Arkisto

Riippumatta siitä, miten Pernilla tiistaisessa semifinaalissa menestyy, nähdään ensi viikon lauantaina käytävässä euroviisufinaalissa varmuudella ainakin yksi suomalainen viisuvoittaja. Yle nimittäin tiedotti perjantaiaamuna, että Suomen viisupisteet finaalissa lukee vuonna 2006 viisuvoiton Suomeen tuoneen Lordi-yhtyeen keulakuva Mr. Lordi. Suomella tulee olemaan siis taatusti yksi illan mieleenpainuvimmista pisteidenlukijoista.

Ylen viisuorganisaation tuottaja Anssi Autio kommentoi Ylen euroviisusivustolla, että Mr. Lordin ilmestyminen ruutuun tuo varmasti monelle mieleen nostalgisia viisufiiliksiä. ”Lordi esitti Ateenassa omaa musiikkiaan, mikä riitti huimaan äänisaaliiseen ja voittoon asti. Myös Pernillan musiikki on häntä itseään. Katsotaan mihin asti mennään tällä kertaa.”, hän pohtii.

Lähde: yle.fi/satumaa

Viisukuppilan 42-osaisen artistiesittelysaagan päättää finaalissa numerolla 20 esiintyvä Saksa. Viimevuotisten viisujen isäntämaassa luotettiin tänä vuonna samaan konseptiin kuin pari vuotta sitten, kun maa valitsi edustajakseen voitokkaasti menestyneen Lenan. ”Unser Star für Baku” -nimisessä kykykilpailussa 20 laulajalupausta tavoitteli euroviisuedustajan paikkaa kahdeksan jakson ja kahden kuukauden ajan. Ohjelmasarja huipentui 16. helmikuuta kamppailtuun finaaliin, jossa Roman Lob ja Ornella de Santis lauloivat kumpainenkin kolme varta vasten euroviisumatkaa varten sävellettyä kappaletta. Pidemmän korren lopulta vei 21-vuotias nuorukainen Roman Lob (s. 2.7.1990).

Lue lisää »

Italian viimevuotista hopeatilaa lähtee puolustamaan Piacenzassa syntynyt Maria Chiara Fraschetta, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Nina Zilli (s. 2.2.1980). Kansainvälinen Nina ehti jo ennen tätä vuosituhatta asua sekä Irlannissa että Yhdysvalloissa, kunnes päätyi takaisin Italiaan tv-show’n emännän toimeen. MTV Italyn video jockeynkin hommia tehnyt laulajatar sai ensimmäisen levityssopimuksensa vuonna 2001 bändinsä ”Chiara e gli Scuri” kanssa, mutta singleä enempää tuo kokoonpano ei koskaan saanut julkaistua levy-yhtiön kanssa koituneiden erimielisyyksien vuoksi.

Pienen hengähdystauon jälkeen vuonna 2009 tumma kaunotar kuitenkin palasi valokeilaan nykyisellä taitelijanimellään, jonka hän on muodostanut äitinsä sukunimestä sekä Nina Simonen etunimestä. Debyytti-EP ”Nina Zilli” johti osallistumiseen vuoden 2010 San Remon laulufestivaaleille, jossa Nina oli menestys. Laulajatar voitti tulokkaiden sarjassa sekä kriitikoiden, lehdistön että parhaan live-esityksen palkinnon. Esiintymisen seurauksena julkaistu debyyttialbumi ”Sempre lontano” nousi parhaimmillaan Italian albumilistalla viidenneksi ja myi lisäksi platinalevyyn oikeuttavan määrän.

Lue lisää »

Ranska lähettää Bakun Euroviisuihin todellisen kansainvälisen pop-tähden. Indonesian Jakartassa syntynyt Anggun Cipta Sasmi (s. 29.4.1974) alkoi jo seitsenvuotiaana saada tiukkaa laulunopetusta kirjailijaisältään ja oli 12-vuotiaana julkaissut jo ensimmäisen albuminsa. Alunperin vahvasti rock-vaikutteista musiikkia esittänyt Anggun nousi valtavaan suosioon kotimaassaan ja 1990-luvun vaihteen molemmin puolin hän oli myynyt peräti neljä miljoonaa albumia. 20-vuotissyntymäpäiviinsä mennessä nuori laulajatar oli ehtinyt jo julkaista Indonesiassa viisi albumia, perustaa oman levy-yhtiönsä ja tuonut muita uusia artisteja pinnalle. Uusia haasteita janoavana hän päättikin jättää Indonesian suosionsa huipullakin ja muutti ranskalaisen aviomiehensä kanssa Eurooppaan tavoitteenaan luoda kansainvälistä uraa laulajana.

Lue lisää »

Bosnia-Hertsegovinan kestomenestyjän viisumainetta lähtee puolustamaan 30-vuotias laululintunen Maya Sar (s. 12.7.1981). Syntymässään nimen Maja Hodžić saanut nainen meni naimisiin vuonna 2002 musiikkituottajan Mahir Sarihodžićin kanssa, otti hänen sukunimensä ja pätkäisi siitä loppuosan pois taiteilijanimeään varten. Tämä Tuzlasta kotoisin oleva laulajatar toimi uransa alkuvaiheessa vuosikausia taustalaulajana suurten Balkanin tähtien kokoonpanoissa, kuten Toni Četinskin ja Dino Merlinin. Olipa hän viimeeksi mainitun taustalla pianon ääressä myös viime vuoden Euroviisuissa, kun ”Love in rewind” sijoittui komeasti kuudenneksi. Viisukokemusta on karttunut niin ikään jo vuodelta 2004, kun hän diskoili hieman eri tunnelmissa Deenin taustalla Istanbulissa.

