Kristian Meurman - Jos en sua saa

ESC 2008 -arkisto.

Kristian Meurman: Jos en sua saa

*****
4
3%
****
9
7%
***
12
9%
**
33
26%
*
70
55%
 
Ääniä yhteensä : 128

Kristian Meurman - Jos en sua saa

ViestiKirjoittaja Roope » 15 Marras 2007, 15:46

Kuva

Kristian Meurman osallistuu Suomen euroviisukarsintoihin 2008.

”Kun minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua Suomen ESC-karsintoihin, en miettinyt vastaustani sekuntia pidempään. Uskon, että menestyessäni tämä mahdollisuus avaa uusia ovia myös kansainvälisesti. Olen varma, että suomalaisella musiikilla on vahva tilaus edellisten vuosien menestyksen ansiosta ulkomailla”, Kristian kertoo.

Idols-finalistina Suomen kansalle tutuksi tulleella Kristian Meurmanilla on jo vuosien kokemus musiikin parista. 27-vuotias Kristian on soittanut ja laulanut lähes koko ikänsä eri bändikokoonpanoissa.

Viime kesäkuussa julkaistu Kristian Meurmanin ensimmäinen soololevy ”Ensiaskeleet” on ollut valtaisa menestys. Hänen elämänmakuiset tulkinnat klassikkokappaleista ovat puhutelleet kansamme rivejä isolla kädellä: debyyttilevyä on myyty lähes 30 000 kappaletta ja miehen keikkatahti on ollut päätä huimaavaa.


http://www.yle.fi/eurovision/main.php?id=4716
Viimeksi muokannut Roope päivämäärä 11 Tammi 2008, 10:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Peguei, trinquei e meti-te na cesta
Ris e dás-me a volta à cabeça
Vem cá, tenho sede
Quero o teu amor d'água fresca
Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
 
Viestit: 57703
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Lahti

 

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja AntSa » 15 Marras 2007, 16:19

Ei ollut suurimmassa suosiossani Idolsin aikoihin, mutta ihan hieno tulkitsijahan Kristian on. Toivottavasti viisunsa on hieno ja omaa menestyksen mahdollisuuksia? En jotenkaan näe Kristiania siellä glamourin täyteisessä kansainvälisessä viisukisassa, mutta saas nähdä?  :joojoo:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Avatar
AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 13134
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja GiveMeWings » 15 Marras 2007, 16:28

Suuri tulkitsija, hyvä ääni mutta en pidä hänen tyylistään. Vetoaa varmaan kyllä kotirouviin. :heh:
Terveisiä kotiin. Joka kotiin.
Avatar
GiveMeWings
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8838
Liittynyt: 15 Loka 2004, 20:50

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja The_Sipi » 15 Marras 2007, 16:30

Showhat -drag showssa oli kyllä Meurman parhaimmillaan... ja niin aito :draamaa:. :heh:
Mahatma Gandhi walked barefoot most of the time, causing lots of calluses on his feet. He also ate very little, which made him frail and with his odd diet, he suffered from bad breath. This made him... A super calloused fragile mystic hexed by halitosis.
Avatar
The_Sipi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8754
Liittynyt: 24 Touko 2006, 21:28
Paikkakunta: Pori

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Marjukka » 15 Marras 2007, 16:45

Tämä voi kyllä taistella Kari Tapion äänistä, kun perheen varttuneemmat jäsenet äänestävät...:miettii:  Mutta onko viisut vähän liian iso juttu just Idolsista kuoriutuneelle? Josko muutaman vuoden olisi ensin keikkaillut, niin puntti tutisisi lavalla vähemmän? NOH, odotetaan biisit ja niin edelleen...
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak
Avatar
Marjukka
Juomanlaskija
Juomanlaskija
 
Viestit: 18491
Liittynyt: 25 Marras 2003, 23:25
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Subculture » 15 Marras 2007, 17:04

Vaikea sanoa mitää, kun olen kuullut äijältä vain cover-biisejä. Mikä on Meurmanin oma tyyli? Saattaahan sieltä tulla koskettava ballaadi tai revittelevää rokkia. Lauloiko Meurman Idolsissa yhden biisin ranskaksi (jollain ei-englanninkielellä)  :raaps:
Waiting For The Sirens Call
Avatar
Subculture
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3512
Liittynyt: 30 Huhti 2004, 11:47
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Margot » 15 Marras 2007, 17:06

Joo, se laulo jonkun Patricia Kaasin biisin. Se oli jotain Laissez moi chanter pour ces qui n'a rien tai jotain vastaavaa, ei voi muistaa.
What color is your life?
Avatar
Margot
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 17600
Liittynyt: 28 Elo 2005, 08:46
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Kosti-71 » 15 Marras 2007, 17:07

Sitä minäkin tässä mietin, mitä tyyli poju laulaa  :miettii:
Onnistumiset nostavat itseluottamusta. T: ikuinen sinkku
Avatar
Kosti-71
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 6844
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 01:48
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja barbarossa » 15 Marras 2007, 17:10

Mullakaan ei ole mitään hajua, millaista Krisun oma musa on.  :shock: Osashan poika Idolsissa laulaa, mutta että viisuihin... :raaps:
Ja joo, lauloi Idolsissa siis Patricia Kaasin Ceux qui n'ont rien -kipaleen. :joojoo:
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj
Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
 
Viestit: 12670
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja JuhaUK » 15 Marras 2007, 17:10

Hello Hi!
Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
 
Viestit: 22583
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Margot » 15 Marras 2007, 17:11

barbarossa kirjoitti:Ja joo, lauloi Idolsissa siis Patricia Kaasin Ceux qui n'ont rien -kipaleen. :joojoo:


Melkein osasin. :heh:
What color is your life?
Avatar
Margot
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 17600
Liittynyt: 28 Elo 2005, 08:46
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Jónsì » 15 Marras 2007, 17:23

Menis nyt kotiinsa. :niinpa:
Mistä tän saa poistettua? Apua!
Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 22163
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59
Paikkakunta: Helsinki.

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Weewa » 15 Marras 2007, 17:32

Hieno valinta!  :peukku: Mielenkiinnolla myös tältä artistilta odottaen biisiä. Mieluiten jotain herkkää balladia...  ;)
...Åh jag börjar nästan (s)Weewa I mina gyllene skor.
Avatar
Weewa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9434
Liittynyt: 17 Marras 2003, 15:23
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Naali » 15 Marras 2007, 17:49

Kristian on ihana laulaja, mutta esiintyminen oli ainakin Idolsin aikoihin aika arpapeliä. Välillä onnistui ja useimmiten ei. Ei tietenkään pidä perustaa kaikkia oletuksiaan pelkästään niihin esityksiin, mutta vähän epäilyttää sekin, ettei hänen omasta musiikistaan tiedä mitään. Toivottavasti hänelle väsätään hyvä biisi.
21:15 <@XXX> kuten huomaat, mulla on vähän tautologiaa.
Avatar
Naali
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8499
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 18:00
Paikkakunta: Espoo

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja MuzaMaza » 15 Marras 2007, 18:10

Jaa-a. Pisteet siitä, että lähtee mukaan monien halveksimaan kilpailuun.  :peukku:

Mieluiten kuulisin häneltä kauniilla melodialla etenevän balladin. Toivottavasti ei ainakaan örinäheviä. :niinpa:

Ihan totta. MELODIAT KUNNIAAN!!
Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 25754
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja JuhaUK » 15 Marras 2007, 18:16

MuzaMaza kirjoitti:Jaa-a. Pisteet siitä, että lähtee mukaan monien halveksimaan kilpailuun.  :peukku:

Mieluiten kuulisin häneltä kauniilla melodialla etenevän balladin. Toivottavasti ei ainakaan örinäheviä. :niinpa:

Ihan totta. MELODIAT KUNNIAAN!!


Kabatilla oli aivan selkäpiitä karmivan kaunis melodia  :(
Hello Hi!
Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
 
Viestit: 22583
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja nkorppi » 15 Marras 2007, 18:47

Kristian on nimenomaan showmies ja osaa esiintyä lavalla (paljon paremmin kuin studiossa). Jos laulu on sopiva, tästä voi tulla Suomen toinen viisuvoitto.
Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Coventry/Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja ZetZet » 15 Marras 2007, 19:00

Silloin kun Kristian oli Idolsissa hyvä, oli hän todella hyvä. Kuten esimerkiksi laulaessaan Lapin Kesän ja Billy Joelin Entertainerin. Toisaalta taas ne herran rakastamat hevivedot ei menneet niin hyvin, ja Patricia Kaasia laulaessaan Kristian näytti jopa pelottavalta... en siis tiedä miten tähän suhtautua, vaikka tunnustankin että jopa tykkään hänen esikoislevystään.  :puna:
[size=8px]
Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!

[/size]
Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7982
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 13:06

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Nehaka » 15 Marras 2007, 19:04

Kristian oli Idolsissa mielestäni todella epätasainen esiintyjä. Joskus aivan pirun hyvä ja toisinaan taas jännittävä tärisevä papparainen. Jos lavalle saadaan sitä hyvää Kristiania hyvällä biisillä, tämä voisi helpostikin olla jopa suosikkini.
Practically perfect people never permit sentiment to muddle their thinking.
Avatar
Nehaka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3689
Liittynyt: 03 Loka 2006, 19:41

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Halla » 15 Marras 2007, 20:01

Nehaka kirjoitti: Jos lavalle saadaan sitä hyvää Kristiania hyvällä biisillä, tämä voisi helpostikin olla jopa suosikkini.


Sama. (Sorry, en jaksanut keksiä mitään omaa sanottavaa :mrgreen: )
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-
Avatar
Halla
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3564
Liittynyt: 21 Elo 2005, 21:10
Paikkakunta: Turku

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja MrMemory » 15 Marras 2007, 20:05

Weewa kirjoitti:Hieno valinta!  :peukku: Mielenkiinnolla myös tältä artistilta odottaen biisiä. Mieluiten jotain herkkää balladia...  ;)


Smiaxii! Krisu vois yllättää jollain oikein herkällä ranskankielisellä biisillä.  :kups:
"Kun myrskyt riehuu ja kaataa heikkoja
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"
Avatar
MrMemory
Kondiittori
Kondiittori
 
Viestit: 11357
Liittynyt: 25 Maalis 2004, 00:25
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja ESC_Hullu » 15 Marras 2007, 20:29

  Ei oo kyllä pätkääkään mun artisteja. Jotenkin luontaantyötävä pitkätukka  ja äänikään ei mua miellytä. Lapin kesäkin on Loirin laulamana 1000 kertaa parempi.
Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 5085
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:18
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Jónsì » 15 Marras 2007, 21:17

JuhaUK kirjoitti:Kabatilla oli aivan selkäpiitä karmivan kaunis melodia  :(

Kabát. <3
Mistä tän saa poistettua? Apua!
Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 22163
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59
Paikkakunta: Helsinki.

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Sämpy » 15 Marras 2007, 21:35

Balladi oli ensimmäinen ajatus mikä Krisun kohdalla tuli mieleen, mutta eipäs tullut mieleenkään tuo ranskankielinen veto. Miulle kolahtaa jossain määrin, mutta ans kattoo näkyykö vähäinen kokemus esiintymisessä...
- I love French singing.
-I love French Fries.
-French Fries? I don't get it.
-Well you didn't order any.
Avatar
Sämpy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 1380
Liittynyt: 25 Touko 2004, 20:56
Paikkakunta: Sippola

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja tonywerner » 15 Marras 2007, 21:50

Kosti-71 kirjoitti:Sitä minäkin tässä mietin, mitä tyyli poju laulaa  :miettii:


Luepa etusivun raportista  :peukku:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 28397
Liittynyt: 29 Loka 2004, 06:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Liisukka » 15 Marras 2007, 21:55

Vähän mietityttää Krisun osallistuminen. Mahtaako viisulava olla vielä liian suuri estraadi pojalle. :miettii:
"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Rezarta-halpa! " TomppaJr Live -ketjussa Albanian 2. semin aikana
Avatar
Liisukka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 03 Touko 2004, 10:00
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja tonywerner » 15 Marras 2007, 21:57

No Idols-lavalla oli kuitenkin ainoa, jolla ei möröt menneet housuihin  :joojoo:
Ja kyllä se lava koossa on ainakin Suomen karsinnan lavan kokoinen  :mrgreen:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Avatar
tonywerner
Press
Press
 
Viestit: 28397
Liittynyt: 29 Loka 2004, 06:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Liisukka » 15 Marras 2007, 22:12

Pianhan se nähdään kuinka äijän käy. :rofl: Se on tämä minun ainainen skeptisyyteni näitä idols-tähtösiä kohtaan näissä ympyröissä. :puna:
"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Rezarta-halpa! " TomppaJr Live -ketjussa Albanian 2. semin aikana
Avatar
Liisukka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 03 Touko 2004, 10:00
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja Toni » 15 Marras 2007, 22:13

Jahas... mitäs tälle.... Kai se olis sitten jotain trubaduriballadia ehkäpä. Melodista, herkkää, mutta kasvavaa.
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 18615
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Kristian Meurman

ViestiKirjoittaja GiveMeWings » 15 Marras 2007, 22:16

Mä toivon että Krisu saa voimakkaan balladin tyyliin Lapin kesä. Hyvä voi tulla!  :mrgreen:
Terveisiä kotiin. Joka kotiin.
Avatar
GiveMeWings
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8838
Liittynyt: 15 Loka 2004, 20:50

 
Seuraava

Paluu 2008

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa



Sauhupuoti.com







Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut