Kenestä Milan Stankovićin seuraaja?

Serbian viisuvastaava televisioyhtiö RTS on julkistanut karsintojensa kolmen sävelmän tekijät. Viime vuonna kaikki kolme laulua sävelsi Goran Bregović. Tänä vuonna RTS halusi tehdä karsinnoista vielä mielenkiintoisemmat ja päätyi valitsemaan kolme eri säveltäjää. Erityisen mielenkiintoiseksi valinnan tekee se, että Kornelije Bata Kovač, Aleksandra Kovač ja  Kristina Kovač ovat isä ja hänen tyttärensä. Isä edusti Jugoslaviaa vuoden 1974 viisuissa Korni Grupom -yhtyeessä. Molemmat tyttäret kuuluivat aiemmin K2-tyttöbändiin. Vuonna 2001 Aleksandra aloitti menestyksekkään soolouran.

Jokainen heistä säveltää yhden kappaleen, jonka esittäjän he valitsevat itse. Finaali pidetään 26. päivänä helmikuuta.

Keskustele aiheesta foorumillamme