Lue lisää »

Kroatian HRT päätti tänä vuonna sysätä syrjään pitkäaikaisen ja perinteikkään viisukarsintansa Doran ja suoritti sen sijaan euroviisuedustajansa valinnan sisäisesti. HRT halusi saada Bakuun vahvan ja laadukkaan laulajan, joka edustaa urbaania genreä – kriteerit, jotka täyttää erinomaisesti 39-vuotias pop-tähti Nina Badrić (s. 4.7.1972). 

Jo kaksikymmenvuotisen uran tehneen laulajattaren taipaleelle on vuosien varrella kertynyt seitsemän pitkäsoittoa sekä lukuisa määrä palkintoja. Alun perin pankkivirkailijan työtä tehnyt Nina aloitti laulamisen 1990-luvun alkupuolen dance-musiikkibuumin yhteydessä, mutta vaihtoi tyylinsä sittemmin valtavirtaisemman popin suuntaan. Samoihin aikoihin hän oli myös vakiokalustoa Kroatian euroviisukarsinnoissa, joissa hän mitteli vuosina 1993-1995. Tuolloin seitsemättä sijaa parempaa tulosta ei heltynyt. Neljännen kerran Nina osallistui Doraan vuonna 2003. Tällöin kappale ”Čarobno jutro” ylsi toiseksi asti jääden kuitenkin niukasti vaille edustuspaikkaa.

Lue lisää »

Ukrainan edustajana Bakun viisulavalle astelee tumma kaunotar Gaitana (s. 29.9.1979). Syntyessään nimen Gaita-Lurdes Essami saanut nainen on perinyt eksoottisen ulkonäkönsä kongolaiselta isältään. Gaitana asuikin lapsena viitisen vuotta Kongossa, kunnes muutti ukrainalaisen äitinsä kanssa Kiovaan isän jäädessä pyörittämään kuljetusalan bisnestä Brazzavilleen. Ekonomiaa ja saksofonin soittoa opiskellut ja pöytätenniksenkin parissa ansioitunut laulajatar sai 2003 levytyssopimuksen ja sen jälkeen hänen uransa onkin ollut yhtä nousukiitoa.

Lue lisää »

Tänään perjantaina 20.4. kannattaa viisufanien televisiot olla viritettynä Neloselle jo heti klo 20. Silloin alkaa nimittäin The Voice of Finlandin finaalilähetys, jossa yksi neljästä voittoa hamuavasta laulajasta on viime vuonna Suomen euroviisukarsinnassakin hienosti toiseksi sijoittunut Saara Aalto. Varsinaisesti viisuisan illasta tekee Ruotsin tämän vuotinen euroviisuedustaja Loreen (kuvassa), joka vierailee finaalilähetyksessä promoamassa Suomenkin latauslistoilla hienosti pärjäävää edustuskappalettaan ”Euphoria”. Ohjelman alusta ei kannata myöhästyä: Loreen esiintyy heti Turun Logomossa kuvattavan suoran lähetyksen aluksi.

 

The Voice of Finland, Nelonen, tänään klo 20

Alankomaiden edustajaksi Bakun Euroviisuihin matkaa 22-vuotias laulajatar Joan Franka (s. 2.4.1990). Rotterdamissa syntynyt ja alunperin nimen Ayten Kalan saanut nainen on perinyt tummat piirteensä turkkilaiselta isältään, joka harmillisesti menehtyi Joanin ollessa vasta kaksivuotias. Intohimo musiikkiin hänellä on ollut pienestä pitäen, sillä jo kuusikesäisenä Joan päätti, että hänestä tulee isona muusikko. Suurta läpimurtoaan taiteellinen ja luova laulajanalku joutui tosin odottamaan aina vuoteen 2010, jolloin hän osallistui tuolloin vielä aivan uuteen ohjelmaformaattiin The Voice of Hollandiin. Voittoa ohjelmasta tosin ei heltynyt, vaan tuloksena oli sijoitus oman joukkueensa neljäntenä.

Lue lisää »

Entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa lähtee Bakuun edustamaan kotimaansa supertähti Kaliopi Bukle (s. 28.12.1966). Jo alle kymmenvuotiaana ensimmäisen musiikkifestivaalinsa voittanut Kaliopi tuli tutummaksi makedonialaisille musiikinystäville 1980-luvun puolivälissä omaa etunimeään kantaneen yhtyeen solistina. Kaliopi-yhtye levytti kaksi suosittua albumia ja keikkaili ahkerasti ympäri entistä Jugoslaviaa. Osallistuipa bändi jopa Jugoslavian viisukarsintaankin vuonna 1987 kappaleella ”Emanuel”, mutta edustusmatka jäi sijoituksella kymmenen tuolloin haaveeksi. Vuosikymmenen lopussa, suosionsa huipulla, laulajatar päättikin pistää bändinsä kanssa pillit pussiin ja hän muutti silloisen miehensä Romeo Grillin kanssa Sveitsiin, jossa pariskunta asui lähes kymmenen vuotta.

Lue lisää »

Valitse aihe
Tapahtumat
Trivago hotellihaku
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.









Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut