Haastattelussa Koit Toome & Laura

Torstai-ilta 11. toukokuuta. Kiovan kansainvälisessä messukeskuksessa on meneillään Eurovision laulukilpailun toinen semifinaali. Yhdeksän jatkoon menijää on lunastanut lippunsa lauantai-illan finaaliin, ja vain yksi paikka on enää jäljellä. Yleisön joukossa liehuu eri maiden lippuja ja kannatushuudot hukkuvat äänimereen. Itävallan lippu ilmestyy kuvaruudulle ja yleisö kohahtaa – mitä tapahtui Virolle?  

Viisi kuukautta myöhemmin molemmat artistit istuvat Aleksanterin teatterin taukotilassa hetki ennen heidän Verona-konsertin alkua. Viisutappio ei tunnu harmittavan kumpaakaan.
 

Koit Toome oli jo etukäteen skeptinen finaalipaikan suhteen.  

– Katsoin, mitkä maat kilpailevat kanssamme samassa semifinaalissa. Maat joista yleensä saamme pisteitä; Suomi, Venäjä, Ruotsi ja Latvia eivät olleet mukana, vaan samassa semifinaalissa oli useita Balkanin maita. 

Laura kokee, että Euroviisuissa on aina politiikka mukana ja naapuriääniin sortuvat kaikki maat. Tietyissä osissa Eurooppaa on samantyylinen musiikkimaku, mikä hänen mielestään näkyy kilpailussa. 

– Jos asut Kroatiassa, niin ehkä ruotsalainen pop-musiikki on hieman tuntemattomampi tyylilaji. 

Kaksi viikkoa kestänyt viisumatka Kiovaan oli unohtumaton kokemus molemmille, mutta samalla hyvin kuluttava. Koit Toome toteaakin helpottuneena hänen äitinsä olleen mukana Kiovassa vahtimassa lapsia. Päivän saattoivat vierähtää niin nopeasti, ettei edes ruokailulle tahtonut jäädä aikaa. 

Teknillisiltä ongelmilta ei aina vältytä suorassa livelähetyksessä, vaikka harjoitukset olisivat sujuneetkin hyvin. Lauran aloittaessa laulamisen torstai-illan suorassa lähetyksessä ensimmäiset sanat jäivät kotikatsojilta kuulematta. 

Televisiomonitoriin johtava kaapeli hajosi, joten tuotantotiimi joutui säätämään äänen käsin, mikä aiheutti lyhyen katkon laulussa.  

Kummatkin artistit muistelevat, kuinka esityksen jälkeen Viron delegaation johtaja tuli kysymään heiltä, haluaisivatko he esiintyä uudestaan. Koit Toome myöntää olleensa pettynyt tilanteessa. 

– Nauroimme, että hyvä vitsi. Luulimme sitä pilailuksi. En muista, kuinka monta harjoitusta olimme tehneet sitä hetkeä varten ja sitten Lauran mikrofoni ei toiminutkaan.

Laura suhtautuu tapahtuneeseen ammattimaisesti. 

– Minua ei asia harmita yhtään. Yleisö tykkäsi kappaleesta ja siitä kertovat myös (yleisöäänestyksen) tulokset. Tuomaristot eivät pitäneet meistä, joten emme voineet tilanteelle mitään.

Molemmat yllättyivät positiivisesti, kuinka yleisö kannusti heitä koko kilpailun ajan. 

Koit Toome kuvaileekin, ettei ole aikaisemmin kokenut sellaista kannustuksen määrää esiintyessään. Laura yhtyy Koit Toomen ajatuksiin ja jatkaa, miten kisa-areenan yleisö huusi ja lauloi mukana koko heidän esityksensä ajan. 

Portugalin voittokappaletta ”Amar Pelos Dois” Koit Toome kuvailee erilaisena ja ennennäkemättömänä. 

– Olin katsomassa heidän harjoituksiaan ja tunsin esityksen voiman yleisöstä käsin – siinä oli taikaa. 

 

Kilpailukokemusta löytyy molemmilta laulajilta ennestään, sillä Laura kilpaili SunTribe-yhtyeessä 12 vuotta sitten, jolloin kisat viimeksi järjestettiin Kiovassa. Lavalla yhtye esiintyi farkuissa ja Disney-paidoissa, mikä naurattaa Lauraa tänäkin päivänä. 

– Joka kerta mennessäni lavalle hoin itselleni ”pystyt tähän”. Koitin todella olla se iloinen teini, mutta se oli itselleni silloin vaikeaa. 

Tämän vuoden edustuskappale oli Lauran omien sanojen mukaan paljon henkilökohtaisempi ja lähempänä omaa tyyliä. 

Koit Toome edusti Viroa vuonna 1998 Brightonissa ollessaan vasta 19-vuotias nuorukainen. Hänestä oli mielenkiintoista huomata Kiovassa, kuinka kisat ovat muuttuneet vuosien varrella. Varsinkin fanikulttuuri tuli hänelle pienenä yllätyksenä. 

– Tänä päivänä on paljon viisufaneja, faniklubeja ja bloggareita ympäri maailmaa. He kaikki tahtovat palan sinusta ja kysyä sinulta jotain.  

Tulevaisuuden sunnitelmat ovat molemmilla hyvin selkeät. Laura on pohtinut suorittavansa ensi vuonna tohtorintutkintonsa Yhdysvalloissa pääaineena nykymusiikki. Uusi single on myös tulossa ulos lähiaikoina. Laura kertoo innoissaan, kuinka on viime aikoina käynyt useaan otteeseen Helsingissä ottamassa laulutunteja ja luomassa suhteita maiden jazz-yhteisöjen välille.  

Koit Toome on keskittynyt teatteriin, sillä hän on mukana Les Miserables –musikaalissa, joka saa ensi-iltansa Tartussa joulukuussa. Uusi albumikin on herralta luvassa, mutta tarkempaa ajankohtaa ei ole vielä tiedossa. 

Ennen kuin Viisukuppila päästi artistit valmistautumaan illan konserttia varten, molemmat pääsivät kertomaan oman suosikkiviisunsa Suomelta.

Laura mainitsee heti Norma Johnin ”Blackbird” olleen todella kaunis kappale, mutta Lordin erikoisuus vie voiton. Koit Toome kehuu myös tämän vuoden kappaletta ja muistaa myös Jari Sillanpään kilpailuesityksen.

Keskustele aiheesta foorumillamme