Valvoja: MrMemory




kaivanto kirjoitti:Parhaani tein ja nyt se riitti "neljänteen sijaan". Eivätköhän aio julkistaa sijoituksia 4-10? Olisin mielelläni säveltänyt Penalle melko toisenlaisen biisin, mutta nyt multa tilattiin vain teksti.
biisi oli hyvä kyllä vaikka en ois osloon asti halunnukkaan. penan ääni on kyl mahtava. olemus sen sijaan näytti ku ois ollu krapulassa ja parturissaki ois herra voinu vaikka käydä 






Tämä kappa oli nyt suorastaan raivostuttavan tylsä. 




Mutta kun ei kysytty.
Hyvä idea, ja ei kun toteuttamaan - ja finaalissahan kuulimme huhun, että YLE laajentaa karsintamenetelmäänsä. Jos eivät kerran kutsu, sitten vain käyttämään muita kanavia. Tsemppiä tulevaisuuden viisukisoihin! 





MuzaMaza kirjoitti:Olihan tämä livenä ihan toista kuin tv-ruudulta katsottuna. Mutta ei nyt sentään Osloon saakka. Biisi olisi vaan saanut olla vahvempi ja tarttuvampi. Minulle se ei vaan valitettavasti lähde missään vaiheessa lentoon tai nosta ihokarvoja pystyyn. Pentti oli nyt parempi kuin esittämänsä biisi. Lavan ulkopuolella sympaattisen rehdin oloinen suomalaismies.
Inga Sulin teki viisucomebackin 42 (?) vuoden tauon jälkeen.


kaivanto kirjoitti: Olisin mielelläni säveltänyt Penalle melko toisenlaisen biisin, mutta nyt multa tilattiin vain teksti.
Toivottavasti jatkatte yhteistyötä näissä(kin) merkeissä, sillä Pentti olisi kyllä loistava viisuartisti jollakin vähemmän sokerisella biisillä 


Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa