Mahtava ollut seurata Tourin tämänvuotisia vaiheita Eurosportilta, varsinkin eilinen 150 km:n vuoristoetappi oli täynnä vauhdikkaita käänteitä. Aika huima kunto pyöräilijöillä, jos polkevat suunnilleen vähä yli 4 tunnissa 150 kilsan matkoja.
Eilen oli muun muassa 22 kilometrin nousu 2100 metrin korkeudelle ja sieltä vastaavasti 30 kilometrin lasku maalialueen kylään. Saksalainen pyöräilijä kaatui laskuosuudella niin pahasti, ettei voi jatkaa kisaa...
Espanjan Mikel Astarloza kiri eilisen etapin ylivoimaiseen voittoon viimeisellä 4 kilometrillä. Se oli hänen ensimmäinen voittonsa Tourissa.
Saman maan Alberto Contador johtaa kokonaiskisaa ennen legenda-Lance Armstrongia. Veikkaan espnjalaiselle voittoa, koska on ollut niin tasaisesti kärkiporukoissa hyvin monella etapilla.




Rispektiä kuitenkin mäkikirikilpailua johtavalle Johnny Hoogerlandille ja Juan Antonio Flechalle, että pystyvät jatkamaan

Toki Andy sois isoveljeleen Frankille kernaasti myös voiton. Mutta kisa tosiaan alkaa vasta nyt, vuoristo-osuudet edessä ja mitä vaan voi tapahtuu. 
Puolellatoista minuutilla meni Cadel Evans aika-ajossa ohi.


