Esittelyssä Israel: Hovi Star – Made of Stars

Hovi1Israelin lippua Tukholman viisulavalle lähtee heiluttamaan 29-vuotias Hovi Star kappaleella “Made of Stars”. Israelin viisuedustaja valittiin viimevuotiseen tapaan kykykilpailun kautta. Jo viime vuoden puolella joulukuussa alkaneen karsintaohjelman “HaKokhav HaBa L’Eirovizion” (“Seuraava tähti euroviisuihin”) finaalissa kohtasi neljä nuorta laulajaa, Ella Daniel, Hovi Star, Gil Hadash ja Nofar Saldan.

Finaalin ensimmäisen kierroksen cover-vetojen jälkeen Gil tiputettiin kelkasta ja loput finalistit pääsivät esittämään varsinaiset viisukappaleensa. Äänestystapa oli euroviisuyhteydessä erikoinen: Israelin kansa sai antaa älypuhelinapplikaatiolla esityksille niiden aikana sekä plus- että miinusääniä, joiden summa näkyi reaaliajassa ruudussa esityksen aikana. Ensimmäisenä esiintynyt Hovi sai niin suuren äänisaaliin, etteivät Ella tai Nofar kyenneet sitä saavuttamaan. Toiseksi tullut Nofar esitti finaalissa itse asiassa saman kappaleen kuin Hovi, mutta etnisempänä sovituksena.

Hovi2Kiryat Atan kaupungissa Pohjois-Israelissa syntyneen Hovin vanhemmat erosivat pojan ollessa nelivuotias. Urheilun ystäville kerrottakoon, että Hovin äiti meni pian tämän jälkeen naimisin amerikkalais-israelilaisen koripallopelaajan John McIntyren kanssa. Vuonna 2009 Hovi osallistui paikallisen Idols-kilpailun, Kokhav Noladin seitsemännelle kaudelle, jossa sijoittui seitsemänneksi. Tämän jälkeen Hovi on levyttänyt muutamia singlejulkaisuja ja tehnyt paljon elokuvadubbauksia. Tämän ohella Hovi on opiskellut maskeeraus- ja hiusalan ammattilaiseksi. Lisäksi Hovi on kiinnostunut muodista ja hän onkin luvannut sen näkyvän myös Tukholman esityksessä.

Hovin kilpailukappaleen “Made of stars” on säveltänyt ja sanoittanut 38-vuotias Doron Medalie. Hän on euroviisukuviossa jo toista vuotta putkeen, sillä hänet löytää myös viime vuonna Israelia edustaneen kappaleen “Golden boy” takaa. Hovi itse on sanonut, että alkuun kappaleen nimi tuntui hänestä hiemna hassuslta, koska hänen nimestään johtuen lauseeseen tulee liian monta ”tähteä”.
– Sitten ymmärsin, että oikeastaan kappale sopii minulle juuri täydellisesti enkä vaihtaisi sen nimeä enää mistään hinnasta.

Tukholmassa Israel esiintyy toisen semifinaalin ensimmäisellä puoliskolla. Maa sai erityisluvan EBU:lta osallistua toiseen semifinaaliin ilman arvontaa, sillä ensimmäisen semifinaalin päivänä Israelissa vietetään kansallista muistopäivää. Kolmesti euroviisut voittaneen Israelin menestys ei ole ollut kovinkaan vakuuttavaa tällä vuosikymmenellä. Vuosina 2011-2014 maa karsiutui neljä kertaa finaalista peräkkäin. Viime vuonna kultainen poika Nadav Guedj palautti maan kuitenkin finaalipolulle ja sijoittui hienosti yhdeksänneksi.

Katso kappaleen musiikkivideo

Kuvat: Ronen Akerman

Hovi3