Käännöscup 2013

Sanoituskilpailukausi 2013
Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Käännöscup 2013



Puolivirallinen kokonaiskilpailu Käännöscup herää myöhäisiltä talviuniltaan! Siteeraan klassisesti szigetia:

Jos kilpailuaspekti ei kiinnosta, tuloksiin voi suhtautua pelkkänä kokonaistilastona, joka ei vaadi mukana olevilta kääntäjiltä mitään ylimääräistä vaivannäköä. Sijoituksiin perustuvasta tilastosta Käännöscup eroaa mm. siten, että se palkitsee osallistumisesta vähän anteliaammin. Pisteitä yleensä tulee, vaikkei käännös menestyisikään.

Säännöt. Pisteitä jaetaan kauden edustuskappaleiden suomennoskilpailuista. Kääntäjän tulokseen lasketaan enintään puolet kauden kilpailuista, pyöristys ylöspäin. Tällä kaudella määrä on 39/2 = 20. Kun tuo raja ylittyy, huonoimmat pistemäärät putoavat pois. Pistekaava on käännöksen pisteet jaettuna voittajan pisteillä, osamäärä kerrotaan sadalla, pyöristys lähimpään kokonaislukuun. Lisäksi kisan voittaja saa 12, kakkonen 6 ja kolmonen 3 ylimääräistä pistettä. (Aikaisemmin mitalibonukset olivat 20, 10 ja 5.)

Näin voittaja saa aina 112 cuppistettä, ja muiden tekstien tulos riippuu niiden pisteistä ykköseen verrattuna. Esimerkiksi kärkinelikon päätyessä tasapisteisiin kilpailun voittaja saisi 112, toinen 106, kolmas 103 ja neljäs 100 cuppistettä. Jos käännös saa kilpailussa negatiivisen pistemäärän - mikä on mahdollista, koska äänestämättä jättämisestä sakotetaan miinuspisteillä - tai nolla pistettä, sen cuppistemäärä on nolla.

Parikäännöksistä kumpikin kääntäjä saa käännnöksen cuppisteet kertaa 0,9. Jos parikäännös voittaa, kumpikin kääntäjä saa 0,9 x 112 = 101 pistettä. Jos tekijöitä on useampia, kerroin pienenee yhdellä kymmenyksellä jokaista seuraavaa tekijää kohti. Parityön kerroin on korkeahko, jotta yhteistyö ei olisi kannattamatonta. Tästä seuraa eräitä teoreettisia ongelmia, joita en kuitenkaan yritä ratkaista teoreettisilla lisäsäännöillä. Yritetään pitää säännöt yksinkertaisina ja katsotaan taas ensi kaudella, onko aihetta muutoksiin.

Tiesitkö tämän? Jos parityö voittaa, sen tekijät saavat yhteensä 2 x 101 = 202 cuppistettä. Jos kolmen tekijän sanoitus voittaa, pisteitä ropisee yhteensä 3 x 90 = 270. Jos tekijöitä on 4, 5, 6..., voittotyön kokonaisarvo on 312, 335, 336, 315, 272, 198 ja 110 pistettä. Eniten cuppisteitä (336) irtoaa voittotekstistä, jolla on kuusi tekijää. Jos tekijöitä on enemmän kuin 10, kukaan heistä ei saa yhtään cuppistettä.

**************************************************************************************

Jaan tämän kauden viiteen 'kahdeksan sanoituksen mittaiseen rykelmään', joita kutsun episodeiksi. (Kolmannessa episodissa on vain seitsemän sanoitusta.) Julkaisemme kokonaistilanteen lisäksi myös episodivoittajat ja -menestyjät.

Tasatilanteet ratkaisen korkeimman yksittäisen pistemäärän suuruuden perusteella. (Jos molemmilla kääntäjillä on sama korkein pistemäärä, niiden keskinäinen määrä ratkaisee ensisijaisesti. Jos tilanne on edelleen tasan, vertailen toiseksi korkeimpia pistemääriä jne.)

Episodi 1. Suomi - Saksa - Malta - Viro - Albania - Armenia - Irlanti - Azerbaidzan

akuankka13: 112 - 112 - 92 - x - 83 - 93 - 34 - 91, yht. 617
UFOPOLI: 98 - 69 - 112 - 112 - 112 - 112 - 100 - x, yht. 715
nkorppi: 77 - 106 - 84 - x - 92 - x - x - x, yht. 359
Timoteus: x - x - 76 - x - x - 96 - 112 - 112, yht. 396
TomppaJr: 73 - 77 - 76 - x - 50 - 40 - 81 - 72, yht. 469
sziget: x - x - 74 - x - x - x - x - x, yht. 74
Mattokauppias: 69 - x - x - x - 87 - 67 - x - x, yht. 223
ESC93: x - 60 - x - x - 72 - x - x - 63, yht. 195
Metsis: 64 - x - x - x - x - x - x - x, yht. 64
Hazard: 52 - 37 - 14 - 20 - 44 - x - x - x, yht. 167
Serduchka: 43 - x - x - x - x - x - x - x, yht. 43
Tom Tom: x - x - x - x - 14 - x - x - 15, yht. 29
wulfila: 38 - x - x - x - x - x - x - x, yht. 38
Sitruunasorbetti: 17 - x - x - x - x - x - x - x, yht. 17
Happy: x - 14 - x - x - x - x - x - x, yht. 14

Episodimitalistit: UFOPOLI, akuankka13, TomppaJr

Kokonaistilanne ykkösepisodin jälkeen (suluissa osallistumiskerrat):

1. UFOPOLI 715 (7)
2. akuankka13 617 (7)
3. TomppaJr 469 (7)
4. Timoteus 396 (4)
5. nkorppi 359 (4)
6. Mattokauppias 223 (3)
7. ESC93 195 (3)
8. Hazard 167 (5)
9. sziget 74 (1)
10. Metsis 64 (1)
11. Serduchka 43 (1)
12. wulfila 38 (1)
13. Tom Tom 29 (2)
14. Sitruunasorbetti 17 (1)
15. Happy 14 (1)

Keskiarvotilasto ykkösepisodin jälkeen:

1. UFOPOLI 102,1
2. Timoteus 99,0
3. nkorppi 89,8
4. akuankka13 88,1
5. Mattokauppias 74,3
6. sziget 74,0
7. TomppaJr 67,0
8. ESC93 65,0
9. Metsis 64,0
10. Serduchka 43,0
11. Hazard 33
12. wulfila 38,0
13. Sitruunasorbetti 17,0
14. Tom Tom 14,5
15. Happy 14,0

Voittotilasto ykkösepisodin jälkeen:

1. UFOPOLI 4
2. akuankka13 2
3. Timoteus 2
Viimeksi muokannut nkorppi, 16 Syys 2013, 16:50. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Episodi 2. Kreikka - Italia - Kroatia - Makedonia - Montenegro - Unkari - Bulgaria - San Marino

sziget: 112 - x - x - 53 - 112 - x - x - x, yht. 277
Timoteus: 85 - 112 - 59 - x - x - x - x - x, yht. 256
nkorppi: 58 - x - 103 - 82 - 99 - x - 66 - 112, yht. 520
akuankka13: 49 - 100 - 88 - 78 - 75 - 83 - 112 - 62, yht. 585
TomppaJr: 36 - 63 - 63 - 112 - 45 - 76 - 70 - 77, yht. 542
Mattokauppias: x - 91 - 96 - x - x - 112 - 89 - x, yht. 388
ESC93: x - x - 78 - 52 - x - x - 42 - 55, yht. 227
Hazard: x - x - 112 - x - x - x - x - x, yht. 112
Samiasd: 28 - x - x - x - x - x - 32 - x, yht. 60
Tom Tom: x - x - 31 - 61 - x - x - 46 - x, yht. 138
+ Viisut + : x - x - x - 53 - x - x - x - x, yht. 53
Serduchka: x - x - x - 35 - x - x - 97 - 33, yht. 165
Sitruunasorbetti: x - x - x - 31 - x - x - x - x, yht. 31
Edward Sibelius x - x - x - x - x - 38 - 57 - x, yht. 95
UFOPOLI: x - x - x - x - x - x - x - 101 yht. 101
Miguli: x - x - x - x - x - x - x - 40, yht. 40

Episodimitalistit: akuankka13, TomppaJr, nkorppi
Viimeksi muokannut nkorppi, 16 Syys 2013, 16:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Kokonaistilanne kakkosepisodin jälkeen (suluissa osallistumiskertojen määrät):

1. akuankka13 1202 (15)
2. TomppaJr 1011 (15)
3. nkorppi 879 (10)
4. UFOPOLI 816 (8)
5. Timoteus 652 (7)
6. Mattokauppias 611 (7)
7. ESC93 422 (7)
8. sziget 351 (4)
9. Hazard 279 (6)
10. Serduchka 208 (4)
11. Tom Tom 167 (5)
12. Edward Sibelius 95 (2)
13. Metsis 64 (1)
14. Samiasd 60 (2)
15. Sitruunasorbetti 48 (2)
16. Miguli 40 (1)
17. wulfila 38 (1)
18. Happy 14 (1)

Keskiarvotilasto kakkosepisodin jälkeen (keskimääräinen Cup-tulos per kisa, kaikkien kauden osallistumisten osalta):

1. UFOPOLI 102,0
2. Timoteus 93,1
3. nkorppi 87,9
4. sziget 87,8
5. Mattokauppias 87,3
6. akuankka13 80,1
7. TomppaJr 67,4
8. Metsis 64,0
9. ESC93 60,3
10. Serduchka 52,0
11. Edward Sibelius 47,5
12. Hazard 46,5
13. Miguli 40,0
14. wulfila 38,0
15. Tom Tom 33,4
16. Samiasd 30,0
17. Sitruunasorbetti 24,0
18. Happy 14,0

Akuankka13 teki keskiarvolistalla laskua ja Mattokauppias sekä sziget nousua. Kakkosepisodin jälkeisessä tilanteessa on nähtävissä kuinka sziget, nkorppi ja Mattokauppias olivat kaikki saaneet keskimäärin samantasoisia tuloksia kauden mittaan.

Voittotilasto kakkosepisodin jälkeen:

1. UFOPOLI 4
2. akuankka13 3
2. Timoteus 3
4. sziget 2
5. Mattokauppias 1
5. nkorppi 1
5. Hazard 1
5. TomppaJr 1
Viimeksi muokannut nkorppi, 16 Syys 2013, 16:59. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Koska kaudessa on 39 kisaa, jonkin episodin on oltava seitsemän sanoituksen pituinen kahdeksan sanoituksen sijaan. Olkoon se episodi numero kolme, jotta saamme täydelliset ajantasaiset tilastot. :)

Episodi 3. Kypros - Ruotsi - Moldova - Georgia - Serbia - Slovenia - Venäjä

akuankka13: 112 - 67 - 112 - 112 - 89 - 93 - 91, yht. 676
nkorppi: 100 - 90 - x - x - 82 - x - 112, yht. 384
sziget: 84 - x - 87 - x - 74 - 72 - x, yht. 317
ESC93: x - 112 - x - 64 - x - 33 - x, yht. 209
UFOPOLI: 67 - x - x - x - x - x - x, yht. 67
TomppaJr: 57 - 81 - 52 - 75 - 112 - 69 - 99, yht. 545
Mattokauppias: 55 - x - 65 - 83 - x - 112 - 43, yht. 358
Serduchka: x - 62 - x - x - 68 - 72 - x, yht. 202
Samiasd: 17 - x - x - x - x - x - x, yht. 17
Edward Sibelius: x - 46 - x - x - x - x - x, yht. 46
Miguli: x - 37 - x - x - x - x - x, yht. 37
Tom Tom: x - 32 - x - 36 - 36 - x - x, yht. 104
Diggari: x - x - x - 68 - x - x - x, yht. 68
Hazard: x - x - x - 60 - x - x - 30, yht. 30

Episodimitalistit: akuankka13, TomppaJr, nkorppi

Ajantasainen kokonaistilanne Venäjän kilpailun jälkeen (suluissa osallistumismäärät sekä kolme seuraavaksi putoavaa pistemäärää):

1. akuankka13 1857 (22/20) (62,67,75)
2. TomppaJr 1480 (22/20) (45,50,52)
3. nkorppi 1263 (14)
4. Mattokauppias 969 (12)
5. UFOPOLI 883 (9)
6. sziget 668 (8)
7. Timoteus 652 (7)
8. ESC93 631 (10)
9. Serduchka 410 (7)
10. Hazard 279 (6)
11. Tom Tom 271 (8)
12. Edward Sibelius 141 (3)
13. Miguli 77 (2)
14. Samiasd 76 (3)
15. Diggari 68 (1)
16. Metsis 64 (1)
17. Sitruunasorbetti 48 (2)
18. wulfila 38 (1)
19. Happy 14 (1)

Keskiarvotilasto kolmosepisodin jälkeen (keskimääräinen Cup-tulos per kisa, kaikki kauden osallistumiskerrat laskettuna):

1. UFOPOLI 98,1
2. Timoteus 93,1
3. nkorppi 90,2
4. akuankka13 88,2
5. sziget 83,5
6. Mattokauppias 80,8
7. TomppaJr 70,7
8. Metsis 64,0
9. ESC93 63,1
10. Serduchka 58,6
11. Edward Sibelius 47,0
12. Hazard 46,5
13. Miguli 38,5
14. wulfila 38,0
15. Tom Tom 33,9
16. Samiasd 25,3
17. Sitruunasorbetti 24,0
18. Happy 14,0

Akuankka13 paransi keskiarvoaan tuntuvasti (8,1 yksikköä) kolmosepisodin myötä, nousten kuudennelta sijalta neljänneksi. Myös nkorppi nosti keskiarvoaan, sen sijaan sziget ja Mattokauppias laskivat keskiarvoaan jonkin verran.

Voittotilasto kolmosepisodin jälkeen:

1. akuankka13 6
2. UFOPOLI 4
3. Timoteus 3
4. sziget 2
4. Mattokauppias 2
4. nkorppi 2
4. TomppaJr 2
8. Hazard 1
8. ESC93 1
Viimeksi muokannut nkorppi, 16 Syys 2013, 17:45. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
Mattokauppias
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2834
Liittynyt: 11 Huhti 2010, 10:14
Paikkakunta: Kajaani

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja Mattokauppias »

^ Kiitos tilastoinnista, nkorppi. :hali: Ainakin omalla kohdallani on episodi kolmosessa virhe. En suinkaan osallistunut Ruotsin kilpailuun enkä jättänyt osallistumatta Georgiaan ja Sloveniaan. Serbian kilpailua en voittanut, kun en edes ottanut siihen osaa. :sorivaan: Ruotsista lähtien kaikkia merkintöjä tulisi siis kai siirtää yhdellä oikealle päin.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Korjattu. Ei muuta kokonaispisteitä.

Kaikki lisäkorjaukset ovat tervetulleita.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja sziget »

Hyvää työtä. Keskiarvotilasto on tervetullut lisä viime kauteen verrattuna. :uujee:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Episodi 4. Tanska - Valko-Venäjä - Islanti - Alankomaat - Iso-Britannia - Espanja - Romania - Itävalta

Suluissa pudotetut pisteet.

nkorppi: 85 - 112 - 112 - 112 - x - 100 - 106 - x, yht. 627
akuankka13: (73) - (69) - (73) - 93 - 88 - 81 - (72) - (40), yht. 589
Mattokauppias: x - 99 - x - 48 - 112 - 53 - 112 - 46, yht. 470
TomppaJr: (63) - (59) - 101 - 101 - 67 - (25) - 78 - (54), yht. 548
sziget: 112 - 61 - x - x - x - 112 - x - 112, yht. 397
ESC93: 57 - x - x - x - x - x - 36 - x, yht. 93
Serduchka: 35 - x - x - x - x - x - 25 - x, yht. 60
Tom Tom: 30 - 41 - 10 - x - x - x - x - x, yht. 81
Miguli: 2 - x - x - x - x - x - x - x, yht. 2
Hazard: x - x - 38 - x - x - x - x - x, yht. 38
Timoteus: x - x - x - x - x - x - x - 38, yht. 38

Episodimitalistit: nkorppi, akuankka13, TomppaJr

Ajantasainen kokonaistilanne Itävallan kilpailun jälkeen (suluissa osallistumismäärät sekä kolme seuraavaksi putoavaa pistemäärää):

1. akuankka13 1915 (30/20) (78,81,83)
2. nkorppi 1890 (20/20) (58,66,77)
3. TomppaJr 1623 (30/20) (63,63,67)
4. Mattokauppias 1439 (18)
5. sziget 1065 (12)
6. UFOPOLI 883 (9)
7. ESC93 724 (12)
8. Timoteus 690 (8)
9. Serduchka 470 (9)
10. Tom Tom 352 (11)
11. Hazard 317 (7)
12. Edward Sibelius 141 (3)
13. Miguli 79 (3)
14. Samiasd 76 (3)
15. Diggari 68 (1)
16. Metsis 64 (1)
17. Sitruunasorbetti 48 (2)
18. wulfila 38 (1)
19. Happy 14 (1)

Keskiarvotilasto kolmosepisodin jälkeen (keskimääräinen Cup-tulos per kisa, kaikki kauden osallistumiskerrat laskettuna):

1. UFOPOLI 98,1
2. nkorppi 94,5
3. Timoteus 86,3
4. sziget 88,8
5. akuankka13 84,3
6. Mattokauppias 79,9
7. TomppaJr 70,1
8. Metsis 64,0
9. ESC93 60,3
10. Serduchka 52,2
11. Edward Sibelius 47,0
12. Hazard 45,3
13. wulfila 38,0
14. Tom Tom 32,0
15. Miguli 26,3
16. Samiasd 25,3
17. Sitruunasorbetti 24,0
18. Happy 14,0

nkorppi nostaa kauden keskiarvoaan 4,3 yksikköä, nousten keskiarvotilaston kakkoseksi, Timoteusin edelle. Timoteusin keskiarvo romahtaa 6,8 yksikköä alaspäin. Samalla akuankan keskiarvo putoaa 3,9 yksikköä ja sziget nousee hänen edelleen nostamalla keskiarvoaan 5,3 yksikköä. Muutoin tilanne pysyy ennallaan, (Migulin pientä notkahdusta lukuun ottamatta).

Jos nkorpin keskiarvo pysyy noin 10 pistettä akuankan keskiarvoa edellä viimeisen episodin ajan, tämä heijastunee myös Cup-tuloksiin. Aivan samaa voidaan odottaa Mattokauppiaan ja TomppaJr:n suhteen pronssikamppailussa. Jännittäviä aikoja.

Voittotilasto nelosepisodin jälkeen:

1. akuankka13 6
2. nkorppi 5
2. sziget 5
4. Mattokauppias 4
4. UFOPOLI 4
6. Timoteus 3
7. TomppaJr 2
8. Hazard 1
8. ESC93 1

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Käännöscup 2013 Lopulliset tulokset

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Episodi 5. Norja - Ranska - Belgia - Latvia - Sveitsi - Liettua - Israel - Ukraina

Suluissa pudotetut pisteet.

nkorppi: (50) - 94 - 102 - x - (47) - x - x - (73), yht. 366
akuankka13: 112 - (66) - (60) - x - 112 - (47) - (60) - (69), yht. 526
Mattokauppias: x - 101 - 77 - x - x - x - x - x, yht. 178
TomppaJr: (59) - 101 - 112 - (49) - (65) - (33) - x - 77, yht. 496
sziget: x - x - 79 - x - x - x - 112 - 103, yht. 294
ESC93: x - x - 70 - x - 27 - 70 - x - 73, yht. 240
Timoteus: 87 - 44 - 97 - 112 - 58 - 96 - 63 - x, yht. 557
UFOPOLI: x - x - x - x - 84 - 59 - 48 - 112, yht. 303
Haukkanen: 59 - x - x - x - x - x - x - x, yht. 59
Diggari: 42 - x - 60 - x - x - 112 - x - x, yht. 214
Serduchka: 23 - x - 36 - x - x - x - x - 33, yht. 92
wigwam: x - x - x - x - x - 57 - x - x, yht. 57
-Statler-: x - x - x - x - x - x - x - 64, yht. 64
Tom Tom: x - x - x - x - x - x - x - 55, yht. 55
+Viisut+: x - x - x - x - x - x - x - 29, yht. 29
JedHead: x - x - x - x - x - x - x - 12, yht. 12
WildDance: x - x - x - x - x - x - x - 12, yht. 12

Episodimitalistit: Timoteus, akuankka13 ja TomppaJr.


Käännöscup 2013 lopulliset tulokset.
(suluissa osallistumiskerrat ja kolme alinta mukaan laskettua pistemäärää):

:voitto: akuankka13 1980 (37/20) (83,83,88)
:hopea: nkorppi 1962 (25/20) (77,82,82)
:pronssi: TomppaJr 1720 (37/20) (69,70,72)

4. Mattokauppias 1617 (20)
5. sziget 1359 (15)
6. Timoteus 1247 (15)
7. UFOPOLI 1186 (13)
8. ESC93 964 (16)
9. Serduchka 562 (12)
10. Tom Tom 407 (12)
11. Hazard 317 (7)
12. Diggari 282 (4)
13. Edward Sibelius 141 (3)
14. Miguli 79 (3)
15. Samiasd 76 (3)
16. +Viisut+ 72 (2)
17. Metsis 64 (1)
17. -Statler- 64 (1)
19. Haukkanen 59 (1)
20. wigwam 57 (1)
21. TOMItu 56 (1)
22. Sitruunasorbetti 48 (2)
23. wulfila 38 (1)
24. Happy 14 (1)
25. JedHead 12 (1)
25. WildDance 12 (1)

Onnittelut akuankalle, joka voittaa Käännöscupin 2013 täpärästi! Onnea myös TomppaJr:lle pronssista. Kiitokset kauden 26:lle osallistujalle. Tulee mielenkiintoista verrata näitä tuloksia sijoituspistetilastoon.

EDIT: TOMItun Suomi-sanoitus ja kunnioitettavat 56p. olivat vahingossa lipsahtaneet ohi... lisään ne nyt lopulliseen tilastoon. Osallistujia oli siis 26, ei 25. Kiitos szigetille huomiosta. +Viisut+in kakkosepisodin pisteet olivat samaten vahingossa jääneet kokonaiskisan välilaskuista pois.

Keskiarvotilasto lopullisessa muodossaan (keskimääräinen Cup-tulos per kisa, kaikki kauden osallistumiskerrat laskettuna):

:voitto: UFOPOLI 91,2
:hopea: sziget 90,6
:pronssi: nkorppi 90,2

4. Timoteus 83,1
5. akuankka13 82,6
6. Mattokauppias 80,9
7. Diggari 70,5
8. TomppaJr 70,3
9. Metsis 64,0
9. -Statler- 64,0
11. ESC93 60,3
12. Haukkanen 59,0
13. wigwam 57,0
14. TOMItu 56,0
15. Edward Sibelius 47,0
16. Serduchka 46,8
17. Hazard 45,3
18. wulfila 38,0
19. +Viisut+ 36,0
20. Tom Tom 33,9
21. Miguli 26,3
22. Samiasd 25,3
23. Sitruunasorbetti 24,0
24. Happy 14,0
25. JedHead 12,0
25. WildDance 12,0

Kärkikolmikko (12% kääntäjistä) onnistui keräämään yli 90 pistettä per kisa, keskimäärin. Top 6 (23% kääntäjistä) keräsi yli 80 pistettä per kisa. Top 8 (31% kääntäjistä) keräsi yli 70 pistettä per kisa. Top 11 (42% kääntäjistä) keräsi yli 60 pistettä per kisa.


Lopullinen voittotilasto:

:voitto: akuankka13 8
:hopea:sziget 6
:pronssi: nkorppi 5
:pronssi: UFOPOLI 5

5. Mattokauppias 4,5
6. Timoteus 4
7. TomppaJr 3,5
8. Hazard 1
8. ESC93 1
8. Diggari 1

Voittajia oli tällä kaudella yhteensä 10 sanoittajaa 26:stä, elikä 38% kaikista sanoittajista voitti vähintään kerran. Voittava kääntäjä voitti siis keskimäärin 3,9 kisaa kauden aikana. Kärkinelikko voitti 61,5% kaikista kisoista.
Viimeksi muokannut nkorppi, 09 Tammi 2014, 18:40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Historiallinen katsaus Käännöscup-mitalisteista vuodesta 2007 lähtien (vaikka kisoja toki järjestettiin ja pisteitä laskettiin sitäkin ennen). Asiantuntevampi lukija voinee täydentää tiedot vuosista 2007 ennen, mm. itikan ja Timoteusin kulta-ajoista.

On huomioitava, että tiettyinä vuosina osa aiemmista voittajista jättäytyi tilaston ulkopuolelle tehdäkseen tilaa muille. Asiantuntevampi lukija voinee täydentää tiedot näistä jättäytymisistäkin. :)

2007: UFOPOLI, Metsis, sziget (rioshinin maaginen excel-automaatiotaulukko mukana)
2008: sziget, Metsis, Sagapo (ja paljon äärikiihkeää riitelyä Cupin 'räjäyttämisestä')
2009: UFOPOLI, sziget, akuankka13
2010: sziget, nkorppi, akuankka13 (sijoituspisteet varatilastona)
2011: nkorppi, akuankka13, sziget (nykyinen pistesysteemi ensikäytössä)
2012: akuankka13, nkorppi, -Statler-
2013: akuankka13, nkorppi, TomppaJr

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2013

Viesti Kirjoittaja sziget »

Onnittelut parhaille, varsinkin akuankka13:lle toisesta voitosta. :peukku: - Ei ihme, että sijoituspistetilastossa ankka ja korppi jakoivat ykkössijan. 18 pisteen ero on huikean pieni näillä yhteispiste- ja sanoitusmäärillä. Viime vuonna Käännöscupin voittomarginaali oli 98 pistettä. Edelliset viisi voittoa olivat vielä selvempiä.

Varjo-Cupissa oli epätasaisempaa, koska osallistumiskerrat painoivat enemmän. Mitalitilasto on vielä työn alla. Ilmestynee keskiviikkona.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Lukittu