Israelin edustuskappaleet ja karsinnat

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1956
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Vs: Israel

Viesti Kirjoittaja Hapa »

Roope kirjoitti: Löysin ihanaisen Ilanitin upean Balalaika kappaleen ja sen pitäisi olla vuodelta 84, mutta eihän silloin mitään KDAM-karsintaa ollut :raaps: , osaako viisaammat kertoa mikä on kyseisen kappaleen historia?
Balalaika valittiin Ilanitin esittämänä Israelin viisuedustajaksi ilman mitään karsintaa. Mutta sitten selviskin, että kisojen pitopäivä on Israelissa uskonnollinen juhlapäivä ja Israel peruutti osallistumisensa. Mutta maassaan Balalaikasta tuli jättihitti. Luulen, että se olis voittanut myös viisut sen kamalan diggiloon nenän edestä. Meillä olis ollut siinä komea voittaja. Voi miksei viisupäivää voitu siirtää!?!?! :'(
Viimeksi muokannut Hapa, 17 Tammi 2008, 04:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1956
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Vs: Israel

Viesti Kirjoittaja Hapa »

Israel on erinomainen euroviisumaa. Parhaat laulut: Ey sham 1973, Natati la khaiai 1974, Emor shalom 1976, A-ba ni-bi 1978, Hallelujah 1979, Halayla 1981, Hora 1982, Hi 1983, Ole ole 1985, Shara barchovot 1990, Kaan 1991, Ze rakt sport 1992, Shiru shiru 1993, Amen 1995, Diva 1998, Ein davar 2001 ja Hasheket Shenishar 2005.

Mutta on Israelillakin huonoja ollut: At vet ani 1975, Yavo Yom 1986, Shir habatlanim 1987, Derech ha melech 1989, Happy birthday 1999, vuoden 2000 surkeus, jonka nimi on unohtunut, Words of love 2003 sekä vuoden 2006 kappale.

Onko missään kuultavana vuoden 1978 kappaletta, joka sai yhtä paljon pisteitä kuin voittaja A-ba ni-bi, mutta sitä ei sitten valittu? Millä perusteilla noin päätettiin? No, oli ainakin hyvä päätös, kun sitten Izhar kappaleineen voitti Pariisin viisut ylivoimaisesti.
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Israel

Viesti Kirjoittaja romualdo »

levy jolla on sen vuoen israelin karsintalaulut, -78 oli ensimmäisiä hankintojani... eli löytyy tuokin... parhaita maita, ja parhaita karsintoja,mitä aatella voi... 78 taisi äänestyksesä tulla tasapeli ja jotenkin se sitten ratkaistiin, ehkä siten kuin Ruottalaiset tekivät v.- 69.
Parhaimpia israelilaisviisuja: (karsinnassa olleista tehdään sitten eri listat)
12 Ben-Adam 1988
10 Hora 1982
8 Diva 1998 (varmasti vain levyversio :mrgreen: /video)
7 Ey-Sham 1973 (levyversio,ei mitään luxemburgin puuromössöorkesteria=mixaus!)
6 A-ba-ni-be 1978
5 Halleluja 1979
4 Layla 1981 ja Ilanit 1977 tänne jonnekin... :draamaa:
3 Ole Ole 1985 - 1975 jonnekin rakoon... :surrur:
2 Derech ha melech 1989 (varmasti vain levyversio,se kimitys pilasi finaaliversion,potkut sovittajalle!)
1 Ze rak sport 1992 Amen 1995 Yavoh Yom 1986 ompas tänne tunkua... :rakkaus: heikoimpia ovat 2006, 1987, ja äh ennenkaikkea 2000...(vain finaalissa kuultu "jollotus",hm sanoimpa rumasti) ja miten voi himpun verran meni tääkin lista sekaisin... niin paljon hyviä ja loistavia... <3 Wilson, auta minua kuulemaan myös nuo -80 karsinnat! ... :hali:
Viimeksi muokannut romualdo, 25 Huhti 2008, 00:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja romualdo »

parhaimpia heidän karsintojaan tämä 1982, -86, -78 mm. lisäksi.
1.musika nisheret 4.sija toella iskevä ja vauhikas, Yardena Arazi jälleen asialla
2.el ha´or 8.sija, hyvin vakuuttavaa tuon naisen huilun soitto :heh:
3.romantica, miten nämä ovat niin tarttuvia, Zvika Pick on niin komeana puvussaan :heh: 6.sija
4.romeo ve yulia, vähän jankkaava... 11,sija
5.la himalaya 1.sija eksoottinen, ryhmä lasketteluhaalareissa <3
6.boomerang, 3.sija IHANA, mun suosikkiyhtyeeni Kesem (Taikaa)
7.hora 2.sija Avi on vähän pihiääninen mutta lienee enemmän säveltäjä kuin laulaja
8.Ken ve lav, kivasti keinuva 12, wow mikä naiskuusikko Sexta
9.Mangina la olam 7.
10.Ze harega, 10. muistumia v. -79...
11.Kor im laah 11. orientaalista kuten pitääkin olla.
12.Melodi, hassuttelu 9. <3 :rakkaus:

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja rosetta »

Top-10 ~

1. 1978 Izar Cohen & Alpha-Beta - A-ba-ni-bi

2. 1981 Habibi - Halayla

3. 1983 Ofra Haza - Hi
4. 1998 Dana International - Diva
5. 1976 Chocolate Menta Mastik - Emor Shalom
6. 1974 Poogy - Natati la khaiai
7. 1982 Avi Toledano - Hora
8. 1979 Gali Atari und Milk & Honey - Hallelujah
9. 2002 Sarit Hadad - Light a candle
10. 1985 Izhar Cohen - Olé, Olé /1973 Ilanit - Ey sham
(en osaa päättää ;))


Taitaa tosiaan olla hieno viisumaa tämä Israel, kun ei ollut mitään vaikeuksia löytää 10 (tai 11...)parasta, ja ulkopuolelle jäi vielä monia, monia hyviä... :shock:

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja romualdo »

KDAM 1981
1.halaila/tonigh - habibi, 1.sija mullakin (kts. ed. listani) on tämä hienoryhmä ja esitys,muistatko kujakissa kesäisiä tunnelmia roissa?
2.carnaval - avi toledano 2.sija myös mulla,letkeä,hyvin pedattiin tulevaa edustustehtävää :tapu:
3.serenata/serenade 6. erittäin ammattitaitoisia esityksiä, ei juutalaisia ole turhaan kadehdittu kautta aikain
4.mona lisa 7. viehko esitys
5.etmol/yesterday 8.
6.bo elai/come to me 3. laulajatar keimailee puistonpenkillä istuvien miesten seurassa, eiväthän nuo israelilaiset halua oikein esiintyä yksinään
7.kaleidoscope 12. lienevät nauttineet jotain ennen esitystään?
8.piyus/partition 9.
9.aya ve dan/aya and dan 10. varsin raakile versio poogy groupista?
10.skiv kol ha´olam/around the world 4. olisiko kukilla koristeltu keinu ja lapset tuotu myös Dubliin lavalle... toki! :aikut:
11.cincerella 5. Sexta-lauluryhmä jälleen irrottelee
12.ten li/give me 11.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Täälläpäin on pidetty karsinnat... :heh: ...Voi mikä Viisutyrkky….. Adam “Yachad na'amod/Together we'll stand”… :kups: <3 .tätä olisin lähettänyt Roomaan. Myös Ofira Yossefi “Olam/World” olisi ollut edustuskelpoinen paketti. :tapu:

Nämä karsinnat olivat myös korkeatasoiset niin kuin yleensä Israelin karsinnat ovat olleet.


Israel 1991

9,20-1991-Israel-Adam “Yachad na'amod/Together we'll stand” (OGAE/Second Chance Contest)
8,00-1991-Israel-Ofira Yossefi “Olam/World”
7,70-1991-Israel-Shir “Kol shana/Every year”
7,60-1991-Israel-Ilana Avital “Ahavati ha'achrona/My last love”
7,55-1991-Israel-Duo Datz “Kan/Here” (ESC-final)
7,40-1991-Israel-Elinor Aharon & Tzeirey Tel-Aviv “Tze'ira/Young girl”
7,35-1991-Israel-Shlomi Shabat “Mikan/From here”
7,25-1991-Israel-Shimi Tavori “Mitga'age'ah la'romantica/I miss the romance”
7,20-1991-Israel-Puncher “Bella /Bella “
7,15-1991-Israel-Yoel Lerner & Moti Dichne “Primadonna/Primadonna”
7,10-1991-Israel-Uri Feinman “Hava nagila, gila/Let's rejoice, rejoice”
6,50-1991-Israel-Tal Amir “Mikol hashtikot/From all silences”

Avatar
+ Viisut +
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5051
Liittynyt: 15 Maalis 2008, 09:46

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja + Viisut + »

:israel: Israel-puntari :israel:

1. 2009/Noa & Mira Awad - There must be another way
2. 2007/Teapacks - Push the button
3. 2008/Boaz Mauda - The fire in your eyes
4. 2006/Eddie Butler - Together we are one
5. 1979/Gali Atari und Milk & Honey - Hallelujah
6. 1978/Izar Cohen & Alpha-Beta - A-ba-ni-bi
7. 1996 DNQ/Galit Bell - Shalom olam

Lisää myöhemmin...
Who's the one that has the right?
Treat us wrong and tell us what is right?
Bringing crowd against the squad

Avatar
--evg
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1832
Liittynyt: 24 Marras 2008, 18:53
Paikkakunta: Tampere

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja --evg »

Tuntuu että Israelilaiset laulajat laulaisivat paljon kauniimmin yhteen kuin länsi-eurooppalaiset, kun kuuntelee esimerkiksi Israelin tämän vuotista viisua. Tai viimevuotista!
IB- International Bullshit

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1956
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Hapa »

Tietääkö kukaan mitä kuuluu nykyään ihanalle Ilana Avitalille, joka oli aikoinaan neljä kertaa mukana Israelin viisukarsinnoissa? Paras sijoitus on toka sija vuodelta 1987. Ilanan ja biisinsä Daili-dain olis kyllä pitänyt voittaa silloin...

Heikosti on Ilanasta Netissä tietoa. Kiinnostais myös tietää milloin hän on syntynyt.

http://www.geocities.com/sunsetstrip/arena/2013/

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1956
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Re: Vs: Israel

Viesti Kirjoittaja Hapa »

romualdo kirjoitti:taisi äänestyksesä tulla tasapeli ja jotenkin se sitten ratkaistiin
Izhar Cohen oli saanut useammalta raadilta pisteitä kuin Hedva Amrani ja se ratkaisi voiton. Ja ONNEKS! Ei Hedvan biisistä olis voittajaksi ollut Pariisissa...

Avatar
--evg
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1832
Liittynyt: 24 Marras 2008, 18:53
Paikkakunta: Tampere

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja --evg »

EUROVISIONGIRLIN :israel: PUNTARI

01.1998: Dana International - Diva
02. 2005: Shiri Maymon- Hasheket Shenish'ar
03. 2008 Boaz Mauda - The Fire In Your Eyes
04. 1983: Ofra Haza- Hi
05. 1982: Avi Toledano- Hora
06. 2009: Noa & Mira Awad- There must be another way
07. 1979: Gali Atari & Milk and Honey- Hallelujah
08.1978: Izhar Cohen & Alpha beta- A-Ba-Ni-Bi
09. 1985: Izhar Cohen- Ole ole
10. 1991: Duo datz- Kan
IB- International Bullshit

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

2000-luvun Israelit:

1. 2002 Sarit Hadad - Light a candle *****
2. 2004 David D'Or - Leha'amin *****
3. 2005 Shiri Maimon - Hasheket Shenishar *****
4. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes ***½
5. 2001 Tal Sondak - Ein davar ***
6. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way **½
7. 2003 Lior Narkis - Words for love **
8. 2000 Ping Pong - Same'ach *½
9. 2006 Eddie Butler - Together we are one *
10. 2007 Teapacks - Push the button *
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Roope »

2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes *****
2009 Noa & Mira Awad - There must be another way *****
2005 Shiri Maimon - Hasheket Shenishar *****
2002 Sarit Hadad - Light a candle ***
2001 Tal Sondak - Ein davar ***
2003 Lior Narkis - Words for love **
2000 Ping Pong Same'ach *
2007 Teapacks - Push the button *
2004 David D'Or - Leha'amin *
2006 Eddie Butler - Together we are one *

Aika vaihteleva taso :draamaa:

Avatar
Miik
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4931
Liittynyt: 16 Huhti 2004, 10:46
Paikkakunta: Tampere

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Miik »

Israelin 2000-luku:

1. 2005 Shiri Maimon - Hasheket Shenishar *****
2. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way *****
3. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes ****½
4. 2002 Sarit Hadad - Light a candle ***
5. 2007 Teapacks - Push the button ***
6. 2000 Ping Pong Same'ach ***
7. 2004 David D'Or - Leha'amin **½
8. 2001 Tal Sondak - Ein davar **
9. 2003 Lior Narkis - Words for love **
10. 2006 Eddie Butler - Together we are one *

Shiri on kevyt jumalatar :draamaa: <3
"anna abreu ehkä kuppilan uusi Arja Saijonma"
NimiIronia Pete "Suomi 2010 artistitoiveita"-ketjussa

Avatar
Ate
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3480
Liittynyt: 15 Marras 2004, 20:35
Paikkakunta: Tampere

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Ate »

Israel 2000-luvulla:

1. 2005 Shiri Maimon - Hasheket Shenishar *****
2. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes *****
3. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way ****
4. 2001 Tal Sondak - Ein davar ***½
5. 2002 Sarit Hadad - Light a candle ***½
6. 2003 Lior Narkis - Words for love ***
7. 2007 Teapacks - Push the button ***
8. 2006 Eddie Butler - Together we are one **
9. 2004 David D'Or - Leha'amin *½
10. 2000 Ping Pong Same'ach *

Kovin on kaksijakoista :/
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Toni »

Israelin 2000-luku:

1. 2005 Shiri Maimon - Hasheket shenishar *****
2. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes ****
3. 2002 Sarit Hadad - Light a candle ***½
4. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way ***½
5. 2000 Ping Pong - Same'ach ***½
6. 2004 David D'Or - Leha'amin ***+
7. 2001 Tal Sondak - Ein davar ***-
8. 2006 Eddie Butler - Together we are one **½
9. 2007 Teapacks - Push the button **
10. 2003 Lior Narkis - Words for love *
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7150
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

:israel: TOP3

:voitto: 2005 Shiri Maimon - Hasheket shenishar
:hopea: 1979 Gali Atari & Milk and Honey - Hallelujah
:pronssi: 1983 Ofra Haza - Hi
Viimeksi muokannut -kaitsu87-, 05 Heinä 2010, 21:40. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
Aintsu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17126
Liittynyt: 15 Marras 2003, 11:37
Paikkakunta: Kotka

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Aintsu »

Kärkikaksikko on aivan loistava. :ihana:

1. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes *****
2. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way *****
3. 2002 Sarit Hadad - Light a candle ****
4. 2005 Shiri Maimon - Hasheket shenishar ****
5. 2004 David D'Or - Leha'amin ***½
6. 2007 Teapacks - Push the button ***½
7. 2001 Tal Sondak - Ein davar ***+
8. 2000 Ping Pong - Same'ach ***
9. 2003 Lior Narkis - Words for love ***-
10. 2006 Eddie Butler - Together we are one **
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better

Avatar
Halima
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 557
Liittynyt: 29 Touko 2006, 17:16
Paikkakunta: Oulu

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Halima »

:israel: Haliman Israel-puntari :israel:

1. 2007 Teapacks - Push the button *****
2. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way *****
3. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes *****
4. 2005 Shiri Maimon - Hasheket shenishar ****
5. 2006 Eddie Butler - Together we are one ***
6. 2000 Ping Pong - Same'ach ***
7. 2001 Tal Sondak - Ein davar **
8. 2003 Lior Narkis - Words for love **
9. 2004 David D'Or - Leha'amin *
10. 2002 Sarit Hadad - Light a candle *

Viime vuosina Israelilla on ollut hyviä kappaleita joka vuosi. 2000-luvun alussa vähän heikompaa.

Avatar
Maarushka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3115
Liittynyt: 23 Tammi 2005, 22:53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Maarushka »

1. 2005 Shiri Maimon - Hasheket shenishar
2. 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes
3. 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way
4. 2003 Lior Narkis - Words for love
5. 2007 Teapacks - Push the button
6. 2001 Tal Sondak - Ein davar
7. 2002 Sarit Hadad - Light a candle
8. 2004 David D'Or - Leha'amin
9. 2000 Ping Pong - Same'ach
10. 2006 Eddie Butler - Together we are one
I don't want more choice, I just want nicer things!

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja romualdo »

erään suosikkimaani viimeisimmästä takasuorasta on jo vaikeampi valita kahta mutta, v. 2008 ja 2009 saavutettiin jo varsinaiset kliimaksit (00- luvun puitteissa...)

