Olen Kotkan rannikkopataljoonassa Kirkonmaan linnakkeella eli kyllä, minusta tulee tykkimies vajaan kahden viikon kuluttua (jo!). Loppuu tää p*ska alokasaika ja saa vihdoinkin edes vähän arvostusta.

Ja kivat vaan teille jos viis kilsaa on pisin matka minkä kävelitte. Meillä pelkästään lomille lähtiessä/palatessa marssitaan se kolmisen kilsaa, puhumattakaan muista perusmatkoista. Marsseista lyhin tosiaan oli toi 10 kilometriä, ens perjantaina sit 25 kilometriä. RUK:ssa oli kuulemma ollut 60 kilometrin marssi. Ja niitä hälytyksiä piti tulla enemmänkin kun noi kaksi, mut yks meidän gonahtanut alikessu halusi nukkua eikä niitä häläreitä siksi tullut enempää. Ens viikolla saadaan sit kuulemma enemmänkin häläreitä joten mukavat neljä yötä tiedossa... Tetsaaminen on karseeta, onneks ei hirveesti oo tarvinnut. Toivon vaan että pääsen kirjuriks niin jäis mun osalta nää p*skanakit tähän P-kauteen. Kysymys Vompelille: olitko kenenkanssa samassa tuvassa kun olit kirjuri? Huoltopuolen miesten kanssa?

Hurrican kirjoitti:Loppuu tää p*ska alokasaika ja saa vihdoinkin edes vähän arvostusta.

Ei siinä juuri arvostusta tipu. Ainoana erona on korkeintaan se, että varusmiesjohtajat eivät enää jaksa olla ärsyttäviä teille.

Hurrican kirjoitti:RUK:ssa oli kuulemma ollut 60 kilometrin marssi.

Riippuen RUK:n yksiköstä voi olla jopa pidempiäkin marsseja.

EDIT: Typo

Tarkoitinkin lähinnä, että on edes "jotain" kun on tykkimies eikä joku nobody-alokas. Ja meidän alikessut nyt ei oo enää pitkään aikaan jaksanut olla meille ärsyttäviä, nykyään sen hoitaa kokelaat ja alikessut lähinnä kaveeraa meidän kanssa ja heittää p*skaa läppää.

Voi morjens, mitä pelleilyä toi on Oon kyllä entistä tyytyväisempi, etten alentunut lähtemään tuollaiseen mukaan. Hohhoi..

Nyt tulee taas kaikkia kiinnostava tarina tästä KARMEASTA viikosta. Eli alokasharjoitus, toisin sanoen alokas- tai hajotusleiri, käytiin tällä viikolla ja meillä se kesti maanantaista perjantaihin kun eräissä nimeltämainitsemattomissa pullamössövaruskunnissa se oli maanantaista keskiviikkoon ja sen jälkeen 4 kilometrin marssi (meillä reilut 20 kilsaa johon sisältyi runsaasti tiheässä metsässä rämpimistä). En ole katkera.

Kokemus oli ihan hirveä, mun elämän kurjimpia hetkiä tuli koettua kyllä tällä viikolla. Majoituttiin sissiteltassa jossa oli ahdasta ja muutenkin sieltä oli todella epämukavaa survoutua ulos yöllä vartioon tai hälytyksiin kun sai kiipeillä toisten polvien päältä ja samalla varoa mansikkana hohtavaa kamiinaa. Joka yö "nukuin" vaatteet päällä ja saappaat jalassa jotta olisin valmiina nopeasti yöllä juoksemaan asemiin jos vihollinen hyökkäisi. Heittomerkeissä siksi, että nukuin ma-pe välisenä aikana yhteensä n. 8 tuntia ja nekin korkeintaan tunnin pätkissä eri öinä. Voitte vain kuvitella miten sekavassa kunnossa torstaina ja perjantaina viimeistään jo porukka oli, meidänkin teltassa viimeisenä yönä oli kunnon häröilyä, allekirjoittanutkin oli keskellä yöä huutanut "missä mun tetsari, r*ssät hyökkää!" ja itse en muista tapahtuneesta mitään. Mulla oli vielä kaiken p*skan lisäksi torstaina 19-vuotis synttärit ja voin kertoa ettei ollut mitään herkkua tänä vuonna tarjolla... Jos v itutusasteikko on 0-10 niin, että 10 on maksimaalisen kova v itutus, niin koin v itutusasteikon 10 nimenomaan torstaiaamuna ekaa kertaa elämässäni kun herättiin hälytykseen viideltä, päästiin poteroon makaamaan, alkoi satamaan aivan kaatamalla (kirjaimellisesti), siinä vaiheessa ei ehtinyt enää sadeasua etsiä ja siinähän sitä kastuttiin. Hyökkäyksen jälkeen takaisin telttaan joka petti siinä vesimäärässä ja vuoti kunnolla. Teltan pohjamaa muuttui suoksi kun se löllösi ja mutaa oli joka paikassa, mm. meidän telttapatjat ja makuupussit oli saastaisessa kunnossa. Itse makasin teltassa aamulla, vettä satoi suoraan naamaan, kaikki vaatteet boksereita myöten litimärät ja niin kurja olo kuin vain voi olla joten oli mukavat synttärit. Voiko päivä enää ihanammin alkaa...

Mauton kenttäruoka syötiin pa*skasesta pakista jota ei käytännössä pesty ollenkaan (vähän enimpiä sontia pyyhittiin jollain havuilla tai sammaleilla) joten torstaina maistui vielä maanantain ruuat. Makkipakilla sissip*skalla piti käydä kerran, se oli sijoitettu niin aukealle paikalle nöyryytyksen lisäämiseksi että esim. meidän telttapaikalta oli suora näköyhteys pa*skoviin ihmisiin... Itse suoritin tarpeeni yöllä vartiovuoron jälkeen kun hiippailin sinne pimeässä metässä. Itse kokemus ei ollut niin järkyttävä kuin olin kuullut, vaikka kyllähän se männynoksasta tehty riuku hieman raapi kankkuja. Ja kädethän tosiaan pesin maanantaiaamun jälkeen seuraavan kerran perjantaina, hampaista nyt puhumattakaan (tai suihkusta). Löyhkä oli jotain aivan järkyttävää. Kaikki ihanuus päättyi to-pe yönä klo 3.00 kun alettiin purkamaan leiriä jonka jälkeen klo 4.30 alkoi tosiaan reilu 20 kilsan marssi, johon kuului mm. vihollisen hyökkyäksiä ja miinoitettuja teitä sekä erittäin tiheitä pusikoita ja aikaa kului 7 ja puoli tuntia. Sitten päästiin kasarmille ja voi sitä hyvän olon tunnetta kun pääsi suihkuun!

Nyt vietän rentouttavaa viikonloppua täällä kasarmin sotilaskodissa, otin oman kannettavan mukaan. Meno on näin viikonloppuisin kovin rentoa ja muutenkin kasarmi tuntuu Hilton-hotellilta metsäviikon jälkeen. Suosittelen edelleen lämpimästi armeijaa kaikille, alokasharjoitus on henkisesti ja fyysisesti aivan V*TUN RANKKA kokemus mutta opettaa kyllä paljon. Sinne vaan kaikki nuoremmat kuppilalaiset. Odotan innolla oman pikkubroidini inttiin menoa kun pääsen v*ttuilemaan sille.

Sotilasvala vannottu eli hei hei alokasaika, olen tykkimies!

^ Cool!

Mietinkin tänään, että onko tuossa sotilasvalan vannomisessa jotain "hienoakin", kun siitä eräs tyttökaverini pisti Facebookiinkin statuksen. Ilmeisesti siis on.

Yksi mies 145:stä pääsi tällä kertaa tältä linnakkeelta kirjuriksi. Ja se yksi olen minä! Aika hyvä fiilis ollut tänä iltana!

Nonni! Onnittelut maanmainiosta sotilasurasta!

vähänkö hymyilytti tuon karmean viikon kuvaus... omat telttatärinäni koin edesmenneesä Hiukkavaarasa, taimissäpenteleesäseoli... mut siitä ei ny senenempää. Sissi-ajoista sitten ehkä lisää...joskus.

Heitetäänpäs tänne, ettei tuu ihan väärää ketjua tukittua aiheeseen liittymättömillä viesteillä. Eli HY-ketjusta muutama juttu vielä tänne ja muutenkin olin ajatellut tulla kertomaan vähän inttikuulumisia kun en ollut pitkään aikaan päivittänyt.

Callahan kirjoitti:Voihan silti olla, että metsäleiriltä palaaville palvelustovereille ei kannata valittaa, että Salkkarit jäi kesken.

Toi tilanne tosiaan kerran kävi, eli olin kattomassa Salkkareita sotkussa ja joku huuteli mua ovelta. Siinä meni koko loppuohjelma ihan plörinäksi, kun selvittelin hänen bussilitteroitaan joissa loppujen lopuksi ei ollutkaan mitään mun tekemää vikaa. Mokomat aliupseerioppilaat, itsehän en pidä heitä juuri minään, eivätkä edes palanneet metsäleiriltä vaan ihan perus kasarmipäivä oli heillä takana. Ja toi oli nyt sit vitsi, ettei kenenkään alikersantin, kersantin tai vänrikin/aliluutnantin tarvitse suuttua. Mutta siis mielellään autan illallakin ja koen tän toimistohomman todella omakseni, olen esim. laittanut koko kaatopaikkaa muistuttaneen kirjurin toimiston täysin uuteen uskoon nyt. Tykkään hoitaa paperiasioita ja musta on jopa jollain perverssillä tavalla kiva juosta kokoajan vääpelin toimistossa vaikka se onkin aina vähän "kireää", joskin vääpeli on kyllä rento mutta silti. Yritän myöskin nohevuudella hankkia korpin natsat, kaksi aiempaa kirjuria kun eivät ole niitä saaneet.

Ja itse, vaikka kirjuri olenkin, aion lähteä esim. Sysikummun marssimaan. Koska nyt intissä ollaan, niin koetaan nyt sitten muutamat kamalat koettelemukset vielä, se kuuluu asiaan ja kasvattaa luonnetta. Ja minusta pääasia on että käy intin, ihan sama onko siellä sitten RUK:ssa vai huoltopalvelumiehenä (jota itse pidän ehkäpä koko paikan helpoimpana hommana...). Tiedustelumiehistö ehkä sykkii tän loput 107 päivää enemmän metsässä kuin minä kirjurina, mutta silti olemme intissä ja sama kuri ja sonta koskee meitä molempia.

Mä en ees tiedä sitä päivää millon mulla on kutsunnat Eikä kyllä pahemmin kiinnostakkaan.

^ Saat sitten varmaan sinivuokot kylään. Minun serkkuni ne olivat hakeneet kotoa, kun serkku oli unohtanut mennä paikan päälle.

"ja musta on... kiva juosta koko ajan vääpelin toimistossa" ! liikuntaa!

Oma poikani noudattaa Palvelukseenastumismääräystä ja aloittaa intin tammikuussa Satakunnan lennostossa.Pirkkalassa

Suomen maanpuolustus ja oma palveluspaikkasi: 2 varareservi, palvelupaikka ei mikään. Mä sain Ceenpaperit Vihdoinkin mun rytmihäiriöistä oli jotain hyötyä . No ei kyllä mä olisin inttiin mennyt jos en olis saanut vapautusta. 2013 on niin tyhjä nyt. Tosi outoa. Olihan se helpotus, että pääsen elämään jo ens vuonna unelmiani ja suunnata ulkomaille itseni. Ei se mun sydän ainoa syy vapautukseen ollut, oli siinä muitakin tekijöitä, mutta ne on niin henkilökohtaisia, että mulle nousee heti tunteet pintaan kun niistä alan puhumaan ja niitä miettimään päässäni.

Jauhetaan nyt vähän vielä inttiajasta kun muistot on niin tuoreita ja kaikkia kiinnostaa. Ja ne keitä ahdistaa, voi jättää lukematta - tai sitten lukea, ja todeta, ettei se niin kauheaa olekkaan ja tuntea ehkä vähän vähemmän ahdistusta.

Itse muistan kyllä tunteneeni pientä ahdistusta siitä asti, kun sain kutsunnoissa määräyksen Kirkonmaan linnakkeelle Kotkan rannikkopataljoonaan, mutta se kaikki johtui kyllä siitä, että armeija tuntui jotenkin kauheen isolta, pelottavalta ja ennenkaikkea tuntemattomalta, kun ei oikeasti yhtään tiennyt mihin sitä lähtee. Olin siis viimeisen päälle nollataulu (=tyhmä ja tietämätön) kun 11. heinäkuuta astuin palvelukseen. En tainnut edes tietää maa- ja merivoimien eroa, mistään sotilasarvoista puhumattakaan, saati sitten eri linjoista joita K-maalla voi suorittaa. Nyt tuntuu hölmöltä, koska toi kaikki on niiiiin tuttua, kun ei viimeiseen puoleen vuoteen oo muusta höpöttänytkään kun intistä.

P-Kausi. Muistan ekan päivän hyvin ja tänään erityisesti oon sitä muistellut, kun lähes kaikki mun kaverit astuivat tänään palvelukseen. Mentiin sotilassatamaan, jossa kauhean pitkän jonotuksen jälkeen alkuhaastatteluihin, busseilla Haminaan hakemaan varusteet ja sieltä sitten takaisin sotilassatamaan ja veneellä saareen, josta laiturilta kuljetus autoilla kassulle, inttirytkyt päälle, hernekeittoa syömään ja sitten vaan nukkumaan uusien ihmisten keskelle. Sitä järkytyksen määrää mikä siihen ekaan päivään mahtui... Eka herätys on myös hyvin mielessä, en nukkunut hikisen kuumassa tuvassa juurikaan. Ekat viikot meni kaikkea perusjuttuja opetellessa ja uusiin ihmisiin tutustuessa, ja kuvaankin niitä alokasajan paria ekaa viikkoa sanoilla "täyttä kurap*askaa". Just sellasta natsimeininkiä ja kun oli vielä niin tyhmä, niin ei osannut yhtään kyseenalaistaa. P-kaudelta jäi hyvin mieleen alokasleiri, josta selostinkin joskus tässä ketjussa, sekä siellä viettämäni hurmaavat 19-vuotissynttärit kaatosateessa, likaisena, väsyneenä ja v*ittuuntuneena. Lisäksi jäi mieleen valinnat. Hain kirjuriksi, rannikkotutkaan ja säämieheksi, sekä yhtenä pakollisena AUK-hakuna lääkintä-AUK:n. Vastustin AUK:ia loppuun asti jyrkästi, mutta tein silti P-kaudella parhaani kerätäkseni mahd. hyvät pisteet ja varmistaakseni pääsyn hyviin hommiin kirjuriksi. Haaveet kaatuu-päivä oli kyllä legendaarinen. Oltiin taisteluammunnoissa ja meidän varusmiesjohtajien pelleilyn takia juostiin taisteluvarustus päällä helteessä kassun pihalle, jossa muut alokasjoukkueet jo odottivat muodossa. Mun nimi tuli ihan alussa. "Seuraava tykkimies kirjuriksi, 180 vuorokautta, tykkimies *Hurricanin-oikea-sukunimi*". Sitä ilon määrää kun vastasin "herra kapteeniluutnantti". Kun päästiin tupaan, ensimmäiseksi tupakaverit onnitteli mua, koska A-mies kirjuriksi on aika hyvä saavutus, eli hyvät näytöt annoin nähtävästi P-kaudella. Sit vasta onniteltiin esimerkiksi AUK:n päässeitä.

E- ja J-kaudet. Mullahan ei kirjurina juurikaan eroa noissa ollut, samat hommat jatkui siis palveluksesta loput neljä kuukautta alokasajan kestettyä siis kaksi ekaa kuukautta. Hommiin mut koulutti huolto- ja toimisto-AU, josta tuli mulle yks parhaimmista inttikavereista. Ei sitä kyllä siellä toimistossa koskaan näkynyt muuta kuin silloin, kun hän yritti sluibata p*askahommia. Hoidin siis käytännössä koko toimistoa yksin. Ja kyllä se kirjurin toimisto kokikin mun valtakaudella suuren muutoksen yleisestä varastosta siistiksi toimistotilaksi. Heitin jäätävät kasat roskaa, vanhoja papereita ja muuta sontaa armotta pois. Vaihdoin järjestystä, uusin ohjeita, siivosin tietokoneen ja paukutin Pinball-ennätykset uusiksi. Niin päällikkö, vääpeli, monet muut kouluttajat kuin siivoojatkin kehuivat toimistoa siistimmäksi kuin yhdenkään aiemman kirjurin aikana. Paras kommentti oli se, kun eräs varusvaraston henkilökuntaan kuuluva oli mennyt toimistoon ottamaan kopioita, ja kuulemma "meinannut lentää perseelleen koska se näytti niin siistiltä toimistolta". Mulla tosiaan oli kaikki aina järjestyksessä ja tiptop-kunnossa.

Mun hommiin kuului litteroiden kirjoittaminen, erilaisten vahvuuskirjojen laatiminen ja ylläpitäminen ajan tasalla, sekä monet muut ärsyttävät hommat, kuten esim. kopiokoneen paperitukosten poisto tai joulutonttujen askartelu. Olin myös yleinen kävelevä tietokirja jolta kaikki varusmiestoverit aina kyselivät ties mitä, sillä muahan pidettiin skappareiden hu*orana joka tietää kaiken. Sainkin loistavat välit kaikkiin linnakkeen ylimpiin skapuihin, eli päällikköön, varapäällikköön ja ennen kaikkea mun "pomoon" eli vääpeliin. Parhaimmillaan istuin vääpelin vuosiloman aikana yksin hänen toimistossaan ja huutojuttelin viereisessä toimistossa istuvan päällikön kanssa mukavia. Kauhee mikä luottamus mulle kyllä annettiin. Välillä sain vääpeliltä karkkia, välillä hienon KSE-heijastimen ja välillä ylimääräisiä kuntoisuuslomia hyvästä työstä, välillä kahvilipukkeita sotkuun jne. Ei mikään ihme, että mua pidettiin vääpelin h*uorana. Koska tein myös päivystyskäskyt, oli mulla törkeesti valtaa ollakseni tavallinen tykkimies, ja aina kiristinkin muita uhkailemalla päivystyksillä. Tunsin myös ihan jokaisen linnakkeen varusmiehen ja tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa, vaikka usein vitsailinkin olevani linnakkeen vihatuin ja mulkuin varusmies.

Puhuin koko palvelusajan siitä, että haluan saada korpin natsat ja teen sen eteen kaikkeni. Yksi isoimmista ponnistuksista, ja samalla paskimmista mutta myös parhaimmista muistoista, oli lokakuun lopulla suoritettu marssi. Lähdettiin aamuvarhain liikkelle täyspakkaukset selässä ja marssittiin yhteensä 50 kilometriä ja yli 24 tuntia. Välissä suoritettiin rasteja, joista raskain oli vesistön ylitys jääkylmässä järvessä... Silloin kyllä miestä koeteltiin. Siitä kuitenkin selvitiin jalat, niskat ja selkä tohjona ja nyt jälkeenpäin se on aivan loistava esimerkki yhteistyöstä ja siitä, miten koko joukkue ponnisti tuskissaan eteenpäin vaikka v*tutti ja väsytti. Mut palkittiin yhdellä ylimääräisellä kuntoisuuslomalla joukkueen tsempparina. Tosiaan, ylennystä en saanut mutta kaikkea muuta sitten tulikin viimeisellä palvelusviikolla. Sen lisäksi, että sain yhden parhaimmista palvelustodistuksista (pelkkää vitosta ja nelosta asteikolla 0-5) ja yleisarvosanaksi kiitettävän, mulle myönnettiin Kotkan rannikkopataljoonan perinneristi hyvästä ja ansiokkaasta palveluksesta, sekä vielä juuri ennen reserviin poistumiskäskyä mut vielä otettiin muodon eteen, ja mulle annettiin konjakkipullo erinomaisesta työstä kirjurina. Olin ihan pyörtyä noista kaikista kunniamerkeistä ja muista tunnustuksista ja tuli olo, että kerrankin kirjuria vähän arvostettiin. Kävin sentään loppusodankin vapaaehtoisesti ja sekin oli yhtä p*skaa, vaikka komentopaikalla olinkin.

Viime perjantaina sitten koitti 180 tuskaisen tai vähemmän tuskaisen aamun jälkeen vapaus parhaalla käskyllä ikinä, eli reserviin poistu. Nyt tuntuu niin oudolta, kun ei oo mitään tekemistä ja on vaan kotona eikä oo kiire minnekkään. Ja uudet alokkaat valtas Kmaan kassunkin tänään... Eniten jään kaipaamaan niitä loistavia inttikavereita, jotka tekivät mun palvelusajasta niin hienon! Toivonkin että nähdään vielä usein esim. juhlien muodossa porukalla, ja muutaman kanssa meillä saattaa kehkeytyä kunnon ystävyyskin. Hienoja aikoja oli kyllä viimeiset puoli vuotta.

Kiitos Hurricanille hienosta raportoinnistasi. Tuota lukiessa tuli ihan liikuttunut olo. Ja tunne että jälkeesi varuskunta-alueelle jäi suuri tyhjiö. Hoidit velvollisuutesi ja enemmänkin. Hienoa!

Kiitos Hurrican kattavasta raportoinnistasi! Näitä on aina mukava lukea. Hyvin se palvelus näytti sujuneen, kuten itsekin kannustuksen ohessa heinäkuussa arvelin. Hyvä asenne kantaa pitkälle ja mukavaa että sait juuri niitä hommia mitä halusitkin.

Hauskaa, että ainakin muutama on jaksanut raporttini lukea! Intistä on aina kiva jutella ja jaksaisinkin jauhaa inttijuttuja maailman ääriin. Harmi, että se on yksi niistä aiheista, joista ei joka seurassa saa jutella ilman että osa seurueesta aina häiriintyy.