Portugali 2010: Filipa Azevedo – Há dias assim

Euroviisut 2010 Oslossa

Valvoja: MrMemory

Filipa Azevedo – Há dias assim

*****
10
13%
****
12
15%
***
16
20%
**
23
29%
*
19
24%
 
Ääniä yhteensä : 80

Portugali 2010: Filipa Azevedo – Há dias assim

ViestiKirjoittaja Pete » 19 Marras 2009, 22:56



Festival da Canção järjestetään vuonna 2010 suurempana kuin koskaan. Ensin järjestetään kaksi semifinaalia, ja sen jälkeen on finaali. Kaikki kolme tapahtumaa järjestetään samalla viikolla, luultavasti semifinaalit tiistaina ja torstaina sekä finaali lauantaina. Päivämäärät päätetään tulevina päivinä, mutta maaliskuu on todennäköisin kuukausi. Pitopaikkana toimii Campo Pequeno, jonne mahtuu 10 000 katsojaa! :shock:

Karsinta uudistuu myös sikäli, että myös ulkomaiset säveltäjät pääsevät mukaan. Kappaleen esittäjien tulee kuitenkin olla portugalilaisia. Sävellyksiä voi lähettää tammikuun puoleenväliin saakka.

Tuomaristo valitsee kaikkien lähetettyjen kappaleiden joukosta 30 - 35 kappaletta, joista Internet-äänestyksen kautta 24 kappaletta pääsee semifinaaleihin. Finaalin kahdestatoista kappaleesta voittaja valitaan puhelinäänestyksen (50 %) ja tuomariston (50 %) avulla.

Lähde: Oikotimes

(Muistakaa, että artistitoiveketju on erikseen!)
When you get to my planet, comets will be wagging their tails.
Avatar
Pete
Press
Press
 
Viestit: 21079
Liittynyt: 14 Marras 2003, 12:59
Paikkakunta: Suomi

 

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Serduchka » 19 Marras 2009, 23:00

Mielenkiintoista :mrgreen: Toivottavasti Portugali viimein valitsisi sen loistavan viisun :mrgreen:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15800
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Sagapo » 19 Marras 2009, 23:17

Mielenkiintoiset suunnitelmat.

Olen joskus miettinyt, että Suomessakin voitaisiin kokeilla yhden viisufinaali-illan sijaan kokonaista viisuviikkoa. Ja juuri tuohon tapaan, että aiemmin samalla viikolla on semifinaaleita ja lauantaina finaali. Mallia voitaisiin ottaa vaikkapa Tangomarkkinoista, siellähän on tapahtumia koko viikolle.
Avatar
Sagapo
Tarjoilija
Tarjoilija
 
Viestit: 6529
Liittynyt: 11 Marras 2003, 19:31

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja MuzaMaza » 19 Marras 2009, 23:20

Pete kirjoitti:Karsinta uudistuu myös sikäli, että myös ulkomaiset säveltäjät pääsevät mukaan.


Ruotsalaisten tekemä biisi edustaa siis Portugalia Oslossa...
Euroviisut, Suomen karsinta 1961-2011. R.I.P.
Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 24734
Liittynyt: 26 Marras 2003, 16:21
Paikkakunta: Lieksa

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja tonywerner » 20 Marras 2009, 10:07

MuzaMaza kirjoitti:Ruotsalaisten tekemä biisi edustaa siis Portugalia Oslossa...


:uujee:

Pete kirjoitti:Festival da Canção järjestetään vuonna 2010 suurempana kuin koskaan.


Tuo tarkoitti varmaankin kisapaikkaa, koska vuoden 2001 karsintoihin osallistui sentään 50 laulua viidessä semifinaalissa :mrgreen: Toinen toistaan tarttuvampia :heh:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 26902
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja romualdo » 20 Marras 2009, 11:42

mä en tykkää yhtään tuosta että vieraanmaan säveltäjät pääsevät mukaan.... eieieieiei vaikka tykkäsinkin kovasti mm. Spa-07, no olihan se vuosikerta muutoinkin aivan eschistorian huippuja... varsinkin pienemmän, omaperäisempää tarjontaa suosivan maan harmoniaa ei sais rikkoa näillä angloamerikkalaiseen tyyliin vannovien sävelseppojen puskuroinnilla.... ja kannatan tietysti satalasissa tuota ehotusta että vähintään pari semiä samalle viikolle finaalin kanssa... koskahan täällä tajutaan tuo superidea.......toivottavasti toteutetaan vielä munkin elinaikana, ja sitten joka vuosi,eikä mittäänn hiton koe- eli haja-ammunta,lottoarvontaideoita,joita YLE:ssä tunnutaan vuoesta toiseen harrastettavan... (huom: ammattilaiset tuntuvat taas olevan muitten maitten organisaatioissa.....)
romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 5425
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 19:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Huilumies » 20 Marras 2009, 15:24

Hyvää on taas kielitaito Oikotimesissa:

"Last year, RTP drop the format..."

Englannin imperfektin olemassaoloa ei siis tunneta...

Hyvä hyvä, saadaan äänestää netissä... ja semit tuovat paljon tyrkkyjä arvioitaviksi... mutta ulkomaisia säveltäjiä vähän pelkään, ainakin ruotsalaisia. Voisikohan ruotsalaisten... ja saksalaisten... osanoton kieltää? ;)
Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 4539
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 16:20
Paikkakunta: Vantaa

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Pete » 20 Marras 2009, 21:06

Lisätään vielä se, että kaikki kappaleet lauletaan kokoaan portugaliksi. Päivämäärät lienevät 2.3., 4.3. ja 6.3.

MuzaMaza kirjoitti:Ruotsalaisten tekemä biisi edustaa siis Portugalia Oslossa...

Eiköhän espanjalainen sävellys olisi parempi arvaus. :joojoo:
When you get to my planet, comets will be wagging their tails.
Avatar
Pete
Press
Press
 
Viestit: 21079
Liittynyt: 14 Marras 2003, 12:59
Paikkakunta: Suomi

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Pete » 01 Joulu 2009, 22:58

No niin, nyt jo ensimmäinen espanjalainen säveltäjä on kertonut Oikotimesille lähettäneensä Portugalin karsintoihin kaksi kappaletta. Hän on Jordi Cubino, joka sävelsi Andorran Casanovan (2008) ja Espanjan v. 2002 karsinnoissa David Bisbalin esittämän Corazón latinon.
When you get to my planet, comets will be wagging their tails.
Avatar
Pete
Press
Press
 
Viestit: 21079
Liittynyt: 14 Marras 2003, 12:59
Paikkakunta: Suomi

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja romualdo » 02 Joulu 2009, 09:05

no just joo, tälläsekshä se lopulta mennee, otetaan vetoapua sitten muista maista, eiköhän se Portugalin ESC-voitto ole mahollista sitten tätä kautta tämän vuosikymmenen aikana ..... vaaaan mehän ei tarvittu ku yks mielikuvitusrikas poika tuolta Rovaniemeltä ..... ah tarkoitin siis tietysti seuraavan vuosikymmen aikana 2011-2020 ... ainoa eksoottisempi/tms. maa maailmassa jonne toella voisin kuvitella lähteväni hillumaan muun faniporukan kanssa... ja jonne voisin jopa jäädä pitemmäksikin aikaa...
romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 5425
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 19:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 17 Tammi 2010, 12:23

Perjantaina päättyi sävellysten lähetysaika RTP:lle Kuva ja jo torstaina saamme maistiaisia :mums:

http://escportugal2.blogspot.com/2010/0 ... ga-de.html

http://translate.google.com/translate?j ... l=pt&tl=fi

Nopeaa toimintaa raadilta :tapu: , kun huomioi käännöksessä mainitun "etanapostin" Kuva

http://ww1.rtp.pt/icmblogs/rtp/novidade ... post=17516

http://translate.google.com/translate?j ... l=pt&tl=fi
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja ESC_Hullu » 18 Tammi 2010, 22:13

Kuulemma Ruth Marlene ainaskin yrittäisi viisuihin :tuuletus:


voi kun ois hyvä biisi ja pärjäisi
Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3660
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 18:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 19 Tammi 2010, 16:37

RTP vastaanotti yli 400 ehdokasta :tapu:

http://escportugal2.blogspot.com/2010/0 ... acoes.html

http://translate.google.com/translate?j ... l=pt&tl=fi

Ylihuomenna siis 30 parasta nettiäänestykseen :surrur:
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Serduchka » 19 Tammi 2010, 19:21

Roope kirjoitti:Ylihuomenna siis 30 parasta nettiäänestykseen :surrur:


Jännittävää :uujee: Eihän siihenkään ole kauaa aikaa, kun aika kuitenkin rullaa ihan mukavasti eteenpäin... Ne ovat täällä pikemmin kuin arvaammekaan :surrur: Toivon todella, että Portugali olisi viimein panostanut viisuihin :pliis:
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15800
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Aancon » 19 Tammi 2010, 21:39

Kaksi vuotta on maa pitänyt puntarini kärkeä. KOLMAS? :uujee:
"The game we're playing is life, love's a two-way dream" - Björk
Avatar
Aancon
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8138
Liittynyt: 22 Tammi 2006, 21:41
Paikkakunta: Poole, Dorset, UK

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 20 Tammi 2010, 22:40

Portugalin nettiäänestyksen osallistujat :portugali:

Nina Pinto - Meu Coração Não É Meu
Nucha - Chuva
Jorge Guerreiro - Ai Lisboa
Banda Trocopasso - O mundo de pernas pro ar
Terra D'Água - Amanhã no mar
Seis Po' Meia Dúzia - Pássaro saudade
Nuno & Fábia - Amar (vieste para me salvar)
Homens da Luta - Luta assim não dá
Filipa Azevedo - Há dias assim
David Navarro - Quem é que será
Dennisa - Meu mundo de sonhos
Paulo João Sousa - Pintado a carvão
Nuno Pinto - Fogo lento
Ricardo Levi - Minha alma lusitana
Filipe Delgado - Serei eu
Rui Nova - Uma canção à Cid (o sol e as estrelas)
Vanessa - Alvorada
V-Bo - Quando eu penso em ti
Gonçalo Madruga - Cores de um mundo
Gonçalo Tavares - Rios
João Pedreira - Destino qualquer
Ricardo Martins - Caminhreiro de mim
Filipa Galvão Telles - O amor não same
Claudisabel - Contra tudo e todos
Catarina Pereira - Canta Por Mim
The Agency - É Assim Que As Coisas São
Davi Duarte - Serei Alguém P'ra Ti?
Joana Lobo Anta - Há Dias
Ouro - Arco-Íris Dentro De Mim
Evelyne Filipe - A Tua Voz

http://escportugal2.blogspot.com/2010/0 ... hidos.html
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 20 Tammi 2010, 23:04

"CANTA POR MIM", intérprete: Catarina Pereira, letra: Carlos Coelho, música: Andrej Babic

:tapu:
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja tonywerner » 21 Tammi 2010, 11:24

30:stä 24 pääsee semifinaaleihin? Mitä järkeä on järjestää nettiäänestys, jossa putoaa 6 laulua :mitvit:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 26902
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 21 Tammi 2010, 11:28

Joo yhtä järkevää kuin Suomen semifinaalit :tajutkaa: Tulisivat jo kuunneltaviksi, kello jo 8:28 Lissabonissa :surrur:

http://ww1.rtp.pt/wportal/sites/tv/festival_cancao2010/
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja tonywerner » 21 Tammi 2010, 13:14

^ Okei :roll: jos sinusta on järkevää, että raati valitsee 400:sta laulusta 30, joista kansa pudottaa kuusi äänitallenteiden perusteella, niin olkoon sitten :heh:

Minusta on enemmän järkevää, että 15:sta TELEVISIOesityksestä kansa pudottaa kuusi :joojoo:

Onneksi minun ei sentään tarvitse kuunnella niitä 400 portugalilaistyrkkyä :rofl: Portugal kun kaikkien aikojen huonoin ja vähiten mielenkiintoani osakseen saava viisumaa :joojoo:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 26902
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Timoteus » 21 Tammi 2010, 16:06

tonywerner kirjoitti:Onneksi minun ei sentään tarvitse kuunnella niitä 400 portugalilaistyrkkyä :rofl:


Ei niitä kolmeakymmentäkään tarvitse. Itse rajaan karsintojen seuraamisen niihin maihin, joilta tulee siedettävä määrä biisejä. Siedettävä määrä on maakohtainen mutta 30 Portugalista on noin kolminkertaisesti yli sietokynnyksen. Kaksitoista finalistia saatan sitten kuunnella ja niiden valintaa ennen vain ennakkosuosikit tai fanien hypettämät kappaleet.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
 
Viestit: 20261
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 09:31

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja tonywerner » 21 Tammi 2010, 16:17

^ Espanjasta olen perinteisesti kuunnellut ainakin alkutahdit kaikista ehdokkaista - samoin kuin muistakin runsaslauluisista karsinnoista... mutta Portugalista tuo olisi kyllä liikaa vaadittu. :puna: Järkevää olisi kyllä rajata harrastus varsinaisiin semifinaaleihin, mutta esim. Espanjassa ja Moldovassa saattaisi silloin joku hyvä laulu jäädä kuulematta :draamaa: Portugalissa olisi tuskin sitä pelkoa :heh:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 26902
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 21 Tammi 2010, 17:44

Alkutahteja kuunneltavissa <3 : http://videos.sapo.pt/fest_cancao2010

Ihania :kups: Huikeita kansallisia piirteitä :tapu:

http://ww1.rtp.pt/wportal/sites/tv/fest ... rentes.php

Portugali on kaikkien aikojen paras ja eniten mielenkiintoani osakseen saava viisumaa :rakkaus:

http://ww1.rtp.pt/wportal/sites/tv/fest ... storia.php

viisuhistoria/topic2323.html

Kuva

Roopen Portugali-puntari 2010 :portugali:

Nina Pinto - Meu Coração Não É Meu *****
Nucha - Chuva ****
Ouro - Arco-Íris Dentro de Mim ****
Filipa Azevedo - Há Dias Assim ****
Filipe Delgado - Serei Eu ****
Vanessa - Alvorada ****
Nuno & Fábia - Amar (Vieste Para me Salvar) ****
The Agency - É Assim que as Coisas São ****
Evelyne Filipe - A Tua Voz ****
Seis Po' Meia Dúzia - Pássaro Saudade ****
David Navarro - Quem É que Será? ****
Terra D'Água - Amanhã no Mar ****
Jorge Guerreiro - Ai Lisboa ****
Joana Lobo Anta - Há Dias ****
Gonçalo Tavares - Rios ***
Catarina Pereira - Canta Por Mim ***
Gonçalo Madruga - Cores de um Mundo ***
Nuno Pinto - Fogo Lento ***
Dennisa - Meu Mundo de Sonhos ***
Rui Nova - Uma Canção à Cid (O sol e as Estrelas) ***
Claudisabel - Contra Tudo e Todos ***
Ricardo Levi - Minha Alma Lusitana **
Filipa Galvão Telles - O Amor Não Sabe **
Ricardo Martins - Caminheiro de Mim **
João Pedreira - Destino Qualquer **
Banda Trocopasso - O Mundo de Pernas para o Ar **
Paulo João Sousa - Pintado a Carvão **
V-Boy - Quando Eu Penso em Ti **
Davi Duarte - Serei Alguém P'ra Ti? **
Homens da Luta - Luta Assim Não Dá *


Erittäin korkea taso :voitto:
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Serduchka » 21 Tammi 2010, 19:26

Roope kirjoitti:Portugali on kaikkien aikojen paras ja eniten mielenkiintoani osakseen saava viisumaa :rakkaus:


Minulla taitaa olla täysin päinvastaisesti :lohduton: Portugali on aivan kamala viisumaa :draamaa: :eiei: Voi kunpa hekin ryhdistäytyisivät ja voittaisivat vielä joku vuosi :lohduton:

Portugali-puntari

Catarina Pereira - Canta Por Mim ***
Ouro - Arco-Íris Dentro De Mim **
Filipa Azevedo - Há dias assim **
Nucha - Chuva **
Nina Pinto - Meu Coração Não É Meu **
V-Boy - Quando eu penso em ti **
Vanessa - Alvorada **
Evelyne Filipe - A Tua Voz **
David Navarro - Quem é que será **
Joana Lobo Anta - Há Dias **
Nuno & Fábia - Amar (vieste para me salvar) **
Dennisa - Meu mundo de sonhos **
Claudisabel - Contra tudo e todos **
Gonçalo Tavares - Rios **
The Agency - É Assim Que As Coisas São **
Terra D'Água - Amanhã no mar **
Jorge Guerreiro - Ai Lisboa **
Filipa Galvão Telles - O amor não same **
Paulo João Sousa - Pintado a carvão **
Gonçalo Madruga - Cores de um mundo **
Ricardo Levi - Minha alma lusitana **
Ricardo Martins - Caminhreiro de mim **
Filipe Delgado - Serei eu **
Banda Trocopasso - O mundo de pernas pro ar **
Homens da Luta - Luta assim não dá **
João Pedreira - Destino qualquer *
Davi Duarte - Serei Alguém P'ra Ti? *
Rui Nova - Uma canção à Cid (o sol e as estrelas) *
Nuno Pinto - Fogo lento *
Seis Po' Meia Dúzia - Pássaro saudade *
"Euphoria
Forever, till the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-up...
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-up..."
Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 15800
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 22 Tammi 2010, 00:06

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Aancon » 22 Tammi 2010, 09:17

Äh. En saa sivua auki. :niinpa: Uusi yritys huomenna sitten. Kovat on odotuksen näiden biisien suhteen! Portugali on aivan yllättäen noussut muutaman vuoden takaisesta puuduttavasta mielenkiinnottomuudesta kiehtovan kiinnostavaksi viisumaaksi! :joojoo: Uskon että hyvä biisi tulossa taas. :joojoo:
"The game we're playing is life, love's a two-way dream" - Björk
Avatar
Aancon
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8138
Liittynyt: 22 Tammi 2006, 21:41
Paikkakunta: Poole, Dorset, UK

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 23 Tammi 2010, 11:05

Täällä aukeaa upeasti ko. sivusto :uujee:

YouTubesta löytyy myös :supati:

http://www.youtube.com/user/PolskaEurovision

Ainoa yhden tähden kappale diskattu :tapu:

http://escportugal2.blogspot.com/2010/0 ... -luta.html
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja romualdo » 23 Tammi 2010, 20:02

varsin korkea taso, kyllä. Selkeästi discoin oli tuo viimeisen rivin Contra tudo... joka ilmeisesti valitaan... ainakin täällä OGAElaisten keskuudessa nr 1:ksi... ? pidin paljon 2)Chuva 3)A Lisboa 5)Amar... 10)Quem... Minha Alma...
Caminheiro... , Arco-Iris. toki ärsyttävää kun lauluista tulee vain noin pieni pätkä... viisuhistorian kirkkaimpia maita, toki. :Sydän:
romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 5425
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 19:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja Roope » 28 Tammi 2010, 10:01

Portugalin nettiäänestyksen tulokset: :portugali:

:voitto: http://videos.sapo.pt/VHsRY2i1iOO1mRh4kSI0
:hopea: http://videos.sapo.pt/8dr7Tr22MDhKL1MnTNZG
:pronssi: http://videos.sapo.pt/ZhtgkVP1iKwYkUlZsmUY

1 Filipa Azevedo - Há Dias Assim 2992
2 Nuno & Fábia - Amar (Vieste Para me Salvar) 2905
3 Nina Pinto - Meu Coração Não É Meu 2385
4 Nucha - Chuva 2361
5 Banda Trocopasso - O Mundo de Pernas para o Ar 2130
6 Filipa Galvão Telles - O Amor Não Sabe 2119
7 Catarina Pereira - Canta Por Mim 2036
8 Claudisabel - Contra Tudo e Todos 1975
9 Homens da Luta - Luta Assim Não Dá 1872
10 Evelyne Filipe - A Tua Voz 1834
11 Seis Po' Meia Dúzia - Pássaro Saudade 1701
12 Filipe Delgado - Serei Eu 1474
13 Gonçalo Tavares - Rios 1380
14 Nuno Pinto - Fogo Lento 1345
15 Ouro - Arco-Íris Dentro de Mim 1336
16 Jorge Guerreiro - Ai Lisboa 1276
17 David Navarro - Quem É que Será? 1233
18 Rui Nova - Uma Canção à Cid (O sol e as Estrelas) 1226
19 Dennisa - Meu Mundo de Sonhos 1225
20 Gonçalo Madruga - Cores de um Mundo 1219
21 The Agency - É Assim que as Coisas São 1178
22 Terra D'Água - Amanhã no Mar 1162
23 V-Boy - Quando Eu Penso em Ti 1156
24 Ricardo Martins - Caminheiro de Mim 1143


http://ww1.rtp.pt/wportal/sites/tv/festival_cancao2010/
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 50109
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 20:08
Paikkakunta: Lahtis

Re: Portugali 2010

ViestiKirjoittaja MuzaMaza » 28 Tammi 2010, 10:04

Roope kirjoitti:3 Nina Pinto - Meu Coração Não É Meu 2385


:shock: Mun FB-kamu :shock: Pyysi kaveriksi kun kertoi olevansa portugalilainen viisufani, mutta en kyllä ole ollut ihan kartalla mitä kaikkea muuta puuhastelee. :mrgreen:
Euroviisut, Suomen karsinta 1961-2011. R.I.P.
Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 24734
Liittynyt: 26 Marras 2003, 16:21
Paikkakunta: Lieksa

 
Seuraava

Paluu 2010

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa



Sauhupuoti.com







Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut