
Edellisistä voittajista voimme todeta seuraavaa.
- Vuodesta 2000 isäntämaalla ja voittajamaalla on ollut jokin yhteinen pituus- tai leveyspiiri. Siis valitsemalla isäntämaasta sopivan lähtöpisteen on oikein valittuun pääilmansuuntaan kulkemalla löytänyt tiensä voittajamaahan. Israelilla ja Ruotsilla ei tällaista yhteyttä ole mutta kaikilla sen jälkeisillä kahdella peräkkäisellä voittajalla kyllä. (Tanska ja Viro saattavat epäilyttää mutta Jyllannin pohjoiskärki on n. 25 kilometriä Võrumaan eteläisintä pistettä pohjoisempana.)
- Vuodesta 2000 voittajamaa on ollut uusi tai ainakin yli vuosikymmenen voitotta.
- Vuodesta 2003 voittajamaa on ollut pinta-alaltaan osallistujajoukon mediaania suurempi.
- Vuodesta 2004 voittajamaalla on ollut kisassa mukana ainakin kolme maarajanaapuria.
- Vuodesta 2004 voittajamaan lipussa on aina ollut sinistä, vuodesta 2005 valkoista ja vuodesta 2007 punaista.
- Vuodesta 2005 voittaja on esiintynyt finaalin esiintymisjärjestyksen viimeisessä kolmanneksessa.
- Vuodesta 2005 voittokappaleen sanoituksessa on ollut viittaus uskoon tai uskontoon (Elenalla ristiinnaulitseminen, Alexanderilla kirous).
- Vuodesta 2005 voittanut kappale ja vuodesta 2006 myös voittanut artisti on valittu maatansa edustamaan televisioidussa karsinnassa ainakin osittain puhelinäänestyksellä. Kaikissa tapauksissa kansainvälisen kilpailun voittaja voitti myös kansallisen karsinnan puhelinäänestyksen.
- Vuodesta 2006 voittaja on tullut semifinaalin kautta.
- Vuodesta 2006 voittokappaleen nimessä on ollut ainakin yksi L-kirjain.
- Voitto kappa on joka tapauksessa aina kopio.
----------------------------------
Kas noin. Viisi vuodesta 2004 tai pitempään voimassa ollutta lainalaisuutta rajaavat voittajaehdokkaat kolmeen maahan, jotka saattavat hieman yllättää:

Tärkeimmistä viidestä ehdosta Tšekki on kuitenkin kahden kanssa vaikeuksissa. Tämän vuoden 42 osallistujamaasta Tšekki oli pinta-alaltaan 21:nneksi suurin. Jos yksikin sitä suurempi maa tulee mukaan tai pienempi maa jättäytyy pois, Tšekki tipahtaa pinta-alavertailun mediaaniin ja menettää voittomahdollisuutensa.
Myös maarajanaapurivaatimuksen kanssa tekee tiukkaa. Tšekin neljästä naapurista kolme (Saksa, Puola, Slovakia) osallistui viisuihin tänä vuonna mutta jos yksikin jättäytyy pois eikä Itävalta palaa, voittohaaveet kaatuvat siihen. 
Jos kuitenkin osallistujalista suosii Tšekkiä, ovat voittajaehdokkaita kaikki kolme ja voittaja ratkeaa vasta muidenkin kohtien vertailulla. Romanialle tulee paha miinus jo yhdestä väärästä väristä lipussa ja Ranskalle suorasta finaalipaikasta. Ranska ja Tšekki eivät tänä vuonna järjestäneet julkista karsintaa eikä toisaalta Romaniassakaan puhelinäänestyksen voittajaa valittu edustajaksi. Jännäksi menee, jännäksi menee.
Bonusehdokas! Myös
Iso-Britannia voi elätellä voittotoiveita, jos sen merentakaiset alueet, siis erityisesti Gibraltar sekä Akrotiri ja Dhekelia, otetaan huomioon maarajanaapureita määritettäessä.Tässä ketjussa saa luonnollisesti esittää kilpaileviakin teorioita ensi vuoden voittajasta.











Siis ihan oikeasti...
Täytyy tietysti toivoa, että edustuskappaleensakin on kannatettava...
Voisi periaatteessa ollakin, koska yleensä voittajalla on ollut homma hanskassa eikä suurempaa hötkyilyä ole tarvinnut harrastaa. Eikös Believe kuitenkin sovitettu uudestaan ja lavaesitystäkin arvottiin uusiksi vielä Belgradissa? Ainakin Latvia 2002 sovitettiin myös karsintavoiton jälkeen uudestaan ja myös sen sanoitusta korjailtiin kieliopillisesti oikeammaksi.

Olisi ehkä mahdollisuuksia pistää Venäjän viisuista paremmaksi
En pistäis hanttiin! 

Kaikkien Euroopan maiden lipuissa on jotakin noista väreistä. Koko EBU-alueen ainoa poikkeus on Libya yksivärisellä lipullaan.

Miltäs se kuulostaisi?
Mutta minä olen puhunut kanssa
ja kappaleen nimi on As montanhas por trás da esquerda
