Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Sanoituskilpailukausi 2014
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

Tänne saa lisätä kilpailuihin liittyviä tilastoja. Omille tilastoille voi myös avata uuden ketjun, jos haluaa. Aion itse julkaista sijoituspistetilaston lisäksi ainakin mitalitilaston.

Sijoituspisteitä jaetaan edustuskappaleiden käännöskilpailujen seitsemälle parhaalle. Voitosta saa aina seitsemän ja seitsemännestä sijasta yhden pisteen. Alle seitsemän sanoituksen kilpailuissa käytetään seuraavia pisteytyksiä: 7-6-5-4-3-1, 7-6-5-3-1, 7-5-3-1, 7-4-1 ja 7-1.

Yhteiskäännöksen pisteet tasataan tekijöiden kesken. Kääntäjän yhteistulokseen lasketaan enintään puolet kauden kilpailuista (pyöristys ylöspäin, jos kilpailujen määrä on pariton). Tällä kaudella kilpailuja on 37, joten yhteistulos voi koostua enintään 19 parhaasta tuloksesta. Pistemäärän jälkeen sulkeissa ilmoitetaan, montako tekijän sanoitusta on yltänyt pisteille. Tasatilanteessa kääntäjät jakavat saman sijan. Tilasto on vapaaehtoinen. Jos joku on jättäytynyt tilastoista pois, hänen tuloksensa eivät näy tässä.

8/37 kilpailua: Suomi, Sveitsi, Moldova, San Marino, Islanti, Kreikka, Albania ja Makedonia.

1. Timoteus 39 (6)
2. Tomppa Jr 32,5 (8)
3. nkorppi 27 (5)
4. ESC93 25 (7)
5. sziget 20 (3)
6. akuankka13 16 (4)
7. UFOPOLI 9 (2)
8. Mattokauppias 7,5 (2)
9. klaus-12 7 (7)
10. Hazard 5 (2)
11. TOMItu 2 (1)

16/37 kilpailua: Viro, Irlanti, Slovenia, Belgia, Portugali, Azerbaidžan, Montenegro ja Malta.

1. Timoteus 74 (13)
2. TomppaJr 62,5 (16)
3. akuankka13 47 (11)
4. ESC93 44 (13)
5. sziget 42 (7)
6. nkorppi 34 (6)
7. Mattokauppias 16,5 (4)
8. UFOPOLI 14 (4)
9. Hazard 12 (3)
10. klaus-12 11 (11)
11. Edward Sibelius 5 (1)
12. Metsis 2 (1)
12. Serduchka 2 (1)
12. TOMItu 2 (1)
15. Samiasd 1 (1)
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

Vilkaisu mitalitilastoon, kun takana on 6 + 1 karsinta- ja 19 normaalikilpailua, jäljellä 18 sekä mahdollinen Itävalta-erikoiskilpailu. Mitalisteja on nyt 12, joista 9 on myös kultamitalisteja. Kokonaan uusia mitalisteja ovat klaus-12 ja Edward Sibelius. Viime kaudella mitalisteja oli 12 ja voittajia 10.

Yksityiskohtaisempi tilasto ilmestyy kauden lopussa.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

23/37 kilpailua. Liettua, Italia, Ruotsi, Ukraina, Armenia, Venäjä ja Puola. Tomppa saa 19 sanoitusta täyteen, ja ESC93 nousee kolmanneksi. Muita nousijoita ovat sziget, UFOPOLI ja klaus-12.

1. Timoteus 92 (17)
2. TomppaJr 75,5 (19/23)
3. ESC93 71 (18)
4. sziget 66 (11)
5. akuankka13 62 (15)
6. nkorppi 34 (6)
7. UFOPOLI 24 (6)
8. Mattokauppias 23,5 (5)
9. Hazard 12 (3)
9. klaus-12 12 (12)
11. Edward Sibelius 5 (1)
12. Serduchka 3 (2)
13. Metsis 2 (1)
13. TOMItu 2 (1)
15. Samiasd 1 (1)
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

27/37 kilpailua. Georgia, Valko-Venäjä, Ranska ja Saksa. Timoteus, akuankka13 ja ESC93 ovat nyt osallistuneet vähintään 19 kertaa kukin. Timoteus ylittää sadan pisteen rajan. Nousijoita ovat sziget ja akuankka13.

1. Timoteus 110 (19/20)
2. sziget 86 (14)
3. TomppaJr 80,5 (19/27)
4. akuankka13 79 (19)
5. ESC93 76 (19/21)
6. nkorppi 41 (7)
7. UFOPOLI 24 (6)
8. Mattokauppias 23,5 (5)
9. Hazard 12 (3)
9. klaus-12 12 (12)
11. Edward Sibelius 5 (1)
12. Serduchka 3 (2)
13. Metsis 2 (1)
13. TOMItu 2 (1)
15. Samiasd 1 (1)
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

32/37 kilpailua. Romania, Alankomaat, Unkari, Espanja ja Tanska. Vain viisi työmyyrää osallistui sanoittajina. Ulppareina sentään nähtiin muitakin. Sziget ylittää sata pistettä, ja akuankka13 nousee kolmanneksi.

1. Timoteus 116 (19/22)
2. sziget 108 (18)
3. akuankka13 95 (19/24)
4. TomppaJr 86 (19/32)
5. ESC93 85 (19/26)
6. nkorppi 41 (7)
7. UFOPOLI 24 (6)
8. Mattokauppias 23,5 (5)
9. Hazard 12 (3)
9. klaus-12 12 (12)
11. Edward Sibelius 5 (1)
12. Serduchka 3 (2)
13. Metsis 2 (1)
13. TOMItu 2 (1)
15. Samiasd 1 (1)
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Sijoituspistetilasto toimikoon 2014 osalta myös epävirallisena Käännöscupina. :)

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

Ensin sijoituspistetilaston lopputulokset. Tulossa lähiaikoina suosituimmat kilpailut -tilasto, ulpparitilasto ja mitalitilasto 2014. Muitakin tilastoja saa tehdä, jos joku viitsii.
nkorppi kirjoitti:Sijoituspistetilasto toimikoon 2014 osalta myös epävirallisena Käännöscupina. :)
Kiitos vahvistuksesta. Kärkikolmikolle siis symboliset mitalit. Tulosperustaisiin tilastoihin saa kukin suhtautua miten haluaa. Itse pidän näitä kevyenä viihteenä vakavan puurtamisen lomassa.

37/37 kilpailua. Itävalta, Iso-Britannia, Israel, Norja ja Latvia olivat viimeiset normaalikisat. Jänis Timoteus ehtii loikkia maaliin ennen kuin kilpikonna sziget matelee hänet kiinni. Pronssille räpylöi sinisorsan jälkeläinen, jota kutsutaan ankaksi. Tomppa kirii pisteen päähän. Koko kärkiyhdeksikkö säilyttää edelliset sijansa. Uusina niminä mukaan pelmahtavat vielä Diggari ja Statler.

:voitto: 1. Timoteus 121 (19/26)
:hopea: 2. sziget 118 (19/20)
:pronssi: 3. akuankka13 95 (19/27)
4. TomppaJr 94 (19/37)
5. ESC93 88 (19/31)
6. nkorppi 41 (7)
7. UFOPOLI 24 (6)
8. Mattokauppias 23,5 (5)
9. klaus-12 14 (14)
10. Hazard 12 (3)
11. Diggari 10 (2)
12. Edward Sibelius 6,7 (2)
13. -Statler- 4 (1)
14. Serduchka 3 (2)
14. TOMItu 3 (2)
16. Metsis 2 (1)
17. Samiasd 1 (1)

Onnittelut onnistuneille ja kiitokset kaikille aktiivisuudesta. :peukku:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

Suosituimmat kilpailut 2014

1. Käännösten lukumäärä on kilpailun suosion ensisijainen mitta.
2. Seuraavaksi ratkaisee ulpparien määrä = U.
3. Seuraavaksi ratkaisee kirjoittajien määrä kommenttiketjussa = C.
4. Seuraavaksi ratkaisee kirjoittajien määrä tulosketjussa = T.
5. Seuraavaksi ratkaisee vastausten määrä kommenttiketjussa (sulkeissa).
6. Viimeiseksi ratkaisee vastausten määrä tulosketjussa (sulkeissa).
Karsinta- ja erikoiskilpailut eivät ole mukana. Päiväys viittaa tulosten julkaisupäivään.

Normaalikilpailut tuottivat 183 sanoitusta. Keskiarvo oli 4,95. Viime kaudella sanoituksia oli 233, keskiarvo 5,97. Syysväsymystä ilmeni jälleen: 14 suosituimman kilpailun joukossa oli vain yksi syyskauden kilpailu, Itävalta. Ulpparittomia kilpailuja oli kaudella 2013 yksi, nyt viisi. Ulppareita oli yhteensä 89, keskiarvo 2,41. Kaudella 2013 heitä oli 203, keskiarvo 5,21. Alankomaat oli listan jumbo myös 2012, viime kaudella 32:s.

1. Suomi 8 & U4 - C6 (8) - T8 (11) - 18.3.
2. Portugali 7 & U5 - C6 (7) - T5 (5) - 21.7.
3. Itävalta 7 & U4 - C4 (4) - T4 (4) - 9.12.
4. San Marino 7 & U3 - C4 (4) - T6 (6) - 28.4.
5. Sveitsi 7 & U3 - C3 (3) - T5 (5) - 1.4.
6. Irlanti 7 & U2 - C8 (9) - T7 (7) - 1.7.
7. Azerbaidžan 7 & U0 - C5 (5) - T4 (4) - 28.7.
8. Viro 6 & U3 - C4 (4) - T5 (7) - 23.6.
9. Albania 6 & U2 - C2 (2) - T3 (3) - 10.6.
10. Makedonia 6 & U1 - C3 (3) - T5 (5) - 16.6.
11. Moldova 6 & U1 - C3 (3) - T4 (4) - 14.4.
12. Italia 6 & U0 - C3 (3) - T5 (5) - 25.8.
13. Slovenia 5 & U4 - C6 (9) - T6 (6) - 8.7.
14. Montenegro 5 & U3 - C6 (6) - T8 (13) - 5.8.
15. Armenia 5 & U2 - C4 (4) - T4 (5) - 15.9.
16. Norja 5 & U2 - C3 (3) - T5 (5) - 29.12.
17. Espanja 5 & U1 - C2 (2) - T4 (6) - 25.11.
18. Saksa 5 & U1 - C2 (2) - T3 (3) - 27.10.
19. Georgia 5 & U0 - C3 (3) - T4 (4) - 7.10.
20. Romania 5 & U0 - C3 (3) - T3 (3) - 3.11.
20. Valko-Venäjä 5 & U0 - C3 (3) - T3 (3) - 16.10.
22. Kreikka 4 & U4 - C4 (4) - T4 (4) - 27.5.
23. Venäjä 4 & U3 - C5 (7) - T3 (4) - 23.9.
24. Ukraina 4 & U3 - C4 (4) - T4 (5) - 8.9.
25. Tanska 4 & U3 - C2 (3) - T3 (4) - 2.12.
26. Malta 4 & U2 - C5 (5) - T4 (4) - 13.8.
27. Latvia 4 & U2 - C4 (4) - T3 (3) - 7.1.15
28. Iso-Britannia 4 & U2 - C3 (3) - T2 (2) - 16.12.
29. Unkari 4 & U2 - C2 (2) - T3 (3) - 17.11.
30. Liettua 4 & U1 - C4 (4) - T4 (4) - 18.8.
31. Israel 4 & U1 - C2 (3) - T3 (3) - 23.12.
32. Islanti 3 & U7 - C3 (3) - T4 (4) - 14.5.
33. Ruotsi 3 & U5 - C4 (4) - T3 (4) - 1.9.
34. Belgia 3 & U4 - C3 (3) - T3 (3) - 14.7.
35. Puola 3 & U4 - C2 (2) - T3 (3) - 30.9.
36. Ranska 3 & U3 - C1 (1) - T2 (2) - 20.10.
37. Alankomaat 3 & U2 - C3 (3) - T3 (4) - 10.11.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

Käännöstilastot tulevat aina oikeaan aikaan, oli aika mikä tahansa. Ulpparitilasto ja muita lukuja viime kaudelta. Pisteytyksiä laskettaessa pari ja trio pisteyttävät vain kerran. Muihin kuin normaalikisoihin sai osallistua kahdella sanoituksella. Niin tehtiin 26 kertaa.

Kilpailuja: 8 + 37 = 45 (2013: 6 + 39 = 45)
Sanoituksia yhteensä: 256 (2013: 274)
Edustuskappaleet: 183 (2013: 233)
Karsintakappaleet: 53 (2013: 41)
Englanninnoskilpailu: 13
Itävalta-erikoiskilpailu: 7
Eniten sanoituksia: TomppaJr 53, ESC93 45, Timoteus 37
Ulpparointeja (edustuskappaleet + muut): 89 + 8 = 97 (2013: 222)
Ulpparikeskiarvo: 2,16 (2013: 4,93). Normaalikisoissa: 2,41
Sanoittajia: 21, joista vain sanoittajia 9
Ulppareita: 16, joista vain ulppareita 4
Osallistujia yhteensä: 25 (2013: 30)
Yhteissanoituksia: 4 (2 x 2 tekijää, 2 x 3 tekijää)
Pisteytyksiä (kilpailijat + ulpparit): 327 (2013: 483)
Pisteytyksiä normaalikisoissa: 272. Muissa: 55
Pisteytyskeskiarvo kaikissa kilpailuissa: 327/45 = 7,27
Normaalikilpailuissa: 272/37 = 7,35 (2013: 11,18)
Eniten ulpparointeja:

:voitto: sziget - 17
:hopea: akuankka13 - 13
:pronssi: + Viisut + - 10
4. Timoteus - 9
5. Mattokauppias - 7
6. Samiasd - 6
6. Serduchka - 6
8. ESC93 - 5
8. Hazard - 5
8. klaus-12 - 5
8. Oddasat - 5
12. Edward Sibelius - 3
12. Happy - 3
14. nkorppi - 1
14. wigwam - 1
14. WildDance - 1
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sijoituspisteet 2014 ja muita tilastoja

Viesti Kirjoittaja sziget »

Kansa kysyy, missä on viime kauden mitalitilasto. Kansalla on oikeus tietää. Vastaus: tässä.

Mitalitilasto 2014

Karsintakappaleiden ja edustusviisujen kilpailut ovat mitalitilastossa samanarvoisia. Myös kaksi erikoiskilpailua - englanninnokset ja Itävalta 1957-2007 - laskettiin mukaan. Mitaleita jaettiin 136, joista 46 kultaa, 44 hopeaa ja 46 pronssia. Alankomaihin saatiin kaksi voittajaa ja Maltaan kaksi kolmosta. Yksi hopeamitali meni parityölle ja yksi triotyölle, joten tekijäkohtaisia mitaleita on 139.

Mitalisteja oli 13 (2013: 12, 2012: 17) ja voittajia 10 (2013: 10, 2012: 13). Sanoittajista 13/26 = 50,0 % ylsi mitalisijoille (2013: 46,2 %). Uusia mitalisteja olivat Edward Sibelius ja klaus-12.

Eniten mitaleja keräsi Timoteus, 33 kappaletta. Kaudella 2013 ykkönen oli akuankka13 tuloksella 29. Kärkikolmikko keräsi tekijäkohtaisista mitaleista 84/139 = 60,4 % (2013: 55,9 %). Neljäs oli akuankka13 (16) ja viides ESC93 (15).

1. Timoteus 33
2. TomppaJr 28
3. sziget 23

Myös kultatilastossa Timoteus oli kärjessä:

:voitto: 1. Timoteus 14
2. sziget 12
3. TomppaJr 6

Seuraavina akuankka13 (4 voittoa) sekä ESC93 ja nkorppi (3 voittoa molemmilla). Hopeatilaston kärjessä oli niin ikään Timoteus. Kakkossijan jakaa kaksi kääntäjää:

:hopea: 1. Timoteus 13
2. akuankka13 ja TomppaJr 9

Neljäs oli sziget (7 hopeaa) ja viides ESC 93 (3 hopeaa). Pronssitilaston voitti kauden 2013 tavoin TomppaJr:

:pronssi: 1. TomppaJr 13
2. ESC93 9
3. Timoteus 6

Neljäs oli akuankka13 (5 pronssia) ja viides sziget (4 pronssia). Hopealla sijoittui yhteensä 10 ja pronssille 11 kilpailijaa.

Mitaliprosentti oli täydet 100 kahdella sanoittajalla. Tasatilanteessa osallistumiskerrat ratkaisevat, siksi Edward Sibelius on ykkönen. Useammin osallistuneista varmin mitalisti oli Timoteus. Jos kilpailuun sai osallistua kahdella tekstillä, molemmat laskettiin mukaan.

1. Edward Sibelius 2/2 = 100 %
2. itikka 1/1 = 100 %
3. Timoteus 33/37 = 89,2 %
4. sziget 23/26= 88,5 %
5. Mattokauppias 4/5 = 80,0 %

Kuudes oli nkorppi (6/9 = 66,7 %) ja seitsemäs Hazard (2/3 = 66,7 %). Voittoprosenttiin 50 ylsivät sziget ja Diggari. Kumpikin voitti joka toisen kilpailunsaa. Jos kilpailuun sai osallistua kahdella tekstillä, vain yksi laskettiin mukaan voitto-, hopea- ja pronssiprosenttiin.

1. sziget 12/24 = 50 %
2. Diggari 1/2 = 50 %
3. Timoteus 14/34 = 41,2 %
4. nkorppi 3/8 = 37,5 %
5. Hazard 1/3 = 33,3 %

Seuraavina Mattokauppias (20,0 %) ja TomppaJr (13,3 %). Hopeaprosentti oli 50 Edward Sibeliuksella. Enemmän kilpailleista on ylimpänä Mattokauppias.

1. Edward Sibelius 1/2 = 50,0 %
2. Mattokauppias 2/5 = 40,0 %
3. Timoteus 13/34 = 38,2 %
4. Hazard 1/3 = 33,3 %
5. sziget 7/24 = 29,2 %

Seuraavana akuankka13 (29,0 %). Pronssiprosentti oli 100 itikalla. Useahkosti osallistuneista varmin pronssimitalisti oli UFOPOLI. Seuraavien jälkeen kuudes oli ESC93 (23,1 %).

1. itikka 1/1 = 100 %
2. Edward Sibelius 1/2 = 50 %
3. UFOPOLI 3/8 = 37,5 %
4. TomppaJr 13/45 = 28,9 %
5. nkorppi 2/8 = 25,0 %

Pisin voittoketju kilpailuissa joihin osallistui oli 2014 vain kaksi. Kukaan ei siis voittanut kolmea omaa kilpailuaan peräkkäin. Timoteus voitti kaksi peräkkäistä kilpailuaan neljä kertaa, sziget kolme kertaa, nkorppi ja TomppaJr kaksi kertaa, akuankka13 kerran. Timoteuksen tuplavoitoista kolme tuli peräkkäisissä kilpailuissa. Samoin Tompan kaksi tuplavoittoa ja akuankka13:n yksi.

Pisin mitaliketju kilpailuissa joihin osallistui oli Timoteuksella, 18 kilpailua. Jos kalenteriin sitomatonta Itävalta-retrokilpailua ei lasketa, szigetin mitaliketju oli yhden lyhyempi eli 17 kilpailua. Pisin mitaliketju peräkkäisissä kilpailuissa oli kahdeksan kilpailua, siitäkin vastasi Timoteus. Kuusi mitalia peräkkäin nappasi akuankka13.

Suurin voittomarginaali oli San Marino -kilpailussa, 17 pistettä. Korkein voittotulos oli Suomi-kilpailun 78 pistettä. Alin voittotulos oli 5, sen saivat Alankomaat-kilpailun kaksi voittajaa. Kärkikaksikko päätyi tasapisteisiin kymmenen kertaa, näistä yhdeksän pystyttiin ratkaisemaan tie-break-säännöillä.

Seuraavaksi ehkä kauden 2015 tilastoja Varjo-Cupin särpimeksi. :kokki:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Lukittu