parlamentti ei kuitenkaan lopulta antanutkaan järjestäjille tarvittavaa budjettia ja Israelin Yleisradioyhtiö joutui perumaan isännöintinsä. Monesti tilanteen pelastanut BBC ei myöskään nyt ollut kiinnostunut, ja lopulta järjestelyvastuu siirtyi Alankomaille. Siellä oli jo kaikki valmiina vuoden 1976 isännöinnin jäljiltä, joten kisat saatiin sinne pystyyn, vaikka aikaa olikin jo kulunut hukkaan. Lopulta kisapäiväksi päätetty 19.4. sattui myös olemaan kansallinen Varsovan geton kansannousun muistopäivä Israelissa, eikä maa siten voinut edes osallistua vuoden 1980 kisaan. Lisää suolaa Israelin haavoihin lienee ripotellut arabimaa Marokko, joka käytti Israelin poissaolon hyväkseen ja osallistui ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran kisaan.
Kolmannet euroviisukisat pidettiin Hollannin yleisradiokaupungissa Hilversumissa. Iso-Britannia jäi kotiin edellisen vuoden huonosta menestyksestään pettyneenä, sen sijaan Ruotsi otti osaa uutena maana ensi kertaa. Peräti neljä artistia oli jo ottanut aiemmin osaa kisaan ja tämä on myös ainoa vuosi, jolloin kaksi edellistä viisuvoittajaa kisasivat uudelleen samana iltana.
Hollantilaiset koristelivat AVRO-studioiden salin odotetusti tuhansilla tulppaaneilla ja narsisseilla. Kukkia olikin kaikkialla, myös orkesterin seassa. Tänä vuonna koettiin viisuhistorian ensimmäinen vakava tekninen häiriö, jonka vuoksi Italian Domenico Modugnon kappale esitettiin kisan lopussa uudelleen. Ensimmäisenä esiintyneen Italian esitys ei ollut näkynyt Tanskassa eikä Ruotsissa Kööpenhaminan linkin katkettua. Ruotsin ensimmäinen raati oli saanut muutenkin jo matkustaa Göteborgiin antamaan äänensä, sillä Eurovisiolinkkiverkko ei vielä tuolloinkaan ulottunut Tukholmaan saakka. Pohjoisemman Ruotsin katsojille tilattiin filmikopio isäntämaasta ja tuolloin jälkilähetystä seuranneet näkivät jo molemmat Italian esityksetkin.
Viisut saapuivat filmijuhlistaan tutun Rivieran palatsiin ensimmäistä kertaa. Sittemmmin tämä klassinen rakennus on purettu, vaikka siellä järjestettiinkin Euroviisut vielä kaksi vuotta myöhemminkin. Lava oli koristeltu hyvin teatraalisesti karusellein, joista sekä juontajat ja esiintyjät astuivat vauhdista lavalle. Valtava tulostaulu oli kiintopisteenä lavan vieressä. Monaco saapui kisaan ensi kertaa, ehkäpä siksi ettei kisamatkakaan ollut pitkä. Edellisvuonna poissaollut Iso-Britannia palasi kisaan, kun taas Luxemburg piti välivuotta. Kisaan otti siis osaa 11 maata. 10 hengen raadit koostuivat tavallisista ihmisistä asiantuntijoiden sijaan, ohjelman haluttiin olevan enemmän tv-katsojia miellyttävä tapahtuma.Monaco huomasi ensimmäisenä Euroviisujen sääntöjen olevan täysin avoimien laulun esittäjän kansallisuuden suhteen ja aloitti traditionsa lähettää ranskalaisartisteja kisaan. Vain kahdesti on Monacoa edustanut oman maan asukas. Tästä vuodesta alkaen keskenään kilpailivat eri maat ja niiden yleisradioyhtiöt, eivätkä laulut kuten aiempina vuosina.
Kymmenes Euroviisufinaali toi kilpailun nykyaikaan, kun voittajaksi valittiin selkeä popkappale, joka edusti Luxemburgia, mutta oli täysin ranskalaisvoimin toteutettu. Kisa oli myös kaikkien aikojen suurin ja ensi kertaa peräti kolme kappaletta laulettiin englanniksi: Irlanti liittyi mukaan 18. maana, kun taas Ruotsi aiheutti kielisäännön syntymisen esittämällä kappaleensa englanniksi.
