Viisukuppila

Vanha ketju Television asiaohjelmat on tarkoitettu myös dokumenteille, mutta otsikko on aika väljä. Dokumentit ansaitsevat oman ketjunsa.

Docventures palasi ruutuun viime viikolla. Laura Poitrasin Oscar-palkittu Citizenfour seurasi Edward Snowdenia vuonna 2013, kun hän paljasti Yhdysvaltain urkintakoneiston koko karmeudessaan. Dokumenttiprojekti (TV1) jatkoi maanantaina John Goetzin ja Poul-Erik Heilbuthin elokuvalla Snowdenin pako. Wikileaksin Sarah Harrison auttoi Snowdenin viime hetkellä Hongkongista Moskovaan. Haastatteluissa mm. Julian Assange ja NSA:n entinen pomo Michael Hayden.

Oli näissä sulateltavaa, vaikka pääkohdat tunsikin. Snowden kysyi turvapaikkaa lukuisista Euroopan maista, mutta Yhdysvaltain mielistely oli tärkeintä kaikille. Yksi nössömaista oli Suomi. Putinin Venäjä myönsi turvapaikan, vapaa Länsi-Eurooppa ei. Koomista oli, kun jenkit pysäyttivät laittomasti mutta eurooppalaisten toverien nöyrällä tuella Bolivian presidentin lentokoneen matkalla Moskovasta kotiin. Snowdenia ei koneesta löytynyt.

Docventures-leffoista kannattaa katsoa myös esittelyt ja studiokeskustelut. Huomenna Pohjois-Koreassa kuvattu Red Chapel, studiossa Ali Jahangiri ja Helena Eronen.

Tässä dokumentti moldovalaisten massamaastamuutosta. Yksin Ranskassa asuu jo yli 40 000 moldovalaista.

Suosittelen kaikille Netflixin haltijoille "Twinsters" -dokumenttia. Dokkarissa Koreasta vauvana adoptoidut kaksostytöt löytävät yllättäen toisensa sosiaalisen median välitylsellä. Tempaisi mukaansa.

Sen sijaan en suosittele Netflixistä "Nightmares" -nimistä dokkaria, joka käsittelee unihalvausta. En uskaltanut katsoa dokkaria loppuun asti ja pelkään vielä viikkojenkin jälkeen nukkumaanmenoa. Johtuen tosin osittain siitä, että minulla on ollut unihalvaus muutamia vuosia sitten.

Uusi päräyttävä Docventures-kausi starttaa keskiviikkona. Avausjakson aiheena on informaatiosota. Katsotaan jos kestetään venäläinen dokumentti World Order, joka edustaa valtion virallista tiedotuslinjaa. Studiossa maailmaa parantavat demarilegenda Erkki Tuomioja ja Ulkoasiainministeriön erikoistutkija Sinikukka Saari.

Lisämateriaalia löytyy tuttuun tapaan sarjan sivuilta: http://yle.fi/aihe/docventures

Lyhyt dokkari suomalaisesta perheestä, jossa on 11 lasta ilman uskonnollista syytä.

En tiedä voiko tätä pitää dokumenttina vai minä - mutta televisiosta tulee kaupan kassahihnaa Suora lähetys hypermarketin kassahihnalta (Kaaren Prisma). Ostokset vain vierivät ohi. Nyt joku ostaa soijajogurtteja ja jotakin pusseja, joissa lukee Doritos. Seuraavalla energiajuoma ja suklaapatukka. Ja niin edelleen. Kuvataan siis ostoksia, ostajista näkyy vain vähän kättä ja jalkaa (paitsi tupakan ostaja, joka joutui kumartumaan niin että pääkin näkyi).

Kolmituntinen livelähetys katsottavissa 30.6. klo 23.30 asti osoitteessa https://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33006243/hihna-247

^ Ai Maikkarikin on löytänyt hitaan television. Yle Areena näyttää kesäkuun ajan Kani-CAM 24/7:ää, joka kuvaa Summeri-ohjelman kanien elämää. Todellinen hitti oli WWF:n tuottama Norppalive, 2016 aloitettu verkkolähetys saimaannorpan oleilupaikalta.

Hieno Meidän maamme -sarja ei ole varsinaista slow-tv:tä, vaikka pelkistetty idea yhdistää. Se esitteli Suomea kiireestä kantapäähän lintuperspektiivistä. Puolituntisia jaksoja on 20, puolet talvea ja puolet kesää, nähtävissä Areenassa ilman aikarajaa. Syksyllä tulee vielä yksi nelituntinen maratonjakso. Britanniassa on kuulemma tehty samantapainen minisarja Britain from Above. Toimisi varmasti muuallakin.

Pöllämystyttävä Docventures-kausi pöllähtää ruutuun huomenna. Avauksena itsensä Werner Herzogin näkemys internetistä, Lo and Behold. Seuraavina 20.9. henkilökuva populistilegenda La Cicciolinasta ja 27.9. Leonardo DiCaprion juontama Before the Flood, aiheena ilmastonmuutos. Ja paljon muuta.

Milloin elokuva kiinnostaa, studiokeskustelu on ravitseva lisä. Pölinä jatkuu Yle Puheessa torstaisin, ks. Areenan radiopuoli. Nettisivuilla muuta sälää, esim. nyt esittelyssä 25 meemiä.

JIMillä on parhaillaan menossa Oliver Stonen The Putin Interviews. Eka jakso jäi suurelta osin näkemättä, mutta tähän asti näkemäni perusteella oikein mielenkiintoista. Käsittääkseni haastattelusarja on neliosainen. Maanantaina ja tiistaina jaksojen ensiesitykset, lauantaina ja sunnuntaina uusinnat. Tänään tuli juuri äsken toinen osa, eli kaksi osaa on vielä tulossa.

Sain lopultakin katsottua dokumentin Over the Limit rytmisen voimistelun olympiavoittaja Margarita Mamunista. Oli aika rankkaa tavaraa Luin myös artikkelin kyseisen dokumentin tekemisestä. Kahden eri valmentajan (Irina ja Amina) suhde jäi vähän epäselväksi.

^ Päävalmentaja Irina Viner-Usmanova tylyttää, koska hän on koko homman pomo ja vastaa joukkueen tulostason säilymisestä. Henkilökohtainen valmentaja Amina Zaripova tukee ja katsoo asioita urheilijan kannalta, siksi hän vaikuttaa sympaattiselta.

Marta Prus sanoi DocPointissa, että Margarita Mamun ja valmentajat hyväksyivät elokuvan ja pitivät sitä totuudenmukaisena. Sen ymmärtää, että Viner-Usmanova halusi tuntea ohjaajan ennen kuin suostui mukaan. Aiheesta voisi tekaista kohuraportin, josta olisi lajille pelkkää vahinkoa. Huippu-urheilijan osa on raskas mutta myös etuoikeutettu. Jos rääkistä selviää ehjänä, siitä on luultavasti hyötyä myöhemmässä elämässä.

Elokuvassa haastattelujen puuttuminen oli tehokas ratkaisu. Silti se jäi vaivaamaan, ikään kuin päähenkilö olisi vaiennettu. Eikö haastatteluja voinut julkaista erillään tai koota vaikka Näin se tehtiin -oheisleffan? Muualta puhetta toki löytyy, jopa englanniksi tekstitettynä. Margaritan isä oli Bangladeshista, siitä eksoottinen sukunimi. Valmentaja Zaripova menestyi MM-kisoissa mutta jäi neljänneksi olympialaisissa 1996.

Ehkä jossain puuhataan jo eettistä komiteaa, joka alkaa tehdä tarkastuskäyntejä eri maiden valmennuskeskuksiin. Täällä ja tuolla urheilijaa alistetaan. Kansainväliset lajiliitot päättävät "suojella" urheilijoita ja ottavat heiltä kilpailuoikeudet pois.

Youtubesta löytyy myös dokumentti Winner Takes it All: Pain and Gain of Russian Rhythmic Gymnasts, jossa kai on lisää Viner-Usmanovasta. (Kai, sillä toistaiseksi pätkä on Watch later -listallani.) - Katsoin tuon Over the Limit -dokkarin jälkeen Youtubesta myös muutaman balettidokkarin Vaganovan akatemiasta, ja osin samaa tyyliä sielläkin, ja tätä on joku siellä opiskeleva suomalainen haastattelussakin sanonut. Ankaraa ja ehdotonta laadun vaatimista ja klassisen perinteen vaalimista.

Iltalehdessä on nyt näköjään juttu tuosta dokumentista. Mamun ymmärtää valmentajansa menetelmiä, ja ovat kuulemma nyt uran jälkeen hyvissä väleissä.

^ Hyvä kun sai suunvuoron. Voi kuvitella, että surkuttelu ja pään yli puhuminen ärsyttävät.

Paperilehdessä Mamun-jutun vieressä oli kolumni, jossa Pekka Holopainen julistaa Viner-Usmanovan "hirviövalmentajaksi". Jatkaa Kiira Korven elämäkertaan, jonka sisältö "ahdistaa". Omaa lastaan hän ei päästäisi sen luettuaan lähellekään taitoluistelua.

Meillä on huippu-urheilusta helppo kuva, sanoi Susanna Rahkamo. Totta: media osaa käsitellä urheilun kovuutta vain kohun ja pöyristelyn kautta. Ongelmat eristetään tietyn lajin, maan tai valmennustavan ongelmiksi. Korven tavoitteet olivat toiset. Hän oli lukenut hyviä kirjoja muilta ja halusi puhua yhtä avoimesti itse. Se voi auttaa nuoria urheilijoita.

Radio Suomen Urheiluhullut jatkoi aiheesta tänään, mukana Holopainen, Korpi ja Laura Lepistö. Kirjan julkaisuviikolla Korpea kuultiin mm. IL-TV:n Päivärinnassa, osa 43.

Kohuttu Seinäjoen arabikevät johdantoineen ja jälkipuheineen oli aika hyvä. Studiovieraat pysyivät asiassa ja täydensivät toisiaan. Samalla Docventures pelasti Ylen pulasta, johon se oli panikoimalla itsensä ajanut.

Ohjaaja Matti Reinikan mukaan Yle yritti osarahoittajana puuttua elokuvan sisältöön leikkausvaiheessa. Kun tähän ei suostuttu, Yle leimasi elokuvan islamofobiseksi ja pani sen hyllylle. Leimaamista jatkaa leffakritiikkinä julkaistu Kalle Kinnusen kirjoitus.

Elokuva seuraa pakolaiskriisiä kolmen päähenkilön kautta, joista yksi on vahvasti kansallismielinen. Ongelma tuntuu olevan, että tällainen tyyppi saa lainkaan puhua vapaasti. Lisäksi hänestä löytyy sovittelevia piirteitä - tapaa elokuvan irakilaisen päähenkilön ja kommentoi häntä jälkeenpäin myönteisesti.

Dokumentti ei saa kuvata todellisuutta? Ei voida olettaa, että katsojalla olisi aivot? Kun elokuvassa kuullaan kyseenalaisia väitteitä, katsoja uskoo sokeasti kaiken ja hänen mielensä saastuu? Vastuullinen dokumentaristi valistaa kansaa sormi pystyssä?

Ystäväni Gorbatshov (Yle Areena)
Werner Herzogin kiintoisa henkilökuva Neuvostoliiton uudistajasta, josta tuli vahingossa sen hajottaja. Gorbatshov halusi eroon ydinaseista, Reagan otti hänet todesta. Gorbatshov kritisoi ylimielistä kuvitelmaa, että länsi voitti kylmän sodan. Sehän voitettiin yhdessä. Toisaalta hänen on vaikea myöntää, että Neuvostoliitosta haluttiin vapautua pätevistä syistä. Syyttää vallanhimoisia henkilöitä, lähinnä kai Jeltsiniä. Putinista ei tällä kertaa puhuta.

A Song Called Hate (DocPoint)
Hatarin matka Tel Avivin Euroviisuihin. Israel-kriittinen boikottiliike ei katsonut sitä aluksi suopeasti, vaikka yhtye perusteli viisuissa olemisensa hyvin. Palestiinalaisartisti Bashar Murad suostuu yhteistyöhön, entä jos omat pitävät häntä petturina? Vaatimaton kannanotto Palestiinan puolesta pistelaskun aikana kasvaa tärkeäksi ja sitä stressataan. Olisihan ollut fiasko, jos kielletyt liput olisi löydetty ja takavarikoitu.

Once Upon a Time in Venezuela (DocPoint)
Congo Mirador on erikoinen veden päälle rakennettu kylä ja Venezuelan metafora. Vesistön rehevöityessä paikka alkaa muuttua asuinkelvottomaksi. Vaikutusvaltainen Tamara ihannoi Hugo Chávezia (1954-2013) ja tukee tämän seuraajaa Nicolás Maduroa. Opettaja Natalie on opposition puolella, häntä häiritään ja painostetaan. Demokratia murenee, kylä autioituu. Hieno, alakuloinen elokuva tallentaa muutoksen.

Pesänlikaajat - erään kohukirjan anatomia on huikea (TV1 & Areena). Kirjahan oli Tamminiemen pesänjakajat (1981), joka pöllytti Kekkosen ajan ummehtunutta poliittista kulttuuria. Äskettäin menehtynyt Aarno Laitinen on mukana. Hän sai kirjan takia potkut Hesarista ja siirtyi Hymyyn, myöhemmin Yleen ja Iltalehteen. Anneli Sundbergin ironia on erityisen mainiota.

Kansa ahmaisi kirjan, poliitikot paheksuivat. WSOY:n piti ensin julkaista teos, mutta se pelästyi ja perui. Kustantamon pomo teki kusisen tempun paljastamalla tekijät televisiossa, mikä pakotti heidän työnantajansa reagoimaan. Paavo Väyrysen kommentti oli legendaarinen: "Sellainen kirja pitäisi polttaa. En tosin ole lukenut sitä, mutta olen kuullut."

Yle Areenasta tuli eilen katsottua Crock of Gold: A Few Rounds with Shane MacGowan ( https://areena.yle.fi/1-50956949 ) joka kertoo The Pogues -yhtyeen keulakuvan elämäntarinan.

Tiesin kyllä että hän ei ole luultavasti kuppiin sylkenyt, Irlantilainen kun on. Mutta dokkari löi kyllä ihan ällikällä. Mies on siis dokannut itsensä pyörätuoliin, ja dokaus jatkuu edelleen vaikka kaikki läheiset anelee lopettamaan. Lasin pitäminen kädessä näytti siltä että hänellä on pakkomielle että on koko ajan pidettävä lasia kädessä vaikka ei edes olisi just heti ottaamassa hörppyä. Näytti todella oudolta ja piti ihmetellä miten joku voi alkoholisoitua noin pahasti. Nyt puhutaan siis sen tason dokauksesta että Ozzy Osbournekin jää kirkkaasti kakkoseksi Shanelle.

Laaja 2 tuntinen dokkari ei kuitenkaan onneksi keskittynyt 100% pelkästään Shanen kupitteluun, vaan samalla kerrottiin Irlannin historia läpi. Paljon uutta tietoa josta itsellä ei ollut hajuakaan suurimmaksi osaksi.

Sattui sillai sopivasti että itsellä oli pieni kevyt darra edelliseltä illalta kun tämän päivällä katsoin, ja siinä olotilassa tämä oli lähes spiritistinen kokemus.

Dokkarin järkyttävin osuus oli se jossa kerrottiin miten hän alkoi juoda jo 6 vuotiaana aikuisten holillista olutta. Noin 12 vuotiaana joku kylänmies tarjosi hänelle viskipullon. Shane sit joi koko pikkupullon yksin.

Mielenkiintoista oli muuten kun kävin lukemassa dokkarin IMDB-kommentteja, niin vaikka dokkaria ylistettiinkin hyväksi ja realistiseksi, niin jotkut kritisoi että se maalaa kuvan Irlantilaisista 'drunk paddy'-kansana, vaikka Shane ei tietty edes edusta kaikkia Irlantilaisia.

6/5 vahva, suositus

Oikea Punaisen Lokakuun Tapaus (The Real Hunt For Red October) oli tosi kiintoisa kertomus kylmän sodan maailmasta

https://areena.yle.fi/1-50830965?utm_me ... -ios-share

Joo, oli ihan mielenkiintoinen kun katsoin telsusta. Oli vaan tehty jenkkiyleisölle ja ilmeisesti mainoskanavalle kun samoja asioita jankattiin uudelleen ja uudelleen.

Ylen Areenasta löytyy nyt kattaus Ukrainasta ja heidän vastarinnastaan kertovia dokumentteja.

https://areena.yle.fi/1-65296832

Oikein mielenkiintoinen Ulkolinjan dokkari suurvaltojen välisestä kiistasta mikrosiruja koskien.

Koronapandemian myötä mm. puhelinten, älylaitteiden, kodinkoneiden ja autojen tuotantolinjat pysähtyivät, koska mikrosiruja ei ollut saatavilla. Puolijohdeteollisuus, johon mikrosirut perustuvat, on keskittynyt erityisesti Taiwaniin, jossa valmistetaan peräti 63 prosenttia maailman mikrosiruista. Kiina uhkaa Taiwanin asemaa ja kauppasota Yhdysvaltojen kanssa kuumenee. Samalla länsi on herännyt rakentamaan omaa puolijohdeteollisuutta. ( Chip War, Ranska 2023)