Viisukuppila

^ Ja minusta tämä on aivan eri genreä kuin Opera Skaala, jota en voinut itse sietää, vaikka tämä on mielestäni oikein kaunis.

phale kirjoitti:^ Ja minusta tämä on aivan eri genreä kuin Opera Skaala, jota en voinut itse sietää, vaikka tämä on mielestäni oikein kaunis.

Kyllä minusta samasta lajityypistä puhutaan. Voi olla, että käsitän sanan genre väärin, mutta minulle se tässä tapauksessa tarkoittaa oopperaa.

^ Opera Skaala oli lähinnä jotain EDM-oopperaa, tämä taas enemmänkin klassista, sellainen genre-ero ainakin.

ta1ja kirjoitti:Ja jos nyt palataan tuohon väitteeseen niin minusta ihan aiheellinen kysymys on että mitä tällä kappaleella halutaan sanoa? Mikä on se tunne, tunnelma, tunnetila, mitä sillä viestitään? Mistä siinä on kyse? - Se jää nimitääin aika hämäräksi, koko biisin pointti, ja siksi epäilen että monet kokevat ettei tässä ole biisiä.

No se tunnetila ja tunnelma joka kullekin tulee on tietenkin ihan subjektiivinen kokemus, mutta kuten olen aiemmin ketjussa sanonut, minulle itselleni tulee tästä tunne kuin kohoaisi jonnekin korkeuksiin ja leijailisi siellä... Minusta tämä on taideteos, ja kuten kaikki taideteokset myös (ainakin osittain) jokaisen itsensä tulkittavissa. Ja kyllä tässä minusta selkeämpää on se mitä halutaan sanoa / viestiä kuin useimmissa muissa viisubiiseissä, joten senkään vuoksi en ymmärrä miten tämän kimppuun on täällä niin voimakkaasti käyty...

(Juu, ja mikään mitä minä täällä olen sanonut ei ole kyllä ollut likikään niin provosoivaa kuin mm. se "biisin puuttumisen" väite, joka on oikeasti aika halventava tätä kohtaan.)

Rousku kirjoitti:Kävi tässä miten tahansa niin minusta on kiinnostavaa, että vaikka oopperaa niin usein haukutaan elitistiseksi, oopperalaulantaa luonnottomaksi ja etenkin sopraanoja korviaraastaviksi kiljukauloiksi, niin sitten kun oopperaääntä (vaikka keskinkertaistakin) on tarjolla helposti sulavassa paketissa (eikä liian pitkää biisiä kerralla) niin yleisö on innoissaan. Onhan sellaisella viisuissa pärjätty ihan kohtalaisesti, ja nimenomaan yleisöäänestäjät ovat tykänneet. Onko sitten vain niin, että kun oopperan biisit on tapana paketoida hintavaksi näytelmäksi jonka kieltäkään ei ymmärrä, niin ei käy kaupaksi? Tässä voisi olla tuotekehityksen paikka.

Tässä on varmasti pointtia. Näin toisaalla kommentin, että La Forza on kuin kolmeminuuttinen aloittelijoiden paketti oopperaan. Se ei ole liian melodialtaan liian hankala ja luotaantyöntävä (Heart of Light), ei liian poppia (La Voix) eikä liian campia (It's My Life ja My Friend). Toisin sanoen kokonaisuus on helposti nieltävä ja kauniisti paketoitu. Ja toki ooppera genrenä erottuu aina viisukattauksesta, eivätkä useimmat oopperaa aktiivisesti seuraamattomat varmaankaan osaa erottaa keskinkertaista laulajaa taitavasta.

Moni asia on makuasia esim .monet on sitä mieltä että venäläisten oopperalaulajien tapa laulaa on ruma ja usein ns metallinen saundi.Itselle kipale on jääny soimaan päähän ja pyöriikin siellä usein ja laulajattaren uskomattoman korkealle menevä ääni saa mut hykertelemään nautinnosta . Youtubessa yhden kirjoittajan teksti jäi mieleen ....
Triakes Román

I cry every single time I watch this video.
Her voice, the music and the motion graphics on her dress are incredible. This is like being awake in the most beautiful dream.
Estonia, this is your year. Thank you for making the Eesti Laul.....

Mulle tulee tosta Viron Ooppera laulusta mieleen se Polarin juusto mainos, missä Kiira Korpi luistelee ja se nainen laulaa. Jotain samaa

rosetta kirjoitti: No se tunnetila ja tunnelma joka kullekin tulee on tietenkin ihan subjektiivinen kokemus, mutta kuten olen aiemmin ketjussa sanonut, minulle itselleni tulee tästä tunne kuin kohoaisi jonnekin korkeuksiin ja leijailisi siellä... Minusta tämä on taideteos, ja kuten kaikki taideteokset myös (ainakin osittain) jokaisen itsensä tulkittavissa. Ja kyllä tässä minusta selkeämpää on se mitä halutaan sanoa / viestiä kuin useimmissa muissa viisubiiseissä, joten senkään vuoksi en ymmärrä miten tämän kimppuun on täällä niin voimakkaasti käyty...

Näyttäisi olevan niitä, joille tämä ei sano yhtään mitään. Kuulun myös niihin ja koska tämä vaikuttaa tyhjältä, lähinnä siltä että on haluttu tehdä jotain "ylevää" tai "erikoista" tai molempia ja siksi tässä ollaan tekemisissä taiteen genrenä kanssa, maneerien, eli taide-genressä taidetta taiteen vuoksi. Siitä olen kyllä yhtä mieltä, että kyllä tässä biisi on, en lähtisi ollenkaan sille tielle, että biisille on jotkut muottivaatimukset.

Rousku kirjoitti:Timoteus myös luonnehti biisiyttä osuvasti mahdollisuutena tehdä toimivia covereita. Eli kappaleen itsensä kiinnostavutta, riippumatta siitä, kuka ja miten sitä esittää. Tuo on usein aika hyvä biisiyden kriteeri. Tekeekö mieli lauleskella La Forzaa (ehkä pari oktaavia alempaa) itsekseen kotona ollessaan?

Tästä ole kyllä ihan eri mieltä samoi kuin siitä hyräiltävyys-kriteeristä - tosi ehkä siksi etten muutenkaan juurikaan hyräile mitään, musiikki on tunnetta: melodinen rikkaus on usein tehokas keino tunteiden välittämiseen, mutta itseisarvoa tarttuvuudella ei ole. Coveroitavuus-vaatimusta paljon käytetään kriteerinä, eikä se vailla perusteita ole, mutta edelleen on hyvin paljon musiikkia, joka kukoistaa juuri ainutlaatuisuutensa ja definitiivisyytesä vuoksi. Popin biisikaavan alleen jyräävä valta paiaa sellaiset marginaaliin. Viimeksi toissa lauantaina YLEX: toimittaja Anne Lainto totesi levylautakunnassa jostain progebiisistä, että hän ei voi arvioida sitä ollenkaan koska poikkeaa kaavasta niin paljon, että sellainen ei sovi radioon ollenkaan eikä hän siksi oaa sanoa siitä oikein mitään. Biisikaavan ulkopuolisessa musiikissa on kuitenkin paljon sellaista jonka coveroiminen ei oikein toimi, sillä tehot saadaan uuri tiettyjen ääneten määritellyillä suhteilla ja jännitteillä. Paljon nk. taidemusiikkia - siis sitä joka silti "puhuu", eikä ole sitä taidetta taiteen vuoksi. Tai sitten se osa etnistä musiikkia, joka perustuu soundiin, tilaan ja aikaan: nämä matalaääniset alppitorvet, kurkkulaulu - tai apanilainen muutaman sävelen minimaalinen musiikki nyt ainakin tulee mieleen.

Ja itseasiassa, jos taiteesta puhutaan, on paljon teoreetikkoja, joille taiteen ja kitschin välinen raja vedetään juuri ainutkertaisuuden ja korvaamattomuude kohdalla: taideteos on se, jonka minkä hyvänsä osan muuttaminen huonontaa teosta kun taas kitschiä se, missä osia voidaan vaihtaa ilman että teos vaarantuu (Thomas Kulka esim antaa nämä kriteerit - eri juttu sitten onko oikeassa ja onko sellainen jaottelu ylipäänsä järkevää) Klassinen musiikkihan periaatteessa kieltää coveroinnin, helposti hirveä suuttumus jos teoksia ryhdytään säätämään jollain omakeksityillä säädöillä. Kyse on ikuisuuden ideaalista, muuttumattomasta toistettavuudesta, jonka säveltäjä on partituuriin määritellyt.

Pitkät hölinät, mutta aihe on kiintoisa ja väitän siis edelleen, että onttous tulee siitä, että tekijöillä ei ole ollut päämäärä oikein käsissään, ei sanottavaa, ja silloin ei voi olla tunnettakaan. Kyse ei ole kaavaisuudesta tai kaavattomuudesta, tarttuvuudesta tai tarttumattomuudesta, toistettavuudesta tai toistamattomuudesta, vaan siitä, että tässä kokonaisuuden yhteensovittamisessa on epäonnistuttu, koska ei tiedetä mitä haluta sanoa ja siksi vähän kaikki jää puuttumaan. En tiedä mistä se kaikesta johtuu, mutta Elinan tulkinta on ihan hukassa ainakin. Hän vain kailottaa.

Minusta on vähän erikoista kutsua kappaleen genreä oopperaksi pelkästään sen takia, että siinä on käytössä klassista laulua. Ei kai Nightwishkään ole oopperaa? Minusta tämä on lähinnä modernia(?) poppia, josta osa on laulettu klassisella soundilla (säkeistön laulusoundia en miellä erityisen klassiseksi, vaan enemmänkin yritykseksi laulaa pop-soundilla, klassiseksi lauluksi se on oletettavasti tarkoituksellisesti liian huokoista). Itse sävellyksessä kuulen aika vähän mitään klassisia vaikutteita (en kyllä ole mikään klassisen musiikin asiantuntija), Opera Skaalalla niitä oli muistaakseni kuultavissa enemmän.

ta1ja kirjoitti:Pitkät hölinät, mutta aihe on kiintoisa ja väitän siis edelleen, että onttous tulee siitä, että tekijöillä ei ole ollut päämäärä oikein käsissään, ei sanottavaa, ja silloin ei voi olla tunnettakaan. Kyse ei ole kaavaisuudesta tai kaavattomuudesta, tarttuvuudesta tai tarttumattomuudesta, toistettavuudesta tai toistamattomuudesta, vaan siitä, että tässä kokonaisuuden yhteensovittamisessa on epäonnistuttu, koska ei tiedetä mitä haluta sanoa ja siksi vähän kaikki jää puuttumaan. En tiedä mistä se kaikesta johtuu, mutta Elinan tulkinta on ihan hukassa ainakin. Hän vain kailottaa.

Mielenkiintoista. Subjektiivisesti voi varmasti sanoa ettei tästä välity itselleni tunnetta, mutta voiko niin kuitenkaan sanoa objektiivisesti? Minulle La Forzasta nimittäin välittyy äärimmäinen kauneus ja rauha, ja Elinan tulkinta myös tukee näiden välittymistä.

^ Hyvä kysymys ja samalla olet oikeassa, kirjoitin epäselvästi. Tarkoitus nimittäin oli nimenomaan kysyä onko taiteessa oikeasti objektiivisia kriteerejä ja jos on mikä niiden merkitys: nuo coveroitavuus ja hyräiltävyyshän yrittävät mennä sinne objektiivisen suuntaan, vaikka niihinkin se sujektiivinen kulma jää. Mutta jos puhutaan tunteesta se on tietenkin aina subjektiivista - joskaan ei täysin yksilöllistä (eri asia), monet kollektiivisesti määräytyvät asiat vaikuttavat siihne miten asioita tunnetasolla koetaan. Muiden tunteet vahvistavat tai heikentävät omaa kokemusta. Ihmisillä on halu yhtyä yhteisiin kokemuksiin, päästä yhteisen kokemisen kauttaosaksi yhteisöä. Puhutaan jonkun teoksen ympärille syntyvästä pöhinästä, hypestä ym joka synnyttää bandwagon-efektin.

Tuosta päästään takaisin tunteeseen ja taiteen arvoon tai arvottamiseen. Kun obektiivisia kriteerejä on vähän tai ne liittyvät toteutuksen käsityötaitoon (vire, piirustustaito, tanssin fyysinen suoritus jne) niin hyvyys ja huonous määräytyvät subjektiivisten kokemusten ja niiden synnyttämien mielipiteiden summana. Kaikki mielipiteet eivät aina kuitenkaan ole samanarvoisia. Asiantuntijuus - siis asian tunteminen - antaa syvyyttä, enemmän referenssipintaa kun oman kokemisen kautta on hallussa laaja vertailuaineisto. Asian opiskelun pitäisi myös tuoda analyyttistä kykyä purkaa teosta. Tuossa mielestäni pitäisi myös olla legitimoitujen portinvartioiden ja kriitikkojen toimen ydin ja heidän tulisi sitä arvoissaan käyttää (näin ei valitettvasti aina tapahdu). Toiaalta mitä useampi jostain tykkää sitä suurempi painoarvo tykkäämiselle tulee, jos nimittäin taiteen eräs päällimmäisistä tehtävistä on kokea tunne ja välittää se eri keinoin niin että muutkin voivat sen kokea. Jos kokevia muita on paljon niin tärkeästä teoksesta on kyse.

Olisi kyllä tosi paljon vielä sanottavaa klassisesta musiikista ja popista, klasarilaulun suosiosta ja kaihtamisesta, mutta jääköön ainakin hetkeksi. - joka tapauksessa LA Forzaa voi kiittää ainakin siitä, että sen kautta pääsee moniin aivan ydinkysymyksiin, niihin jotka ovat järjettömän mielenkiintoiisa.

Elina pystyy laulamaan ällistyttävän korkealta ja on epäilemättä taitava laulaja. Yhdyn kuitenkin siihen kuoroon, jonka mielestä sävellys ei ole kovinkaan hyvä. En mitenkään nappivalintana tätä pitäisi, vaikka tällekin kannatusta saattaa löytyä paljonkin. Toisaalta en myöskään pidä kovinkaan paljon tuollaisesta laulannasta.
Minulle tämä on ihan puhdas makukysymys. Tykkään myös siitä, että kokonaisuus toimii.

phale kirjoitti:Minusta tämä on lähinnä modernia(?) poppia, josta osa on laulettu klassisella soundilla (säkeistön laulusoundia en miellä erityisen klassiseksi, vaan enemmänkin yritykseksi laulaa pop-soundilla, klassiseksi lauluksi se on oletettavasti tarkoituksellisesti liian huokoista). Itse sävellyksessä kuulen aika vähän mitään klassisia vaikutteita (en kyllä ole mikään klassisen musiikin asiantuntija), Opera Skaalalla niitä oli muistaakseni kuultavissa enemmän.

Poppina minäkin kuulen ja siksi pop-kriteerein arvioin. Toinen syyni arvioida pop-kriteerein on se, että koko mielenkiintoni viisuun johtuu sen ennakkosuosikkiasemasta. Lähestyn siis asiaa siitä kulmasta, voiko La forza voittaa populaarimusiikin kilpailun. Jos paradigmaa pitäisi vaihtaa niin, ettei kappale ole populaarimusiikkia lainkaan vaan taidemusiikkia, asia on sillä taputeltu. Ei se silloin voita viisuja. Tämän kiistävä nimetköön yhdenkin voittoviisun tai edes kärkikolmikon viisun, jota ei voinut luokitella populaarimusiikiksi.

Tulkitsen ketjussa esitetyistä näkemyksistä sekä taideteos- että ei biisiä -puheet hyperboliksi. Voisin itsekin käyttää ensimmäistä ilmausta ilman tarkoitusta luokitella sävellystä populaarimusiikin ulkopuolelle ja varsinkin jälkimmäistä ilman tarkoitusta väittää, että teoskynnys jää ylittymättä.

Taideteokseksi harvemmin euroviisua kutsun, mutta biisittömyyden kokemusta edusti minulle esim. viime vuoden Tanska. Viisu katosi mielestä samaa tahtia kuin eteni eikä tarjonnut minkäänlaista tarttumapintaa. Tietenkin Where I am tosiasiallisesti oli biisi mutta tuntui jonkinlaiselta biisin kehykseltä vasta. Osa mitäänsanomattomuuden vaikutelmasta syntyi laulajasta, joka kyllä lauloi nuotilleen, mutta tulkinta oli pelkkä oppikirjasuoritus. En koe La forzaa samalla tavalla mutta en ihmettele, jos joku kokee.

ta1ja kirjoitti:joka tapauksessa LA Forzaa voi kiittää ainakin siitä, että sen kautta pääsee moniin aivan ydinkysymyksiin, niihin jotka ovat järjettömän mielenkiintoiisa.

Taidefilosofiset kysymykset ovat eittämättä kiehtovia, mutta kompetenssini ei riitä ottamaan niihin kantaa. Pitäisi lukea pari hyllymetriä pohjatietoja ensin. Kulkan näkemyksiä kummeksun mutta pahapa niitäkään on dumata tutustumatta hänen ajatuksiinsa tarkemmin.

Mutta joo, kyllä sekin ansio on, että viisu herättää näin paljon pohdintaa.

^ osaltani on kyllä ihan mutua huutelua eli eipä siihen mitään kompetenssia tarvita , kunhan kiinnostaa että miksi jokin asia on jonkinlainen, ei siihen tarvii lukea mitään. Kulka on ollut aika paljon ollut ihan populaaristi esillä näissä keskusteluissa, koska se sen kirja on kiva yleisluontoinen teos joka on vetävästi kirjoitettu. Siksi siis esillä, antaa ajattelemista, mutta minusta tuntuu, että hän on vähän vanhakantaisesti korkeataiteen puolella.

^ No, minä en ollut Kulkasta tai hänen kirjastaan kuullut ennen tätä, joten pohjatietoni ovat kuitenkin hatarammat. Mutta kieltämättä Kulkan näkemykset vaikuttavat hieman elitistisiltä sen perusteella, mitä kerroit.

Meinasin siis, että kyllähän sinäkin selvästi omaat aika pitkälle ehkä vietyä ajatusta, jolla teet esim tästä lauseesta ilmenevän jaottelun:

Jos paradigmaa pitäisi vaihtaa niin, ettei kappale ole populaarimusiikkia lainkaan vaan taidemusiikkia, asia on sillä taputeltu.

Miten nimittäin niin? Miten tuo muuttaisi yhtään mitään? Mikä on taidemusiikkia? Oopperahan esimerkiksi on syntynyt populaarimusiikista, seilä on ollut yhteislaulamista eistyksissä ja sitten ne biisit, aariat, ovat kyllä ihan populaarihitin kriteerit täyttäviä monestakin näkökulmasta.

Sit siitä oopperasta myös jonnekin aiempaan jollekin aiemmalle - Oopperaa oopperana ei varmaan aina jakseta kokska monet ovat aivan sairaan pitkiä (yli3h on aikamoinen puristus istua paikoillaan ja toiset kestävät jotain 6h. Sitten niissä ei suinkaan kaikissa kaikki musiikki vie eteenpäin vaan on junnaavaa monotonista puhelaulua jossa ei ole oikein sytyttäviä aineksia. Kun siihen lisää että tarinoista monet ovat aika harlekiini-kamaa tai naiivia vanhahtavaa klisettä ja jos produktiot vielä ovat tylsiä pukupatsasteluja niin ... eipä ihme.

Sen sijaan hyvästä laulustahan pidetään vaikka portinvartijat ja musiikkirahamogulit eivät sitä hyväksyisi, syystä mikä jää usein hämärän peittoon. Toisaalta siitä tykätään myös, koska mielletään "hienoksi", helppo tytkätä kun ajatellaan että se tykkääminen liittää itsen kulttuuriväkeen. Eli juuri tuo mihin viittasit, että on poppista ja sitten on taidemusiikkia.

ta1ja kirjoitti: Oopperahan esimerkiksi on syntynyt populaarimusiikista, seilä on ollut yhteislaulamista eistyksissä ja sitten ne biisit, aariat, ovat kyllä ihan populaarihitin kriteerit täyttäviä monestakin näkökulmasta.

Ja aariat ovat coveroitavissa, ja moni suihkulaulaja niistä omia covereitaan esittääkin. Sijoittaisin La Forzan lähinnä (klassis-romanttiseksi) oopperamusiikiksi, jollon se sijoittuu musiikiksi, jonka onnistuneisuus on mitattavissa coveroitavuudella. Eli: melodia on tärkeä. Jollei ole hyvää melodiaa, joka toimii vaikka ketjussa mainitun Pärnun perus-Birgitin laulamana, ei ole biisiä. Tietysti häikäisevän taitava laulaja tuo oman lisänsä kokonaisuuteen ja voi pelastaa vähän heikommakin melodian, ja orkestroinnillakin voi tuoda oman lisänsä, mutta melodia kumminkin olisi se lähtökohta.

On tietysti muunkinlaista musiikkia, ja omat suosikkini löydänkin usen vähän toisenlaisista kappaleita. Herkuttelen sointiväreillä, joku Debussyn La mer on länsimaisen musiikin toiseksi hienoin sävellys ikinä, eikä se ole coveroitavissa, mutta jos siitä otettasiin kolmiminuuttinen viisuihin niin olisin valmis sanomaan että biisi puuttuu. (Jos edes voi verrata niin viisuista lähinnä voisi olla Georgia 2014, Three Minutes to Earth.) Ja kyllä tähän kategoriaan osa oopperastakin sijoittuu (osa wagnerin tuotannosta on vaikeasti coveroitavaa). Mutta La Forza ei mitenkään sijoitu tähän kategoriaan, vaan se yrittää olla populaarihitin kriteerit täyttävä aaria. Orkestrointi on kovin tavanomainen (välttämätön paha joka voisi toimia toisin tehtynä paremmin, eli on vaihdettavissa), eikä Elinan äänen soundi itsessään riitä mielenkiinnoksi.

^ Paitsi että klasarimielisten mielestä ei: niitä ei saa versioida, ne saa vaan toistaa tismalleen samanlaisena versiointi alemmalla - e: tai alemmaksi milletyllä/dumatulla - levelillä raiskaa oopperataiteen pyhiä teoksia.

ta1ja kirjoitti:

Jos paradigmaa pitäisi vaihtaa niin, ettei kappale ole populaarimusiikkia lainkaan vaan taidemusiikkia, asia on sillä taputeltu.

Miten nimittäin niin? Miten tuo muuttaisi yhtään mitään? Mikä on taidemusiikkia?

Tämä oli epäsuora viittaus mm. viestiisi, jossa kiistit, että coveroitavuus tai hyräiltävyys olisi vahvan sävelmän tunnusmerkki, koska se ei ole sitä kaikessa musiikissa. Pidän kiinni siitä, että se on sitä sellaisessa musiikissa, jollaisella viisuissa voi pärjätä. Jos La forza tai mikä tahansa kilpailukappale ei ole lainkaan arvioitavissa populaarimusiikin mittapuulla vaan se on vain harvalukuisten korkeakulttuurin ystävien ymmärrettävissä, miten se voi voittaa kisan, jossa puolet äänivallasta on tavallisella rahvaalla ja puolet kaupallisten soittolistaradioiden musiikkipäälliköillä? (Okei, eivät kaikki ammattilaisraatilaiset radiopomoja ole, mutta heitäkin on, ja melkein kaikki raatien jäsenet vaikuttavat nimenomaan kevyen musiikin puolella.)

Rautalankaa: Minä en ole määrittelemässä enkä rajaamassa taidemusiikkia. Ne, jotka rajaavat La forzan populaarimusiikin kentän ulkopuolelle, tekevät sen itse.

^esim. Suus ei ollut kyllä hirveän hyräiltävä - tai onhan siinä kohtia, muttei siten että se ikinä radiosoittoon pääsisi, eikä enempää kuin la forzassakaan. Sitten se yksi Bosnian nainen pianon takana, eikö sekin menestynyt ihan?

- Minusta on kyllä ennemminkin näyttänyt, että viisuissa äänestyksissä menestyy paljon epäcoveroitavampi ja epähyräiltävämpi musiikki kuin mitä esim radiosoittoon pääsee ja mitä musiikkimogulit kuvittelevat, että ihmiset tykkäävät. Siis huomattavasti. Nehän väittävät, että radiosoittomusiikki ei voisi olla tarkempaan tutkittu ihmisten maun mukaiseksi, mutta niillä on siinä tutkimuksessa ja sen asettelussa vikaa - tai koko ajattelussa. Siellä tunnutaan hakevan musiikkia, joka ei häiritse ketään ja joista toistamalla saadaan tykkäämään. Samalla ne sulkeistavat aika ison joukon musiikinkuuntelijoita kokonaan ulkopuolelle.


Ymmärrän kyllä siis mitä raatien osalta esität, pitänee paikkansa, mutta äänestävä yleisö on paljon laajamakuisempi.

Mitä useammin La Forzaa yritän kuunnella sitä varmaemmaksi tulen, että haluaisin kuulla sen jonkun uun laulamana. Elina kuulostaa ihan kamalalta.

ta1ja kirjoitti:^ Paitsi että klasarimielisten mielestä ei: niitä ei saa versioida, ne saa vaan toistaa tismalleen samanlaisena versiointi alemmalla - e: tai alemmaksi milletyllä/dumatulla - levelillä raiskaa oopperataiteen pyhiä teoksia.

Mutta he ovat väärässä! . Siis vaikka ajattelisi, että versiointi on raiskaus, niin jo se, että sitä tehdään, eli että on houkutusta versioida, kertoo, että sävellyksessä on se jokin, jota halutaan toistaa - että siellä kaiken krumeluurin alla luuraa mikäpä muukaan kuin biisi. Ja vieläpä hyvä sellainen. Sellainen joka toimii myös alkuperäisestä pyhästä yhteydestään irrotettuna ainakin jollain tapaa.

ta1ja kirjoitti:^esim. Suus ei ollut kyllä hirveän hyräiltävä - tai onhan siinä kohtia, muttei siten että se ikinä radiosoittoon pääsisi, eikä enempää kuin la forzassakaan. Sitten se yksi Bosnian nainen pianon takana, eikö sekin menestynyt ihan?

Hyräiltävyys ja radiosoitto ovat eri asioita. Radiosoitto kattaa vain pienen osajoukon hyräiltävistä biiseistä. Sitten radiosoittoon voi ehkä päästä myös jalkaa hytkyttävä biisi, vaikkei se olisi niitä hyräiltävimpiä.

Bosnian nainen oli varmaan Maya Sar, pääsi finaaliin ja sijoittui siellä sijalle 18. Koetin tsekata, saiko minkä verran pisteitä muualta kuin Balkanilta, mutta kun escstatsinkin pistetaulukko on nykyään näköjään piilotettu Eurovision.tv:n kelvottoman käyttöliittymän taa niin en viitsinyt.

ta1ja kirjoitti:Ymmärrän kyllä siis mitä raatien osalta esität, pitänee paikkansa, mutta äänestävä yleisö on paljon laajamakuisempi.

Kerrotko esimerkin biisistä, jota äänestävä yleiso olisi kannattanut raateja enemmän, ja joka ei täyttäisi hyräiltävyys/coveroitavuus -kriteeriä?

Mietin tapausta It's my Life (Romania 2013, eli Cezar). Siinähän on halpa helppo humppabiisi ja uskomaton ääni, ja esittäjä joka reippaasti kantaa naurettavuuden riskin. En usko, että olisi pärjänyt, jos olisi halvan kenen tahansa hyräiltävissä olevan humppabiisin sijaan esittänyt vaikka jonkun dodekafonisen taideteoksen. Toisaalta ei se humppabiisikään ilman Cezaria olisi pärjännyt, liian halpa oli siihen.

Mainitsin jo, Albanian Suus. Ei se minusta paljon enemmän hyräiltävä ole kuin La Forzakaan. Elinan laulusoundi on sen verran epämiellyttävä tässä että siihen ei halua yhtyä.

E: ai joo yleisö enemmän kuin raadit, en heti tiedä. Mutta siitä ole varma, että hyräiltävyys ei ole ainoa tie yleisön suosioon. Muuteoin mikään äärimetalli ei kyllä menestyisi siten kuin sekin menestyy.

^Ei se ole viisuissa menestynyt. (Ei tosin kovin äärtä ole ollut tarjollakaan.)

phale kirjoitti:Minusta on vähän erikoista kutsua kappaleen genreä oopperaksi pelkästään sen takia, että siinä on käytössä klassista laulua. Ei kai Nightwishkään ole oopperaa? Minusta tämä on lähinnä modernia(?) poppia

La Forza ei ole lähelläkään pop-musiikkia. Itse en ainakaan kuule mitään pop-musiikilta kuulostavaa tässä. Onhan siinä kaksi kertaa vähän rytmiä, mutta se ei tee mielestäni musiikista pop-musiikkia.

Ja Nightwish-vertaus on mielestäni sikäli todella outo, että Nightwish'n musiikki ei kuulosta vähääkään oopperalle. Tämä muun muassa sen vuoksi, että Floor Jansenin laulaminen ei kuulosta ollenkaan oopperalaulajan äänelle. Nightwish'n musiikkihan on päivänselvää rock-musiikkia. La Forza ehkä hetkittäin saattaa muistuttaa pop-musiikkia, mutta Nightwsh'n musiikki ei edes muistuta oopperaa.

No niin, kuten näkyy, nämä ovat tosi mielenkiintoisia ja kaikkea muuta kuin selviä asioita. Ja kaikkia näitä käsitteitä käytetään myös maku- ja tyylilähtöisten erojen luomiseen sekä eroihin perustuvaan vallankäyttöön.

Viisufani kirjoitti:La Forza ei ole lähelläkään pop-musiikkia. Itse en ainakaan kuule mitään pop-musiikilta kuulostavaa tässä. Onhan siinä kaksi kertaa vähän rytmiä, mutta se ei tee mielestäni musiikista pop-musiikkia.

Ja Nightwish-vertaus on mielestäni sikäli todella outo, että Nightwish'n musiikki ei kuulosta vähääkään oopperalle. Tämä muun muassa sen vuoksi, että Floor Jansenin laulaminen ei kuulosta ollenkaan oopperalaulajan äänelle. Nightwish'n musiikkihan on päivänselvää rock-musiikkia. La Forza ehkä hetkittäin saattaa muistuttaa pop-musiikkia, mutta Nightwsh'n musiikki ei edes muistuta oopperaa.

Pop-musiikki ei ole sama asia kuin rytmimusiikki. Pop tarkoittaa populaaria musiikkia ja rytmimusiikki poppi on yksi osa sitä. Eihän rokkikaan ole poppia vaan joistain näkökulmista reaktio poppia vastaan. Vaikka siis ei kuitenkaan, vaan on poppia

Nightwish taas lähtökohtaisesti klassista laulua metalliin. Näin oli Tarja Turusen aikana. Floor laulaa monella tekniikalla, mutta Anetten jälkeen on palauttanut NW:tä sinne sinfonisen lisäksi oopperametallin suuntaan.

Kai nyt oopperakin voisi olla rockvaikutteista? Mikä este sille muka olisi? Oopperahan tulee italian sanasta opera joka tarkoittaa työtä, so. teosta. Ooppera on sävelletty näytelmä joka esitetään laulaen.

Rousku kirjoitti:Kerrotko esimerkin biisistä, jota äänestävä yleiso olisi kannattanut raateja enemmän, ja joka ei täyttäisi hyräiltävyys/coveroitavuus -kriteeriä?

Kysymystä ei ollut osoitettu minulle, mutta pidän tällaisista haasteista, vaikka niihin vastaamalla romuttaisin omia teesejäni.

Ehdotan Armeniaa 2014 (Aram Mp3 – Not alone), kolmas yleisö- ja viides raatiäänissä. Pidän biisistä, mutta ei sitä yhtään tee mieli hyräillä. Kai sitä voisi hyräillä, mutta melodia ympäristöstään irrotettuna ei vetoa, vaan se vetoaa vain yhdessä tarkkaan rakennetun sovituksen ja suurimman osan biisiä jatkuvan crescendon kanssa.

No, Armeniahan ei sitten voittanut, vaikka oli ennakkosuosikki.

Aram ei ollut paras mahdollinen live-laulaja, joten siinä suhteessa joku voisi varmasti panna paremmaksi. Coveroitavuus siinä mielessä, että biisi sovitettaisiin jotenkin aivan toisin ja saataisiin siihen yhtä paljon tunnetta? Ehkä mahdollista muttei helppoa. Ainakin biisi on innoittanut joitakuita yrittämään, YouTubesta löytää kun hakee, mutten ehdi / jaksa nyt tsekata, mitä yrittäjät ovat saaneet aikaan.

^Kiitos, hyvä esimerkki. Muistelen, että sovituksen mahdollisista muista vaihtoehdoista olisi ollut biisin omassa ketjussa täälläkin keskustelua.

rosetta kirjoitti:

Hazard kirjoitti:Jos olisi pelkästään biisi vailla tuota kiljukaulaa, menettäisi tämä suosionsa alta aikayksikön. Äänet äänelle?

Tuo nyt on aivan älytöntä, koska kappale ja sen laulaja ovat viisuissa erottamaton kokonaisuus, ei niitä voi eritellä ja antaa erikseen ääniä toiselle...

Kyllä niitä voi eritellä, niinhän tässä ketjussakin on tehty. Minä olen todennut, että Elinan äänelle ehkä tekisi oikeutta toisenlainen biisi, ja sekä ta1ja ja minä olemme todelleet, että kuulisimme La Forzan ehkä mieluummin jonkun toisen laulamana.

Ja pätee se muihinkin: Vaikka tuo Armenia 2014, jonka Timoteus mainitsi. Sillä olisi saanut olla vanhempi esittäjä. Ja kerrankos sattuu, että hyvä laulaja (tai esiintyjä) lähtee kisaan vähän heikommalla biisillä.

Eli jos on kykyä eritellä asioita niin silloin sitä voi kyllä tehdä. Äänestyksessä äänet tietysti menevät kokonaisuutelle, mutta sitähän Hazardin sanoma ei mitenkään kiistä.

rosetta kirjoitti:koska oopperalaulu on kuitenkin erittäin olennainen osa tätä kappaletta, tuo ajatuskoe ei ole kovin kelpo vaan samaa luokkaa kuin vaikkapa se usein kuultu, ettei Lordi olisi voittanut ilman hirviömaskeja & asuja

Oopperalaulajiakin on monenlaisia, ja heistä moni saattaisi esittää tämän Elinaa paremmin. - Sitä en tiedä, olisiko Lordi ilman maskejaan ja pyrojaan voittanut, mutta ilman niitäkin melodiassa on tarttuvuutta. Ainakin maskittomia covereita mitä erilaisimmille kokoonpanoille löytyy, osa hyvinkin toimivia.

Viisufani kirjoitti:La Forza ei ole lähelläkään pop-musiikkia. Itse en ainakaan kuule mitään pop-musiikilta kuulostavaa tässä. Onhan siinä kaksi kertaa vähän rytmiä, mutta se ei tee mielestäni musiikista pop-musiikkia.

Mitä se sitten on? Ei se kyllä oopperaakaan ole.

Jos verrataan viime vuoden Iso-Britannian kappaleeseen:



Niin näissähän on hyvin samanlainen sovitus. Miksi siis toinen olisi poppia ja toinen ei? Vai onko klassinen laulusoundi täysin kielletty popmusiikissa? Mitä genreä Ooppera Skaala sitten edustaa? Ei sekään mitään oikeaa oopperaa ole, oopperalaulajasta ja mahdollisista klassisista vaikutteista huolimatta. Tosin varmaan joku voisi säveltääkin oopperan, jossa on on konemusiikkitausta, mutta yleensä siellä kai kuitenkin soittaa ihan sinfoniaorkesteri.

Viisufani kirjoitti:Ja Nightwish-vertaus on mielestäni sikäli todella outo, että Nightwish'n musiikki ei kuulosta vähääkään oopperalle. Tämä muun muassa sen vuoksi, että Floor Jansenin laulaminen ei kuulosta ollenkaan oopperalaulajan äänelle. Nightwish'n musiikkihan on päivänselvää rock-musiikkia. La Forza ehkä hetkittäin saattaa muistuttaa pop-musiikkia, mutta Nightwsh'n musiikki ei edes muistuta oopperaa.

Tarkoitin toki yhtyeen alkuaikoja Tarja Turusen kanssa, joista varsinkin kolmella ensimmäisellä abumilla laulu oli hyvinkin klassista. Floor on ollut yhtyeessä vasta yhden albumin verran, Tarja oli viidellä. Klassisen laulun ja metallimusiikin yhdistelmällä yhtye aikoinaan suosioon nousi, vaikka tyyli onkin sittemmin hieman muuttunut.

ta1ja kirjoitti:Kai nyt oopperakin voisi olla rockvaikutteista? Mikä este sille muka olisi? Oopperahan tulee italian sanasta opera joka tarkoittaa työtä, so. teosta. Ooppera on sävelletty näytelmä joka esitetään laulaen.

Niin, kyllähän Waltari-yhtye konsertoi sinfoniaorkesterin kanssa ja Apocalyptican muusikot ovat säveltäneet oopperan (joka tosin ilmeisesti soitettiin ihan normaalin sinfoniaorkesterin voimin).

Ja olenko nyt tulkinnut oikein, että joidenkin mielestä La Forza ei olisi coveroitavissa? Pitäisiköhän tämä ottaa haasteena...

phale kirjoitti:Ja olenko nyt tulkinnut oikein, että joidenkin mielestä La Forza ei olisi coveroitavissa? Pitäisiköhän tämä ottaa haasteena...

Joo! Siis joo, ota haasteena, tee cover! Tai jos tunnet jonkun joka tekisi.

phale kirjoitti:Tosin varmaan joku voisi säveltääkin oopperan, jossa on on konemusiikkitausta, mutta yleensä siellä kai kuitenkin soittaa ihan sinfoniaorkesteri.

Ei se ole olennaista, millaisia soittimia taustalla on. Ei ensimmäisiä oopperoita 1600-luvun alussa säestänyt nykyisin tuntemamme sinfoniaorkesteri. Ja kyllä konemusiikkiakin on käytetty. Olennaisesti ooppera on läpisävelletty näytelmäteos, joka siis esitetään laulamalla, mutta ei tuo vielä riitä: ollakseen ooppera on kiinnityttävä tiettyyn traditioon, josta seuraa joitain muitakin piirteitä, mm. äänenkäyttöön liittyviä. Perinteisesti oopperaa ei lauleta mikrofoniavusteisesti, mikä asettaa äänelle vaatimuksensa. Toisaalta se mitä tässä nyt sanomme oopperalauluksi, ei ole oopperan yksinkoikeus, vaan yleisempää ns. klassista laulutekniikkaa, jolla esitetään muutakin ohjelmistoa.

Minulle tunne, esitys ja esiintyjä kokonaisuutena on tärkeä kun vuosittain näitä viisuja arvioin. Minä en voi musiikkitietämyksellä kehua, korvat vain jotain kuulee kun aivoriihi raksuttaa. Genretkin meni pieleen alalajineen tässä ketjussa, mutta kun minun korvat vain kuulee mitä kuulee. Haluan kokonaisuuteen erilaisuutta, mutta ei se erilaisuus saa olla minulle myöskään huonoa. Euroviisut on monelle hömppää, minulle elämäntapa. Eläköön erilaisuus viisuissa (kai taa juu tai sinnepäin) .. Mitenhän siellä Viron viisuissa muuten menee