Lehdistötilaisuuksia Valko-Venäjältä ja Irlannista

Valko-Venäjän lehdistötilaisuudesta ei ainakaan puuttunut säpinää. Englanniksi viisunsa laulava Alyona Lanskaya ei ilmeisesti osaa sanaakaan englantia, sillä hänkin tukeutuu tulkin apuun vastaillessaan lehdistön kysymyksiin. Tosin kysymyksiin ei tahtonut tulla suoraa vastausta, vaan tulenarkoja aiheita väisteltiin taitavasti. Malmön pressikeskuksen lehdistötilaisuuksien juontajatar ruotsalainen tv-persoona Alexandra Pascalidou kysyi Alyonalta, minkä yhden asian Valko-Venäjä voisi tehdä ihmisoikeuksien parantamisen eteen teemasloganin ”We are one” hengessä. Alyona vastasi, että viisuilla on 300 miljoonaa katsojaa ja hän haluaa esityksellään tehdä heidät onnelliseksi. Kysymykseen, miksi Valko-Venäjällä on tullut perinteeksi vaihtaa joka vuosi ensin valittu kappale toiseen, Alyona vastasi, että he saivat sekä Venäjältä että muualta Euroopasta paljon hyviä kappaleita, joista asiantuntijaraati valitsi parhaan päältä ja tämä kappale oli ”Solayoh”. Lisäksi hän totesi, että on positiivinen persoona ja haluaa keskittyä puhumaan nykypäivästä ja tästä nykyisestä kappaleesta.

Alyona kertoo, että ”Solayoh” on laulu toisesta planeetasta, jossa ihmiset ovat onnellisia. Hän lisää, että jokaisella meistä voi olla oma solayoh’nsa, joka voi olla esim. jokin tietty paikka, jossa on tapahtunut paljon hyvää ja johon haluaa vielä palata. Kappaleesta voi löytää turkkilaisia, kreikkalaisia ja vähän venäläisiäkin vaikutteita. Lattarirytmejä lähdettiin kokeilemaan, sillä laulajatar tahtoo sanojensa mukaan kokeilla aina jotain uutta. Kappaleen säveltäjä Marc Paelinck sanoo, että on ilo olla nyt neljättä kertaa mukana viisuissa. Kappale oli sävelletty jo aiemmin, mutta oikean artistin löytäminen vei oman aikansa.

Juontajatar oli kuullut huhun, että itse Valko-Venäjän presidentti Lukashenka oli kehaissut, että Alyona tulee viemään koko kisan voiton. Alyona itse tosin totesi, ettei ole kuullut tuollaista koskaan. Hän muisteli, että Lukashenka oli sanonut, että hänellä on erittäin hyvä laulu ja että luvassa on varmasti hyvä sijoitus. Valko-Venäjän delegaatio muisti tänäkin vuonna paikalle saapunutta lehdistöä erittäin avokätisin promopaketein, josta löytyy mm. käsin sateenkaarenväreihin koristeltuja Alyona-jättipipareita, suklaarasioita, toffeeta, suklaata ja t-paitoja. Panostuksen puutteesta heitä ei ainakaan voi syyttää!

Moldovan lehdistötilaisuus oli syystä tai toisesta peruttu, joten päivän viimeinen Viisukuppilan lehdistötilaisuusraportti tulee Irlannista. Irlantilaiset tekivät Ryan Dolanin johdolla suureellisen entreen lavallakin nähtyjen rumpujen kumutessa. Heidänkin toinen harjoituksensa oli sujunut oikein hyvin eikä syytä muutoksiin oikein ole. Juontajatar kertoi, että Ryan oli Twitter-tilillään mainostanut, että treenaa salilla kovasti saadakseen Malmöhön mennessä sixpackin. Kovasta taivuttelusta huolimatta mies ei suostunut lehdistön edessä esittelemään, onko tavoite onnistunut. Sen sijaan hän lupasi, että jos finaalipaikka irtoaa, aikoo hän vilauttaa treenattua varttansa.

Ryan on itse säveltänyt kappaleensa ”Only love survives”, minkä ansiosta hän saa mielestään ladattua esitykseen kosolti tunnetta. Irlanti on tunnettu voittajien maana, mutta paineita menestyksestä ei ole. Hän aikoo tehdä parhaansa, mikä toivottavasti on tarpeeksi finaalipaikkaa varten. Jos voitto kuitenkin kohdalle napsahtaa, aikoo hän ensimmäiseksi voittaa äidilleen. Kaukopuhelua ei tarvitse tehdä, sillä äiti on tulossa paikan päälle poikansa esitystä seuraamaan maanantaina. Tulossa on muukin perhe, joka on osoittanut hänelle tukeaan koko kotikaupunkinsa kanssa.

Viime aikoina Ryan on työstänyt paljon esitystään ja debyyttialbumiaan, joka juuri julkaistiin. Hän onkin todella tyytyväinen molempiin. Suoraan lehdistötilaisuudesta Ryan aikoo matkata Kööpenhaminaan, jossa hän tapaa tukensa miehelle osoittaneet One Directionin pojat. Hän paljastaa lisäksi, että hän on ollut viisufani jo lapsesta saakka ja hänellä on ollut paljon hienoja muistoja viisuihin liittyen. Lempiviisukseen hän nimeää ”Rock’n’roll kidsin”, josta mies lurautti hieman vastahakoisestikin kauniisti pienen pätkän.

Kuvat: escstats.com