fusedmarcSääennuste lupailee vallankumouksen sadetta toukokuussa, sillä Liettuaa edustaa tänä keväänä Fusedmarc-yhtye kappaleella ”Rain of revolution”. Vilnassa vuonna 2004 perustettuun bändiin kuuluvat laulatar  Viktorija Ivanovskaja, muusikko Denisas Zujevas ja yhtyeen visuaalisesta ulkoasusta huolehtiva Stasys Žakas. Kotimaassaan tunnettu yhtye on tullut tutuksi näyttävistä live-esityksistään ja eloktronisista saundeistaan. Heidät palkittiin Liettuan parhaana eloktronisena bändinä vuonna 2008. Pisteitä voi mahdollisesti ropista yhtyeelle, koska he ovat ahkerasti keikkaileet muun muassa Kreikassa, Unkarissa ja Puolassa.

Edustuskappaleen ”Rain of revolution” yhtye on tehnyt itse ja mukana on ollut myös Michail Levin. Zujevas kertoo viisu-uutissivusto wiwibloggsille antamassaan haastattelussa, että vallankumous lähtee meistä itsestämme ja tapahtuu sydämessämme. Samalla hän kehottaa meistä jokaista kuuntelemaan oman sydämensä ääntä.

Liettuan menestys on ollut vaihtelevaa vuodesta toiseen, milloin tie on katkennut semifinaaliin ja joskus lopputulos on ollut kymmenen parhaan fusedijoukossa. Yhtäkään voittoa maa ei ole onnistunut nappaamaan ja paras sijoitus tähän mennessä löytyy vuodelta 2006, jolloin LT United sijoittui 6. kappaleella ”We are the winners”. Kiovassa Fusedmarc kilpailee toisessa semifinaalissa kilpailunumerolla 16. Pystyykö bändi tuomaan Liettualle ensimmäisen viisuvoiton?

Katso kappaleen live-esitys

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: Viktorija Drozdova, Maksim Orlov

© Viisukuppila

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila