Tähdet tähdet

Just nu! - keskustelua tv-ohjelmista ja ajankohtaisista asioista
Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Katsoin vasta nyt. Benjamin oli suunnilleen parhaimmillaan omaan tähänastiseen tasoonsa verrattuna (hänelle sopivat biisit), mutta en jää kaipaamaan. Ihan söpö leijonakuningas, ja Ghostbustersissa ei laulutaidon puute haitannut, hyvin toisiaan täydentävä pari lavalla :joojoo:. Kuten joku twiittasikin, Arttu hoiti laulamisen ja Benjamin tanssin ja muutenkin visuaalisen lavan hallinnan.

Petestä ihmettelin, onko kurkku kipeä vai mikä, kun ei meinaa ääni kuulua sen kummemmin soolossa kuin duetossa. En vakuuttunut ollekaan.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Benjaminista ihan tykkäsinkin tällä kertaa enkä olisi lähettänyt kotiin. Laulu on välillä vähän sinne päin, mutta esiintyä se poika kyllä osaa. Johanna sen sijaan oli mielestäni, anteeksi vain, suorastaan tylsä varman päälle -esiintyjä. Haluaisin kovasti pitää hänestä, sillä TTK:ssa hän on tehnyt suuren vaikutuksen taidoillaan. Mutta ilmeisesti ei ole esiintyjänä riittävän karismaattinen ottaakseen lavan kunnolla haltuun yksinään.

Pete on okei, en ole kotiin lähettämässä ja ihan mielelläni kuuntelen, mutta en toisaalta ole erityisesti innostunutkaan hänen esityksistään. Toivon Artulle voittoa, sillä olen pitänyt kovasti hänen kaikista esityksistään.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10648
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja WildDance »

akfan33_ZZ kirjoitti:Tällä kertaa paras oli Arttu, hyvä biisi ja hyvin vedetty.
Tuo Johanna on alkanut ihmetyttää, vaikka teknisesti hyvä, niin nytkin sellainen "huomisen ruokalistan miettimis" tunnelma. Ehkä on vaan niin cool tyylin Jazz laulaja.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Minusta Förstin laulu on jotenkin tyhjää. Teknisesti hän on hyvä, mutta hänessä ei ole mitään kiinnostavaa.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Minusta Arttu on ainoa joka on artistisesti tosi kiinnostava. Petestäkin tykkään esiintyjänä kyllä, kuka ei tykkäisi :heh: , mutta en palaa kuuntelemaan versioitaan jälkikäteen, laulunsa ei ole mielenkiintoista sillä tapaa, ei tarjoa kosketusta, eikä noissa esityksissä edes hyvää aina. Artunkin tähän saakka parhaat hetket olivat kyllä alkupuolella. Johanna Försti on ammattilaulaja, muttei sittenkään monipuolinen artisti. Tämä ei ihan yllätyksenä tullut, koska olen kuullut livenä useamminkin. Johanna on erinomainen bigband meiningin kanssa, bändisolistina, osana bändiä sitä vetämässä siis. Mutta ihan soolona tulkinnoista jää puuttumaan se viimeinen jokin, jos taustalla ei ole sitä bändiä, jonka kanssa laulu käy vuoropuhelua. Johannan ääni on enemmän instrumentti muiden joukossa kuin Johanna sooloartisti - tai sitten Johanna jäätyy vähän yksinään ilman bändiä, keikkatilannetta, jännittää liikaa. Jo Stance meininki aikoinaan todella kivaa ja mukaansatempaavaa.



Ai niin - nyt kun noista X Factorin käsikirjoittamisista on puhuttu niin tämä on alkanut tuntua täysin läpikäsikirjoitetulta. Kelle jaetaan artistia tukevia biisejä, ketä Maria Veitola milloinkin nostaa ja kannattaa. Miten kävikään niin, että esimerksi Benjaminin tie oli aivan Roope Salmisen toisinto? - Kun siis miettii että äänestääkö tässä oikeasti kuinka moni?
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Ja musikaalia pukkaa seuraavaksi:

Pete Parkkonen: Greased lightning – musikaalista Grease
Pete Parkkonen: Your song – musikaalista Moulin Rouge
Arttu Wiskari: Friend like me – musikaalista Aladdin
Arttu Wiskari: The music of the night – musikaalista Phantom of the opera
Johanna Försti: On my own – musikaalista Les Misérables
Johanna Försti: Mein Herr – musikaalista Cabaret

Genreguruna jälleen Marco Bjurström.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20382
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Nyt on muuten Artulla mielenkiintoinen valinta. Vesa-Matti Loiri lauloi aikoinaan Suomeksi dubatun version Friend Like Me -kappaleesta Aladdinissa. Se voitti parhaan dubbauksen palkinnon mikäli en väärin muista. Jännittävää nähdä, mitä Wiskari saa aikaan. :uujee:
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20382
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Wiskari se vaan jaksaa yllättää. Varsinkin ensimmäinen veto oli sellainen, että oksat pois. :kups: Ei yllä Veskun tasolle, mutta olen siitä huolimatta ällistynyt. Fantastinen jätkä!

Lopputulos oli oikeusmurha. Suoraan sanottuna täyttä roskaa. En katso enää tätä ohjelmaa.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Hazard kirjoitti:Wiskari se vaan jaksaa yllättää. Varsinkin ensimmäinen veto oli sellainen, että oksat pois. :kups: Ei yllä Veskun tasolle, mutta olen siitä huolimatta ällistynyt. Fantastinen jätkä!

Lopputulos oli oikeusmurha. Suoraan sanottuna täyttä roskaa. En katso enää tätä ohjelmaa.
Niin oli. Arttu on ollut paras, ollut koko kisan ajan. Taitaa olla jyvitetty levy-yhtiöiden ja sukupuolten mukaan ja levy-yhtiö sisäisesti päättää kuka kaupallisesti kiinnostavin. Peten esitykset laulullisesti näistä kolmesta nyt vaisuimpia, mutta kokonaisuutena helpoin myydä. Koko kisan saanut pysyä omalla mukavuusalueellaan genrejen sisällä ja saanut tuomaribuustausta. Johanna ei tätä voita, vaikka tänään oli Artun kanssa paras.

Esiintymisjärjestys muuten kertoi jo lopputuloksen.

Olisi kyllä kiva nähdä kaikkien kausien äänestystulokset. Nyt on niin vuosittain toistuva kaava tässä, että olisi syytä maksavien äänestäjien saada tietää vaikuttavatko äänet todella.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Hazard kirjoitti:Wiskari se vaan jaksaa yllättää. Varsinkin ensimmäinen veto oli sellainen, että oksat pois. :kups: Ei yllä Veskun tasolle, mutta olen siitä huolimatta ällistynyt. Fantastinen jätkä!

Lopputulos oli oikeusmurha. Suoraan sanottuna täyttä roskaa. En katso enää tätä ohjelmaa.
En minäkään katso ensi sunnuntain finaalia. Meni kyllä niin väärin :jupinaa: Jostain syystä sain syksyllä Maikkarilta ilmaisen äänen, jonka käytin nyt, mutta ei sekään auttanut :niinpa:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Taitaa olla peli jo pelattu..
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ehkä hyvä etten katsonut tänään. Enkä finaaliakaan aio; ihan sama miten käy.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Arttu oli sen verran pitkin kautta pudotusuhan alla, että hänen putoamisensa ennen finaalia ei ollut nyt niin suuren suuri yllätys...

Pete vetää muuten hyvin, mutta hänen hiljainen laulantansa katoaa tyystin äänettömiin ja hän lauleskelee itselleen. Ehkä tuosta tulee se vaisuuden vaikutelma. Sama ongelma riivasi häntä jo viime viikolla elokuvamusiikkijaksossa.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

akfan33_ZZ
Baaritiskill
Baaritiskill
Viestit: 704
Liittynyt: 30 Joulu 2012, 01:44

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja akfan33_ZZ »

Johanna vihdoinkin näytti, mihin pystyy, ja on oikeesti huippulaulaja. Karisma kuitenkaan tuskin riittää voittoon.

Arttu oli koko kisan suurin yllättäjä, kun lähtötilanne oli jotain kahvimaitoo - tasoa, mutta oikeastaan vielä hiomaton timantti, ennenkuin voi puhua mistään Johanna tasosta.

Pete voi voittaa naisten äänillä, ei huono, mutta ei mikään superlaulajakaan, ja historia toistaa taas itseään.

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Epäilen, että tämänkertainen Tähdet, tähdet oli räätälöity Pete Parkkosen markkinointiin - Benjamin Peltosen esilletuonnin ohella. Perusteluina:

1. Peten esityksiin satsaaminen - siinä missä esimerkikiksi Arttu puettiin siihen halvimpaan mauttomaan pellekiiltokankaaseen, Pete oli joka kerran tyylikkäästi stailattu. Jopa WASP, jonka pitäisi olla iljettävä ja rumuuden groteskia estetiikkaa hyödyntävä oli Peten päälle toteutettu muotikuvaston "olen hardrock" miesmallilookilla, pieni munasirkkeli ei siihen mitään muutosta tee.

2. Biisivalinnat toteutuksineen, jotka kaikki antoivat Peten käsitellä genrejä omalla mukavuusalueellaan.

3. Helsinkiläisten muotivirtausrientoituneiden toimittajien kehut ohi musiikin, kuten laulullisen ilmaisun. Siis esimerkiksi Maria Veitola ja nyt Laura Friman Nyt-liitteessä. Kyseessä aikuisiksi kasvaneet viileät hipsterimimmit, jotka haluavat ratsastaa "oikealla" maulla oikeasti itseään haastamatta. Koskee myös Veitolaa, googlatkaa "edelläkävijä".

4. Pete on pitkään ollut helsinkiläisten musiikkipiirien suosiossa, mutta ei ole onnistunut breikkaamaan - halveksittun kansan syvien rivien suosiota tarvitaan ja nyt sitä kosiskeltiin. Tähän Veitola viittasi. Nyt Peteltä on tulossa levy jälleen ja striimipopin puolelta näyttää suosiota löytyvänkin.

En siis mitenkään vastusta Peten menestystä, hän on pätevä tyyppi monien vastaavaa helsinkiläishypeä nauttivien poppareiden keskuudessa, sympaattinen pihtiputaalaispoika, mutta ... salaliitto on salaliitto ja käsikirjoitus käsikirjoitus ja Warner vallankäyttäjä ja Arttu :parku: ei silti saanut ansioidensa (ja sommenkomenttien) mukaista lopputulosta. :heh:
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

phale
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 591
Liittynyt: 23 Touko 2006, 06:39

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja phale »

En minä nyt tätä ihan oikeusmurhaksi vielä kutsuisi. Koko kautta katsoessa Arttu on kyllä ollut tasaisesti varmin onnistuja ja positiivisin yllättäjä, mutta tämän kerran vedoissa jäi ehkä kuitenkin hieman Johannan ja Peten upeiden jälkimmäisten esitysten varjoon. Siitä voisi toki kritisoida, ettei Peten Your Song kaikesta hienoudestaan huolimatta välttämättä enää kauhean musikaalia ollut. Mutta loistava kärkikolmikko tosiaankin, josta oli kyllä varsin mahdotonta yrittää valita vain kahta finalistia.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Ja finaalissa kuullaan nämä biisit:

Johanna Försti: Sabotage - Beastie Boys
Pete Parkkonen: Uptown Funk - Mark Ronson
Johanna Försti: Changes
Pete Parkkonen: Mitä mä teen
Johanna Försti: All by myself - Celine Dion
Pete Parkkonen: Bed of roses - Bon Jovi

Kumpikin artisti esittää kolme kappaletta: oman suosikkinsa Tähdet tähdet -kauden ajalta, kappaleen omasta tuotannostaan sekä heidän mielestään kaikkien aikojen parhaan kappaleen.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

phale
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 591
Liittynyt: 23 Touko 2006, 06:39

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja phale »

hra47 kirjoitti:Kumpikin artisti esittää kolme kappaletta: oman suosikkinsa Tähdet tähdet -kauden ajalta, kappaleen omasta tuotannostaan sekä heidän mielestään kaikkien aikojen parhaan kappaleen.
No nyt Artun putoaminen harmittaa ehkä vähän vähemmän. :heh:

carcrash
Maistelija
Maistelija
Viestit: 26
Liittynyt: 16 Huhti 2014, 17:51

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja carcrash »

Odotan erikoisjaksoa enemmän kuin tätä 2016 finaalia, koska Diandra ja Laura esittävät siinä dueton..

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ai niin voittikos tämän jompikumpi finalisti?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Kovin hiljaista tuli. Tais finaali olla oikea antikliimaksi...
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Maikkarin uutislähetyksessä mainostivat syksyn ohjelmistoa. Sen perusteella myös Tähdet, tähdet tekee paluun.

Edit: muuta mielenkiintoista siellä ei näyttänytkään olevan (ehkä Possen lisäksi).
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

akfan33_ZZ
Baaritiskill
Baaritiskill
Viestit: 704
Liittynyt: 30 Joulu 2012, 01:44

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja akfan33_ZZ »

Taso mennyt alas kuin lehmän häntä, ekassa jaksossa oli muutama jopa superhyvä, tokassakin vielä pari ihan hyvää, mutta kolmannessa oli enää muutama kansanviihdyttäjä, pari laulajaa joilla ei mitään valovoimaa, ja sitten laulutaidottomia täytteenä. Ei pelkkä heittäytyminen riitä, jollei osaa laulaa. Toivottavasti saadaan jotain parempaa jatkossa.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Oltaisiin vaan luovuttu tästä formaatista ja otettu tilalle se Your Face Sounds Familiar. :roll:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

akfan33_ZZ kirjoitti:Taso mennyt alas kuin lehmän häntä, ekassa jaksossa oli muutama jopa superhyvä, tokassakin vielä pari ihan hyvää, mutta kolmannessa oli enää muutama kansanviihdyttäjä, pari laulajaa joilla ei mitään valovoimaa, ja sitten laulutaidottomia täytteenä. Ei pelkkä heittäytyminen riitä, jollei osaa laulaa. Toivottavasti saadaan jotain parempaa jatkossa.
Ihan viihdyttävä höpsöttely se viimeksikin oli. Käsitys Artusta muuttui ehkä eniten kenestäkään kaikkina kausina, niin että sikälikin, en sanoisi pelkäksi kansanviihdyttäjäksi, enkä laulajaksi ilman valovoimaa. Mitä taas viihdeohjelman antamaan nosteeseen niin top5-top4 kakkoskauden artisteista ja kolmosen Parkkonen näyttävät hyödyntäneen ja menestyneen parhaiten, mikä näkyy kiertue- ja levymyyntiluvuissa sekä Roope Salmisella joka paikassa näkymisenä. Sillanpäätä ykköskaudelta ei voi oikein laskea, koska oli myös Vain Elämäässä ja valmiiksi suosio niin omassa luokassaan.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

akfan33_ZZ
Baaritiskill
Baaritiskill
Viestit: 704
Liittynyt: 30 Joulu 2012, 01:44

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja akfan33_ZZ »

Nuo arviot oli tietysti 100% omia subjektiivisia mielipiteitä laulajien tasoista, en ottanut mitään kantaa listamenestyksestä. Joskus tuntuu jopa, että menestys on kääntäen verrannollinen laulutaitoon, ainakin Suomessa.
Aika harvoin itse löydän mitään kuuntelemisen arvoista esim Suomen spotify top50 listoilta, mutta silloin tällöin sekin ihme tapahtuu.

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

^ ok, samaa mieltä noin yleensä, mutta en sanoisi esim. Waltteri Torikan listamenestystä laulutaidottomuuteen tai karismattomuuteen perustuvaksi, oli levyistään mitä mieltä hyvänsä. Tähdet tähdet sen tuotti ja siis nostetta nimenomaan laulajille, kuten Diandralle, Torikalle, Laura Voutilaiselle ja Jarkko Aholalle. Artu Wiskarikin pääsi näyttämään taitojaan. Ykköskauden Diandra on hieno laulaja ja väläytti ohjelmassa muutaman kerran (operetti ja hevi) kykyjään, jotka eivät valitettävästi pääse esiin siinä pöllössä teinilistapopissa jota joutuu levyttämmään / valitsee itse, ken tietää, uransa suunnaksi.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Huomasin vasta nyt tuon uudistuksen Wikipedian sivujen kautta (uutisoitu jo toukokuussa):

https://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/tahd ... gs.I8b7r3s
– Olemme kuunnelleet faneja ja on tullut aika paljon palautetta siitä, ettei haluta, että tähdet putoaa niin nopeasti pois kisasta. Nyt on tehty aikamoista myyräntyötä ja saatu ajettua formaatin omistajille läpi vaihdos, joka tulee kantautumaan varmasti muuallekin. Vasta neljännessä jaksossa tulee ensimmäinen pudotus eli kaikki artistit pääsevät vetämään ainakin neljä biisi. Sitten ovesta lähtee kerralla ulos vähän isompi joukko, Leppilampi paljastaa.
Alkuosa uudistuksesta kuulosti jo hyvältä, mutta eipä toi ole lopulta oikein mistään kotoisin jos sitten isompi joukko häädetään kerralla.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

carcrash
Maistelija
Maistelija
Viestit: 26
Liittynyt: 16 Huhti 2014, 17:51

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja carcrash »

Uudet tähdet julkistettiin:

https://www.mtv.fi/tahdettahdet

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11300
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Oho, tätähän pitää alkaa katsoa. :shock: Mikael :tapu:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tähdet tähdet

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Miehet vaikuttavat kiinnostavimmilta. Siellä on aika monta musikaalilaulajaa: Tomi Metsäketo, Mikael Saari, Veeti Kallio. Mikaelilla on ikänsä puolesta hyvä sauma, mutta rokkipuolelta tuleva André Linman - Sturm und Drang solisiti siis - on vahva laulaja kanssa ja kisannee Saaren kanssa samoilla tonteilla, joskin vähän ujon tai tympeän oloinen artistina. Elias Kaskinen saattaakin siksi päästä esiin - myös koska kai vankimmin suuren levy-yhtiön leivissä. Naiset ovat suurempi kysymysmerkki muuntautumiskykynsä ja taitojensa osalta.

Kai huomasitte, että siellä on yhtenä genrenä Euroviisut :uujee:
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Vastaa Viestiin