Kari Tapio ja Movetron Suomen viisukarsintojen yllätysnimet

Suomen ensi vuoden euroviisuedustajan valinta on alkanut. Yleisradio julkaisi ensi vuoden kisamatkasta kilpailevien artistien listan, jonka konkariosaamista edustaa suomalaisten rakastama, vuonna 1974 (yhdessä Erkki Liikasen kanssa) ensilevynsä julkaissut Kari Tapio. Niinikään suomenkielisen popmusiikin takavuosien tähtinimi, Päivi Lepistön, Jukka Tanttarin ja Timo Löyvän yhtye Movetron löytyy listalta.

Muilta osin Suomen euroviisumenestys annetaan melko tuoreiden voimien käsiin. Keikkakilometrien määrässä listan keskikastia edustanevat muun muassa Ultra bra -yhtyeestä tutuksi tullut, näyttelijä Vuokko Hovatta, vuonna 2002 perustettu ”viikinkimetalliyhtye” Teräsbetoni, tämän vuoden Idols-kisassa neljänneksi sijoittunut Kristian Meurman ja vuonna 2006 ensilevynsä ”Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan” julkaissut Jippu.

Lavakokemusta, tosin ennemminkin mallin- kuin laulajantyöstä on myös Ninja Sarasalolla (s. 1982), joka käyttää artistinimenään ytimekkäästi Ninjaa. Ninjana hän on julkaissut kaksi singleä. Toinenkin nuori kaunotar Yleisradion listalta löytyy, sillä myös tämän vuoden tangokuningatar Jenna Bågeberg (s. 1988) osallistuu Suomen euroviisukarsintaan.

Suurelle yleisölle tuoreita nimiä sen sijaan ovat Mikael Konttinen, Hanna Marsh, Cristal Snow ja Crumbland-yhtye, joille nyt siis suodaan tilaisuus suomalaisen euroviisuhistorian tekemiseen.