sziget kirjoitti:Professori Koivunen puolusti ideologista sensuuria sisällön ja aiheen perusteella.
Tuo on aivan omasta olkihatustasi tuo väite. Koivunen ei misään kohtaa sanonut mitään mikä olisi vähääkään viitannut aiheiden kieltämiseen. Olit referoinut jo edelliseen kommenttisi kaiken mitä hän elokuvallisen fiktion ja tosielämän elokuvanteon käytäntöjen ja taidemaailman rakenteiden välisistä suhteista sanoi, ja siinä hän ei todellakaan puhu kieltämiestä, vaan että asiat olisi syytä hänen mielestään nostaa tarkasteluun yhdessä kun niitä tähän saakka on tarkasteltu erikseen. Ihan kiintoisa tutkimusaihe - oletko sinä itse kieltämässä tällaisen tutkimuskysymysken? Eikö asioita saa mielestäsi vapaasti tutkia?
- Mitä sitte taas tulee fiktion ja faktan sotkemiseen, niin sen käsittelyynhän on täysin hyvä syy ihan tällaisen ohjauskäytännön vuoksi, jossa ei luoteta näyttelijän ammattitaitoon luoda todellisuuden illuusio, vaan anastetaan dokumentaarisesti "näyttelijän" todellisia rekatioita. Louhimiehenhän sanotaan haluavan tosia tunteita, ei näyttelemistä - eli hän sotkee fiktion faktaan, anastaa ohjaajalle näyttelijän metodin, jolloin se lakkaa olemasta metodi ja muuttuu dokumentaariseksi anastamiseksi.
sziget kirjoitti:Kolumni oli vihapornoa, jolla haettiin tykkäyksiä muilta vihaajilta. Miesnero on haukkumanimi, jolla voi kätevästi nollata miestekijän, joka on saanut liikaa myönteisiä kritiikkejä. Missä Louhimies on määritellyt itsensä neroksi?
Kirjoittamistasi kommenteista päätellen et ole kovin hyvin perillä siitä mistä tässä puhutaan. Miesnero ei ole haukkumailmaus, vaan taidemyytti, josta on puhuttu 1800-luvun alusta saakka. Toki ensin pelkästään postiiviseen sävyyn, sittemmin se o saanut myös kriittisä sävyjä esimerkiksi feministisessä krtikkissä, mutta ei ainoastaan siinä, vaan koko modernin taidekäsityksen kritiikissä. Neroutta ei kuitenkaan feministinenkään kritiikki pidä kyseenalaisena: toisin kuin kuvittelet feministinen kritiikki ei ole kieltämässä teoksia eikä niiden arvoa. Ei tässä ammuta alas Louhimiehen arvoa taiteilijana, tässä keskustellaan niistä keinoista joilla teokset tuotetaan sekä rakenteista joihin nuo keinot perutuvat. Feministinen taidekritiikki tähtää neorouden käsitteen laajentamiseen: siihen etä myös nainen voi olal nero a myös naisten aiheet nerokkaita. Tästä on kyse. LIsäksi kritisoidaan rakenteista naisvihaa, joka on ollut länä taiteessa ja jonka tunnistaa ja tunnustaa suuri osa nykytaiteilioista ja taiteentutkijoista, niin naisista kuin miehistä. Kommentoimassasi Ykkösaamussa audiovisuaalise arkiston Antti Alanen totesi tämän hyvin ykskantaan: misogynia on menneisyyden käytäntö, elokuvamaailma tulee muuttumaan, ja sitä haluavat kaikki.
sziget kirjoitti:Missä medioissa heitä on leimattu tai (kuten itse sanot) haluttu vaientaa? Ulla Appelsinin tai (Enbusken nimeämän) Pekka Mervolan kirjoituksissa ei arvosteltu naisten ulostuloa vaan vihakoneistoa, joka tällaisia kohuja tuottaa ja pyörittää. Inkvisitiomaista julkisuuden kenttäoikeutta ja syytetyn välitöntä tuomitsemista. Toisin sanoen kaikkia moralisteja, liehakoita ja oman häntänsä nostajia, jotka tekevät siitä lynkkauksen.
Niin, sinähän sen sanot: kyse ei ole naisten ulotulosta sinänsä, vaan "vihakoneistosta", "joka tällaisia kohuja tuottaa ja pyörittää". Ja sitten kysyt, että missä muka pyritty vaientamaan ja missä käännetään huomio naisten kertomista asioista ihan toisaalle, eli siihen että naiset ovatkin tällaisen vihakoneiston jollei osia niin käyttövälineitä - että heidän esiintulonsa ei olisi pyyteetöntä ongelmien esillenostamista.
Sarasvuo halu puolustaa ystäväänsä on inhimillinen ja ymmärrettävä. Hän kuitenkin aloitti puolustuksensa twiiteillä, jotka tuntuivat provosoivan epäkohdat esiinostaneisiin naisiin epäluuloa: twiitit ymmärrettiin niin, että Sarasvuo asetti naisten kertomukset kyseenalaiseksi, viittasi naisten tarinoihin satuina ja asetti faktat - jotka mainitsi itse tuntevansa paremmin - näiden vastakohdaksi. Hän taipui
korjaamaan twiittejään jälkeenpäinn, , mutta siihen meni aikaa jolloin vettä ehti virrata niihin myllyihin, jotka somen kommenttikentässä naisia jo valmiiksi syyttivät. Myöhemmin aamulenkillään Sarasvuo puhui - tai siis pyysi anteeksi sitä että oli nimitellyt alkuperäisen asiallisen ja tarkastetun artikkelin kiroittajaa Sara Rigatellia "saaga" Rigatelliksi. Johtui kuulemma "lukihäiriöstä".
Kaikkiaan Louhimies itse näyttää ymmärtävän hyvin mistä keskustellaan ja haluaa olla mukana muutoksessa. Jussi gaala osoitti että elokuvaväki hyväksyy työtapoja koskevat ateeksipyynnöt, haluaa hänet samassa veneessä pitää ja että muutosta alalle halutaan. Mutta - Iltasanomat kaipasi lisää lööpimatskuu ja siihen tarpeeseen päätoimittajan ja Sarasvuon jatkokeitokset sopivat hyvin. Vaan sitten astui näyttämölle seuraava Appelsinin aviisin herkkupala, Sillanpää. Jäämme odottelemaan Appelsinin seuraavaa tekopyhää hurskastelua aiheesta: ei saa asettaa yhtä henkilöä yksin kohteeeksi - Iltasanomien omat etusivun otsikoinnit kuten
"Näyttelijät kertovat Ylelle karmivista kohtleusta - Kollegat tyrmäävät Louhimiehe käytöksen" ovat tietenkin ihan eri asia.
E: Hesari kirjoittaakin juuri sopivasti tutkija Niina Koivusta haastatellen taiteen neromyytin aiheuttamista ongelmista.
HS 4.4.2018: Miksi juuri taidealalla tapahtuu kähmintää ja vallan väärinkäyttöä? Koska siellä johtaja on myyttinen sankari ja suuri nero, sanoo tutkija Niina Koivunen