Avatar
mariah
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6307
Liittynyt: 13 Helmi 2005, 15:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja mariah »

ISRAEL 2000 :rakas:

1. sarit hadad - light a candle <3 yx mun suurista suosikeista <3
2. boaz mauda - the fire in your eyes
3. shiri maimon - hasheket shenishar
4. noa & mira awad - there must be another way
5. tal sondak - ein davar
6. lior narkis - words for love
7. eddie butler - together we are one
8. david d'or - leha'amin
9. ping pong - same'ach
10. teapacks - push the button

vaihtelevaa :surrur: mut ei hullumpaa,varsinkin neljä ekaa ihania :kups:

Avatar
MrMemory
Kondiittori
Kondiittori
Viestit: 7499
Liittynyt: 25 Maalis 2004, 00:25
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja MrMemory »

:israel: Israel: joko tai..., tähtika. 2,400

1. KuvaKuvaKuvaKuvaKuva 2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes
2. KuvaKuvaKuvaKuvaKuva 2005 Shiri Maimon - Hasheket Shenishar
3. KuvaKuvaKuvaKuva 2002 Sarit Hadad - Light a candle
4. KuvaKuvaKuva 2009 Noa & Mira Awad - There must be another way
5. KuvaKuvaKuva 2004 David D'Or - Leha'amin
6. KuvaKuva 2001 Tal Sondak - Ein davar
7. Kuva 2006 Eddie Butler - Together we are one
8. Kuva 2000 Ping Pong - Same'ach
9. - 2003 Lior Narkis - Words for love
10. - 2007 Teapacks - Push the button
"Kun myrskyt riehuu ja kaataa heikkoja
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"

Valkealalainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5195
Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
Paikkakunta: ... (Kouvola)

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Valkealalainen »

Israel 2002-2013 :israel:

:voitto: 2009 NOA & MIRA AWAD - THERE MUST BE ANOTHER WAY ***
:hopea: 2003 LIOR NARKIS - WORDS FOR LOVE ***
:pronssi: 2011 DANA INTERNATIONAL - DING DONG ***
04. 2005 SHIRI MAYMON - THE SILENCE THAT REMAINS ***
05. 2002 SARIT HADAD - LIGHT A CANDLE ***
06. 2010 HAREL SKAAT - MILIM ***
07. 2007 TEAPACKS - PUSH THE BUTTON ***
08. 2004 DAVID D'OR - TO BELIEVE ***
09. 2012 IZABO - TIME **
10. 2008 BOAZ - THE FIRE IN YOUR EYES **
11. 2013 MORAN MAZOR - RAK BISHVILO **
12. 2006 EDDIE BUTLER - TOGETHER WE ARE ONE **
Viimeksi muokannut Valkealalainen, 24 Joulu 2013, 16:30. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen


- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)

Avatar
Ihme_Mies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2667
Liittynyt: 29 Helmi 2008, 14:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Ihme_Mies »

Boazin suuri suosio äänestyksessä hämmästyttää! :shock:
Israelilta löytyy koko viisuhistoriansa ajalta paljon suuria suosikkejani, mutta 2000-luvulla ainoakaan heidän viisunsa ei ole suuremmin iskenyt. :lohduton: Shririä päätin lopulta äänestää.
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Toni »

Ihme_Mies kirjoitti:Boazin suuri suosio äänestyksessä hämmästyttää! :shock:
No mutta jos tässä kahta pitää äänestää, niin eihän tuolla Shirin lisäksi ole juuri mitään muuta siedettävää kuin Boaz. :heh:
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

:israel:

Israelin kärkikaksikko oli lähtölaukauksesta alkaen selvä. Shirin ja Boazin keskinäinen asetelma on kuitenkin jännittävästi auki. :surrur:
2000 Ping Pong - Same'ach 4, 3%
2001 Tal Sondak - Ein davar 2, 1%
2002 Sarit Hadad - Light a candle 13, 10%
2003 Lior Narkis - Words for love 3, 2%
2004 David D'Or - Leha'amin 6, 4%
2005 Shiri Maimon - Hasheket Shenishar 36, 29%
2006 Eddie Butler - Together we are one 1, 0%
2007 Teapacks - Push the button 4, 3%
2008 Boaz Mauda - The fire in your eyes 39, 31%
2009 Noa & Mira Awad - There must be another way 15, 12%
Ääniä yhteensä : 123
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Juurovissön
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9125
Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
Paikkakunta: Turku

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja Juurovissön »

No niinpä on auki, paitsi etten voi sietää Boazin siirappimaista olemusta. Shirin uhkea olemus ja muhkea voimaballadi jatkoon, kiitos! :surrur:

Avatar
kwak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9502
Liittynyt: 06 Joulu 2004, 19:09
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel

Viesti Kirjoittaja kwak »

Shiri jatkoon ehdottomasti! Yksi kaikkien aikojen euroviisuistani, ellei jopa SE kaikkien aikojen euroviisu. :ihana: :kups:
Keep your head high above the water

Vastaa Viestiin