Esittelyssä Kreikka: Argo – Utopian Land

Argo 1Talous-ja pakolaisongelmien kanssa painiva Kreikka päätti jättää julkiset karsinnat väliin tänä vuonna ja maan yleisradio ERT valitsikin kuusihenkisen Argo-yhtye maan viisuedustajaksi sisäisellä valinnalla. Ennen kisoja tämä Thessalonikin kaupungista kotoisin oleva yhtye kantoi vielä nimeä Europond, mutta viisuilemaan yhtye lähtee uudella nimellä.

Musiikissaan Argo yhdistelee hip hopia perinteisiin kreikkalaisen musiikin elementteihin ja instrumentteihin. Yhtyeen jäsenet, laulajat Vladimiros Sofianides ja Christina Lachana, perinteistä kreikkalaista politiki-lyyraa soittava Konstantinos Topouzis, davul-rumpalisti Alekos Papadopoulos, taustalaulaja Maria Elbrus sekä lyömäsoittimista sekä niin ikään taustalaulusta vastaava Elias Kesides ovat kaikki hyviä ystäviä myös siviilissä.

Argo 2Myös yhtyeen edustuskappaleessa ”Utopian Land” kuullaan niin räppiä kuin kreikkalaisten instrumenttien myötä myös niitä perinteisempiä, kansanmusiikin omaisia säveliä. Pääasiassa englanniksi laulettavan kappaleen rap-osuuksissa kuullaan myös pontoksenkreikkaa, joka on yksi kreikan kielen murteista. Kappaleen on kerrottu ottavan kantaa pakolais- ja finanssikriiseihin, mutta yhtye itse kuitenkin kertoo kappaleen sanoman olevan ennen kaikkea positiivinen.
– ”Utopian Land” on tarina matkasta kohti parempaa. Lähdemme hämärästä ja suuntaamme kohti aurinkoa ja kirkkaampaa päivää. Yhdistämällä voimamme, löydämme yhteisen utopia maamme, yhtye kuvailee eurovision.tv-sivulla.

Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut kokoonpanon mieslaulaja Vladimiros Sofianidis ja se esitettiin ensimmäistä kertaa yleisölle maaliskuun 10. päivä.

Kreikka on yksi euroviisujen niin sanottu kestomenestyjä eikä maa ole koskaan jäänyt finaalin ulkopuolelle. Maan anoa euroviisuvoitto on kuitenkin vuodelta 2005, jolloin Helena Paprizou voitti Kiovan euroviisut kappaleella ”My number one”. Tänä vuonna maa ei kuitenkaan ole kovin korkealla vedonlyöjien listauksissa eikä esiintymisnumero kaksi ole sekään historian valossa paras mahdollinen.

Katso kappaleen musiikkivideo

Kuvat: Beetroot Design/Costas Pappas

Argo 3