Muistathan: Suomen karsinnat 1993

Kahden näyttävän stadion-luokan Suomen karsinnan jälkeen Yleisradio kamppaili laman kuorissa. Tuottaja Erkki Pohjanheimo kertoi rahapulasta suorasanaisesti medialle jo alueraadeille jaetussa kilpailutiedotteessaan, ja siksi Suomen edustussävelmä valittiin äärimmäisen pienimuotoisesti. Yleisradio pyysi sävelmät kahdeksalta tuotteliaalta ja nimekkäältä säveltäjältä. Luettelo oli lähes 100-prosenttisesti miesvaltainen, sillä ainoa naissäveltäjä Chris Owen leikkautti hänkin itsensä myöhemmin mieheksi. Lisää suolaa laman kourissa kärsivien kansalaisten haavoihin ripotteli juontaja Ari Korvola lama-aiheisine puujalkavitseineen.

Vastapainoksi kisaan kutsutut solistit olivatkin kaikki naisia. Heistä Katri Helena ja Paula Koivuniemi edustivat vankkaa kokemusta, Arja Koriseva ja Marjorie puolestaan hieman nuorempaa polvea. Kaikilla oli kokemusta euroviisukarsinnoista ja Katri Helenalla jopa edustustehtävistä vuodelta 1979. Kaikki neljä solistia lauloivat kukin kaksi laulua. Tämän kertaisen kohuotsikon aiheutti Yleisradion orkesterin kapellimestari Olli Ahvenlahti, joka oli itsekin kutsuttujen säveltäjien joukossa. Kummastusta herätti kuinka valintakomissioon kuuluva henkilö voi kutsua itsensä euroviisun tekijäksi.

SUOMEN KARSINTA 1993
Ajankohta: Lauantai 6.3.1993 klo: 21.15
Kilpailupaikka: YLE studio 2, Pasila, Helsinki
Juontaja: Ari Korvola
Kapellimestari: Olli Ahvenlahti
Kilpailumenetelmä: Kutsukilpailu (8 sävelmää)
Arvostelu: Alueraadit

Myös kaikilla muilla mukaan kutsutuilla säveltäjillä oli kokemusta euroviisuista. Mukana oli myös kaksi aikaisemmin voiton vienyttä säveltäjää Matti Puurtinen ja Pepe Willberg. Kisan avasi konkarisäveltäjä Erik Lindströmin reipas ralli, jonka oli saanut esitettäväkseen Paula Koivuniemi. Kappale ei istunut Paulan ohjelmistoon lainkaan, joten sen myöhemmin lauloi levylleen humppatyttö Tuovi Saukkoriipi. Toisena oli vuorossa Katri Helena ja Matti Puurtisen sävelmä ”Tule luo”. Jukka Saarinen oli räätälöinyt kappaleen tekstin nimenomaan euroviisuja silmällä pitäen ja niinpä se ei sisältänyt yhtään ä- tai ö-kirjainta eikä muitakaan korvaan särähtäviä äänteitä, kuten r-kirjaimia. Laulun nimeä hoetaan teoksessa peräti 29 kertaa.


Kassu Halosen
ja Kisu Jernströmin hittitehtaan tuote sai tällä kertaa tulkikseen Arja Korisevan, koska Kirka ei kuulunut Yleisradion tarjoamiin solistivaihtoehtoihin. ”Vain taivas yksin tietää” oli kaikessa euroviisuille ominaisessa mahtipontisuudessaan yksi kisan vahvimmista ehdokkaista. Solistien ensimmäisen kierroksen päätti Marjorie, joka esitti toisen vahvan ehdokkaan ”Legenda”. Säveltäjä Chris Owen halusi vaativia korkeita nuotteja sisältävän kappaleensa esittäjäksi nimenomaan Marjorien, vaikka alun perin Owenin sävelmän esittäjäksi oli määritelty Arja Koriseva. Kulisseissa huhuttiin, että Owenin ja Korisevan tiet olisivat erkaantuneet rahtusen riitaisissa merkeissä edellisvuoden ”Huomiseen”-kappaleen jälkeen. Ahvenlahti ja Owen vaihtoivat siis kappaleidensa esittäjiä. Kaikeksi ikäväksi taitavana laulajana tunnettu Marjorie oli juuri karsintojen aikaan kovassa flunssassa, eikä päässyt näin näyttämään koko repertuaariaan.

Solistit esittivät toiset kappaleensa täsmälleen samassa järjestyksessä, joten seuraavaksi ääneen pääsi jälleen Paula Koivuniemi. Paulan silloisen hovisäveltäjän Esa Niemisen varta vasten suojatilleen säveltämä haikea balladi ”Sammunut rakkaus” kuulostaa kuitenkin paremmalta levyversiona, kuin Olli Ahvenlahden ponnettomana orkesteriversiona. Jukka Kuoppamäki oli säveltänyt Katri Helenalle edellisvuonna superhitin ”Anna mulle tähtitaivas”, joten joku saattoi odottaa seuraavasta ”Viesti”-kappaleesta jotain vastaavaa. Tuloksena oli kuitenkin vaisu ralli, joka päätyi Katrin seuraavan levyn raidaksi. Jäljellä olivat vielä Arja Korisevan ja Marjorien toiset esitykset, jotka eivät nekään yltäneet ensimmäisten tasolle. Ensin Arja lauloi kapellimestari Ahvenlahden reipaspoljentoisen iskelmän ”Sulta laulun sain”. Viime hetken solistivaihdoksesta johtuen Arja joutui opettelemaan tekstin nopeasti, mutta hän omaksui Hectorin riimit niin helposti, ettei tarvinnut muistilappuja. Viimeisenä kuultiin Pepe Willbergin sävelmä ”Aika eteenpäin vain kulkee”, jonka esitti siis Marjorie. Kappale oli mukavaa perus-Willbergiä, muttei juurikaan enempää.

Pienimuotoisen karsinnan suurin rahallinen satsaus oli varmaankin väliaikanumeroksi pestattu yhden hitin ihme Helen Hoffner, joka lauloi playbackina radiohittinsä ”Summer of love”. Tämän jälkeen kuultiin yhdentoista eri puolille Suomea kokoontuneiden alueraatien pisteet. Katri Helenan ”Tule luo” kiskaisi heti kaulan muihin napatessaan viideltä ensimmäiseltä raadilta täydet kymmenen pistettä. Ainoastaan Arja Koriseva yritti pistää kampoihin Katri Helenan ylivoimaa vastaan, mutta Arjan pisteet jakaantuivat hänen molempien kilpailukappaleidensa kesken ja tuloksena oli toinen ja kolmas sija. Näin siis Katri Helena pääsi edustusmatkalle toistamiseen. Kokemus ja lavakarisma olivat siis Suomen valttikortit Millstreetissä, Irlannissa. Itse sävelmä kun oli sieltä helpommin unohdettavasta päästä.

Lopputulokset:

1. Katri Helena: Tule luo (96 pist.) (katso kappale YLEn elävästä arkistosta)
2. Arja Koriseva: Sulta laulun sain (77 pist.)
3. Arja Koriseva: Vain taivas yksin tietää (65 pist.)
4. Marjorie: Legenda (52 pist.)
5. Katri Helena: Viesti (48 pist.)
6. Paula Koivuniemi: Päivä kerrallaan (37 pist.)
7. Marjorie: Aika eteenpäin vain kulkee (33 pist.)
8. Paula Koivuniemi: Sammunut rakkaus (21 pist.)

Keskustele aiheesta foorumilla