
http://euroviisut.yle.fi/artistit/2009-09-25/monday

Valvoja: MrMemory




Toivottavasti näiden ulkoinen olemus ei ole vaan vähän liian synkähkö? Sallan äänestä tykkään kyllä ja muutenkin bändin aikaansaannokset ovat oikein kuunneltavaa huttua. Kiva meno tuntuu soittaessa olevan. Tää voisi olla siis erittäinkin jees, jos eivät vaan surru liialliseen synkistelyyn. 


Odotan mielenkiinnolla millainen biisi tulee! 



. Sori vaan, mutta nää bändit on vähän niinku nähty, eikä tää vaikuta yhtään sen omaperäisemmältä. Sokoksen alelaarista olis muuten saanut ton levyn muistaakseni kuudella eurolla.
Ihan OK kappaleita heillä MySpacessa. 






Vaikka lehdet putoilee puista ja ilma voi olla masentava, niin silti paljon hyviä asioita tapahtuu Monday rintamalla. Ollaan työstetty meidän Euroviisu-kappaletta viimeisen parin viikon ajan. Ite soitin bongot narulle viime viikolla ja tällä viikolla Jussi on täräyttänyt tajunnan räjäyttäviä basso-linjoja ja Gary soitellut Banjolla timanttisia riffejä. Ensviikolla Pete soittaa melodicalla niin että sormet sauhuaa ja Salla pistää pisteen I:n päälle enkelin äänellään. Toivottavasti pääsette tekin pian kuuntelemaan lopputuloksen!!
Loppuvuodelle ei paljon keikkoja olekaan luvassa, koska aika kuluu työstäessä uutta videota kyseiseen kappaleeseen. Kuulin hurjia huhuja että itselläni olisi aika erikoinen rooli käsikirjoituksessa,oikeen itteekin jännittää!! Ehkä saan ekan Oskar-palkinnon,tai sitten en….


Naali kirjoitti:Ensivaikutelma aika. Sori vaan, mutta nää bändit on vähän niinku nähty,

hra47 kirjoitti:Naali kirjoitti:Ensivaikutelma aika. Sori vaan, mutta nää bändit on vähän niinku nähty,
No niin on nähty sooloartistitkin.





)

, mutta mä alan jo kuulostaa hirveeltä jeesustelijalta, etenkin kun kyllä olen antanut tulla täysillä menneisyydessä. Nyt vaan sattui niin, että ne oli mielenkiintoisia&kivoja. Kyllähän sitä pitää sanoa negaakin kun siihen on aihetta.


Soppis kirjoitti:passionworksit
Ettei vain olisi jo pikkujouluissa vieraana... 




Subculture kirjoitti:Tästä on jo useampi viikko kun joku iltapäivälehti tästä kertoi, mutta koska kukaan ei siitä näköjään täällä ole kirjoittanut tulkoon se tässä.
Lehdessä kerrottiin Monday bändin ja Idolslaulaja Agnesin yhteisistä musiikillisista projekteista. Siinä väläyteltiin, että jos Osloon päästään niin Agnes tulisi mukaan bändin taustalaulajaksi.
Mutta en oikein tiedä että toimiiko niin vahva ääni taustalaulajana
Kaippa sitten vaikka Agnesin ääni kaipaisi oman soolonsa
eurovisiongirl kirjoitti:Subculture kirjoitti:Tästä on jo useampi viikko kun joku iltapäivälehti tästä kertoi, mutta koska kukaan ei siitä näköjään täällä ole kirjoittanut tulkoon se tässä.
Lehdessä kerrottiin Monday bändin ja Idolslaulaja Agnesin yhteisistä musiikillisista projekteista. Siinä väläyteltiin, että jos Osloon päästään niin Agnes tulisi mukaan bändin taustalaulajaksi.
Hyvä laulajahan Agnes onMutta en oikein tiedä että toimiiko niin vahva ääni taustalaulajana
Kaippa sitten vaikka Agnesin ääni kaipaisi oman soolonsa
Agnes on hyvä laulaja, muttei niin vahva ääni sovellu taustalle
Olen samaa mieltä eurovisiongirlin kanssa 



Odotin vaisumpaa, kun haastattelussa kertoivat kappaleen olevan "puolitempoinen", mutta täähän on minusta ihan nopsakka
Pikkujoulujen videotervehdys myös vakuutti, että solisti osaa laulaa



Kertsi on tarttuva. Muutenkin kappaleesta paistaa, että bändi on tiennyt, mihin kisaan ovat lähdössä mukaan. 



Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa