Kaikki kirjoitukset kategoriasta ”Viikon video”:
Tänään viikon video -sarjassamme kaksintaistellaan slaavilaisten duetoiden parissa. Tällä kertaa äänestykssä ovat mukana Venäjää vuonna 2004 edustanut Julia Savicheva, joka duetoi uutuuskappaleensa “Отпусти” (Otpusti) yheessä suositun räppärin ДжиГанin (tunnetaan myös nimellä Geegun) kanssa skä Ukrainaa Oslossa 2010 edustanut Alyosha, joka puolestaan on levyttänyt uutuuskappaleensa “Ти – найкраща” (Ti – naikrasha) yhdessä Vlad Darwinin kanssa. Voitte äänestää näistä omaa suosikkianne foorumillamme (vaatii rekisteröitymistä).
Viime viikolla äänestyksssä olivat vastakkain Israelin vuoden 2008 edustaja Boaz Mauda uutuuskappaleellaan “Shniya ahat ve’o ahat” ja kahdesti (2004, 2009) Kreikkaa edustanut Sakis Rouvas kappaleellaan “Iparxei Elpida“. Sakis voitti äänestyksen täpärästi äänin 10 – 8.
Tällä viikolla Viisukuppila on valinnut teille jälleen kaksi uutuuskappaletta, joista voitte äänestää omaa suosikkianne foorumillamme (vaatii rekisteröitymistä). Tällä kertaa mitaa toisistaan ottavat Israelin vuoden 2008 edustaja Boaz Mauda uutuuskappaleellaan “Shniya ahat ve’o ahat” ja kahdesti (2004, 2009) Kreikkaa edustanut Sakis Rouvas kappaleellaan “Iparxei Elpida“.
Edellisessä kaksintaistelussa kaksi viikkoa sitten Kroatian vuoden 2006 edustaja Severina ja Azerbaidžanin väreissä vuonna 2009 kisannut Aysel ottivat toisistaan mittaa. Severina päihitti tiukassa, jokseenkin vähä-äänisessä kisassa Ayselin äänin 11-9. Pidä huoli, että tämänkertaisessa äänestyksessä oma suosikkisi saa sinun äänesi.
Äänestä suosikkiasi foorumilla.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Yhdysvaltalaissyntyinen Oscar Loya edusti Saksaa Alex Christensenin kanssa Moskovan euroviisuissa vuonna 2009. Kappale “Miss Kiss Kiss Bang” vastaanotettiin viisukatsomoissa kylmähkösti, sillä biisi ja esitys sai vain 35 pistettä, ja 20. sija oli varmasti duolle suuri pettymys. Oscar on kuitenkin suunnannut katseensa jo tulevaan ja on julkaissut uuden musiikkivideon. Biisi on nimeltään “Learn Something New” (Opi jotakin uutta), ja sen tuotannosta vastaa bulgarialainen Alek Sandar.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Tällä viikolla tarjoamme teille jälleen kaksi viikon videota, joista voitte äänestää suosikkianne foorumillamme (vaatii rekisteröitymistä). Tällä kertaa mitaa toisistaan ottavat Kroatian vuoden 2006 edustaja Severina ja Azerbaidžanin väreissä vuonna 2009 kisannut Aysel.
Kumpi näistä kesähiteistä miellyttää sinua enemmän: Severinan “Brad Pitt” vai Ayselin “Tonight” ?
Äänestä suosikkiasi foorumilla.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Aurela Gaçe (kuvassa) edusti Albaniaa taannoin Düsseldorfissa kappaleella “Feel the passion”. Siellä tie tyssäsi semifinaaliin, mutta se ei ole hidastanut punatukkaisen laulajattaren menoa. Aurela on julkaissut uuden kappaleen “CA$H” yhdessä kosovolaisen räppärin MC Kreshan kanssa.
Viime viikolla Viikon video -sarjassa käytiin leikkimielinen kaksintaistelu Safuran “Paradisen” ja Milan Stankovićin “Perjen” välillä. Foorumimme äänestyksessä näistä kahdesta uutuuskappaleesta voiton vei “Paradise” prosentein 56% – 44%.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Tällä viikolla tarjoamme teille kaksi viikon videota, joista voit äänestää suosikkiasi foorumillamme (vaatii rekisteröitymistä). Sekä Serbian Milan Stanković että Azerbaidžanin Safura edustivat kotimaitansa viime vuonna Oslon viisuissa. Tuolloin Safura veti pidemmän korren lopputuloksissa. Nyt molemmilta on ilmestynyt uusi kappale. Kumpi miellyttää sinua enemmän Safuran “Paradise” vai Milanin “Perje”?
Äänestä suosikkiasi foorumilla.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden (joskus useammankin) tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Ruotsalainen tyttönelikko Timoteij hurmasi viime vuonna Ruotsin karsinnoissa kesäisellä kappaleellaan “Kom”, joka sijoittui Ruotsin finaalissa viidenneksi. Myöhemmin Ruotsin OGAElaiset äänestivät kappaleen maan Second chance -kilpailun edustajaksi, jonka se voittikin.
Jos tyttöjen viimevuotinen viisukappale oli kesäisen letkeä, samaa voidaan sanoa myös heidän tuoreesta “Het” kappaleesta. Katso kappaleen video Youtubessa.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Kreikkalais-brittiläinen Sarbel edusti Kreikkaa Helsingin viisuissa vuonna 2007 kappaleella “Yassou Maria”, jolla sijoittui kisassa seitsemänneksi.
“Kafto Kalokairi” on Sarbelin ensimmäinen single kahteen vuoteen. Katso video Youtubessa.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Vuonna 2007 Elitsa Todorova hurmasi Helsingin viisulavalla yhdssä Stoyan Yankoulovin kanssa “Water” kappaleella. Hyvin rumpupitoinen kappale sijoittui kisassa viidenneksi, mikä on edelleen Bulgarian paras sijoitus euroviisuissa. Vielä Helsingin viisuissa “pelkkinä työtovereina” esiintynyt pariskunta meni salaa naimisiin noin vuotta myöhemmin. Uudella “Tebe Poem” kappaleellaan Elitsa rukoileen maailmanrauhan puolesta.
Viisukuppilan “Viikon video” -jutuissa keskitymme kerran viikossa tuttujen viisuartistien nykytuotantoon. Julkaisemme aina keskiviikkoisin yhden tuoreen videon tai kappaleen joltakin ennestään tutulta viisuartistilta.
Vuoden 200
4 euroviisuvoittaja Ukrainan Ruslana on palannut musiikkimaailman parrasvaloihin. Laulajatar julkaisi tänään keskiviikkona uuden kappaleensa “Wow”, josta on tarkoitus julkaista pian myös englanninkielinen versio. Asiasta uutisoi tänään esimerkiksi euroviisusivusto esctoday.com.