Euroviisukarsinnat 1974

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

Euroviisukarsinnat 1974; semifinaalit 19.1 & 26.1, finaali 16.2.1974; Finlandia-Talo; Juontaja: Matti Paalosmaa

Vuonna 1974 euroviisut kiinnostivat jälleen lauluntekijöitä. 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa viisukarsinnat olivat olleet musiikillisesti hyvin vaatimattomia. Lauluntekijät eivät selvästi panneet parastaan, ja vain harva laulu jäi elämään. Vuonna 1974 tuntui siltä kuin Suomen viisuhistorian taso olisi lähtenyt komeaan nousuun. Tiedä sitten vaikuttiko asiaan Marionin hyvä sijoitus Luxemburgissa, mutta näistä karsinnoista monet laulut ovat nousseet ikivihreiden sarjaan.

Yleisradio lähetti kutsut 16 eturivin säveltäjälle. Laulut arvottiin kahteen eri semifinaaliin, joissa molemmissa kuultiin kahdeksan laulua. Molemmista semifinaaleista valittiin neljä kappaletta finaalin. Valinnan suorittivat neljä kaupunkiraatia. Finaalin ulkopuolelle jääneistä lauluista pienoisiksi menestyksiksi osoittautuivat Kirkan Energiaa ja Marionin Icing, joka oli tehty Helsingissä järjestettyjä jääkiekon MM-kilpailuja silmällä pitäen. Myös Irwin Goodman osallistui euroviisukarsintoihin ensimmäisen ja ainoan kerran uransa aikana. Se on minimaalista oli tyypillinen Irwin-ralli, mutta juuri noihin aikoihin herra Hammarbergilla oli alkanut paha alkoholiongelma, jolla oli varmasti oma syynsä siihen, että esitys jäi vaisuksi ja falskiksi.

Karsintafinaali järjestettiin edellisvuoden tapaan Finlandia-talolla. Illan isäntänä toimi Katri Helena ex-puolisonakin tunnettu Matti Paalosmaa. Väliaikanumerona nähtiin Roger Whittakerin legendaarinen vihellysnumero. Lopullisen valinnan saapui suorittamaan 30-henkinen asiantuntijaraati, johon kuului musiikin ammattilaisia, mm. musiikkitoimittajia, muusikkoja, levylässyjä sekä musiikkikoulun oppilaita ja opettajia.

Karsinnan suurimmaksi ikivihreäksi nousi Toivo Kärjen säveltämä ja Markku Aron esittämä Anna kaikkien kukkien kukkia, joka jäi kuitenkin lopulta viimeiseksi. Monet veikkasivat myös Babitzinien sisarusten, Muskan ja Ykän esittämää rallia Senhän sanoo järkikin korkealle. Danny jatkoi edelliseltä vuodelta tuttua lastenlauluperinnettä Jaakko Salon säveltämällä Jos maailmassa vain ois kahva. Pontetiaalia nähtiin myös euroviisukarsintojen vakiokasvon, Jukka Kuoppamäen säveltämässä reippassa Aurinkomaa-rallissa. Illan herkimmistä esityksistä vastivat Pepe Willberg Sinä ja minä -balladilla, josta tuli myös sangen suosittu, ja Anneli Sari Kaj Chydeniuksen säveltämällä herkällä Jäähyväiset-laululla. Nykyään laulu on yksi rakastetuimpia taistolaislauluja. Illan taidepaukusta vastasi Ritva Oksanen teatraalisella Musta tango -esityksellä.

Monet olivatkin hyvin yllättyneitä kun karsinnan voitto meni melko tuntemattomalle Carita Holmströmille, ja Eero Koivistoisen sävelmälle Älä mene pois. Laulu sai tyylikkyytensä ansiosta kansan hyväksynnän, mutta silti siitä ei noussut suurta hittiä, niin kuin monista muista karsinnassa kuulluista lauluista. Carita oli vuotta aikaisemmin saanut Yleisradion myöntämän äänilevypalkinnon esikoislevystään "We are what we do", mutta yleensähän näitä palkintoja ei jaettu levyille, jotka nauttivat kaupallisesta suosiosta.

1. Muska & Ykä - Senhän sanoo järkikin  
2. Ritva Oksanen - Musta tango
3. Danny - Jos maailmassa vain ois kahva  
4. Pepe Willberg - Sinä ja minä
5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa
6. Markku Aro - Anna kaikkien kukkien kukkia
7. Carita Holmström - Älä mene pois  
8. Anneli Sari - Jäähyväiset

Semifinaaleissa:
9. Kisu - Kun sinä jäät
10. Eero Raittinen & Jukka Tolonen - Shangri-la
11. Eija Ahvo & Harri Saksala - Häät  
12. Irwin Goodman - Se on minimaalista
13. Marion Rung - Icing
14. Seija Simola & Lasse Mårtenson - Laulun kuulen
15. Marjo-Riitta Kervinen - Voin elää paremmin
16. Kirka - Energia
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 17:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

1. Muska & Ykä - Senhän sanoo järkikin ** 1/2
2. Ritva Oksanen - Musta tango *** 1/2
3. Danny - Jos maailmassa vain ois kahva ** 1/2
4. Pepe Willberg - Sinä ja minä ***
5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa ***
6. Markku Aro - Anna kaikkien kukkien kukkia ****
7. Carita Holmström - Älä mene pois ****
8. Anneli Sari - Jäähyväiset ***

Semifinaaleissa:

9. Kisu - Kun sinä jäät ** 1/2
10. Eero Raittinen & Jukka Tolonen - Shangri-la **
11. Eija Ahvo & Harri Saksala - Häät * 1/2
12. Irwin Goodman - Se on minimaalista ??
13. Marion Rung - Icing ** 1/2
14. Seija Simola & Lasse Mårtenson - Laulun kuulen ???
15. Marjo-Riitta Kervinen - Voin elää paremmin ???
16. Kirka - Energia ****

Kirka olisi kuulunut finaaliin. Caritan edustuspaikkaan olen tyytyväinen.
Hieno biisi. Hyvä ja varma esiintyjä. Paketti oli kasassa.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Pete »

lharju kirjoitti: 13. Marion Rung - Icing
Oletan, että tässä biisissä ei ollut kyse pitkästä kiekosta. :/
Riskinä seniorilaumat

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Siitähän siinä NIMENOMAAN oli kyse!
Marion on lätkäheila, jonka sulho pelaa maailmalla kiekkoa. :mrgreen:

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Pete »

MuzaMaza kirjoitti:Siitähän siinä NIMENOMAAN oli kyse!
Marion on lätkäheila, jonka sulho pelaa maailmalla kiekkoa. :mrgreen:
:rofl: Ei voi olla totta!
Vähissä ovat aiheet olleet!
Mielikuvituksellista, TOKI! :mrgreen:
Riskinä seniorilaumat

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

LOISTAVAT karsinnat!

1. Muska & Ykä - Senhän sanoo järkikin
Todella hauska tyhjänpäiväinen ralli. Ei varmaan pärjännyt raadin kynsissä pöhköjen sanojensa takia. Ei vaan tuomaristo ajatellut, että ei ne maailmalla olisi sanoista kuitenkaan mitenkään ymmärtänyt... ellei tätä olisi käännetty englanniksi, mitä pidän jopa melko todennäköisenä.

2. Ritva Oksanen - Musta tango 5
Henkilökohtaisista syistä en voi sivuuttaa tätä :mrgreen:

3. Danny - Jos maailmassa vain ois kahva 3
Onhan se sympaattista, kun käärmeisiin sekaantuja Danny rauhoittuu välillä ja esittää frakki päällä vakavalla naamalla "pannaria syödä saisi kaikki kakrut päällä maan". Ihan leppoisa lastenlaulu, mutta jotenkin ponneton ja jää sävellyksenä ehdottomasti muiden jalkoihin.

4. Pepe Willberg - Sinä ja minä 4
Todella onnistunut hieno balladi. Toimii levyllä hieman paremmin, kun levyversio on hieman nopeampi. Alkaa herkän rauhallisesti ja kiihtyy sitten hienosti väliosaan mennessä. Kyllä tämä olisi kansainvälisessä loppukilpailussa pärjännyt vähintään yhtä hyvin kuin Carita.

