Euroviisukarsinnat 1975

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja lharju »

Kuva Kuva Kuva Kuva

Euroviisukarsinnat 1975 alkukarsinnat: la 4.1, la 11.1, la 18.1, la 25.1.; finaali la 8.2.

Kahden Finlandia-talossa pidetyn vuoden jälkeen euroviisukarsinnat palasivat takaisin Ylen studioihin. Aikansa suosituin viihdyttäjä Apeli Halinen saapui jälleen kerran hauskuuttamaan yleisöä viisukarsintojen juontajana.

Yleisradio lähetti edellisvuoden tapaan kutsut 16 säveltäjälle. Tällä kertaa alkukarsintoja järjestettiin jopa neljä, joissa kaikissa kuultiin yhteensä neljä sävelmää. 11-henkinen asiantuntijaraati valitsi jokaisesta karsinnasta kaksi jatkoon. Karsiutuneiden joukossa nähtiin mm. M. A. Nummisen ja Heikki Kinnusen omaperäiset esitykset. Aspelundin sisarukset Ami ja Monica, karsiutuvat myös reippaalla laulullaan Fasten seatbelts, jonka he esittivät nimellä Mon-Ami, eli "ystäväni" ranskaksi. Karsiutuneista lauluista menestyneimmäksi osoittautui kuitenkin Tapani Kansan Luonnollisuus.

Kun 8 laulua oli valittu finaaliin, asiantuntijaraati nosti vielä pudonneiden joukosta yhden finaaliin. Monelle ei tullut yllätyksenä, että kyseinen laulu oli On jokin mikä yhdistää, jonka esitti ehkä tunnetuin punaisen laululiikkeen esittäjäryhmä Agit Prop. Muun muassa iltapäivälehtien mielipidepalstat täyttyivät joidenkin hätäisistä kirjoituksista siitä, kuinka Suomea ei voisi edustaa laulu, jossa selkeästi viitataan mm. Venäjän Lokakuun vallankumoukseen.

Lopullisen valinnan finaalissa suorittivat alueraadit. Ylivoimaiseksi kärkikaksikoksi muodostui voittanut Viulu-ukko sekä Dannyn Seikkailija. Viulu-ukko vei äänestyksessä hieman pidemmän korren, mutta Dannyn kappaleesta tuli kuitenkin suurempi hitti radiosoiton perusteella. Laulu lienee kaikista Dannyn viisutyrkyistä suosituin, eikä ihme, sillä onhan laulu selvästi Dannyn "omannäköisin", sillä Danny itse halusi osoittaa laulun isoisälleen, seikkailija Algot Niskalle. Mainittavaa on, että sanat lauluun oli tehnyt Dannyn hyvä ystävä, Suosikin päätoimittaja Jyrki Hämäläinen, joka ei muuten ole koskaan juuri lauluja tehnyt. Alun perin laulun sanoissa piti mainita "Jeesus taikka Errol Flynn", mutta lauluntekijät pelkäsivät uskovaisten reaktiota ja niin termi muutettiin muotoon "taivas taikka Errol Flynn".

Muista lauluista ei tällä kertaa tullut niin suuria hittejä. Vesa-Matti Loiri oli pukeutunut barokkityyliseen asuun ja lauloi tyylikkään laulelman, jonka nimi oli yksinkertaisesti Laulu. Pepe Willberg jatkoi jo monesti Syksyn Sävelessä ja edellisvuoden euroviisukarsinnoissa hyväksi havaittua reseptiä: Ovi elämään edusti tyypillistä Paradise-yhtyeen iskelmäohjelmistoa. Illan erikoisimpia esityksiä oli mm. Dans-yhtyeen esitys Hei, lähde maailmaan, joka muistetaan erityisesti säkeestä "Hei, on hampaat joita näyttää". Dans oli lyhyt euroviisuja varten koottu kokoonpano, jonka solistina toimi Seija Simola. Kirka halusi noihin aikoihin kovasti eroon iskelmäleimastaan ja hän esitti erikoisen soulkappaleen Oh, New York rakkaani, jonka oli säveltänyt edellisvuoden edustajamme Carita Holmström. Maarit lauloi progelaulun Mätämakee, joka jatkoi samaa erikoisten laulujen linjaa, joita Seppo Paakkunainen oli säveltänyt Maaritille jo kaksi vuotta aiemmin. Laulua ei koskaan levytetty, mutta silti vielä jotkut käyttävät Maarit Hurmerinnasta puhuttaessa termiä "mätämakee". Mätämakee ei jäänyt karsinnassa viimeiseksi, vaan sitä huonommaksi arvioitiin vielä Jaakko Salon säveltämä ja Marjatta Leppäsen esittämä Naisen vuosi. Viimeisestä sijastaan huolimatta laulun levytetystä versiosta, Tänä vuonna on toisin tuli ehkä karsintojen soitetuin kappale heti Viulu-ukon ja Seikkailijan lisäksi.

Alueraadit sijoittivat Agit Propin esityksen vasta seitsemänneksi, mutta Pihasoittajatkin taisivat olla Suomen sen astisen viisu-uran epäkaupallisin edustaja - onhan kyseessä ainoa suomalaisedustaja Love Recordsin palkkalistalta.

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko
2. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää
4. Maarit - Mätämakee
5. Dans - Hei, lähde maailmaan
6. Vesa-Matti Loiri - Laulu
7. Danny - Seikkailija  
8. Pepe Willberg - Ovi elämään  
9. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain

Semifinaaleissa:

Ritva Oksanen - Suuri naapuri
M. A. Numminen - Voittolaulu
Kari Fall - Maailman tie
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu
Mon-Ami - Fasten seatbelts
Jukka Kuoppamäki - Hyvästi ystäväni
Tapani Kansa - Luonnollisuus
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 17:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko 3 p.
Paljon muistoja liittyy tähän karsintaan, koska tämä on ensimmäinen josta minulla on jotain muistikuvia. Sellainen 5½-vuotias pojanvesseli olin kun Dannya Suomen edustajaksi kannustin. Ja itkuhan siinä tuli, kun nämä soittajat sinne valittiin. 30:ssa vuodessa olen oppinut ymmärtämään tämänkin kipaleen hienoudet, vaikka yksi "murhaajista" tämä silti tavallaan onkin.
2. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi 2 p.
Kauheen miellyttävän oloinen se Marjatta siellä lavalla tunikassaan. Sävelmällä ei vain ole oikein mitään annettavaa.
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää 2½ p.
Tätähän ei oikein poliittiseksi lauluksi tunnistakaan, siis jos ei kuuntele/ymmärrä sanoja. Ossi Runnekin jammailee siellä kapellimestarin pallilla kuin vauhdikkaammankin pop-rallin tahdissa. No ehkä sen poliittisuuden tunnistaa myös siitä palavasilmäisestä esityksestä :mrgreen:
4. Maarit - Mätämakee 1 p.
Aivan kamala oksetus!
5. Dans - Hei, lähde maailmaan 2 p.
Voi itku sitä Seija Simolan ulkoista habitusta. Ne lasit ja ne saapikkaat! Vähän paikallaan junnaava sävelmä.
6. Vesa-Matti Loiri - Laulu 4 p.
Olisi ollut kiva nähdä tämä kansainvälisessä finaalissa. Esitys istuu barokkityyliseen melodiaan ja kertosäe on tarttuva. Se PAREMPI Loirin viisu.
7. Danny - Seikkailija 5 p.
Tässä olisi ollut kaikki.
8. Pepe Willberg - Ovi elämään 3½ p.
Tyypillinen Pepe & Paradise -popballadi - ei sieltä parhaasta päästä, mutta ihan kaunis silti.
9. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain 1½ p.
Ei svengaa mun makuhermoon.

Semifinaaleissa:
Ritva Oksanen - Suuri naapuri 1½ p.
Oi, mikä hassuttelu :roll: Lauletaanko tässäkin vertauskuvallisesti "suuresta naapurista" vai vaan siitä suuresta miehestä, josta laulussa kerrotaan?
M. A. Numminen - Voittolaulu 1 p.
Armoa!
Kari Fall - Maailman tie 2 p.
Tästä biisistä ei paljoa sanottavaa ole, mutta tiesittekö että Kari Fallin ensilevytyksen nimi on "En pidättää mä voi" :rofl:
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu 5 p.
Siis tämä on jo niin hauska revittely, että olisi pitänyt päästää finaaliin! Aivan totaalinen kuoliaaksinaurattaja. Olisikohan koko Eurooppa nauranut meille vai meidän kanssamme?
Mon-Ami - Fasten seatbelts 3 p.
Mjoo, ihan tarttuva popbiisi, jossa jazzahtavia elementtejä. Kiva olisi Aspesundin siskotkin finaalissa ollut nähdä, mutta kun samassa semifinaalissa oli sekä Viulu-ukko että Seikkailija, niin ei ollut jakoa.
Jukka Kuoppamäki - Hyvästi ystäväni 2 p.
Kuoppis pistää vaihteeksi tangoksi. Aika erikoinen idis? No mieluummin Aurinko- tai Onnenmaata kuuntelen.
Tapani Kansa - Luonnollisuus 3½ p.
Perusiskelmä. Rauno Lehtinen on pystynyt parempaankin, mutta silti tämäkin peittoaa ammattitaidollaan monet ehdokit.

Ranking:
1. Seikkailija
2. Hyljätyn laulu
3. Laulu
4. Luonnollisuus
5. Ovi elämään
6. Viulu-ukko
7. Fasten seatbelts
8. On jokin mikä yhdistää
9. Hyvästi ystäväni
--finaaliraja--
10. Hei lähde maailmaan
11. Naisen vuosi
12. Maailman tie
13. Suuri naapuri
14. Oh New York rakkain
15. Voittolaulu
16. Mätämakee
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Mjaahas.

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko 4p - tykkäsin silloin, ei ole paha nytkään
2. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi 4½p - edelleen loistobiisi, Tänä vuonna on toisin
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää 2½p - hyvästä yrityksestä :rofl: "tunnetuin suomalaisyhtye ulkomailla" :rofl:
4. Maarit - Mätämakee 4½ - miksi, oi miksi tätä avantgardejazzia ei koskaan levytetty?
5. Dans - Hei, lähde maailmaan 1p - hei hei
6. Vesa-Matti Loiri - Laulu 1p - en minäkään olisi tuolle biisille muuta nimeä keksinyt...
7. Danny - Seikkailija 2½p - yliarvostettu Chinn-Chapmann-kopio
8. Pepe Willberg - Ovi elämään 1p - pitäisikö tästä ovesta astua sisään vai ulos?
9. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain 5p - suosikkini silloin ja nyt. hyvä Carita!

Semifinaaleissa:

Ritva Oksanen - Suuri naapuri 1p - voi Oksaska rukka
M. A. Numminen - Voittolaulu 1p - voi kuuntelija rukka
Kari Fall - Maailman tie 1p - voi maailma rukka
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu 1½p - voi hyljätty rukka
Mon-Ami - Fasten seatbelts 2p - voi syöksylasku
Jukka Kuoppamäki - Hyvästi ystäväni ½p - hyvästi, don't call us, we'll call you
Tapani Kansa - Luonnollisuus 2½p - voi miten luonnollinen Tapsa aina onkaan
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko ****
2. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi * 1/2
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää * 1/2
4. Maarit - Mätämakee 1* 1/2
5. Dans - Hei, lähde maailmaan ** 1/2
6. Vesa-Matti Loiri - Laulu *** 1/2
7. Danny - Seikkailija ***
8. Pepe Willberg - Ovi elämään **
9. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain *** 1/2

Semifinaaleissa:

Ritva Oksanen - Suuri naapuri ?
M. A. Numminen - Voittolaulu ?
Kari Fall - Maailman tie ?
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu ?
Mon-Ami - Fasten seatbelts **
Jukka Kuoppamäki - Hyvästi ystäväni **
Tapani Kansa - Luonnollisuus ** 1/2
Viimeksi muokannut MuzaMaza, 29 Joulu 2005, 20:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Ritva Oksanen - Suuri naapuri ?
M. A. Numminen - Voittolaulu ?
Kari Fall - Maailman tie ?
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu ?

Keneltä löytyy, saa ottaa privana yhteyttä. Myös 74, 81 ja 85 semifinaaliin juuttuneet kappaleet kiinnostavat CD-muodossa. Kiitos jo etukäteen. :peukku:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja lharju »

Vuoden 1975 kansainvälinen finaali ja Suomen karsinta olivat vähän turhan tasaisia, vaikka muutenhan nämä olivat näihin aikoihin lähes kevyen musiikin juhlaa (no, ehkei Suomen karsinnat ihan kuitenkaan, mutta nekin aika loistavia verrattuna esim. 90-luvun horrorkarsintoihin)

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko
Lapsena tykkäsin tästä kovastikin, mutta nykyään en pidä tätä ihan kuppini teenä. Näissä karsinnoissa tämä on kyllä ehdottomasti parhaasta päästä, näppärä folk-kipale, jossa on ihan hauskat sanatkin. 7. sija oli toki hieno saavutus loppukilpailussa, ja varmaan tällä laululla Suomi pystyi olemaan hyvällä tavalla erilainen ja pysyi poissa marginaalimusiikista. Laulu ei toiminut englanniksi yhtä hyvin, ja siksi se taisi jäädä 75-rankingissani vasta sijalle 11. Ja syynä ei todellakaan ole se, että rankaisisin "väärästä" kielestä, vaan tämä vaan ei ollut yhtä näppärä enkuksi.

2. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi 4
Apeli: "No niin, mitäs tähän sanovat tämän maan miehet"
No, ainakin tämä mies kyllä tunnustaa, että sävellyksenä tämä on kieltämättä aika mitätön, mutta minä nyt vain olen aina pitänyt tästä. Rankkaan tämän korkealle siis ihan vain henkilökohtaisista syistä. Arvatkaa vain mitä tulee aina kuunneltua uuden vuoden bileissä ;) lol

3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää
Kyllä tästä taistolaislaulun tunnistaa. Pateettiset säkeistöt ja tietyllä tavalla mieleenpainuva kertosäkeistä. Ja kyllä, kuten tonywerner osuvasti sanoi, hyvin palavasilmäinen esitys :mrgreen: Laulu ei kaikesta huolimatta ole missään nimessä karsinnan heikkomasta päästä, varmaankin juuri tarttuvan kertosäkeistön takia. On ehkä kuitenkin ihan hyvä, että tätä ei valittu, koska Suomi ja Portugali joutuivat esiintymään peräkkäin ja siinä sitä olisikin ollut propagandaa Euroopalle, kun tämä ja Madrugada
olisi esitetty peräkkäin :mrgreen:

4. Maarit - Mätämakee 1
Ei ei ei... Olen aina tiennyt että tämä on huono, mutta joka kuuntelukerralla tuskastun kun en muista että tämä oli NÄIN huono. Ihan hirveä...

5. Dans - Hei, lähde maailmaan 2
HEI! Nyt mä tajusin, että Belgian 1979 viisu Hey nana on lähes suora plagiaatti tästä. Ihan samalla innostuneella äänenpainolla sanotaan aina tuo "HEI"! :rofl: Muuten aika turha biisi, tiettyä iloisuutta kyllä, ja kammottavat sanat.

6. Vesa-Matti Loiri - Laulu 3+
Tämä oli niitä positiivisia yllättäjiä. Ehkä aiemmin en ole stailauksen takia ottanut tätä tosissaan, mutta tämähän on ihan kelpo laulelma ja ehdottomasti näiden karsintojen parhaimmasta päästä. Tonywerner, tämä on Junnu Vainion sanoittama kappale - Iskelmän tähtitaivaassa stondaa että Vexi Salmi!

7. Danny - Seikkailija
Kyllä tämä olisi silti ollut minun mielestäni se paras kappale. Reipas ja mahtipontinen, tosin laulun ongelma oli se, että siitä puuttuu kunnon kertosäe. Varmaankin paras Dannyn viisutyrkyistä ja ihan ansaitusti nousi hitiksi ja Iso-D esittää tätä vieläkin keikoilla.

8. Pepe Willberg - Ovi elämään
Peruskivaa Pepeä. Tuskin olisi herättänyt mitään huomiota kans. väl. kilpailussa, mutta näin kotioloissa ihan mukavan kuuloinen iskelmä.

9. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain 2
Kamala melodiaton renkutus. Pohjanoteeraus suosikkiartistiltani.

Karsiutuneista laulusta muistan vain kammottavat M. A. Nummisen sekä Heikki Kinnusen, jolle ei tosiaan tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Mutta oli siellä ihan kelvollisiakin biisejä, nimittäin:

Mon-Ami - Fasten seatbelts
Tapani Kansa - Luonnollisuus 4
Kyllä näiden olisi ehdottomasti pitänyt päästä enemmin finaaliin kuin Maaritin, Dansin tai Kirkan :grr:

Ranking:
1. Seikkailija
2. Naisen vuosi
(Luonnollisuus)
3. Viulu-ukko
4. Ovi elämään
(Fasten seatbelts)
5. Laulu
.
.
(tässä on aikamoinen tasoero)
.
.
6. On jokin mikä yhdistää
7. Oh, New York rakkain
8. Hei, lähde maailmaan
9. Mätämakee
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko 4,5
2. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi 3,5
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää 5
4. Maarit - Mätämakee 1,5
5. Dans - Hei, lähde maailmaan 3
6. Vesa-Matti Loiri - Laulu 2
7. Danny - Seikkailija 2,5
8. Pepe Willberg - Ovi elämään 1
9. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain 4

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Ritva Oksanen - Suuri naapuri
M. A. Numminen - Voittolaulu
Kari Fall - Maailman tie
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu

Kuulin nämä nyt ensimmäistä kertaa. Kiitos Tonywernerille! :hali:

Ritva Oksanen - Suuri naapuri : Loistavaa Camppia!

"On mulla mies ja naapuri suuri"... "Lihavuori".... :rofl:

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Roope »

Mä just eilen kuuntelin On jokin mikä yhdistää ja Naisen vuosi kappaleet :mrgreen:

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Varsin tasokas karsinta tämä Etykin ja Anne Pohtamon vuoden kilpa.. Ja aivan huikean jännittävä äänestys loppuun saakka.. Annan tähteni esiintymisjärjestyksessä  tällä kertaa vain noille yhdeksälle loppukilpailun viisulle:


1  PIHASOITTAJAT  -  Viulu-ukko      ****
Letkeän hauska tarina ja sävelmä, jonka esitykseen olisin kaivannut ehkä enemmän iloa ja meininkiä kuitenkin. Englanninkielisestä versiosta en pidä juuri lainkaan - suomeksi laulettuna sangen kovastikin viehätyn.


2  MARJATTA LEPPÄNEN  -  Naisen vuosi     ***1/2
Napakkaa aikansa asiaa, joka kuitenkin edelleenkin ajankohtaista.  :heh:  Marjatassa lämmintä karismaa ja tässä tapauksessa huumoriakin.


3  AGIT PROP  -  On jokin mikä yhdistää     ***
Aikansa lapsia. Tekstiltänsä voisi kertoa jossain määrin jopa meistä  viisufaneista!?  :heh:


4  MAARIT  -  Mätämakee    ***
Maarit olisi ansainnut mielestäni ehdottomasti paremmat euroviisuehdokkaat! Tämä funk-soul-wanna-be sangen viehättävä modernikin teos, muttei oikein tartu.


5  DANS  -  Hei, lähde maailmaan     ***1/2
Ihastuttava Seija Simola kumppaneineen esitti tämän varsin erikoisen laulun, josta olen vuosien myötä alkanut ihan pitämään. Tekstiä en aivan purematta niele, mutta purraan sitten.


6  VESA-MATTI LOIRI  -  Laulu    ***
Ihan kaunis laulu, mutten oikein tavoita teatraalista toteutusta.


7  DANNY  -  Seikkailija    *****
Oma suosikkini voittajaksi oli kyllä sitten tässä! Hengästyttävän hyvä, jännitteinen viisu  Dannyn hallitussa otteessa. Paras Dannyn viisuista - ehdottomasti. Ehkei olisi pärjännyt Viulu-ukon tavoin Tukholmassa, mutta minä pidin enemmän.


8  PEPE WILLBERG  -  Ovi elämään    ***
Tyypillinen pikkusievä, kuuntelukappale jälleen Pepe Willbergiltä. Jotain viehättävää tässäkin on.


9  KIRKA  -  Oh, New York rakkain    ****
Hyvin kansainvälinen soul-funk-teos. Uskottava esitys Kirkalta tämäkin viisu. Pidän aina vain enemmän.



Ja ne mun tulokset olisivat tänään sitten seuraavanlaiset.

1. SEIKKAILIJA
2. OH, NEW YORK RAKKAIN
3. VIULU-UKKO
4. HEI, LÄHDE MAAILMAAN
5. NAISEN VUOSI
6. LAULU
7. OVI ELÄMÄÄN
8. ON JOKIN MIKÄ YHDISTÄÄ
9. MÄTÄMAKEE
Viimeksi muokannut AntSa, 28 Joulu 2006, 01:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja romualdo »

hyvin hyvä karsinta... yksi parhaimmista koskaan... hirveä noita wärnerin "arvosteluja"!

1)Viulu-ukko melko selvä..
2)Oh New York rakkain
3)Ovi Elämään
4)Laulu...
5)Naisen vuosi
6)On jotain mikä yhistää
7)Hei lähe maailmaan
8)Mätä makee
9)Seikkailija

semit.

1.Maailman tie hieno kappale, teksti,tulkinta.
1)Hyljätyn laulu
2)Luonollisuus
3)fasten seatbelts
4)Hyvästi ystäväin
5)
6)Voittolaulu "Niin he ihan varmasti laulais, elämänsä loppuun asti, voittomelodiaa riemuisasti!" hauska!
7)Suuri naapuri vói voi, yllättävän kökkö Antin sävellykseksi?
...jäikö joku pois kyydistä?
heikoimmat: ehkä Voittolaulu ja Suuri naapuri
Viimeksi muokannut romualdo, 12 Syys 2016, 21:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Roope »

Ihana haastattelu löytyi Elävästä Arkistosta  :tapu:

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Vs: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja romualdo »

...toistoa... innostun aina niin tästä huippuvuodesta!
Viimeksi muokannut romualdo, 08 Touko 2012, 23:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Roope »

Marjatta Leppänen tänään Ylen kansikuvatyttönä :kaunis:

http://yle.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19775
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Nämä karsinnat tutustumisen alla.

1. Pihasoittajat - Viulu-ukko ***+ - varsin miellyttävää folkahtavuutta
2. Danny - Seikkailija *** - ihan reipasta, mutten tätä kuitenkaan olisi Tukholmaan lähettänyt.
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää **+ - Ei tämä ralli vakuuta. Vai onko tämä edes ralli?
4. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi ** - aika mitäänsanomaton ralli

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Hienoa kun Suomen Euroviisu karsinnat 1975 nähdään tänä iltana YLE Teemassa. :ihana: Kuva

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja romualdo »

niin, eikös ookki? En paljoa erehdy jos sanon ett nämä ovat Suomen kaikkein aikojen parhaat karsinnat... noh 1980 ohella, tietysti... ja 1973 myös on pakko sanoa samaan hengenvetoon ja myös 1972...
jotenki amatöörimäistahan tuo lavastus, ohjaus oli... välillä valot oli minimissään nii ettei soittajiakaan tunnistanut...!
vrt. LUx -73 orkesteriin, joka oli ryhmitelty aikas samankaltaisiin lavasteisiin esiintyjän taakse ja kahteen eri kerrokseen. Voi noita ihania aikoja, patarumpalikin oli vielä siellä erikseen ja gongi, sitä ei taidettu kuitenkaan käyttää kuin viimeksi Aurinkomaa -kappaleessa !?

top 9:
1.viulu-ukko - 10 pist. tätäkään ei aika ole haalistunut yhtään, miten voisikaan, erityisesti meihin folkfiileihin tämä iskee edelleenkin kuin alasin! Miesääniä olisi toivonut enemmänkin esille, varsinkin siihen viimeiseen säkeistöön, jonka Arja aloittaa ensin yksin. "Ja sateeseen kuului tuo..." myös viulun ääntä olisi pitänyt olla paljon enemmän kun sielä kerta oli kunnon orkka. Banjokin oli tosi hyvä lisä.
2.naisen vuosi - 8.5 p. ehkä olen kuullut tätä jo niin paljon, mutta erittäin korkeaa ammattitaitoa,sen huomaa jo heti laulun lyhyestä kauniista johdanto-osasta "Ja liian pitkät sekunnitkin,..." radion eniten soittamia viisuja tosiaan, Pihasoittajien, Dannyn ja Agit-Propin ohella.
3.on jotain ... - 9 p. vahvinta lauluääntä kuultiin tältä suomen tunnetuimmalta lauluyhtyeeltä, jotka esiintyivät mm. Chilen "Abban" Cilapaquin -yhtyeen kanssa. Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa. Keväisimpiä euroviisuja. Tuli tutuksi mm. jääkiekon välitauoilla ja Yle-Vapun ajan punaisissa musiikkiohjelmissa. Tässä tallenteessa naisten voimakkaat äänet kuuluivat liian kovalla, ainakin tuossa alkupuolella. Ja kunnon loppuhidastus perinteisimmän esc-laulun tavoin.
4.mätämakee - 8.8 p. tämähän svengaa kuin urospeura, tenorisaxofonisoolo komean mukaansatempaava kuultavaa...
5.laulu - 8.4 p. hieno barokkityylinen esitys joka on eräs eniten oikeusmurhaa kokeneista eli liian vähälle radiosoitolle jääneistä lauluista, samaa mieltä oli taannoin -80 luvulla (?) myös eräs radiotoimittaja. vesa-matilla oli tuona vinaali-iltana Turussa teatterin lavalla joten hänen esityksensä nauhoitettiin harjoituksista ennakkoon ja näytettiin sitten nauhalta kaikelle kansalle. Jokaiselta kilpailijalta kysyttiin erikseen, että sallitteko tämän toimeenpiteen ja tokihan kaikki antoivat luvan. Jostain syystä tätä erikois järjestelyä ei kuitenkaan juontaja Apeli paljastanut tv-katsojillekaan.
6.hei lähde maailmaan - 6.9 pist. tätä olen soittanut tautisen paljon aikoinaan sähköuruillani, ihana varsinkin tuo a- osa ja b- eli kertsi, olisi pitänyt painaa tekstitys päälle txt-tv:stä koska muutamat sanat jäivät edelleenkin kuulematta oikein... "sen alla vesi-keitto..." ?! funcky- fankia, mites se kirjoitetaan fankkimusaa...hyvä poljento näpsäkkä teksti "juntat sotilaiden" viittasi mm. Chilen tilanteeseen. Seijan punertavat pöllölasit olivat vähemmän tyylikkäät.
7.seikkailija - 7.9 p. taustat pauhaa komeasti, huiluineen ja viuluineen, mutta tarkoituksellisessa Wake-Up/Co-Co - Uk-76/2 -maisessa tasapaksuisuudessaan ei olisi erottunut tarpeeksi hyvin sielä Stockiksessa ... (tai siis toisinpäin eli ehkä englanninsaarella joku sai inspiraationsa tästä Kuuvan kappaleesta... osallistuihan tämä laulu European pop jury-kisoihinkin, tosin se jäi äänestyksessä 14. sijalle eli viimeiseksi!?
8.ovi elämään - 9.9 pist. aivan mahtava tunnelma tässäkin, pentti lasasen saxofoni ja juhani aaltosen klarinetti antoivat mahtavat vibat tähän, sielukkaaseen esitykseen. aivan huippua! 10 p. tällekin, vaikka yritän epätoivoisesti tehdä jotain eroa näihin huippu hyviin kappaleisiin!
9.oh new york - 10 pist. aivan sairaan hyvä tämäkin, soul- sielukasta musiikkia, älyttömän herkulliset puhallinosuudet, joista vastasi mm. romanialainen mircea stan vetopasuunansa takana. ja liuhulettinen kassu halonen heilui kuin heinämies pianonsä äärellä. erittäin kansainvälinen kappale tämäkin, hienoa työtä Carita, olemme sanat tomia ja haltioissamme!
tv-ohjauksesta vielä sen verran, että odotin kyllä et mukana olisi ollut myös oulun läänin raati, koska eteläisin raatilainen lapin raadissa oli peräti ylivieskasta asti! ja kuvakulmat esim. yleisöstä olivat käsittämättömän yksipuoliset ja niukat, juontaja pakotettiin siis seisomaan vain siinä yhdessä kohtaa! Voi jeesus! Yleisön joukosta ehti tunnistamaan ainakin Apu-lehden toimittajan Raila Kinnusen vaalean hiuspehkon.
Eikä väliaikanumeroa, ei mitttään, suoraan vain raateihin käsiksi... tais Yle:n budjetti olla jo tuosa vaiheesa käytetty,korvamerkityt sano...
äänestys oli kyllä yksi jännittävimmistä koskaan, pisteiden annossa yleisestä linjasta erottuivat ainakin kuopijon ja seinäjoen raatien antamat alhaiset pisteet kirkalle. juntimpaa menoa. "Rovaniemi petti Dannyn" huuti ainakin jonkun lehden otsikko. Lapin ja pohjoissuomen raati äänesti kyllä erikoisen viisaasti...anteliaasti. Ei ihme että pidän paljon myös Lapin Kansa-sanomalehdestäkin... Siellä on niin aitoja ihmisiä!

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Roope »

romualdo kirjoitti: olisi pitänyt painaa tekstitys päälle txt-tv:stä koska muutamat sanat jäivät edelleenkin kuulematta oikein... "sen alla vesi-keitto..." ?!
Areenassa saa tekstit päälle TXT-nappulasta :joojoo:

http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1344744

Kuva

tai uusinnassa pe 16:55 & su 9:45 :uujee:

http://yle.fi/ohjelmat/1467934

Unna
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 677
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 19:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Unna »

Ai tämä tulee uusintana, ihanaa! <3 Harmitti niin paljon, kun unohdin katsoa eilen, mutta eipä harmita enää.

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19775
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Puntari päivitetty eilisen ohjelman perusteella. :joojoo:

1. Danny - Seikkailija ***1/2
2. Vesa-Matti Loiri - Laulu ***
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää ***-
4. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain **1/2
5. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi **1/2
6. Pihasoittajat - Viulu-ukko **+
7. Pepe Willberg - Ovi elämään **+
8. Dans - Hei, lähde maailmaan **
9. Maarit - Mätämakee **-

Eivät Pihasoittajat minusta kovin hyvä viisuvalinta olleet ja kohtuuttoman hyvin Tukholmassa pärjäsivät. :roll: No, onhan tietysti kivaa, että on Suomikin sentään joskus pärjännyt viisuissa aiheetta.

The_Paljakainen
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 2
Liittynyt: 15 Elo 2014, 12:29

Löysin jonkun vanhan lappusen...

Viesti Kirjoittaja The_Paljakainen »

x
Viimeksi muokannut The_Paljakainen, 28 Kesä 2020, 10:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41813
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Löysin jonkun vanhan lappusen...

Viesti Kirjoittaja Rousku »

The_Paljakainen kirjoitti:
9. Maarit, Mätämakee Kummallinen biisi, en tajuu vieläkään, mitä tällä yritetään tarkoittaa :eiei:
Tarkoituksesta viis, kunhan svengaa! Ja tämä tekee sen!

Taisipa olla aika korkeatasoinen vuosikerta.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Danny - Seikkailija
2. Vesa-Matti Loiri - Laulu

:suomi: :suomi: :suomi:
3. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää
4. Dans - Hei, lähde maailmaan
5. Pepe Willberg - Ovi elämään
6. Pihasoittajat - Viulu-ukko
7. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi

:suomi: :suomi:
8. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain
9. Maarit - Mätämakee
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja romualdo »

harmitti kun ei silloin ehtinyt noitten sanoitusten kimppuun, onko jollakin esim. teksti Hei lähde maailmaan stygestä ? se artikuloitiin erik..harvinaisen huolettomasti ja sekavasti esim. kuulinko sen yhdenkin kohdan oikein : "sen alla vesikeitto..." !? epäilen... myös Pepen ulosannissa olisi ollut toivomisen varaa...
kolmas kappale joka on jäänyt mieleen sekavahkosta sanojen ulostamisesta on -91 Viimeinen tie... melkein tuli mieleen ettei kai Sorsan poika ollut ottanut silloin jotain rohkaisulientä ennen lavalle menoa?

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
01. Pihasoittajat - Viulu-ukko (4,7)
02. Danny - Seikkailija (4,3)

Kuva Kuva Kuva Kuva
03. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain (3,9)
04. Vesa-Matti Loiri - Laulu (3,8)
05. Maarit - Mätämakee (3,1)

Kuva Kuva Kuva
06. Dans - Hei, lähde maailmaan (2,9)
07. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää (2,6)
08. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi (2,4)

Kuva Kuva
09. Pepe Willberg - Ovi elämään (1,9)

Kuva
:sorivaan:
Viimeksi muokannut klaus-12, 30 Heinä 2018, 11:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Žvižej fucked up the solo

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja romualdo »

itseänikin välilä harmittaa kun en ole saanut kunnolla selvää jostain lauluntekstistä, esim. Viimeinen tie -91 on yksi tälläisistä... niin, ihan nyt tästä ilosta, kun toissapäivänä löysin Kalajoelta, kirpparin ilmais/lahjoituslaarista runoteoksen Marja-Leena Mikkolan lauluja, -79. Sieltä löytyi upean Jäähyväiset -laulutekstin ohella myöskin Heikki Kinnusen ikimuistoisesti esittämän Tuu takaisin v. -75.
Minullekin jäi pari-kolme kohtaa siitä vähän vaikeasti ymmärrettäviksi... vaikka Heikki melko hyvin ja selvästi artikuloikin, niin kappaleen säestys ehkä peitti siinä joitain strategisia kohtia, tässä koko kappaleen teksti, viimeinkin!


Tuu takaisin

On niin pimee ja synkkä kun yö joka ainoa aamu,
ja mä duuniskin kuljenkun entisen itteni haamu.
Mä käyn kaljoilla, mä pelaan bingoo, yritän kestää,
mut mikään ei voimun epätoivooni estää.
Sen pahempaa mulle ei kyllä tapahtuu vois
kun tää että sä, että sä olet lähtenyt pois.
Tuu takaisin
tuu nyt takaisin,
älä välitä menneistä,
mä alan alusta kaiken,
kunhan sä vaan tuut takaisin.


No joo, tuli tehtyy kyl harharetkeekin monta,
mut mulle se aika just olikin niin onnetonta!
Kato, Tipu ja Ellu ja Kisu ja Lilli ja Maikki,
nehän oli vaan pelkkää pintakuvioo kaikki.
Kai sä käsität, että sä olet ainoo vaan?
Mä en nykysin jaksa naista ees kattookaan.
Tuu takasin...


Mä myönnän, joo,että joskus mä ratkesin juomaan,
Mut täytyyhän toisen siin oppii anteeksi suomaan!
Eino Leinokin sanoo,että paha ei oo ihminen,
vaan toinen on heikompi toista. Sä tiedät sen.
Mähän olen vaan tällänen kumma mänttipää,
ja sähän olet ainesta paljon herkempää.
Tuu takaisin... jne.



hieno melodia, ihan euroviisumainen, varsinkin tuo "Mä käyn kaljoilla..." jne. Siinä näkee säveltäjien monipuolisuuden ja muuntautmiskykyisyyden,.. että nyt tehdään kansainvälisempää kappaletta, sellaista joka sopii tähän genreen... Ja kertosäekin muistuttaa rakenteellisesti ihan sen vuoden Norjan kappaletta. !
Tuo laulun viimeinen säkeistö oli aika hämärän peitossa mutta hyvä että siihenkin tuli viimein selvitys, jo oli aikakin!

jk. tuo Eino Leinon ajatuksen siteeraaminen oli tietysti vähän turha, diipadaapaa ja valetta, ainoa paha olio kun on ihminen, joka tekee uskomattoman paljon pahoja asioita, ns. järjellisenä tai yleensä tekojen seurauksen ymmärtävänä eläimenä....

Avatar
fishy
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 276
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja fishy »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Maarit - Mätämakee
2. Kirka & Islanders - Oh New York rakkain

:suomi: :suomi: :suomi:
3. Pepe Willberg - Ovi elämään
4. Pihasoittajat - Viulu-ukko
5. Tapani Kansa - Luonnollisuus
6. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi
7. Dans - Hei, lähde maailmaan
8. Danny - Seikkailija
9. Vesa-Matti Loiri - Laulu

:suomi: :suomi:
10. Agit Prop - On jotain mikä yhdistää
11. Jukka Kuoppamäki - Hyvästi ystäväni

:suomi:
:sorivaan:

???
Ritva Oksanen - Suuri naapuri
M. A. Numminen - Voittolaulu
Kari Fall - Maailman tie
Heikki Kinnunen - Hyljätyn laulu
Mon-Ami - Fasten Seatbelts

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Edellisen vuoden tavoin, ainoastaan yhdeksän finaalisävelmää ovat puntarissa mukana.

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Danny - Seikkailija

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
2. Pihasoittajat - Viulu-ukko
3. Pepe Willberg - Ovi elämään
4. Vesa-Matti Loiri - Laulu
5. Dans - Hei, lähde maailmaan
6. Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain

:suomi: :suomi: :suomi:
7. Marjatta Leppänen - Naisen vuosi
8. Agit Prop - On jokin mikä yhdistää
9. Maarit - Mätämakee

Keskiarvo: 3,78

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja Happy »

Finalistit taas arvioinnis.. harmi ettei Ritvaa nähty finaalis.. eikä biisiäkään oo missään kuunneltavissa :lohduton:


:suomi:

9) Dans - Hei, lähde maailmaan
Näiden paikka olis kuulunut olla esiintymäs jossain paikallises pubis.. ei viisukarsintafinaalis :shock:
Biisistä en oikeen saa mitään otetta, tosi amatöörimäinen räpellys tää

8) Pepe Willberg - Ovi elämään
Turhanpäiväinen, Pepe ei muutenkaan kuulu suosikkiartisteihini :eiei:


:suomi: :suomi:

7) Marjatta Leppänen - Naisen vuosi
Marjatta ei kyl tosiaankaan ole vahvimpia livelaulajia! :heh:
Biisi melko mitäänsanomaton mut Marjatan karsean liven ansiosta täl on kyl sentään huumoriarvoa :mrgreen:

6) Maarit - Mätämakee
Maaritil on kyl makee soundi mut biisi on kyl ärsyttävä ja mitäänsanomaton!

5) Vesa-Matti Loiri - Laulu
Taustaäänet on kyl tosi hyvät täs, mut itse biisi ja Vesa-Matin lauluosuudet ei sitten sytytä yhtään.. oli tarkoitettu ilmeisesti hauskaksi viisuksi mut itse lähinnä tylsistyin..


:suomi: :suomi: :suomi:

4) Agit Prop - On jokin mikä yhdistää
Nää kyl niin muistuttaa Ultra-Bra:ta.. edelläkävijöitä siis :mrgreen:
Ihan kiehtova biisi, mut ehkä vähän liian amatöörimäinen fiilis tästä jää

3) Kirka & Islanders - Oh, New York rakkain
Kirka oli kyl näiden karsintojen ylivoimaisesti paras laulaja, tää biisi ei ehkä vaan ihan oo Kirkan äänen tasolla!
Mut ihan kivaa tunnelmaa täs oli,saksofonista plussaa :peukku:

2) Pihasoittajat - Viulu-ukko
Ihan kiehtova ja symppis, englanniks toimii tosin paremmin.
Aikoinaan vihasin enemmänkin tätä, mut nykyään tajuun tän biisin :joojoo:


:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:

1) Danny - Seikkailija
Pähee voimabiisi, vihdoin jotain menevää Dannylta. Heittämällä Danyn paras näistä karsintabiiseistä..outoa että vasta nyt kuuntelen ensimmäistä kertaa!

---
Biisien keskiarvo = 2,33

Miss Fin -75 = Maarit
Mr Fin -75 = Kirka
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Euroviisukarsinnat 1975

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

post1245775.html#p1245775
Liikasen Erkki ei pahemmin soittanut noita rumpuja tuossa Hei, lähde maailmaan -kappaleessa. Näytti lähinnä koomiselta, mikä on varmaan ollut tarkoituskin. Dannyn Seikkailija on kärsinyt mielestäni aina siitä, että sen kertosäe ei ole niin hyvä vauhdikkaisiin säkeistöihin verrattuna. :/
Žvižej fucked up the solo

Vastaa Viestiin