Euroviisukarsinnat 1962

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja lharju »

Helmikuussa 1962 suomalaiset lähtivät innolla etsimään toista edustussävelmäämme Eurovision laulukilpailuun. Toiset karsinnat muistuttivat hyvin paljon vuoden takaisia. Yleisö pääsi äänestämään kahdeksan sävelmän joukosta neljä parasta televisioitavaan karsintaan. Karsiutuneista lauluista vain yksi levytettiin; Pirkko Mannolan tulkitsema Sitä rakkaus on löysi tiensä Eila Pellisen keikkaohjelmistoon. Pirkko itse nähtiin samana keväänä myös Länsi-Saksan karsinoissa, joissa hän sijoittui neljänneksi. Muita lauluja ei edes levytetty, eikä niitä juurikaan muisteta, paitsi että Maynie Sirén oli muistellut lauluaan Tiketi tikke tak ytimekkäästi yhdellä sanalla: "kamala".

Edellisestä vuodesta sääntöjä oli muutettu siten, että finaalissa laulut kuultiin kahden eri solistin tulkitsemana. Näin haluttiin varmistaa, ettei pelkkä artistin tunnettu nimi vaikuta äänestäjiin. Vuonna 1961 laulut arvosteli paikan päällä ollut arvostelulautakunta, joka ei saanut ratkaistua voittajaa karsintalähetyksessä. Tänä vuonna virheestä oli opittu ja valinnan suoritti lähetyksen aikana kymmenen alueraatia, jotka antoivat äänensä puhelimitse. Kun edustussävelmä oli valittu, alueraadit äänestivät uudestaan kumman solistin esittämänä laulu lähetetään kansainväliseen kilpailuun.  

Neljän sävelmän joukosta erottui erityisen iloisena ja pirteänä iskelmänä Kari Tuomisaaren säveltämä Tipi-tii, joka sai lopulta 234 pistettä. Muiden kolmen sävelmän pistemäärät jäivät välille 110-129. Raadit olivat myös melko yksimielisiä siitä, että nuori tulokas Marion Rung lähetetään Luxemburgiin, vaikka Tipi-tiin toinen esittäjä olikin Kai Lind, joka oli siihen aikaan hyvin suosittu iskelmätähti. Näin euroviisukarsintojen myötä Suomen iskelmän tähtitaivaalle syntyi uusi tähti, sillä Marionilla oli takanaan vain toinen sija eräästä iskelmäkilpailusta ja muutama vähäiselle huomiolle jäänyt levytys. Kai Lindin lisäksi myös muut solistit, Matti Heinivaho ja Vieno Kekkonen, olivat ehtineet luoda jo melko vakuuttavan laulu-uran.

Arvostele vuoden karsintakappaleet arvosanoilla 1-5. Kaikille lauluille ei tarvitse antaa pisteitä, tuloksissa ratkaisee laulun keskiarvotulos. Anna äänesi viimeistään 31.12.2005. Kopioi allaoleva lista ja lisää arvosana lihavoituna perään. Puolikkaita ääniä saa myös antaa.

1. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii
2. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö
3. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö
4. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja

Alkukarsinnassa kuultiin myös seuraavat sävelmät:

Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak
Pirkko Mannola - Sitä rakkaus on

[img]http://www.yle.fi/elavaarkisto/kuvat/ar ... 1pieni.jpg[/img]
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 16:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

1. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii 3 p.
Ylipirteä klassikko. Ei tätä voi inhotakaan, mutta nykypäivänä toimii paremmin vitsinä, kuin iskelmänä.
2. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö 1 p.
"Sateinen ja sikeästi nukuttu yö" sopisi paremmin tämän tuutulaulun nimeksi.
3. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö
Eihän tämä itkuvirtta juuri erota edellisestä... 1 p.
4. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja 2½ p.
Mukava 1960-luvun perusiskelmä. Mukava teksti.

Alkukarsinnassa kuultiin myös seuraavat sävelmät:
Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak
Pirkko Mannola - Sitä rakkaus on 2 p.
Perusiskelmä Toivo Kärjen sylttytehtaalta. Pisteytetty Eila Pellisen levyttämän version mukaan.
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii 4
2. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö 1
3. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö 1
4. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja 2

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

No joo... :roll:

1. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii 5p
2. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö 3p.
3. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö 1p.
4. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja 2p

Miksi edes kilpailla kun yksi on niin paljon parempi. ;)
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13257
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja AntSa »

1. TIPI-TII 3,5
2. SATEINEN YÖ 3
3. ON KESKIYÖ 3
4. PIKKU RAHASTAJA 3,5
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Liisukka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2503
Liittynyt: 03 Touko 2004, 11:00
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Liisukka »

1. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii 4,5p :peukku:
2. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö 2p :/
3. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö 1,5p :(
4. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja 3,5p :) :)
"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Rezarta-halpa! " TomppaJr Live -ketjussa Albanian 2. semin aikana

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5345
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Finaalissa:
1. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii 5
2. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö 3
3. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö 2
4. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja 4

Alkukarsinnassa:
Laila Kinnunen - Lumineito (ei kuultu)
Johnny Forsell - Anna Angelina (ei kuultu)
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak (ei kuultu)
Pirkko Mannola - Sitä rakkaus on 3

Karsiutuneiden kärki:
1. Pikku rahastaja. Ja bussi suuren suuri niin :mrgreen: Ihana liikenneaiheinen biisi ;)
2. Sitä rakkaus on. Vähän turhaakin toistoa mutta komppi tarpeeksi svengaava saadakseen tässä heikohkossa seurassa kakkossijan.
3. Sateinen yö. Haikea hieman raskaasti etenevä vanhan ajan balladi, mutta olihan tässä tunnelmaa.
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja lharju »

TULOKSET
Marionin tutuiksi tekemillä iskelmillä ei ollut vaikeuksia voittaa tässäkään äänestyksessä.

1. 1 Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii 4,16
2. 4 Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja 2,92
3. 2 Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö 2,16
4. 3 Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö 1,58

Myös kaksi äänestäjää olivat huomioineet tämän kappaleen
Pirkko Mannola - Sitä rakkaus on 2,50

Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii
Kevät on vallaton
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii
Lintunen kertoi sen
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii
Etsimään riennetään
Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii
Armahin kummankin
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Haluan jakaa kansanne tämän ihanan lehtileikkeen joka oli ”Seuralehdessä” No 7 1962. Viisukuppila-jäsen ”Romualdo” kävi luonani ja hänellä oli mukanaan tämän lehden.

Ensimmäinen jakso:

Kuka laulaen Luxemburgiin (Kustaa Laurila)

Ensi Maaliskuun 18 päivänä ratkaistaan Luxemburgissa Euroopan yhteistelevision tämänvuotinen suuri iskelmäkilpailu. Voittajaiskelmän tekijöille ja esittäjälle on luvassa runsaasti huvielämän tarjoamaa kultaa ja kunniaa.

Suomessa lähetettiin meikäläisen television alkukarsintakilpailuun 170 iskelmää. Niistä lautakunta valitsi kahdeksan parasta, jotka on esitetty radiossa ja televisiossa tammikuun 21. ja 24. päivinä. Nyt äänestävät katselijat ja kuulijat neljä kaikkein parasta, jotka sitten viedään esittäjineen Luxemburgiin.

Äänestyksen tulos ilmoitetaan tämän kuun 15. päivänä – tätä luettaessa se siis on jo niiden tiedossa, jotka eivät ole lukeneet SEURA’a heti ilmestymispäivänä. Ohella esittelee iskelmä-alan asiantuntija lukiolle kahdeksan äänestyksen päässyttä iskelmää ja niiden esittäjät  - sekä suorittaa oman veikkauksensa.

Kun Suomi viime vuonna ensi kerran otti osaa Eurovision eli Euroopan yhteistelevision iskelmäkilpailuun ”Valoa ikkunassa” iskelmällä, ei meikäläisestä kansainvälisestä ”sivistyksestä” puuttunut enää mitään.

Toisin eräät ruotsalaiset lehtimiehet säälittelivät meitä suomalaisparkoja, jotka muka yritämme tehdä perässä sitä mitä ”oikeat sivistysmaat” kuten Ruotsi. Muistamme kuitenkin, että ruotsalainen kilpailuiskelmä jäi vielä pitkän matkan päähän siitä sijasta, minkä ”Valo ikkunassa” saavutti.

Me iskelmien ystävät emme koskaan erehdy luulemaan, että iskelmä olisi mitään muuta kuin pientä tavallista kepeämpää viihdettä arkityön ja sunnuntain levon lomassa. Taiteeksi iskelmiä ei koskaan pidä nimittää – ei ainakaan vakavissaan.

Urheilukaan ei ole taidetta, vaikka tarjoaakin kovaa uurastusta harrastajilleen – ja on samalla mielenkiintoista ja jännittävää katseltavaa muille.

Eurovision jokavuotisesta iskelmäkilpailusta on tullut sangen mielenkiintoinen ottelu kaikille iskelmien ystäville. Se on ammattimaisten ja harrastelija-iskelmäsäveltäjiemme jännittävä yhteenotto, tapaus, jota odotetaan.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Toinen jakso:

TÄMÄN VUODEN KILPAILUISKELMÄT

Kun kilpailun meikäläinen karsinta viime vuonna järjestettiin, oli vaatimuksena vain kirjoitettu sävelmä sointumerkintöinen sekä sanat ja mahdollista. Sanat eivät kuitenkin olleet pakolliset, sillä jos sävel oli hyvä, teetti Suomen Televisio siihen tekstin.

Tänä vuonna oli vaatimuksia huomattavasti jyrkennetty: jokaisessa ehdotuksessa piti olla mukana valmiit sanat, ja sävelmä tuli olla kirjoitettu pianosovitukseksi. Jo tämä vaatimus vähensi kilpailukappaleiden lukumäärää runsaasti puolella viimevuotisen verraten. Mutta nytkin saapui kilpailuiskelmiä yhteensä 170. Ne arvosteli lautakunta, johon kuuluivat Aarno Valli, Erkki Melakoski, Jorma Panula, Börje Lampenius, sekä kauniimman sukupuolen edustajina Cay Idström ja Erna Tauro.

”Iskelmäistujaisia” pidettiin näiden 170 kappaleen parissa aina perusteelliseen väsymykseen saakka, kunnes jäljellä oli vihdoin vain 20, 10 ja viimein vain yhdeksän iskelmää, joista yksi vielä hylättävä, vaikka kaikki yhdeksän tuntuivatkin olevan täysin tasaväkisiä ja kelvollisia välikarsintaan. Tämän yhden kappaleen erottamiseksi istuttiin vielä lopuksi puolitoista tuntia. Sitten oli jäljellä enää ne kahdeksan iskelmää, jotka luovutettiin kapellimestari George de Godzinskylle sovitettavaksi televisioesitystä varten lauantaina tammikuun 21. päivänä ja radionkuuntelijain puntaroitaviksi keskiviikkona 24. päivänä.

Otan tässä esimerkiksi tammikuun 21. päivän Televisio-ohjelman, jonka yhteydessä Euroviisu-ehdokkaamme ensi kerran esiteltiin.

Ensimmäisenä astui kuvaruutuun Laila Kinnunen joka oli saanut esitettäväkseen iskelmän ”Lumineito” Se perustuu omalaatuiseen tuntuiseen aiheeseen: mies tekee lumesta itselleen lumineidon, joka sitten kevään tullessa juoksee vetenä pois jättäen haikean muiston. Kylmällä järjellä ajatellen voisi kai tuumata, että – sellainen mies on päästään vialla. Mutta Laila otti iskelmästä irti kaiken minkä sai. Eri asia on kuinka hän siinä onnistui.

Toisena esiintyi Johnny Forsell, joka oli saanut tehtäväkseen duuripitoisen valssin ”Anna Angelina’n” esittelyn niin eloisasti ja vetävästi kuin mahdollista. Valssi oli reipas, mutta on pelättävissä, ettei se vastaa Suomen suurien kuuntelijapiirien tunteellisuuden vaatimuksia.

Sitten oli vuorossa uusi sievä tyttö, joulukuussa 16 vuotta täyttänyt helsinkiläinen kampaajaoppilas Marion Rung, joka aloitti voittojensa sarjan jo 15-vuotiaana voittamalla nuorten Helsinki-Tukholma musiikkikilpailujen iskelmäosan. Marion esiintyi nuoren ikäänsä nähden erinomaisen vapaasti, ja teki ”Tipi-tii’stä” niin reippaan ja oirteän iskelmän kuin säveltäjä ja lautakunta ehkä olivat toivoneetkin. En ihmettelisi, vaikka Marion yllättäisi vanhat tekijät ja pääsisi tällä iskelmällä neljän loppukilpailukappaleen joukkoon.

Ja sitten tuli Matti Heinivahon vuoro. Hän esitti kolmen duurisävyisen kappaleen jälkeen ensimmäisen molli-iskelmän, joka oli begin-rytminen ”Sateinen yö”. Se tuntui tekevän vaikutuksen niihin, jotka pitävät ”vakavasta” iskelmästä. Muutamat olivat sitä mieltä, että se muistutti jollakin tavoin viimevuotista Eurovision iskelmää ”Valoa ikkunassa”.

Maynie Siren on aina edustanut iskelmämaailmassamme aivan omaa linjansa, ja siihen hänellä oli jälleen hyvä mahdollisuus. Hänen laulamansa ”Tiket it ikket ak” (nimi voi olla väärin kirjoitettu, mutta keksikää, hyvät iskelmätekijät hiukan helpompia nimiä) oli melko vaikean 6/8-rytmiin sävelletty duuri-iskelmä. Maynie esitti sen elävästi ja persoonallisesti. Kysymyksessä on kyllä näppärä ajanvietelaulelma, mutta tämä sävellys ei vetoa tunteisiin. Niinpä se tuskin saa riittävää kannatusta suomalaisten ollessa kysymyksessä.

Kuudentena olivat vuorossa Vieno Kekkonen ja iskelmä ”On keskiyö”. Vaikka tämä iskelmä on surullinen ja muutamat ovat jo ehtineet sen haukkua oikein kunnolla, se tuntui kuitenkin haikeahkon sävelensä ja jokaisen päähän uppoavien sanojen johdosta olevan juuri sen tyyppinen, joista meillä pidetään. Veikkaisin tätä yhdeksi neljästä loppukilpailukappaleesta.

”Pikku Rahastaja” oli Kai Lindin ”hoidossa”. Se on reipas ja harmiton iskelmä, jossa kuitenkin on tunteisiin vetoavaa säveltä ja tunnelmaa. Tämä lienee myös yksi neljästä valitusta. Ei pidä syyttää Kai Lindiä, jos niin ei käy – hän yritti tehdä siitä nuorison mieleisen iskelmän, ja uskotaan, että kaikki 14 vuodesta ylös ja alaspäin olevat tyttölapset äänestävät Kaita.

Viimeisenä oli vuorossa Pirkko Mannola joka oli saanut laulettavakseen noin kaupallisesti ajatellen melko mukavalta vaikuttuvan iskelmän  ”Siitä Rakkaus on”. Se tuntuu myös jokseenkin varmalta loppukilpailukappaleelta, vaikka Pirkko Mannola syyllistyikin joissakin sävelen lopukkeissa liiallisiin persoonallisiin ”kieputuksiin” joita hän on tottunut käyttämään kaikissa melko iloisissa äänilevyiskelmissään.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Kolmas jakso:

Ratkaisun hetket käsillä

Tällainen ”iskelmäveikkaus” on eräs kaikkein vaikeimmista veikkausyrityksistä. Eivät edes kymmeniä vuosia alalla toimineet ja jatkuvasti ”sormi hermolla” elävät iskelmämiehet pysty etukäteen kovinkaan tarkkaan määrittelemään, mikä iskelmä on ehdottomasti saavuttava suuren yleisön suosion. Muutenkaan ei koskaan olisi erehdytty valitsemaan esimerkiksi äänilevylle soitettavaksi kappaleita, joiden myynti on jäänyt aivan vähiin.

Mutta koska television lautakunta on uskaltanut valita nämä kahdeksan kuulemaamme Eurovisio-ehdokasta, lienee meidänkin turha arkailla mielipiteitten – ja etenkin makuasioitten julkituomista.

Jos vertailee nyt esitettyjä iskelmiä viimevuotisiin kotimaisiin menestysiskelmiin ja viimevuoden Eurovision kilpailun voittajakappaleisiin, tuntuu melko luonnolliselta olettaa, että nyt loppukilpailuun valittavien neljän kappaleen nimet ovat: ”On keskiyö”, ”Sateinen yö”, ”Sitä Rakkaus on” , ja joko Kai Lindin laulama ”Pikku rahastaja” tai Marion Rungin laulama ”Tipi-tii”.

Kun tämä SEURA ilmestyy 14 päivänä helmikuuta ja kilpailun voittajakappale julistetaan 15 päivän iltana, saamme tähänkin SEURA’n veikkauksen vastauksen heti tuoreeltaan. Jos olemme veikanneet väärin, pyydämme anteeksi niiltä yllättäjiltä, joita ei tässä neljän parhaan joukossa mainittu.


KAI LIND: Kai Lind on muutamassa vuodessa saavuttanut ehdottoman ykkösaseman suomalaisen iskelmänuorisoon, etenkin tyttölasten sydämessä. Mutta nytpä nähdään päteekö Kai’n lumousvoima ”Pikku rahastajan” iskelmää kilpailun kärkeen kiilattaessa.

VIENO KEKKONEN: Vieno jätti näyttelijättären uransa ja ryhtyi iskelmälaulajattareksi. Rohkea ja itsevarma päätös. Tuottaako ny hänen laulamansa ”On keskiyö” sellaisen tuloksen ettei tytöllä ole katumista Thalian jättämisestään…?

MATTI HEINIVAHO: Matti Heinivaho on tamperelainen laulajapoika, jonka miellyttävä ja vaatimaton esiintyminen toi kaikkea muuta kuin vaatimattoman tuloksen ”Sateinen yö” iskelmää esitettäessä. Juuri näinä päivinä ratkeaa, oliko sateisesta yöstä iloa pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi yöksi…

LAILA KINNUNEN: Lailalla oli epäkiitollisena tehtävänään televisiossa aloittaa ensimmäisenä iskelmällä ”Lumineito”. Tuntuu hyvin uhkaavasti siltä, että tämä lumineito sulaa näissä kuumissa sävelaallokoissa toisten laulajien saadessa  sekä reippaampaa että tunteellisempaa esitettäväkseen.

JOHNNY FORSELL: Johnny Forsell vaikutti hyvin komealta ja tuhdilta mieheltä seisoessaan ja laulaessaan pienen ja kevyen valssin ”Anna-Angelina”. Tuntui melkein, että oli annettu liian pieni iskelmä liian suurelle miehelle.


PIRKKO MANNOLA: Pirkko on aina herkullinen nähtävyys televisiossa ja filmissä ja hänen reippaat laulunsa ovat tehonneet sekä nuoriin että vanhoihin. Nyt Pirkko oli saanut tehtäväkseen kertoa mitä – anteeksi ”Sitä rakkaus on”.

MAYNIE SIREN: Mayne Siren esitti niin englundimaisen (Mayne on säveltäjä Einar Englundin rouva) taiturillisesti sävelletyn kappaleen, että se oli kuin Maynielle tehty. Mutta tuntuu vähän siltä, että Luxemburgista emme tätä hauskaa laulelmaa ehkä kuule….tai  - kuka sen tietää.

MARION RUNG: Marion Rung jäi vielä syksyllä 1961 toiseksi iskelmälaulukilpailussa Helsingissä, mutta valittiin Suomen edustajaksi Tukholmaan ja voitti nuorten Tukholma-Helsinki taidekilpailussa iskelmäsarjan. Tästä tytöstä voimme vielä kuulla hyvinkin paljon, ottaen huomioon hänen ulkonäkönsä ja lahjakkuutensa.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Kiitos, Wilson, huisin mielenkiintoisesta lehtijutusta  :hali:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13257
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja AntSa »

KIITOKSIA WILSONille ja myöskin ROMUALDOlle kiintoisasta artikkelista!  *AHMIN*  suurella mielenkiinnolla ja ilolla tuommoisia ajankuvia. KIITOKSIA!!!  :hali:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
AnnFredi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3332
Liittynyt: 06 Touko 2006, 00:00
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja AnnFredi »

Ihana lukea näitä! Kiitos!  :tapu:
If I was an astronaut, I’d be floating in mid-air
But I’m only human, and I’m crashing down to earth

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Kiitos Wilson ja Kiitos Romualdo.  :kiitos:

Nyt voi hyvillä mielin käydä yöpuulle.  :joojoo:

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Vs: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Nämä lehtileikkeet ovat kyllä mielenkiintoisia ja ehkä ovat myös Euroviisuharrastajille/Euroviisututkijoille apua heidän tutkimuksessa/tutkintotyössään.
Nämä on minulle melkein kuin ”Euroviisuraamattu”.  :p

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Tipitii,klassikko jo syntyessään 5 pist.
Pikku rahastaja 4
Sitä rakkaus on 3 pist.
Sateinen yö 2 pist.
On keskiyö 1 pist. varsin hyvä taso,erot hyvin pieniä... muita en ole sitten kuullutkaan! <3

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Marion Rung - Tipi-tii

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
2. Marion Rung - Pikku rahastaja

:suomi: :suomi: :suomi:
3. (Eila Pellinen) - Sitä rakkaus on

:suomi: :suomi:
4. Vieno Kekkonen - On keskiyö
5. (Paavo Heinonen) - Sateinen yö

???
Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
1sapappa P1ngv11n1
Siemailija
Siemailija
Viestit: 168
Liittynyt: 30 Joulu 2014, 18:34

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja 1sapappa P1ngv11n1 »

.
Viimeksi muokannut 1sapappa P1ngv11n1, 25 Kesä 2020, 11:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
fishy
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 276
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja fishy »

Kaksi laulua arvioitu cover-versioiden perusteella.
Kolmesta laulusta ei löytynyt mitään versiota.

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi:
1. Vieno Kekkonen (Paavo Heinonen) - Sateinen yö
2. Marion Rung - Tipi-tii
3. Vieno Kekkonen - On keskiyö
4. Pirkko Mannola (Eila Pellinen) - Sitä rakkaus on
5. Marion Rung - Pikku rahastaja

:suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi:
:sorivaan:

???
Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Happy »

FInalistit otan taas vain huomioon.. ja sen artistin version mikä nyt on saatavilla..

1) Sateinen yö ***
Eipä löytyny alkuperäistä.. mut Paavo Heinosen ja Mari Palon versiot kuunneltu. Veikkaisin et alkuperäinen biisi on ollut yhtä tylsä & turvallinen kuin Paavon tulkitsema.. mut Mari Palon tulkinta oli upea! Palon version takia oli pakko rankata tää ensimmäiseksi sillä biisillä on selvästi paljon potentiaalia

2) Vieno Kekkonen - On keskiyö ***
Tunnelmaa täynnä oleva biisi, Vienon äänellä rauhoittava vaikutus :peukku:

(Matti Heinivaho - On keskiyö **)
Tietty täyteläisyys puuttuu tästä Matin versiosta,Vienon versio toi paljon paremmin esiin tässä sen pelottavan tunnelman

3) Marion Rung - Tipi-tii **
Klassikkobiisejä mut ei tää oo oikein itseeni pahemmin iskenyt, veikkaisin et olis Kain laulamana toiminut paremmin

4) Marion Rung - Pikku rahastaja **
Melko turhahko ja liian tätimäinen biisi Marionille

Keskiarvo pysynee siinä 2,50 :mrgreen:

Miss Fin -62: Vieno Kekkonen
Mr Fin -62: Kai Lind
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Hieno puntari. :heh: Ihana Pikku rahastaja oli aivan uusi tuttavuus ja suoraan viiteen tähteen. <3 Sateisesta yöstä oli saatavilla vain Paavo Heinosen versio.

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

1. Marion Rung - Tipi-tii (4,7)
2. Marion Rung - Pikku rahastaja (4,5)

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

3. Kai Lind - Tipi-tii (4,3)

🇫🇮 🇫🇮

4. Pirkko Mannola - Sitä rakkaus on (2,4)
5. Vieno Kekkonen - On keskiyö (1,6)
6. Matti Heinivaho - On keskiyö (1,6)
7. Matti Heinivaho/Vieno Kekkonen - Sateinen yö (1,5)

:raaps:

Kai Lind - Pikku rahastaja
Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak
Meow cat, please meow back.

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

:suomi: Euroviisukarsinnat 1962

KuvaKuvaKuvaKuva
1. Marion Rung – Tipi-tii
2. Marion Rung – Pikku rahastaja

KuvaKuvaKuva
3. Kai Lind – Tipi-tii

KuvaKuva
4. Vieno Kekkonen – On keskiyö

Kuva
5. Matti Heinivaho – On keskiyö
6. Pirkko Mannola – Sitä rakkaus on *
7. Matti Heinivaho/Vieno Kekkonen – Sateinen yö *

???

Laila Kinnunen – Lumineito
Johnny Forsell – Anna Angelina
Maynie Sirén – Tiketi tikke tak

* = kuunneltu eri esittäjän esittämänä
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Palikka
Siemailija
Siemailija
Viestit: 133
Liittynyt: 24 Kesä 2020, 11:32
Paikkakunta: Suomen Kaakonkulma

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja Palikka »

Lyhyesti sanottuna tässä nämä.

*****
1. Marion Rung / Kai Lind - Pikku rahastaja
Oih, big band -jatsia! :ihana: Sovitus on hunajaa korvilleni. Taidokas sävelmä, nuorekas esitys.

****
2. Marion Rung / Kai Lind - Tipi-tii
Keväisen raikkaan pirteä kappale esityksineen. Hyvä.

3. Pirkko Mannola - Sitä rakkaus on (Eila Pellinen)
Pellisen levyttämässä versiossa on vallan mainio sovitus pasuunasektioineen kaikkineen, siitä napsahtaa lisäpisteitä. Muutoin melko tavanomaisen kuuloinen trioli-iskelmä.

4. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - Sateinen yö (Paavo Heinonen)
Tunnelmallinen beguine, ajalleen hyvin tyypillinen kaunis iskelmä.

***
5. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen - On keskiyö
Alkaa käydä hiukan liian raskassoutuiseksi jo minullekin. Hyvä sovitus, jaksaa kuunnella ihan sujuvasti silti.

??
Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak
Viimeksi muokannut Palikka, 22 Kesä 2023, 19:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Epäkaupallisuus on toinen nimeni.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja romualdo »

voi mä(kin) ooon siis niin onnellinen näistä ed. nimimerkin mietteistä..., näissä on aivan erilainen tyyli ja tyylitaju ja oivallisuus ja henkevyys ja asiantuntevuus kuin mitä missään edellisissä saadoissa viesteissä ... erikoinen ihminen tämä ... Palikka.


Sateinen yö laulusta on tullut myös eräänlainen ikivihreä, viimeksi olen tainnut kuulla tämän sopraano Mari Palon ja live-orkesteri esityksenä... tai siis KUNNON taustoilla siis... radiosta.

ensimmäistä (tai toista) kertaa joku muukin mainitsee musiikkitermi "triolin" ... :hali:

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19771
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1962

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Ja heti perään kaikkien aikojen toinenkin Suomen karsinta.

Mikäli olen kuullut kappaleen eri esittäjältä kuin karsintaesittäjältä, olen merkinnyt sulkuihin, kenen esittämänä olen kappaleen kuullut.

1. Marion Rung - Tipi-tii ****
2. Marion Rung - Pikku rahastaja ***+
3. Pirkko Mannola (Eila Pellinen) - Sitä rakkaus on **+
4. Matti Heinivaho / Vieno Kekkonen (Paavo Heinonen) - Sateinen yö **
5. Vieno Kekkonen - On keskiyö **-

???
Kai Lind - Tipi-tii (Löysin Kai Lindin esittämänä ruotsinkielisen version, joka ilmeisesti ei ole karsintaversio)
Matti Heinivaho - On keskiyö
Kai Lind - Pikku rahastaja
Laila Kinnunen - Lumineito
Johnny Forsell - Anna Angelina
Maynie Sirén - Tiketi tikke tak

Vastaa Viestiin