Valvoja: barbarossa

Pete kirjoitti:Adam Lambert julkaisee toisen albuminsa "Trespassing" maaliskuun 21. päivänä. Ensimmäinen sinkku on nimeltään "Better Than I Know Myself".
On kyllä kovin massabiisi.
No niin on. Kyllä menee hyvä laulaja täysin hukkaan tällaisen hutun hämmentämisessä. Vaikuttaa jotenkin siltä, että joko Lambertin tuottajat ovat sekä ääliöitä (tai pelkästään rahanahneita) että jyriä tai sitten Lambertin laulun ulkopuolinen taiteellinen näkemys on aika mitätöntä. Toisaalta muistan kyllä, että kertaakaan ei onnistunut itseä tulkinnoillaan pohjia myöten vavahduttamaan, että ehkä se vaan on sitten tylsä. Tyylilajista ei nyt kyse, tämä ei vaan ole kiinnostavaa millään mittarilla.



. Heti ensimmäisellä kuuntelulla tuo iski & kovaa. Tuskin maltan odottaa jo levyä 





Düki on todella lahjakas biisintekijä, hän tekee biisejä sekä itselleen että mm. suositulle rap-artistille Young G:lle (Béci).


Ajauduin Spotifyssa tämän hetken eniten kuunneltujen kappaleiden kautta kuuntelemaan naisen koko albumin "Born to die" ja olen ihan myyty. Ihanan tunnelmallista musiikkia, kaunista ja surumielistä. Koska kuuntelen paljon levyjä kokonaan alusta loppuun, arvostan sitä, että albumi on tasalaatuinen ja ylipäätään vahva kokonaisuus, ja tämä todellakin on sitä. Täytyy kyllä piipahtaa loppuviikosta levykauppaan ja ostaa pitkästä aikaa normaalihintainen levy.



Levyyn olen tutustumassa juuri Spotifystä, mutta tämä biisi tuli vastaan ja iski kovasti. Suosittelen tsekkaamaan.
Biisi koskettaa.





http://www.emi.fi/uutiset/1585/04-04-2012 kirjoitti:
Musiikin kulutusta Suomessa mittaava Suomen Virallinen Lista uudistuu. Torstaina 5.4. julkaistavalla singlelistalla on ensimmäistä kertaa huomioitu musiikin tilauspalveluiden, kuten esim. Spotifyn kautta tapahtunut musiikin kulutus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät vaikuttavat niiden listasijoitukseen.


), mikä tietysti on vain plussaa 

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa