Movetron - Cupido

ESC 2008 -arkisto.
Lukittu

Movetron: Cupido

*****
45
30%
****
38
26%
***
26
17%
**
9
6%
*
31
21%
 
Ääniä yhteensä: 149

Avatar
kais(t)a
VIP-emäntä
VIP-emäntä
Viestit: 17409
Liittynyt: 24 Heinä 2005, 00:51
Paikkakunta: Tampere

Movetron - Cupido

Viesti Kirjoittaja kais(t)a »

Movetron hurmasi lähes koko kansan vuonna 1995 kappaleella Romeo ja Julia. Miten käy paluuta yrittävän yhtyeen viisukarsinnoissa?

http://www.movetron.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;


Kuva
Elektronista tanssipoppia esittävä Movetron oli yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä -90-luvulla. Kaikki sai alkunsa vuonna 1994 Jukka Tanttarin tekemistä biiseistä, joille hän ja dj-kaveri Timo Isomäki päättivät etsiä laulajan. Pian löytyikin Päivi Lepistö, ja trio lähti demottamaan. Movetron teki ensin muutaman kappaleen englanniksi, mutta kun biisit päätyivät Timo Löyvän kautta Polygram-levy-yhtiöön (nyk. Universal Music), joka kiinnostui yhtyeestä, vaihdettiin kieli suomeksi. Näin syntyi ensimmäinen sinkku ”Valkoinen valhe / Voikukkaseppele”. Startti ei ollut kuitenkaan helppo. Movetron teki jotain uutta ja poikkeavaa, eikä yleisö ollut vielä valmis sulattamaan tanssipoppia kotimaisella kielellä laulettuna, vaikka eurodiskon kukoistus olikin huipussaan. Tästä lannistumatta lähdettiin takaisin studioon ja syntyi ”Romeo ja Julia”. Vaikka kappale ei sovituksellisesti miellyttänyt levy-yhtiötä, biisi laitettiin pihalle ja siitä tulikin Movetronin läpimurtohitti. Keväällä 1995 yhtye lähti silloisen Radio Mafian järjestämälle kiertueelle ja keikkoja vedettiin tiiviiseen tahtiin ympäri Suomea. Yhtye nousi suomalaisen eurodancen suurlähettilääksi ja albumia alettiin työstää keikkojen lomassa.

”Romeo ja Julia” meni sinkkulistan ykköseksi, ja niin nousivat seuraavatkin sinkut listalle, kuten ”Ristinolla” ja ”Alla koivupuun”. Movetronin kolmas sinkku ”Ristinolla” nousi yhtyeen menestyneimmäksi singleksi, ja viimeistään silloin oli yleisön ennakkoluulot vaihtuneet suuriin suosionosoituksiin. Heinäkuun lopussa 1995 julkaistiin debyyttialbumi ”Romeo ja Julia”, joka meni albumilistan sijalle viisi ja myi parissa viikossa kultaa. Silloinen platinaraja, 40.000, ylittyi jo syksyyn mennessä. Movetron julkaisi debyyttisinkusta myös englanninkielisen version ”Romeo & Juliet”, joka julkaistiin 11 Aasian maassa ilmestyneellä tanssimusiikkikokoelmalla. Sinkku ilmestyi myös mm. Ruotsissa, Tanskassa, Italiassa, Belgiassa ja Kreikassa. Keikkoja mahtui pariin ekaan vuoteen reilu 300. Oli selvää, että Movetron oli sen ajan hittiartisti.

Kakkosalbumi ”Soittorasia” julkaistiin vuonna 1996, josta kesäsinkuksi lohkaistu ”Prinssi” ja sitä seurannut balladi ”Soittorasia” olivat molemmat listamenestyksiä. Albumi myi jo julkaisupäivänään kultaa ja pian seurasi platina-albumin tunnustus. Keikkoja taottiin samaan tahtiin kuin edellisinä vuosina.

Kun oli aika ryhtyä työstämään kolmatta Movetron-albumia, eurodancen kulta-aika alkoi olla hiipumassa. Yhtye piti ensimmäisen hengähdystauon sitten vuoden 1994 ja istui alas miettimään uusia tuotannollisia elementtejä, joita tuoda perinteisen Movetron-soundin rinnalle. Vuonna 1997 julkaistiin Movetronin kolmas albumi ”3. Aste”, joka poikkesikin yhtyeen alkuperäisistä soundeista. Sinkut ”Lähden” ja rokkipohjainen ”Tellusnainen” saivat kyllä radiosoittoa, mutta albumi ei ylittänyt kultarajaan. ”3. Aste” piti yhtyettä vielä pinnalla, mutta jäi kuitenkin edellisten albumien varjoon. Alkuvuodesta 1998 julkaistu sinkku ”Mombasa” nosti Movetronin vielä listoille, mutta yhtye päätti yhteistuumin jäädä ansaitulle tauolle.

Parin vuotta oli kulunut ja Movetron oli jälleen valmis studioon. Yhtye mietti, mitä uutta he voisivat tuoda suomalaiseen tanssimusiikkin. Eurodancen emomaasta Saksasta oli tullut jo muutama MC:llä varustettu ryhmä, ja trio päätti kokeilla itsekin rapin sisällyttämistä biiseihin. Yhtälö tuntui toimivalta ja pian riveihin liittyi MC James Black, jonka kanssa työstettiin ensimmäinen englanninkielinen single ”Voodoo Man”. Sinkku pärjäsi ihan mukavasti listoilla, ja Jamesin lähdettyä Britanniaan, levyn loppuunsaattamiseksi mukaan palkattiin MC Chris Sanders. Albumi ”The 4th Dimension” julkaistiin vuonna 2000, mutta ei riittänyt nostamaan Movetronia takaisin maan ykkösbändiksi. Albumi jäi heidän viimeiseksi ja yhtye hajosi.

Alkukeväästä 2007 Movetronia pyydettiin mukaan Back To Ysäri -rundille. Yhtye keskusteli aiheesta ja päätti, että Päivi tekee kiertueen yksin. Päivin esittämät vanhat Movetron-hitit herättivät yleisössä nostalgista huumaa ja keikkojen myötä alkoi tulla kyselyjä DJ-ohjelmatoimistoilta vanhojen sinkkujen perään. Mediassa oli jo muutamaan otteeseen nostettu 1990-luvun artisteja esiin ja ennustettu ysäribuumin nostavan jälleen päätään. Päivin palattua kiertueelta yhtye istui alas pohtimaan, olisiko Movetron syytä herätellä jälleen henkiin. He päättivät testata asiaa tekemällä yhden vanhan kappaleen uusiksi uudella tyylillä. Biisi toimi ja trion kemiatkin olivat kohdallaan, joten siirryttiin studioon työstämään kokonaan uutta kappaletta, joka esiteltiin Universal Musicin tuotantopäällikkö Hannu Sormuselle. Kaikilla oli Movetronin paluusta hyvä kutina, ja yhtye allekirjoitti levy-yhtiön kanssa sopimuksen syksyllä 2007.

Movetron on parhaillaan studiossa tekemässä uusia kappaleita ensi vuonna julkaistavalle albumille. Sana yhtyeen paluusta on jo levinnyt internetissä ja ensimmäinen radiosingle ”Ei kenenkään maa” on otettu hyvin vastaan. Jukka Tanttarin ja Timo Löyvän kappale tuo tuulahduksen 1990-luvun Movetronista päivitettynä tämän päivän klubisoundiin.

Movetron lähtee intoa puhkuen Suomen Euroviisukarsintoihin.
http://www.yle.fi/eurovision/main.php?id=4717" onclick="window.open(this.href);return false;
Viimeksi muokannut Roope, 11 Tammi 2008, 10:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

JackFrost
Puuteroi nenää
Puuteroi nenää
Viestit: 256
Liittynyt: 08 Helmi 2006, 11:14
Paikkakunta: Missä miehet ratsastaa

Re: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja JackFrost »

Innolla odotan Movetronin paluuta. Hienoa, että lähtivät mukaan :peukku:

Avatar
The_Sipi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8765
Liittynyt: 24 Touko 2006, 22:28
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja The_Sipi »

Johan ne on sen paluunsa tehnyt. :draamaa:

No joo,  kyllä mäkin odotan ehkä eniten just Movetronilta. Odotan luultavasti liikoja, mutta odotanpa kuitenkin. :)
Mahatma Gandhi walked barefoot most of the time, causing lots of calluses on his feet. He also ate very little, which made him frail and with his odd diet, he suffered from bad breath. This made him... A super calloused fragile mystic hexed by halitosis.

Avatar
kais(t)a
VIP-emäntä
VIP-emäntä
Viestit: 17409
Liittynyt: 24 Heinä 2005, 00:51
Paikkakunta: Tampere

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja kais(t)a »

Mun mielestä yhtä kappeletta joka ei ihan kauheasti kai missään soi, voi sanoa paluuksi mutta ihan miten vaan.  :heh: 
Послушай - у сердца голос мой.

Avatar
The_Sipi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8765
Liittynyt: 24 Touko 2006, 22:28
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja The_Sipi »

Kyllä se aika tiuhaan on soinut YleX:llä silloin kun minä olen kuunnellut (eli aamuisin lähinnä). :ylppis:
Mahatma Gandhi walked barefoot most of the time, causing lots of calluses on his feet. He also ate very little, which made him frail and with his odd diet, he suffered from bad breath. This made him... A super calloused fragile mystic hexed by halitosis.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja AntSa »

LOISTAVAA; MOVETRON tekee paluun!!!  :lashatumbai:  Ihan loisto meininki!  :tuuletus:  Oma suosikkini yhtyeen tuotannosta on raita nimeltänsä KIERREPORTAAT!  :tapu:  Monta muutakin helmeä ysäriltä bändiltä löytyy.  :tuuletus:

TERVETULOA VIISUPIIREIHIN akti nimeltänsä MOVETRON!  :tuuletus:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

Täytyy tunnustaa, että tämä Movetron on näistä artisteista mulle vaikein pala niellä. :eiei:
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
Marjukka
Juomanlaskija
Juomanlaskija
Viestit: 11641
Liittynyt: 25 Marras 2003, 23:25
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Marjukka »

Onkohan tämä nyt eka 2008 Suomi-artisti, jonka suhteen olemme Barban kanssa samoilla linjoilla?  En jaksais näitä.  Luojan kiitos ei sentään se Hausmylly-huhu ollut totta.

Mutta ehkäpä ilahdunkin, jos biisit ovat tosi hyviä...
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak

Avatar
Ate
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3480
Liittynyt: 15 Marras 2004, 20:35
Paikkakunta: Tampere

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Ate »

Mä en voi sietää tätä! :evil: En ennen enkä nytkään.
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-

Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7135
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:18
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja ESC_Hullu »

Movetron oli noista nimistä minulle mieluisin. Tälläista musaa olen odottanut jo vuosia karsintoihin . Joku "Tornero" tyyppinen draama-disco pläjäys hyvällä esityksellä olisi  unelmieni täyttymys.

Avatar
Halla
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3564
Liittynyt: 21 Elo 2005, 22:10
Paikkakunta: Turku

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Halla »

Mä olen samoilla linjoilla barban ja Marjukan kanssa. Ennakko-odotukset ovat matalalla, mutta odottelen kuitenkin karsintabiisiä ennen täyttä tyrmäämistä. :roll:
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-

Avatar
Subculture
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3677
Liittynyt: 30 Huhti 2004, 12:47
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Subculture »

Kovin tuo paluusingle oli tutun kuuloista ysäri Movetronia. Tältä tiimiltä saattaa tulla ihan tarttuvaa kertsiä. Päivi Lepistön äänestä en ole koskaan erityisesti pitänyt, kireyttä ylä-äänissä.
Waiting For The Sirens Call

Avatar
Naali
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8498
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 18:00
Paikkakunta: Espoo

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Naali »

Subin kanssa samoilla linjoilla. Toivottavasti tulisi semmonen kevyt hömppä, jossa on iskevä kertosäe. Mulle riittäis se hyvä biisi, sillä pelkään, ettei Movetronia kansainvälisessä finaalissa nähdä. Kiva, että ysäripoppis palaa.  :joojoo:
21:15 <@XXX> kuten huomaat, mulla on vähän tautologiaa.

Avatar
Zei
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 291
Liittynyt: 23 Tammi 2006, 22:19
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Zei »

JEE! JEE! Hyvä Movetron!

Toivottavasti karsintabiisi on sit kans hyvä! 'Ei kenenkään maa' ainakin on!

:tuuletus:

:tuuletus:

:tuuletus:

Avatar
The_Sipi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8765
Liittynyt: 24 Touko 2006, 22:28
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja The_Sipi »

kais(t)a kirjoitti: Mun mielestä yhtä kappeletta joka ei ihan kauheasti kai missään soi, voi sanoa paluuksi mutta ihan miten vaan.  :heh: 
Nytkin soi radiossa. :heh:
Mahatma Gandhi walked barefoot most of the time, causing lots of calluses on his feet. He also ate very little, which made him frail and with his odd diet, he suffered from bad breath. This made him... A super calloused fragile mystic hexed by halitosis.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Tahdoin Aikakoneen, sain Movetronin.  :miettii:

Eipä siinä mitään, kaksi albumia löytyy levyhyllystä kuin myös Päivin sooloalbumi.
Toivottavasti tykittävät ilmoille kunnon tanssibiisin kertakuulemalla päähän jäävällä kertsillä.

Viisudiscossa kuulee ihan liian vähän kotimaisia discohittejä! Toivottavasti saamme sellaisen ensi vuonna.  :heh:

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja rosetta »

ESC_Hullu kirjoitti: Joku "Tornero" tyyppinen draama-disco pläjäys hyvällä esityksellä olisi  unelmieni täyttymys.
:shock: No se olisi ainakin vaihtelua Suomelta... Ei mitään sitä vastaan. ;)
Todo en la vida es como una canción
Que cantan cuando naces y también en el adios

(Massiel: La la la)

Avatar
Magnum
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3126
Liittynyt: 17 Loka 2005, 16:22
Paikkakunta: Miami

Re: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Magnum »

Movetron, luv it. Tässä on siis mahdollisuus pahimpaan pettymykseen tänä vuonna. Ah, tulisipa joku hyvä kappale. Päivillä ei ole ehkä paras mahdollinen ääni, mutta kyllä tämä Aikakoneen hakkaa koska tahansa (Muziksen kommenttiin liittyen). Mieluummin toivoisin Movetronilta jotain kunnon menevää kappaletta tyyliin Romeo ja Julia, Ristinolla, Nousin kyytiin. Ei niissä rauhallisemmissakaan ole mitään vikaa, mutta luulen, että kunnon diskoilulla erottuu paremmin joukosta.
"Nakuilu on ihan jees"
-Naali

Avatar
tomato
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2312
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:17

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja tomato »

Zei kirjoitti: JEE! JEE! Hyvä Movetron!

Toivottavasti karsintabiisi on sit kans hyvä! 'Ei kenenkään maa' ainakin on!
Just kuulin radiossa ja hyvä oli tosiaankin!
Laulaakohan ne suomeks viisuissa?  :raaps:
Was tomi...

i wanna be a toy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4000
Liittynyt: 01 Helmi 2006, 15:06
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja i wanna be a toy »

juu,ysärit tulee taas ,toivotaan hyvää biisiä a' la Romeo ja Julia  :mrgreen:
Ihan voitais olla ilman niitäkään siel näin.

Avatar
Magnum
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3126
Liittynyt: 17 Loka 2005, 16:22
Paikkakunta: Miami

Re: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Magnum »

Lainaan tänne erään kaverini kommenttia Movetronista:

"Uskon että Euroviisut 2008 tulee olemaan '90ultimatepartymusic:n renesanssin esimultikliimaksi. Tästä se lähtee. Olen teidän musaprofeetta.  :cool: "

Olisipa näin!
"Nakuilu on ihan jees"
-Naali

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Päivi Lepistön äänestä en ole oikeastaan ikinä tykännyt, ja Movetronin biisit oli minusta sitä ärsyttävintä ysäriä. Tosin Soittorasia on aivan ihana.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Roope »

i wanna be a toy kirjoitti: juu,ysärit tulee taas ,toivotaan hyvää biisiä a' la Romeo ja Julia  :mrgreen:
http://www.youtube.com/watch?v=CYqr3DHswlo&nbsp; :joojoo:

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

Movetronin kaksi ekaa albumia on kyllä loistotavaraa  :tuuletus:

Mutta Päivi on kyllä aina ollut tosi karismaatiton esiintyjä eikä tulkinnastakaan oikein voida puhua, kun Päivi vaan avaa suunsa ja laulaa ilman mitään nyansseja  :draamaa:

Toivottavasti on petrannut tällä saralla  :miettii:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Kuuntelin pari kappaletta näistä ja ei hassumpia ollut…ei ihan suosikkini mutta ihan kuunneltavia.  :)

Avatar
tomato
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2312
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:17

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja tomato »

Was tomi...

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

Marjukka kirjoitti:
Luojan kiitos ei sentään se Hausmylly-huhu ollut totta.
YES, joku muukin ajattelee noin.  :peukku: Mieluummin Movetron kuin Hausmylly.

'Ei kenenkään maa'   ainakin iski heti meikäläisen tajuntaan...

Pakko kaivaa arkistosta bändin vanhat cd:t ja fiilistellä menneitä aikoja.
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
Sagapo
Tarjoilija
Tarjoilija
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Marjukka kirjoitti: Onkohan tämä nyt eka 2008 Suomi-artisti, jonka suhteen olemme Barban kanssa samoilla linjoilla?  En jaksais näitä. 
Hä? Movetronhan tuo karsintaamme nimenomaan iloa ja energiaa! :aurinko:
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Sämpy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1575
Liittynyt: 25 Touko 2004, 21:56
Paikkakunta: Sippola

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja Sämpy »

Tää on kyllä ehkäpä eniten odotuksia aiheuttava miulla (mutta sittehän on kyllä riski pahimpaan romahdukseenkin...). Miähän olen kulunut siihen vähemmistöön, joka on aina pitänny Movetronia parempana kun Aikakonetta :hiips:
Vielä eilen moni piti tätä päivää tulevaisuutena, mutta huomenna se on jo historiaa

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Movetron

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Tänään käyty keskustelu:

Werneri: Viisufaneille varmasti kelpaa dancemusaa soittava bändi.
Päivi: Dancemusa on iloinen asia. Kaikki tykkäävät tanssimisesta.

:heh:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Lukittu