Mutta arvelen silti edelleen uppiniskaisesti, että kyllä tuosta vuoden 2007:kin, kieltämättä vain 3 vuoden takaisesta, tilanteesta ovat mielialat hienon 5:n sijan ja voiton jälkeen muuttuneet Norjassa (etenkin kun ne ruotsalaislainat eivät aikanaan tuottaneet kovin hyvää tulosta). Nyt siellä uskotaan omaan viisutuotantoon ihan toisella tapaa ja odotukset kansalliseen karsintaan kotikisojen alla ovat korkealla.
Eihän minulla toki ole mitään antenneja joka norskikotiin, mutta tuollainen mielikuva minulle on syntynyt katseltuani kahden viime vuoden kisat Oslossa yhdessä Hesassa 2007 kylässä olleiden norjalaiskavereiden kanssa ja seurattuani Oslosta käsin myös nyt päättyvän vuoden koko viisisesongin marraskuun -08 alusta toukokuun 17:een.





No sehän passaa 
NRK on tainnut haluta vaan isoja nimiä kappaleista piittaamatta.
Yes Man taisi kuulostaa parhaimmalta.



Vaan minkäs malttamattomuudelleen mahtaa. 
Mutta mun suosikki oli noista ehdottomasti Lene Alexandra - Primadonna 


No hui ku hyviä



rumpuja, mutta hieno rumpali näillä joka tapauksessa
Kivat soundit, vaikka meno muistuttaakin Fairytalea hieman, niin tässä on silti oma menonsa
Tytöllä on ihan kiva ääni

