The Voice of Finland

Just nu! - keskustelua tv-ohjelmista ja ajankohtaisista asioista
Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

akfan33_ZZ kirjoitti:Vof tuottaa hyvin vähän nykymarkkinoille relevantteja artisteja. En tiedä, mikä on vikana verrattuna esim Idols formaattin, josta selvästi tullut enemmän menestyjiä, varsinkin nuoria sellaisia.

Yksi syy voi olla tuomareiden vanhentunut maku, ennen muuta hevi/rokkilaulajien suosiminen. Nykyajan nuoret ei sitä edes kuuntele ja toisaalta se on bändien genre, jossa yksittäiset laulajat ei oikein menesty ilman omaa musaa soittavaa bändiään.

Toisaalta räppitytöt on nyt kovaa valuuttaa, ei enää haluta toistaa sitä megavirhettä kun Alman lahjakkuutta ei tajuttu. Nyt sitten kilpailut on alkaneet suosia ja tuottaa tätä lajia, onko tämä sitten se oikea tie.

Voice of Finlandhan tuli sellaiseen saumaan, että ihmisten olivat jo kyllästyneitä Idolsin raakileisiin ja myös nolaamiseen ja tylytykseen. Se tuntui kivalta, koska tuomarit pääasiassa kannustivat ja kisaajat osasivat oikeasti laulaa. Mutta samoihn aikoihin alkoi myös Vain Elämää pyöriä, joka sitten vielä vahvemmin osoitti, että valmiiksi kouliintuneet artistit olivat ihan syystä, biisiensä ja musiikin vuoksi suosittuja. Idolshan aluksi hämärsi tilannetta, kun nuorista kisaajista rakennettiin formaattiin kuuluvasti tarinaa, niin se samalla kiinnitti katsojaa siihen ehdokkaaseen ja sai sen tuntumaan elämää suuremmalta. Sehän on tarinanarakentamisen ja tv:n voima. MUtta kun samanalaista keilaa suunnattiin jo paikkansa lunastaneisiin artisteihin niin samalla kävi ilmeiseksi, että nuo kykykisat ovat vasta alkuja, että artistius ja Idolsin tapauksessa ihan kaikki muukin on vielä useimmilla aivan alkupisteessä.

Jos VoF olisi siis tullut ensimmäisenä Idolsin tapaan sieltäkin olisi varmaankin noussut uusia kiinnostavia tyyppejä ihna uutuudenviehätystä, kuten Idolsissa oli tilanne. Mutta kun tuli siinä vaiheessa kun Idols oli jo kuluttanut ne kortit, ja heti perään tuli Vain Elämää, niin rako oli huono.

Mitä sit taas tulee hevi/rock-laulajien suosimiseen, niin enpä tiiä - syy lienee se, että toisin kuin muissa genreissä Suomessa hevi vaatii hyvää laulutaitoa eli vankkaa tekniikkaa, vahvaa ääntä ja lisäksi tulkinta- ja ilmaisukykyä, niin että ei ihme, että sieltä pääsee esiin formaateissa, joissa ääni ratkaisee. Heviähän ei siellä kuitenkaan paljon ole siellä esitetty. Ja jos onkin se on nykyisin ainoaita paikkoja, jossa koko genreä ei täysin hyljeksitä ja vaieta kuoliaaksi. Eräs ongelma on, että meillä ei ole edelleenkään biisintekijöitä ja tuottajia vahvaäänisille, taitaville popparilauljille, saavat kärvistellä joko todella pskojen, taitavia laulajia halveksivien suomipopbiisien kanssa tai laulaa covereita. Mitään radiosoittohaluja ei myöskään musiikkipäälliköillä ole vahvalle popmusiikille. Voicen voittajille ei siten ole biisintekijöitä eikä musiikkipäälliköiltä ja muilta portinvartijoilta muuta kuin märkää rättiä tarjolla eli eivät pääse esiin, vaikka yleisöäkin olisi.

Ai niin. Toni Wirtanen on aivan suvereenin viihdyttävä. Oli Vain Elämäänkin merkittävin hahmo ja nyt tämä esiintyminen näyttisi vielä lisäävän herran auraa. Veikkaan että Apulanta keikuttaa seuraavaksi kaikensorttisia ennätyksiä.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Pete »

Eeverestin (UMK 2015) Ida selvitti tiensä Annan tiimiin Ääni ratkaisee -vaiheesta flunssaisena.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Universal Love
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1840
Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Universal Love »

Nyt kun on Wirtasta muutaman jakson nähnyt, niin kyllähän se tuossa menee, tavallaan mielenkiintoista seurattavaa. Edelleen hieman ihmetyttää kuitenkin ne Wirtasen kommentit ennen kauden alkua. Saa nähdä onko jotain draamaa joukkueessa? Tuomaristosta jää hieman tasapaksu tunne itselle nyt, kun ei ole Monroeta piristämässä.

En ole niin paljoa katsonut kausia, niin voikohan Vain Ääni Ratkaisee -osiossa jäädä joukkue vajaaksi? Voiko Valmentajalle tulla ongelma, että viimeinen laulaja, joko pakko ottaa, tai joukkue jää vajaaksi? Ja entä, voikohan jotkut kutsutuista laulajista jäädä laulamatta, jos joukkueet onkin täyttyneet? Vai onko tuotantotiimi jotenkin säätänyt nämä asiat, ettei voi tapahtua kumpaakaan?

Esityksethän on kai leikelty draaman kaareksi.
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia :tapu: (Soittolista22)

akfan33_ZZ
Baaritiskill
Baaritiskill
Viestit: 704
Liittynyt: 30 Joulu 2012, 01:44

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja akfan33_ZZ »

Minulle tuomarit on vain sivuseikka, tosin Wirtasella hyvät repliikit, muutakin kun vain että oot hyvä jne.
Laulajat on pääasia ja pari hyvääkin on jo nähty eli kuultu.

Joukkueita on usein jäänyt vajaiksi, mutta tuomarit on valinneet sopivat hylättyjen joukosta, ja nää täydennykset on sitten kerrottu vain ilmoitusasiana lopuksi. Eli ovet käy molempiin suuntiin, hylätään, valitaan ja siepataan jne.

Avatar
Universal Love
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1840
Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Universal Love »

akfan33_ZZ kirjoitti: Joukkueita on usein jäänyt vajaiksi, mutta tuomarit on valinneet sopivat hylättyjen joukosta, ja nää täydennykset on sitten kerrottu vain ilmoitusasiana lopuksi. Eli ovet käy molempiin suuntiin, hylätään, valitaan ja siepataan jne.
Ah, joo joo, sillä tavalla siis mennyt aikaisemmin, kiitos tiedosta! :)

Välillä ihmetyttää millä korvalla valmentajat kuuntelevat, mutta varmaan he tietävät itseäni paremmin ammattilaisina :heh:

Nuo viime jakson "kuikuilut" tuolin taakse oli hieman outoa, toki myös ymmärrettävääkin. Hankalaa, jos ei voi tietää, että soittaako esiintyjä itse vai ei. Mielestäni siitä voisi valmentajille kertoa etukäteen.
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia :tapu: (Soittolista22)

Avatar
skidi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7546
Liittynyt: 18 Huhti 2008, 17:54

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja skidi »

Seuraako joku vielä Voicea? Olin todella ihmeissäni viime kerran viimeisestä valinnasta eli siitä, että Redrama valitsi Eveliinan Anamarian sijaan. Siis eihän noista kahdesta voi puhua edes samana päivänä. Vaikka ymmärrän toki, että ohjelma on enimmäkseen käsikirjoitettu, niin tässä nyt eivät oikein perustelut tukeneet ohjelman nimeä ja formaattia.
Homer: The problem in the world today is communication. Too much communication.

aj1964
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2179
Liittynyt: 02 Joulu 2012, 21:55

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja aj1964 »

^ mikä ihme se on kun RR tykkää nuorista ja kauniista :heh:

Avatar
skidi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7546
Liittynyt: 18 Huhti 2008, 17:54

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja skidi »

aj1964 kirjoitti:^ mikä ihme se on kun RR tykkää nuorista ja kauniista :heh:
Ah tosiaan, luulin että se oli vaan se Olli, joka niistä tykkäsi :mrgreen:
Homer: The problem in the world today is communication. Too much communication.

ESC-fani
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 526
Liittynyt: 07 Elo 2010, 00:05
Paikkakunta: Tampere

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja ESC-fani »

Kiva nähdä yltääkö Eveliina finaaliin asti. Ainakin yksi suosikeistani semifinalisteista.

Oli pakko katsoa Eveliinan 2011 euroviisukarsintaviisu äsken pitkästä aikaa, oli yksi suosikeistani tuona vuonna:
https://www.youtube.com/watch?v=1zmglgaAFdU
I was in Kyiv 2017

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4002
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

The Voice of Finland -kilpailun heikkous on Knock Out -vaihe.

Se on The Voice of Finland -kilpailun heikkous sen takia, että siinä jatkoon pääsevät kilpailijat saadaan selville hieman epäreilulla tavalla, kun ajattelee neljän ensin laulavan näkökulmasta. On nimittäin lähes varmaa, että tiimin neljästä ensimmäisestä kilpailijasta vähintään kolme putoaa lähinnä sen vuoksi, että he ovat laulaneet tiimin kilpailijoista neljän ensimmäisen joukossa. Näin käy sen takia, että siinä vaiheessa, kun jokaisella neljällä tuolilla jo istuu joku, tiimien valmentajat yleensä antavat jokaisen tuolin jollekin 5. - 8.kilpailijana laulavalle kilpailijalle.

Ei minulla tietenkään ole mitään henkilökohtaista ketään The Voice of Finland -kilpailun valmentajaa vastaan. Eiväthän he voi sille mitään, että kilpailun rakenne on se mitä se on. Tahtoisin kuitenkin, että Knock Out -vaiheesta luovuttaisiin, tai sitä muokattaisiin huomattavasti reilummaksi.
ESC-fani kirjoitti:Kiva nähdä yltääkö Eveliina finaaliin asti. Ainakin yksi suosikeistani semifinalisteista.

Oli pakko katsoa Eveliinan 2011 euroviisukarsintaviisu äsken pitkästä aikaa, oli yksi suosikeistani tuona vuonna:
https://www.youtube.com/watch?v=1zmglgaAFdU
Eveliina Määttä oli minunkin suosikki vuoden 2011 Euroviisu-karsinnoissa. En kuitenkaan muistanut, että hänen laulunsa Euroviisu-karsinnoissa oli noin hyvä. Jäi mieleen ja huomaan, että kyseistä biisiä vähän hyräilee. Pyrkisipä Eveliina Määttä uudelleen Suomen Euroviisu-edustajaksi. Tällä kertaa UMK:n kautta.
Paremman maailman puolesta.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Pete »

Todella surullinen kohtalo The Voice Kids -voittaja Mollylla. :lohduton:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/0 ... yyttilevya
Riskinä seniorilaumat

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

^ Tuli oikeasti paha olo tuota artikkelia lukiessa. Busiikkibisnes voi kyllä välillä olla todella syvältä. :eiei:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^^ Kamalaa.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^^^ Hyi olkoon mitä p*skiaisia musiikkibisneksessä voikaan olla töissä. :jupinaa: :niinpa: Ihan sairasta.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Universal Love
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1840
Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Universal Love »

En ole koskaan kuullutkaan Mollysta, mutta kyllähän tuo epäterveelliseltä touhulta kuulosti. Kyllä varsinkin lapsiartistista pitäisi erityisesti pitää huolta musiikkibisnesmaailmassa. Eihän kotijoukot välttämättä juuri mitään ymmärrä siitä menosta, niin vastuu väkisinkin pitäisi olla ammattilaisilla. Eikä sen tarvitse olla lapsikaan, vaan pitäisi ammattilaisten yksilökohtaisesti osata arvioida jaksaminen. Huumeet, alkoholi, ja pahoinvointi, kovin surullista, jos musiikki niiden avulla ja maailmassa pyörii.
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia :tapu: (Soittolista22)

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3384
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Aivan mahtava lopetus ekalle jaksolle
Aloin itkemään <3
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

akfan33_ZZ
Baaritiskill
Baaritiskill
Viestit: 704
Liittynyt: 30 Joulu 2012, 01:44

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja akfan33_ZZ »

Pikästä aikaa laulukilpailuissa joku (Joli) joka osaa oikeesti laulaa, eikä vaan esitä laulamista tai ei osaa oikein sitäkään.

Avatar
Universal Love
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1840
Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Universal Love »

edit: pahoittelut, jos tässä jotain spoilia, tuossa nyt huomasin, että 4. jakso
ei ilmeisesti vielä ollut on-air, kuin Ruutu-tunnuksille.

Ah, ihanaa, että Voice of Finland on alkanut taas. Katselin ruudusta tässä
jälkilähetyksenä mitä tullut. Mukana ollut paljon koskettavaa, ja tullut
naurettua jo vaikka kuinka paljon. Ainakin 3 laulajaa tähän mennessä
koskettanut syvemmältä, näissä 4:ssä jaksossa mitä tullut nähtyä.
Harmi, ettei se arabiaa puoliksi laulanut päässyt jatkoon. Olisi voinut tulla
mielenkiintoista esitystä. Niin ja se poika Torontosta oli tosi veikeä yllätys.
:)

edit: Ja yksi outo tiputus oli, se yksi nainen. Josta katsojat taisivat huikata
tuomareillekin "hei kamoon!". Ehkä hän pääsee sitten mukaan yllättävästi
kesken kisan.

edit: Wirtasen Tonista vaikutan pitävän tällä kaudella enemmän, hauskaa seurattavaa :peukku:
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia :tapu: (Soittolista22)

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Pete »

Seuraavalla kaudella tähtivalmentajia on viisi: Anna Puu, Redrama, Toni Wirtanen, Juha Tapio ja Sipe Santapukki.

https://www.nelonen.fi/ohjelmat/the-voi ... in-koskaan
Riskinä seniorilaumat

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

^ Kuulostaa lupaavalta! :uujee:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Pete »

The Voice -kausi jää kesken. Voittaja selviää syksyllä.

https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006463171.html
Riskinä seniorilaumat

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8077
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja hra47 »

No höh, just kun liityin mukaan knockout-vaiheeseen ja aattelin seurata loppuun. Mietin kyllä, että mitenkähän niiden live-jaksojen käy näissä oloissa. Kovan onnen show. Viime keväänä Olli Lindholm ja nyt tämä.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5509
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Kappas vaan, juuri tämänpäiväisen jakson aikana mietin, että pidetäänköhän livet ilman yleisöä tai jotain.
hra47 kirjoitti: 03 Huhti 2020, 21:18 Viime keväänä Olli Lindholm ja nyt tämä.
Ja vaihtuipa jokin vuosi sitten juontajakin lennossa.

Avatar
tanko
Hakkaa vessan ovea
Hakkaa vessan ovea
Viestit: 621
Liittynyt: 14 Joulu 2013, 19:16

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja tanko »

Vuoden 2019 kärkikahinoihin yltänyt Oliver Briny on julkaissut musiikkia. Tiettävästi tätä tarjottiin UMK20:hen.

Saara ♕ The Queen
EYPΩVIΣIΩN - Undo my sadness
AᗺBA ✈️ ARRIVAL

Avatar
Universal Love
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1840
Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja Universal Love »

Olisin valinnut kyllä semeihin aika paljon erilaisen ryhmityksen, mutta näin nyt mentiin :) Annalla ja Tapiolla ainakin oli jokunen aika kova kisaaja.
Mut tykkään, että joku osannut yksinkertaisesti, mutta usein silmää miellyttävästi toteuttaa lava-alaspanon. UMK:ssa on toki menty onneksi eteenpäin tässä asiassa, mutta voffin suunnittelija voisi olla tarvittaessa hyvä lisä jengiin :)
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia :tapu: (Soittolista22)

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Mielenkiintoisin pudotettiin jonnekin semeihin eli se erikoisella äänellä laulava Mira. Juffi oli huono voittaja - ainakin kaikkien live-vetojen perusteella. Smile oli karseudessaan abut hirveintä ikinä, Brothers in arms alkoi toimia vasta kun pääsi laulamaan korkeammalta ja Whiney oli ihan turha. No, eivät säväyttäneet muutkaan, ainaostaan Etni olisi jossain määrin voiton ihan ansainnut.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8077
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja hra47 »

ta1ja kirjoitti: 28 Syys 2020, 00:05 Smile oli karseudessaan abut hirveintä ikinä
Sen esityksen lievä vinksahtaneisuus oli ilmeisesti viittaus ja lainaus Joker-elokuvasta. Mietinkin sitä katsoessa, että oli aika rohkea tyylivalinta ja ettei kaikille katsojille avaudu. Helpompaa ja turvallisempaa olisi ollut kalastella Chaplinin vanavedessä ja tunnelmissa.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

hra47 kirjoitti: 28 Syys 2020, 10:52 Sen esityksen lievä vinksahtaneisuus oli ilmeisesti viittaus ja lainaus Joker-elokuvasta. Mietinkin sitä katsoessa, että oli aika rohkea tyylivalinta ja ettei kaikille katsojille avaudu. Helpompaa ja turvallisempaa olisi ollut kalastella Chaplinin vanavedessä ja tunnelmissa.
Juu, olen kyllä Jokerin nähnyt ja arvasin että sellaista haetaan, mutta ongelma oli, että päädyttiin huonouden ytimeen: yrittämään jotain johon taidot ei riitä ja päädyttiin lässähtäneeseen pannukakkuun. Ei Joaquin Phoenix olisi oscaria voittanut, jos rooli olisi rakennettu silleen et hei tässä mä voisin olla vähännninku kreisi, muttei ihan silleesti liikaa kuiteskaa ja jos mä vaikka niinku laulaisin matalalta ku se on sillee uhkaavaa vaikkenmä oikeesti saa silleen ääntä, mut jos vähnniinku yrittäis kuitenki. Paha Kurki.

Tykkään Toni Wirtasesta ja Sipe Santapukista ja Apulannasta, mutta Juffin ohaamisessa ajoivat täysin kiville, lapsellista touhua kautta linjan.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

akfan33_ZZ
Baaritiskill
Baaritiskill
Viestit: 704
Liittynyt: 30 Joulu 2012, 01:44

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja akfan33_ZZ »

Taas kävi niin, että alun lupaavien laulajien jälkeen jäljelle jäi kovin puiseva joukku finaaliin.
Kun oma suosikki persoonallinen Meri Jämsen putosi, ohjelma menetti paljon. Hän oli kuin joku vanhanajan jenkkilehden sarjakuvatyttö korostetuilla maneereilla. Ja osasi vielä laulaa.
Osallistui ilmeisesti jo x factoriin pari vuotta sitten, oli Saara Aallon ja mm. Matt Terrynkin valmennettavana.

aj1964
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2179
Liittynyt: 02 Joulu 2012, 21:55

Re: The Voice of Finland

Viesti Kirjoittaja aj1964 »

Mulle on ollut täysin selvää jo vuosia että tätä formaattia ei ole tehty uusia kykyjä varten vaan ainoastaan niitä tuoleilla istuvia muka valmentajia varten. Ohjelma lässähtää jokaikinen vuosi heti ääniratkaisee jaksojen jälkeen ja on sen aika samaan muottiin käsikirjoitettu saippuaooppera.

Vastaa Viestiin