Kaikki kirjoitukset kategoriasta ”Viikon video”:

Tällä viikolla Viikon video sarjassamme on pitkästä aikaa luvassa taas niin sanottu kaksintaistelu. Tällä kertaa vastakkain ovat kaksi nuorta neitoa länsinaapuristamme, jotka ovat hurmanneet viisufaneja Ruotsin karsinnoista. Vuonna 2009 Agnes osallistui Ruotsin finaaliin kappaleella “Love, love, love”. Loreen nähtiin samaisessa kisassa viime keväänä kappaleella “My heart is refusing me”. MF-osallistumisen lisäksi tytöillä on muutakin yhteistä, sillä molemmat ovat nousseet aikoinaan julkisuuteen Ruotsin Idolin myötä. Loreen sijoittui neljänneksi sarjan ensimmäisellä kaudella vuonna 2004. Vuotta myöhemmin Agnes voitti ohjelman toisen tuotantokauden.

Don’t Go Breaking My Heart” on ensimmäinen singlejulkaisu Agnesin uudelta, järjestyksessään jo neljänneltä albumilta. Loreenin hiljattain ilmestynyt uutuuskappale kantaa nimeä “Sober“. Voitte äänestää näistä kahdesta kappaleesta omaa suosikkianne foorumillamme (vaatii rekisteröitymistä).

Viikon video -sarjamme jää nyt toistaiseksi tauolle, mukavaa syksyä kaikille Viisukuppilan lukijoille!

Tällä viikolla tarjoammae keskiviikkoisen viikon videon lisäksi myös yhden bonusvideon. Elitsa Todorovan uusin kappale ja video “Svetlina” on meidän mielestämme nimittäin niin hyvä kappale, että emme voi odottaa keskiviikkoon asti sen kertomisesta. Uusimmassa kappaleessaan “Svetlina” Elitsan kanssa nähdään kabbalan ja astrologian opettajanakin tunnettu Gahl Sasson. Videolla esiintyy luonnollisesti myös “pelkästä bändikaverista aviomieheksi edennyt” Stoyan Yankoulov. Kappaleen nimi tarkoittaa suomeksi valoa, mikä sopii Elitsan aikaisempiin, luonnonläheisiin kappaleisiin hyvin. Valon lisäksi hän on laulanut aikaisemmin esimerkiksi tulesta, maasta, auringosta, merestä, tuulesta ja tietenkin vedestä.

Mikäli Elitsa Todorovan ja Stoyan Yankoulovin esittämä Bulgarian edustuskappale “Water” miellytti sinua Helsingissä keväällä 2007, pidät luultavasti tästäkin. Kappaleen viides sija on edelleen Bulgarian viisuhistorian paras sijoitus.

Katso video Youtubessa.

Unkaria viime keväänä edustanut Kati Wolf on julkaissut uuden kappaleen nimeltä “Vár a holnap“. Vaikka kappaleesta ei olekaan tarjolla vielä musiikkivideota, valitsimme kappaleen audionversion siltikin viikon videoksemme.

Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta

On jälleen keskiviikko ja viikon videon vuoro, joka tulee tällä kertaa viime kevään isäntämaasta. Euroviisut jälleen Saksassa arvoonsa nostanut Lena Meyer-Landrut julkaisi hiljattain uuden singlensä “What a man“, joka kuullaan myös samannimisen parhaillaan Saksassa teattereissa pyörivän elokuvan tunnuskappaleena. Elokuvan tähti Matthias Schweighöfer esiintyy myös kappaleen musiikkivideossa. Tuore singlejulkaisu on coverversio kahden amerikkalaisen suosikkikokoonpanon Salt-n-Pepan ja En Voguen vuoden 1994 hittikappaleesta “Whatta Man“.

Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Arshakyansin sisarduo eli Inga ja Anush edustivat kotimaatansa Armeniaa vuonna 2009 Moskovassa kappalellaan “Jan Jan” sijoittuen kisassa kymmenenneksi. Moskovan viisujen jälkeen siskokset ovat jatkaneet uraansa yhdessä ja heidän uusin kappale “My name is Armenia” julkaistiin hiljattain. Kuten kappaleen nimestä voi ehkä päätellä, Inga ja Anush jatkavat tällä uudellakin kappaleella tutulla etnolinjalla ja itse video etenee hyvin armenialaisissa väreissä.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Keskustele Viikon videoista foorumilla.

Tällä viikolla uuden musiikkivideonsa esittää albanialainen 25-vuotias Besa (Kokëdhima), joka tuli Albanian karsinnoissa vuonna 2009 hienosti neljänneksi kappaleella “Ajër” (Ilma), ja samana vuonna hän kisasi myös Romanian karsinnoissa sävelmällä “Nothin’ gonna change” jääden toisessa semifinaalissa viimeiseksi. Vuonna 2011 Besan kappale “E bukura dhe bisha” (Kaunotar ja hirviö) sijoittui Albanian karsinnoissa kahdeksanneksi. Nyt Besa haluaa kertoa mietteistään laululla “Always on my mind”.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Monet varmaan muistavat miten Love City Groove niminen kokoonpano edusti vuonna 1995 Isoa-Britanniaa euroviisuissa samannimisellä kappaleella. Tällä kertaa emme tarjoakaan viikon videona varsinaisesti mitään uutta kappaletta vaan Love City Grooven uuden version tästä edellä mainitusta viisusta. Alkuperäinen “Love City Groove” sijoittui viisuissa kymmeneksi. Uusi versio kappaleesta on tehty kokoonpanon uuden naissolistin Moxiien johdolla. Uudesta versiosta uutisoi viime viikolla ESCdaily-sivusto.

Katso uusi versio kappaleesta Youtubessa.

.
Katso vanha versio kappaleesta Youtubessa.

Keskustele aiheesta foorumilla.
 Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Norjan tämän vuoden karsinnoissa semifinaalien keräilyerään (eli Andra Sjanseniin) saakka tiensä selvittänyt Mimi Blix on tämän viikon videon tähti. Kolmen viikon päästä 20 vuotta täyttävä, mallintöitäkin kansainvälisesti tehnyt neitonen ihastutti Norjan karsinnoissa klubikansaa menevällä “Allergic”-kappaleellaan. Oikealta nimeltään Miriam Blix Mutabazin äiti on norjalainen ja isä ugandalainen.

Nyt Mimi houkuttelee tanssilattialle menevällä Forever-biisillään. Videon on ohjannut Oslossa Kavar Singh.

Mimi Blixin kotisivut

Keskustele videosta foorumillamme

Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Italia palasi tänä vuonna pitkän odotuksen jälkeen euroviisulavoille ja Raphael Gualazzi toi saapasmaalle hienosti heti hopeasijan kisassa. Erityisesti hänen kilpailukappaleensa “Madness of love” oli eurooppalaisten juryjen mieleen ja pelkillä tuomariäänillä koko kisan voitto olisikin mennyt Italiaan. Ollemmekin valinneet tällä viikolla Viisukuppilan viikon videoksi 29-vuotiaan Raphaelin kappaleen “Reality and Fantsy“.

Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Tällä kertaa viikon videon ainoana päätähtenä loistaa Viroa menestyksekkäästi vuonna 2000 edustanut Ines. “Once In a Lifetime” tuli Tukholmassa hienosti neljänneksi keräten 98 pistettä. Nyt Ines on julkaissut uuden musiikkivideon nimeltään “Tule-tule“. Kappale on hänen uuden, toukokuussa julkaistun Kiusatus-albuminsa ensimmäinen sinkku.

Keskustele videosta foorumillamme

Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.

Valitse aihe
Tapahtumat
Trivago hotellihaku
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.









Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut