Esittelyssä Venäjä: Sergei Lazarev – You are the only one

Sergei 1Venäjän tämän vuoden edustaja Sergei Lazarev syntyi 33 vuotta sitten aprillipäivänä maan pääkaupungissa Moskovassa. Lapsena telinevoimisteluakin harrastanut Sergei aloitti laulu-uransa alle kymmenvuotiaana Lokteus-lastenkuorossa. 14-vuotiaana hän liittyi suosittuun lasten musiikkiryhmään Neposediin, jossa myös t.A.T.u.:n Julia Volkova ja Lena Katina ovat vuorollaan vaikuttaneet.

Sergein varsinainen läpimurto tapahtui vuosituhannen alussa perustetun Smash!!-duon myötä. Tämä Sergein ja Vlad Topalovin muodostama duo voitti lokakuussa 2002 Jurmalan New Wave -kilpailun, julkaisi tämän jälkeen kolme menestysalbumia ja saavutti suurta suosiota Venäjällä, muissa entisen Neuvostoliiton maissa sekä myös Kaukoidässä. Vuonna 2006 Smash!! laittoi kuitenkin pillit niin sanotusti pussiin, sillä sekä Sergei että Vlad halusivat kokeilla siipiään sooloartistina.

Monet euroviisufanit muistanevat Sergein jo kahdeksan vuoden takaa, jolloin hän osallistui Venäjän euroviisukarsintaan kappaleella ”Flyer”. Tuloksena oli tuolloin karsinnan neljäs sija Dima Bilanin viedessä ykkössijan sittemmin hyvinkin voitokkaaksi osoittautuneella ”Believe”-kappaleella.

Sergei 2Neljä sooloalbumia toistaiseksi urallaan julkaissut Sergei on eittämättä tätä nykyä yksi Venäjän suosituimmista pop-artisteista ja pitkälti englanniksi esiintyvä Sergei onkin ollut jo monena vuonna euroviisuspekulaatioiden ja -toiveiden kohteena. Suosion ohella Sergei on saanut osakseen jonkin verran myös kritiikkiä esimerkiksi juuri englannin suosimisesta laulukielenä sekä LGBT-väestöä ja Ukrainaa puoltavissa kannanotoistaan. Laulajan uransa lisäksi tämä moskovalaisherra on niittänyt mainetta myös television puolella muilla taidoillaan. Vuonna 2006 hän sijoittui toiseksi Dancing on Ice -kilpailussa ja kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Circus of the Stars -kilpailun.

Pelkkää ruusuilla tanssimista ei Sergein elämä kuitenkaan ole ollut. Noin vuosi sitten Sergei menetti ainoan veljensä, viisi vuotta vanhemman Pavelin liikenneonnettomuuden seurauksena. Myöhemmin Sergei kertoikin venäläiselle Hello!-lehdelle, että isoveljen äkillinen kuolema on saanut hänet miettimään muun muassa elämän tarkoitusta tosissaan.
-Olen laulajan työssäni oppinut, etten näytä omia tunteitani yleisölle. Veljeni menetys oli minulle kuitenkin suuri henkilökohtainen tragedia ja minun on edelleen vaikea uskoa, että hän ei tule takaisin. Tämän myötä tajuan kuitenkin nyt sen, että on todella tärkeää elää tässä ja nyt, sillä elämää ei voi käynnistää uudelleen kuten tietokonepelin. Siksi joka päivä tulisi tehdä jotain, mikä tuottaa itselle iloa.

Viime vuoden joulukuussa Venäjän euroviisukarsinnoista vastaava Russia 1 -kanava paljasti valinneensa Sergei Lazarevin maan tulevaksi euroviisuedustajaksi. Englanninkielinen “You are the only one” -edustuskappale soitettiin ensi kerran yleisölle maaliskuun alussa. Kappaleen taustalta löytyvät monista viisuyhteyksistä tutut lauluntekijät Dimitris Kontopoulos ja Philip Kirkorov. Kappaleen selkeästi suurella budjetilla tehdyllä musiikkivideolla Sergein rinnalla nähdään Venäjää viime vuonan Miss Universum -kilpailussa edustanut Vladislava Jevtushenko. Venäjä on monena vuonna tuttu näky euroviisujen kärkikahinoissa eikä tämä vuosi tule olemaan poikkeus ainakaan vedonlyöntitilastojen valossa.

Kappaleen musiikkivideo

Sergei 3