Kaikki kirjoitukset kategoriasta ”Suomi”:

Pernilla Karlsson on voittanut ylivoimaisesti Viisukuppilan tämänvuotisen fanipalkinnon kappaleellaan “När jag blundar”. Tämä Pernillan veljen Jonaksen tekemä balladi keräsi äänestyksessämme yhteensä 348 pistettä ja oli näin ollen noin joka kolmannen äänestäjän mielestä paras kappale TOP7-kappaleiden joukosta. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Ville Eetvartti ja kolmanneksi Kaisa Vala. Palkinto luovutettiin iloisesti yllättyneelle Pernillalle vain minuutteja sitten ennen tämän illan suoraa lähetyksen harjoituksia. Viisukuppila päätti jakaa perinteisen fanipalkintonsa jo tänään finaalin aattopäivänä, jolloin kaikki äänestykseen osallistuneet artistit olivat paikalla Helsingin jäähallilla.

Katso Pernillan tuore haastattelu.

Lue lisää »

Tulevana viikkona euroviisujen ystäviä hemmotellaan useana iltana. Helsingin viisuviikonloppu alkaa jo torstaina ja viikonlopun ohjelmassa on luvassa on esimerkiksi euroviisukaraokea ja euroviisudiscoa. Mukana menossa on myös D’Nash, Espanjan edustusryhmä vuodelta 2007.

Mann’s Street -ravintolassa lauletaan euroviisukaraokea torstaina 23.2., jolloin koko ilta on pyhitetty euroviisuille. Euroviisukaraoke alkaa kello 20.00 ja illan isäntänä on KJ Tony Pokkinen. OGAE ID-kortin haltijoille on luvassa etuja. Sisäänpääsy hoituu narikkalipun hinnalla. Jatkossa viisukaraoke järjestetään Mann’s Streetillä joka kuukauden viimeinen torstai.

Ravintola Mann’s Street, Mannerheimintie 12 A.
Lue lisää »

Viisukuppilan perinteisen faniäänestyksen voitti viime vuonna Paradise Oskar kappaleellaan “Da da dam”. Paradise Oskarin lisäksi fanipalkinnon ovat voittaneet aikaisemmin esimerkiksi Heli Kajo, Johanna Kurkeala, Annika Eklund ja Mikael Konttinen. Nyt on tullut aika äänestää Viisukuppilalle jälleen uusi fanisuosikki!

Tänä vuonna äänestyksessä ovat mukana seitsemän klubikeikalta jatkoonpäässyttä, jotka ovat:

Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen
Iconcrash – We are the night
Kaisa Vala – Habits of human beings
Mica Ikonen – Antaa mennä
Pernilla Karlsson – När jag blundar
Stig – Laululeija
Ville Eetvartti – Lasikaupunki

Lue lisää »

UMK-prosessi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että hetki sitten televisiossa nähtiin viikko sitten Helsingissä kuvattu klubikeikkajakso. Jakson lopussa Aili ja The Spyro joutuivat sanomaan hyvästi kilpailulle ja jatkamaan kohti uusia haasteita. Näin ollen seitsemän jäljellä olevaa artistia: Freeman & Uusi Fantasia, Iconcrash, Kaisa Vala, Mica Ikonen, Pernilla Karlsson, Stig ja Ville Eetvartti jatkavat matkaansa kohti finaalia. Tässä vaiheessa yleisö pääsee mukaan äänestämään ja päättääkin, mitkä viisi kappaletta pääsevät varmasti jäähallilla 25. päivä kisattavaan finaaliin. Jäljelle jäävästä kaksikosta toinen passitetaan tuomarien toimesta kotiin vain päivää ennen finaalia.

Viisukuppila jututti Iconcrashin solistia Jaani Peuhua eilen ennen klubikeikan kuvauksia. Miten Jaani valmistautui illan koitoksiin ja mitä odotuksia hänellä on Uuden musiikin kilpailun suhteen?

Katso haastattelu.

Viisukuppila tapasi “När jag blundar” kappaleella Uuden musiikin kilpailuun osallistuvan Pernilla Karlssonin eilen hieman ennen klubikeikan kuvausten alkua. Mitkä olivat neidon mietteet juuri ennen h-hetkeä?

Katso haastattelu.

Uuden Musiikin Kilpailun klubikeikkajakso kuvattiin eilen illalla Helsingissä DOM-klubilla. Ensi viikon perjantaina televisiossa nähtävässä jaksossa kilpailukappaleensa esittävät kaikki yhdeksän vielä mukana olevaa artistia. Viisukuppila ja escstats.com seurasivat kuvauksia paikanpäällä.

Julkaisemme kuluvan viikonlopun aikana videon jokaisen artistin esityksestä. Sitä mukaan kun videomme ilmestyvät verkkoon, linkkaamme ne tähän ketjuun, foorumille sekä Viisukuppilan että escstatsin Facebook-sivuille.

Lue lisää »

Edellinen jakso on vasta nähty televisiossa, mutta UMK on nyt edennyt jo seuraavaan vaiheeseen, kun artistien klubikeikat kuvattiin tänään Helsingissä DOM-klubilla. Viisukuppila seuraamasi paikan päällä esityksiä ja sai haastateltavaksi kaksi herrasmiestä, jotka olivat raivanneet tiensä tuomariston tiukan seulan läpi klubikeikalle. Katso, mitä Mica Ikonen ja Ville Eetvartti pohtivat tunnelmistaan ja toisistaan hetki ennen lavalle nousemista.

Katso haastattelu.

Tämän illan jaksossa jätettiin jäähyväiset Aura Pinedalle (kuvassa) ja Leolalle, joiden kilpailu päättyi Pasilan M1-studiolle. Parhaillaan kuvattavalle klubikeikalle jatkavat Freeman, Iconcrash, Kaisa Vala ja Ville Eetvartti.. Samaiselle klubikeikalle pääsee myös The Spyro, joka jatkaa kilpailussa yleisöäänestyksellä valitulla villillä kortilla. Klubikeikka nähdään televisiossa seuraavassa UMK-jaksossa ensi perjantaina.

Keskustele illan jaksosta foorumilla.

Kuva: Jyrki Valkama/YLE

Huomisessa jaksossa YLEn M1-studiolla tuomareille esiintyvät Aura Pineda, Freeman (kuvassa), Iconcrash, Kaisa Vala, Leola ja Ville Eetvartti. Jakson päätteeksi kaksi näistä passitetaan kotimatkalle ja neljä saa jatkaa kisassa ainakin klubikeikka-vaiheeseen. Viime viikon tapaan Anna Puu nähdään vierailevana tuomarina. Huomisessa jaksossa selviää myös nettisuosikkiäänestyksen tulos. Kolmikosta The Spyro-Martina-Jessica Wolff yksi pääsee kisaan mukaan klubikeikalla kahdeksan muun jatkajan kanssa.

UMK perjantaina TV2:lla kello 21.00.

Keskustele jaksosta foorumilla.

Kuva: Jyrki Valkama/YLE

Valitse aihe
Tapahtumat
Trivago hotellihaku
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.









Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut