Nina 1Edellisen kerran Kroatian värejä nähtiin viisulavalla vuonna 2013, kun maata edusti Malmössä kuusihenkinen yhtye Klapa s mora. Finaalipaikka jäi saamatta, ja huonon menestyksen ja taloudellisten vaikeuksien jälkeen Kroatian yleisradio HRT päätti pitää kaksi välivuotta viisukuvioista. Pienen mietintätauon jälkeen Kroatia tekee nyt paluun viisuihin entistä ehompana lähettämällä Tukholmaan 24-vuotiaan Nina Kraljićin (s. 4.4.1992).

Lipovljanin pikkukaupungista kotoisin oleva Nina on noussut viimeisen vuoden sisällä valtavaan kansansuosioon kotimaassaan. Hän osallistui Kroatian The Voice –kykykilpailuun, jossa hän säilyi yleisön suosikkina aina koelaulukierrokselta finaalin loppumetreille saakka. The Voicen voiton ja ensimmäisen sinkun julkaisun jälkeen hän pokkasi mm. Kroatian ”Emma-gaalassa” vuoden tulokkaan pystin. Ei ollutkaan yllätys, että HRT valitsi lahjakkaan laulajattaren sisäisesti maan euroviisuedustajaksi.

Nina 2Ennen menestystään Nina oli kokeillut kynsiään jo vuonna 2009 Supertalent-kykykilpailussa, mutta tuolloin hänen oli tyydyttävä finaalin jämäsijoille. Vuodet kypsyttivät nuorta naista ja hän sanookin löytäneensä suhteensa musiikkiin uudelleen näiden välivuosien aikana. Laulamisen lisäksi Nina opiskelee sekä on tehnyt dubbaustöitä muutamissa animaatioelokuvissa.

Tukholmassa Nina laulaa kappaleen ”Lighthouse”, joka takaa löytyy itävaltalainen lauluntekijätiimi Andreas Grass ja Nikola Paryla. Tiimin käsialaa on myös kolme vuotta sitten Itävaltaa edustaneen Natália Kellyn kappale ”Shine”.

Nina ja Kroatia lähtevät tavoittelemaan finaalipaikkaa 1. semifinaalin esiintymisnumerolla 5.

Katso kappaleen esikatseluvideo

Keskustele kappaleesta foorumillamme

Nina 3

 

© Viisukuppila

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila