Esittelyssä Malta: Amber – Warrior

Amber pieniPikkuruinen Malta ennätti valitsemaan edustajansa Wienin viisuihin jo viime vuoden marraskuussa. Syy näinkin aikaiselle valinnalle oli maassa vain viikkoa aikaisemmin kisatuissa junnuviisuissa, jonka lavaa maan yleisradio PBS päätti hyödyntää varsinaisten viisujen kansallisessa karsinnassa.

Tämän karsintakilpailun voittaja ratkaistiin viiden tuomarin sekä yleisön antamilla puhelinäänillä. Puhelinäänestyksen osuus vastasi vain kuudesosaa lopputuloksesta eli yhden tuomarin äänien verran. Tuomarit ja yleisö olivat tällä kertaa kuitenkin yhtä mieltä voittajasta, sillä yleisön lisäksi kaikki viisi tuomaria äänestivät 23-vuotiaan Amberin illan voittajaksi. Amberin voittoballadin ”Warrior” on säveltänyt varta vasten hänelle Elton Zarb ja sanoittanut Matthew Mercieca Muxu.

Tummatukkainen neito voi olla tarkkasilmäisimmille tuttu edellisvuosien Malta karsinnoista. Viime vuonna Amber sijoittui karsinnassa neljänneksi kappaleella “Because I have you” ja kaksi vuotta sitten niin ikään neljänneksi kappaleella “In control”. Vuonna 2012 karsinnasta tuli pronssisija kappaleella “Answer with your eyes”, mikä poiki myös edustusmatkan Bakuun Kurt Callejan taustalaulajana.

Teini-ikäisenä tosissaan judoa harrastanut Amber tunnustaa olevansa niin facebook- kuin suklaa-addikti. Myös vapaaehtoistyö on lähellä nuoren naisen sydäntä. Vaikka musiikki on oleellinen osa Amberin elämää tällä hetkellä, opiskelee hän myös varhaiskasvatusta Maltan yliopistossa.

Malta tavoittelee finaalipaikkaa toisessa semifinaalissa numerolla 4.

Katso kappaleen karsintaesitys

Katso kappaleen musiikkivideo

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuvat: Aaron Briffa & cngfotography

Amber iso