Järvenpäässä on kolme asiansa tuntevaa suurta kukkakauppaa, joista kaikista saa taatusti haluamansalaisen koristeen mukaan. JAHUU!!
Rahapuusta vielä. Poika sai sellaisen synttärilahjaksi ja tuossa se on keittiössä ollut lokakuusta lähtien. Nyt näyttää rahaonni olevan alaspäin menossa, joten pikaisia hoito-ohjeita kaivataan. APUA!
Sain ensimmäistä kertaa amarylliksen tänä jouluna. Se teki viisi aivan upeaa punaista kukkaa. Niiden mentyä se on pukannut nyt neljä uutta ja kaksi on vielä nupullaan. En tiedä kukasta muuta kuin sen, että hieno on ja kallis, mutta onko mulla jotenkin erikoisen kukkiva yksilö, kun on nyt jo 11 kukintoa saanut aikaiseksi? Pitäisikö siis olla erityisen ylpeä ja varsinkin erikoisen kiitollinen sen lahjoittajalle? Se on HIANO party-smiley-027: !
Muuten olen kyllä äärimmäisen huono viherpeukalo. Tuon rahapuun ja amarylliksen lisäksi meillä on vain iso liuska-aralia, jonka jotenkin ihmeen kaupalla olen pystynyt pitämään hengissä jo yli kymmenen vuotta. Se voi hyvin vieläkin :wink: . Muuten aina kammoksuttaa, jos joku tuo viherkasveja lahjaksi. Leikkokukat on jotenkin helpompi ottaa vastaan, kun tietää, että ne ei kestä kamalan kauaa kuitenkaan eikä tarvitse niiden takia sellaisia tunnontuskia potea

.
Leikkokukista vielä pikku vinkki; sain paljon ruusuja tässä synttäreideni ja teatterin alkuhuuman aikoina ja hoksasin, että kun ruusu tai esim. gerbera nurpahtaa, niin se pysyy erittäin kauniina vielä pitkään, kun sen leikkaa ihan kukan tyvestä ja laittaa laakeaan maljaan, jossa on vettä (ruusuille kuumaa). Aiku munkin boolimalja kukki pitkään kauniiden ruusujen ansiosta :lol: !