Esittelyssä Kypros: Despina Olympiou – An me thimase

Despina Olympiou (s. 17.10.1975) syntyi Kyproksen toiseksi suurimmassa kaupungissa Limassolissa, jossa hän otti myös ensimmäiset askeleensa musiikin maailmassa. Teini-ikäisenä Despina muutti Lontooseen ja opiskeli siellä pianonsoittoa ja musiikin teoriaa. Vuonna 1992 hän siirtyi Ateenaan ja työskenteli monien kreikkalaisten artistien levytyksillä. Despinan ensimmäinen oma sooloalbumi ”Ton Mation sou i Kalimera” näki päivänvalon vuonna 2000.

Vuonna 2002 Despina allekirjoitti levytyssopimuksen monikansallisen Universal Music levy-yhtiön kanssa ja tie suurempaan menestykseen avautui. Duettokappale ”Na ’soun allios” Michalis Hatzigianniksen kanssa oli menestys ja vuonna 2003 julkaistu albumi ”Vale Mousiki” myi platinaa. Vuosina 2004-2005 julkaistut levyt ”Exoume Logo” ja ”Auto ine Agapi” olivat myös menestyksekkäitä. Vuonna 2007 jatkui yhteistyö Hatzigianniksen kanssa hitillä ”O Paradisos”, joka valittiin kreikkalaisessa MAD Video Music Awards gaalassa vuoden parhaaksi duetoksi. Samana vuonna Despina sai toisenkin hitin ”Pes to Dinata”, joka oli menestys Kreikassa ja Kyproksella. Samanniminen albumi myi kultaa.

Vuonna 2010 julkaistu albumi ”Mia stigmi” oli yksi vuoden suosituimmista albumeista Kreikassa ja Kyproksella. Levyn hitit ”Pano stin agapi”, ”Adynamia” ja ”Mi m’agapas” olivat jälleen Michalis Hatzigianniksen käsialaa. Vuonna 2012 yhteistyökumppanina toimi Stereo Mike ja single ”Den s’afino apo ta matia mou” oli menestys.

Helmikuun alussa Kyproksen yleisradio CyBC vahvisti valinneensa Despainan maan viisuedustajaksi ilman julkisia karsintoja. Eurovision laulukilpailuissa Despina esittää Andreas Giorgalliksen säveltämän ja Zenon Zindiliksen sanoittaman balladin “An me thimase” (Muista minut). Giorgallis on säveltänyt myös Kyproksen edustussävelmän 1996 “Mono yia mas” ja Zindilis on puolestaan sanoittanut Kyproksen edustussävelmän 1998 “Yenesis”. Tänä vuonna Despina julkaisee seitsemännen albuminsa “Mikra mistika”.

Katso kappaleen esikatseluvideo  Youtubessa

Despinan fanisivut Facebookissa

Keskustele aiheesta foorumillamme