Valvoja: MrMemory



tosin ei paljoa auta koska on silti vuoden huonoin viisu. kukaan ei oo näköjään antanu tälle viittä tähteä 





JokuESC kirjoitti:mutta saahan tää ääniä naapurimailta joita on kyllä vaikka muille jakaa
Laskujeni mukaan niitä on kolme kappaletta, eli sama määrä kuin Suomella (Viroa en laske Suomen naapureihin). Ja kaiken kukkuraksi yksi näistä naapureista ei edes osallistu viisuihin eikä näin ollen voi äänestääkään. Kahdesta jäljelle jäävästä toinen on Bosnian kannalta väärässä semissä.


Ihan kiva rock-iskelmähän tämä on, samoin kuin Makedonia. En aivan täysin ymmärrä kummankin kohtaaman vastustuksen määrää, sillä molemmissa kappaleissa on sävellystä kuitenkin eikä mitään erityisen ärsyttävää.
UFOPOLI kirjoitti:eikä mitään erityisen ärsyttävää.


Minusta kieliversiot ovat keskenään samansisältöiset ja jopa yllättävän samasanaiset. Yleensä saman kappaleen eri kieliversioiden välillä on paljon enemmän sisältöeroja.





Hanhis kirjoitti:En oikein koskaan ole perustanut näistä rockimmista kappaleista Euroviisuissa


















celestes kirjoitti:Olen varmaan yksi niistä aika harvoista outolinnuista täällä, jotka löytää tästä viisusta jotain iskevää.
Kissa tuntuu muuten olevan samoilla linjoilla, kun tunki esikatseluiden aikana TV:n eteen katsomaan juuri Bosnian videota (tai vaihtoehtoisesti koitti estää katselua).
Nostin viiteen tähteen ja puntarini sijalle kolme!






Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa