Euroviisukarsinnat 1987

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja lharju »

Euroviisukarsinnat 1987 lauantaina 21.2.1987; Ylen studiot, Pasila; Juontajat: Laila Halme & Lasse Mårtenson

Vuonna 1987 Yleisradio käytti ensimmäistä kertaa Suomen karsinnoissa sekä kutsukilpailua että yleisöäänestystä. Karsinnat juonnettiin hyvin nostalgisissa merkeissä, sillä Suomen entiset viisuedustajat, Laila Halme ja Lasse Mårtenson, muistelivat menneitä yhtenään. Halme kyseli lauluntekijöiden kuulumisia ja Mårtenson teki musiikillisia analyysejä.

Kutsut lähetettiin kymmenelle säveltäjälle, joiden joukossa oli sangen nimekkäitäkin nimiä. Muun muassa Suomen kaikkien aikojen suosituimman rockyhtyeen Dingon hysteriaa herättänyt laulusolisti Neumann oli herkistynyt säveltämään balladin Kesätuuli, jonka esitti hieman vähemmän suositumpi nuorten tyttöjen suosikki Johnny Lee Michaels. Esa Nieminen oli kuunnellut tarkkaan Tanskan 80-luvun euroviisuja, ja säveltänyt niiden tunnelmissa rallin Musiikki on niinku se on, jonka esittivät Paula Koivuniemi ja Viljaset-yhtye kabaree-tyylisellä esityksellä. Aiemmin näppäriä ralleja säveltänyt Veikko Samuli oli siirtynyt perinteisemmälle iskelmälinjalle ja Matti Esko sai Isäni maa -laulusta hitinpoikasen itselleen. Roni Kamras ja Risto Asikainen tekivät Tauskille kansainväliseltä kuulostavan laulun Communication. Solistien joukossa nähtiin mm. uusi, lupaava kyky Jorma Kääriäinen, josta ei ehkä olisi vielä näissä karsinnoissa voinut uskoa, että hänestä tuli vuosikymmeniä myöhemmin tanssilavojen kestosuosikki Agents-yhtyeen solistina.

Voitto meni jo toistamiseen Petri Laaksosen sävellykselle. Sata salamaa -laulun solistiksi Petri oli pyytänyt Vicky Rostin, joka vietti tuolloin kotirouvan elämää. Edellisen pitkäsoiton Vicky oli julkaissut kahdeksan vuotta aikaisemmin. Laaksonen oli houkutellut Vickyn mukaan vakuuttamalla, ettei laulu kuitenkaan voittaisi karsintoja. Voitto olikin äärimmäisen tiukka, sillä toiseksi tullut Kesätuuli sai vain tuhat postikorttiääntä vähemmän kuin Sata salamaa - Suomen euroviisuhistoriassa yleisöäänestyksen tulokset ei ole koskaan ollut kärjen osalta näin pienestä kiinni.


1. Matti Esko - Isäni maa  
2. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa
3. Kisu - Kiitos ja anteeks  
4. Vicky Rosti - Sata salamaa  
5. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa  
6. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on
7. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
8. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään
9. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen
10. Tauski & Co. - Communication
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 16:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

1. Matti Esko - Isäni maa ** 1/2
2. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa ***
3. Kisu - Kiitos ja anteeks * 1/2
4. Vicky Rosti - Sata salamaa *****
5. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa * 1/2
6. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se *** 1/2
7. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli ****
8. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään **
9. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen ** 1/2
10. Tauski & Co. - Communication Tauski & Co. ** 1/2

Ihan oikea kärkikolmikko. Kerrankin! :peukku:

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Aika lailla rupua täälläkin...

1. Matti Esko - Isäni maa 1p
2. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa 2p
3. Kisu - Kiitos ja anteeks 1p
4. Vicky Rosti - Sata salamaa 5p
5. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa 1p
6. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se 4½p
7. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli 3½p
8. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me 1p
9. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen 1p
10. Tauski & Co. - Communication 1p
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

1. Matti Esko - Isäni maa
Veikko Samulin kehnoin viisutyrkky. Perusiskelmä ja vähän liian juntti esittäjä. Kuriositeettina mainittakoot, että Suomen viisuhistoriassa on kuultu peräkkäin kaksi Samulin sävelmää - vuoden 1986 viimeinen esitys ja vuoden 1987 ensimmäinen esitys :) 2½ p.
2. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa
Tyypillinen 1980-luvun keskivaiheen viisutyrkky. Ei missään nimessä huono kokonaisuus, mutta jotenkin mitäänsanomaton. 2 p.
3. Kisu - Kiitos ja anteeks
Onkos tämä nyt sitten camp vai ainoastaan korni - kertokaa viisaammat? Jo vuonna 1987 oli jompaa kumpaa. 1 p.
4. Vicky Rosti - Sata salamaa
Karsinnassa kuultu Olli Ahvenlahden sovitus ei kuulostanut yhtään niin hyvältä, kuin uusi Kassu Halosen versio. Mutta kyllä siitä silti aisti, että siinä se on. Niin vahva on sävellys, vaikka sanat ovatkin paikka paikoin kornit (vai campit?). Kerrankin Suomen jälkijalostustyö oli onnistunutta ja sijoitus kv. finaalissa luvattoman kehno. 5 p.
5. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa
Hassusti rakennettu sävelmä. Jotain hyviäkin elementtejä on mukana ja Kääriäinen osasi jo tuolloin laulaa, mutta kokonaisuus silti töksähtelee. 2 p.
6. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se
Ihana Paula ja hulvattoman valloittava esitys. Olisi ollut hyvä tilaisuus Suomenkin kokeilla jotain tällaista Tanskan mallia. Jos ei Sataa salamaa olisi ollut mukana, niin se olisi sitten ollut tässä. 5 p.
7. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
Mhhh, ihan mukiinmenevä melodia ja nuorekas glamrock-viritystä. Ei ihan paha tämäkään... Tosin ilman Neumannia tuskin olisi sijoittunut hopealle. 4 p.
8. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään
Taitaa olla Jussi Halmeen paras sävelmä kautta aikojen (jos ei Ruutuysin tunnaria lasketa mukaan). Tosin plagioi itseään ja omaa Kevään Sävel tyrkkyään "Tick Tock Tick Tock". Mieluummin kuitenkin tällaista kuin jotain "Katsot yötä tummaa"-kammotuksia. 2 p.
9. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen
Ihan vauhdikas esitys ja eteenpäin rullaava melodia. Se viimeinen koukero kuitenkin puuttuu tästäkin. 2½ p.
10. Tauski & Co. - Communication
Yhden sanan varaan rakennettu sävelmän tapainen. Tauski oli passeli esittäjä ja taustakuorokin oli oikein nuorekas ;) mutta vähän kökkö kokonaisuus. 2 p.

Ranking:
1. Sata salamaa
2. Musiikki on niinku se on
3. Kesätuuli
4. Eilinen uudelleen
5. Isäni maa
6. Ei yhtään laivaa
7. Communication
8. Hei me lennetään
9. Tuuli soittaa
10. Kiitos ja anteeks
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja lharju »

Oliko niitä lauluja tosiaan vaan kymmenen ovv Oli niin puuduttavaa katseltavaa, että karsintakavalkadi tuntui ikuisuudelta. Ei mene hyvin, jos kohokohdat koettiin Lasse Mårtensonin juonnoissa, jossa se teki käyttömusiikista tieteellisiä analyyseja. Koko karsinnan kohokohtahan nähtiin tuloslähetyksessä, kun siinä näytettiin pieni pätkä Ruotsin saman vuoden karsintoja ja erästä suomalaisvahvistusta siellä :mrgreen:

1. Matti Esko - Isäni maa 3
Ihan kiva humppa, vaikka Veikko Samuli pisti demon väärään osoitteeseen. Paketin olisi pitänyt mennä Maikkarille ja Syksyn Säveleen.

2. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa
Kertosäe ihan svengaava - muuten ihan turha

3. Kisu - Kiitos ja anteeks 3
Onhan tämä aika korni, mutta ehkä sen takia erottuukin jollain tavalla edukseen tässä aika puuduttavassa sarjassa. Menoa ainakin löytyy lol

4. Vicky Rosti - Sata salamaa 5
Kansa valitsi ihan oikein. Loistotsipale, joka oli klassikko jo syntyessään. Myös niitä harvoja suomi-viisuja, joita näpelöitiin kisan jälkeen onnistuneesti. Vasta jälkeenpäin tehtiin se Kassu Halosen sovitus, joka on meille kaikille tuttu.

5. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa
Kiva kertsi, mutta muuten vähän omituinenkin rakenteiltaan. Taustalaulajat liikaa mukana. Mitä se Jorma oikein punastelee ja naureskelee tälle laululle - ei tämä nyt ole yhtään sen huonompi kuin mitä Agents nykyään lauleskelee... :roll:

6. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on 5
Loistava! Luulenpa että tämä olisi pärjännyt kansainvälisessä kilpailussa näistä kaikkein parhaiten, kun kaikki tanskarallit selvisivät aina vähintään kuuden parhaan joukkoon ja Brysselissä Tanskalla sattui kerrankin olemaan rauhallisempi kappale. Nämä olivat ymmärtäneet, että viisuissa ei tarvitse aina olla niin vakavia ja tämä ryhmä otti LOISTAVALLA tavalla lavan haltuun. Tällaista on nähty harvoin Suomen viisuhistoriassa...

7. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
Tämähän olikin ihan mukava rockballadi. Ihan kaunista kuultavaa.

8. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään 2
Vauhtia piisaa, mutta kun tämä on niin turha...

9. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen
Olisikohan kukaan menettänyt mitään, jos tätä laulua ei olisi koskaan tehty?

10. Tauski & Co. - Communication
Ihan nuorekasta menoa, mutta ei tosiaan minun kuppini teetä.

RANKING:
1. Sata salamaa
2. Musiikki on niinku se on
.
.
.
.
.
3. Kesätuuli
4. Isäni maa
5. Kiitos ja anteeks
6. Tuuli soittaa
7. Ei yhtään laivaa
8. Communication
9. Hei me lennetään
10. Eilinen uudelleen

Mutta luulenpa, että jos Paula olisi lähetetty kisoihin, ja se olisi sijoittunut vaikka yhdeksänneksi, niin kaikki olisivat silti katkeria, kun Suomi menetti Sadan Salaman myötä varman viisuvoiton... ja onhan se ihan totta, että 15. sija oli sille laululle kohtuuttoman alhainen sijoitus!
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Menen tänään jututtamaan Jormaa. Esiintyvät Lieksassa Agentsien kanssa
Pitäisköhän kysyä jotain Tuuli Soittaa- biisistä ja viisukarsintakokemuksesta :peukku:

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Mä olen kerran kysynyt Jormalta aiheesta. Ja jos en ihan väärin nähnyt, niin näytti kun mies olisi hieman punastunut :mrgreen:
Naureskellen hän vain tyytyi toteamaan, että "se oli vain se kerta" ja ettei laulua koskaan levytetty tms...
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Oi, mikä puheensorina täällä 1987 karsintakeskustelussa onkaan käynyt...  :draamaa:
Kuuntelin tänään pitkästä aikaa näitä ja kyllä se sittenkin olisi pitänyt Paula Koivuniemi valita sinne  :tapu:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

:eeek:

Älä nyt Wärneri Wörneri hulluja puhu! Sinä olet hauska ja erittäin mukava mies, mutta sinulla on joskus tuon mussiikkimaun kanssa vähän niin ja näin.  :hali:

Vickya parempaa EI Suomen karsinnoissa tänä vuonna ollut.  :ylppis:

Kolmen kärki meni täydellisesti oikein. Kyllä kansa tietää. Ainakin tässä tapauksessa.  :heh:

JOS Paulan olisi joskus pitänyt päästä Suomen edustajana euroviisuihin niin sen olisi pitänyt tapahtua vuonna 1980.  :joojoo:
Ehkä myös 1993 upealla balladilla.  :miettii:

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

MuzaMaza kirjoitti: Vickya parempaa EI Suomen karsinnoissa tänä vuonna ollut.  :ylppis:
Mutta lopputulos kansainvälisessä finaalissa puhuu toista  :miettii:

Tarkoitin nimenomaan sitä esitystä, millä olisi ollut parhaat menestymisen mahdollisuudet juuri vuoden 1987 kansainvälisessä loppukisassa - jälkiviisaana! :tosion:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja romualdo »

miten näin mukava karsinta on jääny näin vähälle huomiolle.Äänestin silloin Paula Koivuniemeä tunnetuista syistä...  Erityisen noloahan oli ettei "voittaja" tiimiä haastateltu lainkaan (!!!!!!??) vaan "vain" toiseksi tullutta.... tottakai, kun kyseessä oli ns. Nipan sävellys ... karsintatoteutus oli kieltämättä erityisen jähmeää ja -60-70 lukulaista.... miksei kunnon yleisöä ollut paikalla,miksi vain jälleen muutamia laiskasti kollegojen esityksille taputtaneita taiteilijoita... !????


1.Musiikki on... 2)Sata salamia 3)Tuuli soittaa... Isäni  maa ... viimeiseksi jätän Kiitos ja anteeks...
Viimeksi muokannut romualdo, 18 Syys 2014, 12:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19774
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Eikö tästä karsinnasta todella löydy kuultavaksi kuin nämä kaksi? ???

Vicky Rosti - Sata salamaa ****+ - Aivan täydellinen klassikko enkä tajua huonoa menestystä viisuissa.
Johnny Lee Michaels - Kesätuuli ** - Onpas vaan tylsä rock-balladi.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Suomen Euroviisukarsintoja on ilo katsella ja täällä päivitys. :ihana:

8,85-1987-Finland-Vicky Rosti "Sata Salamaa" (ESC-final)
7,95-1987-Finland-Jussi Halme & Helena Miller "Hei, me lennetään
7,70-1987-Finland-Paulu Koivuniemi "Musiikki on niinku se on"
7.10-1987-Finland-Matti Esko "Isäni maa"
6,90-1987-Finland-Kisu "Kiitos ja anteeks"
6.80-1987-Finland-Tauski "Communication"
6,70-1987-Finland-Jorma Kääriäinen "Tuuli soittaa"
6,60-1987-Finland-Leena Nilsson "Eilinen uudelleen"
6,50-1987-Finland-Johnny Lee Michaels "Kesätuuli"
6,40-1987-Finland-Leena Nilsson "Ei yhtään laivaa"

SadasSalama
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Syys 2014, 13:41

Sata Salamaa

Viesti Kirjoittaja SadasSalama »

Millähän harakanvarpailla V-P Lehto on kirjoittanut alkuperäisen tekstin ja mitä siinä on ollut?
Viisuesityksessä Vicky laulaa mielestäni ihan selvästi "Vaikk' sata salamaa iskee tulta.." kun taas F-musiikin vuonna 2004 kustantamassa kirjassa lukee "Vain sata salamaa iskee tulta", joka on kopioitu mm. nimimerkin "Mallard" tekemään sekakuorosovitukseen. Tuo ensimmäinen kuulostaisi järkevämmältä tekstiltä. Toinen kohta on "ja laiva valmis on nousemaan". Tekstissä ei ole oikein mitään järkeä, jotenkin järkevältä olisi "ja laivaan valmis oon nousemaan", mutta Vicky laulaa, että laiva on valmis nousemaan.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Vickyn hieno esikatseluvideo löytyy Youtubesta...



Muistan kun olin kuullut kappaleen vain kerran Suomen karsinnassa ja sitten YLE:n lakon vuoksi sai jännittää pystyykö Suomi osallistumaan ollenkaan kansainväliseen finaaliin... Sitten lakko loppui vain muutamaa päivää ennen lauantaita ja televisiosta tuli esikatselut ja selostaja totesi jotain, että "Vickyn Sata salamaa on kokenut eräänlaisen nuorennusleikkauksen..." ja kun tämä tuli olin ällikällä lyöty :draamaa: :kups:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja romualdo »

sama täällä, kun oli aika lailla jauhannut c-kasetilta ja tietysti myöskin VHS-nauhalta sitä wanhanaikaisempaa "kilkatus"-sovitusta niin kyl tää oli niin huippua... ja siis sitäkin yllätyksellisempi sovitus... ei sillä, pidän jokseenkin ehkä jopa enemmän siitä hyvinhyvinperinteiseneuroviisumaisesta demoversiosta joka kuultiin Lassen ja Lailan isännöimässä hyvin hyvin verkkain kotokutoisesti edenneessä semissä ... :ihana:
Viimeksi muokannut romualdo, 23 Syys 2014, 11:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

SadasSalama
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Syys 2014, 13:41

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja SadasSalama »

Tuon esikarsinnan ja esikatseluvideon välillä sointi on kovasti muuttunut. Nuo pari ekaa kitarasointua eivät paljon puutu siitä, että lainattaisiin "Eye of tiger" -kappaleen introa (jos sekään on alkuperäinen, voi olla hyvinkin lainaus jostain varhaisemmasta kappaleesta). Sen sijaan ESC-finaalissa esitetyssä kappaleessa kuuluu esim. ainakin toisen säkeistön A-osassa "kilkal" -obligato, jota ei ole lainkaan esikatseluversiossa.
Edelleen minua ihmetyttää tuo "vaik sata salamaa" tekstin muuttuminen muotoon "vain sata salamaa". Vuoden 1987 videoissa Vicky vaikuttaa laulavan "vaik sata salamaa", samoin esim. vuoden 2009 "Suomen paras kuoro" -kisassa. Ymmärrettävästi ne coverit, jotka käyttävät F-musiikin kustantamaa nuottia, lukevat siitä "vain sata salamaa". Diggiloo -tekstisivujen tekijä on kirjoittanut "vaik sata salamaa" ja englanninkielinen käännös on "though". Tuolla esikatseluvideolla mainitaan nimi "Firenight". Ovatko biisin alkuperäiset tekijät tehneet siitä version englanniksi?

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Kyllä, "Sata salamaa"-vinyylisinglen kääntöpuolelta löytyy englanninkielinen versio "Firenight" :joojoo:

http://www.discogs.com/Vicky-Rosti-Sata ... se/1065761
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

SadasSalama
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Syys 2014, 13:41

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja SadasSalama »

No, vuonna 1987 on ilmestynyt nuottivihko "Pop tänään vol. 33", jossa oli myös teksti "vain sata salamaa". Kustantajaksi oli merkitty Flamingo music. Käännös "Firenight" on sitten vain viittellisesti sama teksti kuin alkuperäinen.
Ainoastaan http://diggiloo.net/?1987fi on kanssani samaa mieltä, että teksti on "vaikk' sata salamaa". Siellä on myös jokseenkin tarkka englanninkielinen käännös.
Ehkä alkuperäinen käsikirjoitus on ollut sen verran epäselvä, että puhtaaksikirjoittaja on tulkinnut tekstiksi "vain sata salamaa".

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1955
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja Hapa »

Viisujen sen vuoden kokoelmalevyllä on myös juuri tuo Firenight, vaikka usemmiten niissä on biisit alkuperäiskielellä. Suomen lisäksi myös Hollannista, Islannista ja Itävallasta on siinä enkkuversiot. Muistan hyvin, tuli sitä kokoelmaa aikanaan "hieman" kuunneltua. Löysin sen muuten kaupasta jo ennen loppukilpailua!
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja Elvis »

*****
1.Vicky Rosti - Sata salamaa - Vickyllä on hieno, persoonallinen ääni, ja kappale on todella mahtava.
2.Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa - Kiva biisi, tykkään myös Leenan äänestä.
3.Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on - Oikein hauska ralli Paulalta.

****
4.Johnny Lee Michaels - Kesätuuli - Ihan kaunis rockballadi.
5.Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään - Hauska ja menevä ralli.
6.Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa - Tämä kuulosti jotenkin hyvällä tavalla tutulta. Jormallakin on miellyttävä ääni.

***
7.Matti Esko - Isäni maa - Pidän Matti Eskon pehmeästä äänestä. Kappalekin on ihan menevä.
8.Leena Nilsson - Eilinen uudelleen - Leenan huonompi kappale, ei iske.

**
9.Tauski & Co. - Communication - Tauskilla on persoonallinen ääni, mutta kappale ei ole kovin erikoinen.
10.Kisu - Kiitos ja anteeks - En ole erityisemmin ikinä pitänyt Kisun äänestä, ja kappale on lievästi ärsyttävä.
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Vicky Rosti - Sata salamaa

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
2. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
3. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen

:suomi: :suomi: :suomi:
4. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on
5. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään
6. Matti Esko - Isäni maa
7. Tauski & Co. - Communication
8. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa

:suomi: :suomi:
9. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa
10. Kisu - Kiitos ja anteeks
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
01. Vicky Rosti - Sata salamaa (4,9)

Kuva Kuva Kuva Kuva
02. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen (3,3)
03. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on (3,2)

Kuva Kuva Kuva
04. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli (2,9)
05. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään (2,9)
06. Kisu - Kiitos ja anteeks (2,3)
07. Matti Esko - Isäni maa (2,2)

Kuva Kuva
08. Tauski & Co. - Communication (1,8)
09. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa (1,5)
10. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa (1,3)

Kuva
:sorivaan:
Viimeksi muokannut klaus-12, 30 Touko 2018, 19:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Žvižej fucked up the solo

Avatar
fishy
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 276
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja fishy »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi:
1. Vicky Rosti - Sata salamaa
2. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on

:suomi: :suomi:
3. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen
4. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa
5. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa

:suomi:
6. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään
7. Kisu - Kiitos ja anteeks
8. Matti Esko - Isäni maa
9. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
10. Tauski & Co. - Communication

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Tämän vuoden jälkeenhän jousia ei ollut enää Suomen karsintaorkestereissa, mutta vuonna 1998 ne tekivät kuitenkin lyhyen paluun.

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Vicky Rosti - Sata salamaa
2. Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
3. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
4. Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään
5. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen
6. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa

:suomi: :suomi: :suomi:
7. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa
8. Tauski & Co. - Communication
9. Matti Esko - Isäni maa

:suomi: :suomi:
10. Kisu - Kiitos ja anteeks

Keskiarvo: 3,7

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja Happy »

Lassen ja Lailan amatöörimäinen juontotapa oli kyl aika hellyyttävää :ihana:
Itseasias mun suosikkijuontajat näs viisukarsinnois tähänmennes!! :heh:

Tosi vaisu taso ja tasapaksu kyl tän vuoden finaalis!


:finland: :finland:

10) Kisu - Kiitos ja anteeks
Huikeen Oh-la-lan jälkeen oisin odottanut paljon parempaa,tosi turha ränkytys tää!

9) Matti Esko - Isäni maa
Jee jopa Matti Eskokin näis viisukarsinnois :uujee:
Biisi tosin on melkoisen tyhjänpäiväinen.. ei lähtenyt käyntiin lainkaan :eiei:


:finland: :finland: :finland:

8) Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa
Ihan symppis ja perisuomalaiselta kuullostava biisi!

7) Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa
Biisissähän on paljon potentiaalia.. mut Leena ei vaan ollut tarpeeksi hyvä laulaja tähän!

6) Paula Koivuniemi - Musiikki on niinku se on
Ohhoh Paula on myös näköjään ollut wannabe-Lea Laven :mrgreen:
Mut ammattitaitoinen live kyl, täs oli sentään yritystä!

5) Johnny Lee Michaels - Kesätuuli
Nemann olis kyl saanut laulaa tän mielummin itse.. Johnny on kyl tosi heikko laulaja vailla mitään särmää :shock:
Biisi on toki kaunis! Hukattua potentiaalia tosin kehnon artistivalinnan takia :lohduton:

4) Jussi Halme & Helena Miller - Hei me lennetään
Ihan pirtee kokonnaisuus, hyvää kasarivibaa kyl tästä välitty!

3)Tauski & Co. - Communication
Aikoja jolloin Tauskikin oli siedettävä ja vakavasti otettava artisti :mrgreen:
Ja täytyy kyl kehuu tota Tauskin outfittii. 6/5.. ehkä paras esiintymisasu mitä näis viisukarsinnois on tullu vastaa.. on Suomessakin näköjään osattu olla tyylikkäitä :eeek:
Biisi taas oli jankkauksineen melkoisen turhanpäiväinen.. mut oli tää kyl moderni kokonaisuus :joojoo:

2) Leena Nilsson - Eilinen uudelleen
Ihan jees voimabiisi, tässä taas Leenan laulutaidon puitteet eivät häirinneet lainkaan :peukku:

1) Vicky Rosti - Sata salamaa
Lapsena suorastaan rakastin tätä mut kyl tää on vuosien aikana menettänyt hohtoaan.. ja viimeistään Tuiskun kamala coverointi tuhos lopullisenkin hyvän auran tästä biisistä.. :draamaa:
Eikä tää karsintaveto myöskään kovin hienolta näyttänyt saatikka kuullostanut ja jestas että Virve näytti vanhalta vaikka ikääkin oli tuolloin alle kolmekymmentä :eeek:
Kaiken kritiikin jälkeen täytyy kuitenkin sanoa että ansaittu voitto silti tästä joukosta :heh:

--
Biisien keskiarvo = 2,80

Miss Fin -87 = Helena Miller
Mr Fin -87 = Tauski
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Vähän nihkeä vuosi. Sata salamaa paras tietenkin, klassikko jo syntyessään. :joojoo:

post1246140.html#p1246140
Žvižej fucked up the solo

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Olipas tuo Sadan salaman versio ihan avuton. Tai jotenkin... munaton. :eeek: Juontajakaksikko tosi kiusallinen ja hirveästi turhaa jaarittelua. Laila siellä yritti iskeä vähän kaikkia. :rofl: Kappaleiden taso ihan kivan tasainen, vaikkei mitään superhyvää ollutkaan. Kesätuulessa perversoitumismahdollisuus. Olipas kommenttini nyt raportin omainen. :heh: Täällä TomppaJr, Ruoholahti.

🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

1. Vicky Rosti - Sata salamaa (4,6)

🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

2. Johnny Lee Michaels - Kesätuuli (4,0)
3. Paula Koivuniemi & Viljaset - Musiikki on niinku se on (4,0)

🇫🇮🇫🇮🇫🇮

4. Kisu - Kiitos ja anteeks! (3,4)
5. Jussi Halme & Helena Miller - Hei, me lennetään (Salto mortale) (3,1)
6. Leena Nilsson - Eilinen uudelleen (3,1)
7. Leena Nilsson - Ei yhtään laivaa (3,0)
8. Matti Esko - Isäni maa (2,9)
9. Tauski & Co. - Communication (2,6)
10. Jorma Kääriäinen - Tuuli soittaa (2,5)
Meow cat, please meow back.

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

:suomi: Euroviisukarsinnat 1987

KuvaKuvaKuvaKuva
1. Virve Rosti – Sata salamaa

KuvaKuvaKuva
2. Leena Nilsson – Eilinen uudelleen
3. Matti Esko – Isäni maa

KuvaKuva
4. Tauski & Co. – Communication
5. Jussi Halme & Helena Miller – Hei, me lennetään
6. Paula Koivuniemi & Viljaset – Musiikki on niinku se on
7. Jorma Kääriäinen – Tuuli soittaa
8. Kisu – Kiitos ja anteeks!
9. Leena Nilsson – Ei yhtään laivaa

Kuva
10. Johnny Lee Michaels – Kesätuuli
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Euroviisukarsinnat 1987

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

TomppaJr kirjoitti: 28 Kesä 2020, 20:46 Olipas tuo Sadan salaman versio ihan avuton. Tai jotenkin... munaton. :eeek:
Muistelisin myös, että se karsinnan liveversio oli aika mitätön. :eiei:
TomppaJr kirjoitti: 28 Kesä 2020, 20:46 Juontajakaksikko tosi kiusallinen ja hirveästi turhaa jaarittelua. Laila siellä yritti iskeä vähän kaikkia. :rofl:
Mä muistaisin kyllä jopa tykänneeni Lailan ja Lassen juonnoista. :miettii: :mrgreen:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Vastaa Viestiin