Napoliin oli pystytetty pelkistetyn tyylikäs lava, jonka ainoana koristeena oli Eurovision tähtisadelogo. Lisäksi orkesterin yläpuolella nähtiin valtavat urkupillit. Kisan juontaja Renato Mauro esitteli kappaleet ainoastaan italiaksi. Ainoastaan yhdellä maalla oli taustalaulajia, ja solisteja kuvattiin vain puolilähikuvissa. Espanjan artisti tosin sai mahdutettua myös flamencotanssia esitykseensä, joka erosi kaikista muista.
Itävalta isännöi ensimmäistä viisufinaaliaan Wienin juhlavassa Hofburgin palatsissa kristallikruunujen alla ja Straussin valssien tahdissa. Suomi lähetti kisaan nuoren Fredin, joka ei kuitenkaan kerännyt kuin kolme pistettä. Ilta oli Britannian juhlaa – maa voitti ensimmäisen kerran ja aloitti samalla kymmenvuotisen menestysputkensa.
Itävallan toistaiseksi ainoa viisuisännyys sai upeat puitteet. Hofburgin palatsin iso sali on yleensä klassisen musiikin konserttipaikkana, joten oli sopivan ironista, että kisat voitti paljain jaloin laulanut Sandie Shaw. Juontaja Erica Vaalin tervetuliaispuhe kesti kymmenisen minuuttia ja sisälsi useita kieliä. Itse saliin ei tarvittu juuri mitään lavasteita, vaikka upeaa salia ja kristallikruunuja nähtiinkin enimmäkseen vain alussa ja väliaikanumeron aikana. Itse esiintymislava oli kuitenkin katettu ja täynnä peilipylväitä, jotka saivat aikaan ehkä hieman kampaamomaisen vaikutelman. Artistit näkyivät vähän joka kulmasta ja naisten hiuslaitteet olivat ajan tyylin mukaisesti hyvin tupeerattuja. Väliaikanumerona kuultiin satavuotisjuhlaansa tuolloin viettänyt “Tonava kaunoinen” -valssi wieniläisen poikakuoron esityksenä.
Euroviisut järjestettiin nyt ensi kertaa Pariisissa, vaikka kisojen läsnäolo ei näkynytkään suurkaupungissa lainkaan. Myös raportit harjoituksista antoivat odottaa katastrofaalisia järjestelyjä, mutta lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin. Neljännes lauluista oli edellisvuoden innoittamana ranskankielisiä, ja kolme viiden kärkeen sijoittuneesta laulusta oli ranskaksi. Voittajaksi selvityi kuitenkin ensi kertaa Israel vauhdikkaalla esityksellään, joka erosi edukseen muusta tasapaksusta tarjonnasta. Suomi palasi jälleen kolkuttelemaan viimeisiä sijoja, ja Norja onnistui saamaan uuden pistelaskusysteemin ensimmäiset nollat.
Eurovision laulukilpailu siirtyi teini-ikään näyttävimmissä merkeissä kuin koskaan aiemmin, kun Britannia isännöi ensi kertaa kisan voittajana. Jälkipolvet ovat kyenneet näkemään tämän vuoden kisat myös loistavissa väreissä Ruotsissa säilyneen kuvanauhan ansiosta. Myös kilpailun areena oli suurin siihen astisista ja niinpä paikalla oli noin 7 000 hengen yleisö. Isäntämaa lähti voittamaan supertähden rahkeilla, mutta voitto menikin diktatuurin vallassa olleeseen Espanjaan.
Ensimmäistä kertaa kisat televisioitiin väreissä. Tosin useimmilla mailla ei ollut edes valmiutta näyttää värilähetyksiä, ja BBC itsekin pystyi lähettämään sen vasta seuraavana päivänä nauhoitettuna, kun taas suora lähetys oli mustavalkoinen. Katie Boyle juonsi kolmatta kertaa viisufinaalin ja sai raikuvan vastaanoton kotiyleisöltä. Kameroihin oli saatu liikettä ja artisteista nähtiin erilaisia kuvakulmia. Royal Albert Hall antoi juhlavat puitteet kisalle, ja lavaa ympäröi Eurovision tähtisadekuvio. Ennen artisteja lavalla näkyi valtava kuva kustakin laulajasta. Itä-Euroopan maiden ja Neuvostoliiton lisäksi lähetystä seurattiin ensi kerran myös Afrikassa, Tunisiassa.