5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa 5
Viisufanit vihaavat tätä, mutta minäpä pidän erittäin paljon tästä vauhdikkaasta rallista. Ja näillä oli vähän lavashow'takin mukana :mrgreen: Mainio ralli ja ehdottomasti Kuoppiksen paras viisutyrkky.

6. Markku Aro - Anna kaikkien kukkien kukkia 4
Ajaton ja hieno laulelma, jossa kauniit sanat (Topi Kärki oli saanut kuulemma inspiraation säveltää tämä laulu Maon Punaisesta kirjasta. Näin on Vexi Salmi myöhemmin kertonut) Oli vaan ehkä vähän liian vanhanaikainen.

7. Carita Holmström - Älä mene pois 3
Ihan tyylikäs laulelma, joka kyllä kuulostaa karsinnoissa vielä hyvältä, mutta eihän Caritan Brightonin esityksestä jäänyt varmaan kenellekään juuri mitään mieleen.

8. Anneli Sari - Jäähyväiset
TODELLA hieno sävelmä. Kyllä se Chydeniuskin osaa tehdä todella hienoja melodioita, sääli että niistä suurin osa pilattu taistolaispropagandaa sisältävillä sanoituksilla. Erittäin tyylikäs esitys, vaikka varmaan olisi ollut vähän liian monimutkainen kv. viisufinaalia ajatellen.

Ranking:
1. Aurinkomaa
2. Musta tango
3. Senhän sanoo järkikin
4. Jäähyväiset
5. Anna kaikkien kukkien kukkia
6. Sinä ja minä
7. Älä mene pois
8. Jos maailmassa vain ois kahva

Todella hyvätasoinen karsinta :peukku:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Marionin Icing on ollut todella ajankohtainen biisi.
Suomessa järjestettiin Jääkiekon MM-kisat vuonna 1974.
Olisi käynyt ihan viralliseksi kisabiisiksi. :mrgreen:

"Olet mun kun sulaa jäät" vai miten se menikään... :rofl:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

Aijaa. Ihanko totta? lol
Lharju pikkaisen ylempänä kirjoitti:Finaalin ulkopuolelle jääneistä lauluista pienoisiksi menestyksiksi osoittautuivat Kirkan Energiaa ja Marionin Icing, joka oli tehty Helsingissä järjestettyjä jääkiekon MM-kilpailuja silmällä pitäen.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Aiku tää jaksaa aina SILLOIN TÄLLÖIN lukea nuo sepustukset... ;) :hali:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

No se on ehkä ihan tarpeeksi, ottaen huomioon sepustusten tason.

Täytyy vielä ylistää, että Whittakerin väliaikanumero on ehdottomasti yksi Suomen viisuhistorian hauskimpia hetkiä. Enkä nyt niinkään puhu pelkästään viheltämisnumeroita, vaan Matti Paalosmaan ja Whittakerin haastattelusta. Hyvää englannin kieltä Paalosmaan pojalla, TOKI! "Aim not zöözin..." lol
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

lharju kirjoitti:No se on ehkä ihan tarpeeksi, ottaen huomioon sepustusten tason.
Tätähän tietenkin marttyyrimaisella lauseellasi kerjäsitkin, mutta nuo "sepustuksethan" ovat sitä parasta antia. Minä ainakin olen lukenut ne ihan ahmien ja löytänyt niistä jopa jotain uuttakin tietoa!
Kiitos lharju sepustuksista! :)
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

Taistolaisuus, suomettuminen ja rähmällään olo 70-luvulla:

Joku taistolaisämmä (YLEn musiikkitoimittaja) siellä takarivissä antoi kaikille kaupallisille iskelmille ykköstä, ja sitten kun tuli Chydeniuksen sävellys, niin johan se kaivoi vitosen sieltä.

Em. ämmän antamat pisteet. Arvosteluasteikko 1-5

1) Senhän sanoo järkikin (säv. Erik Lindström) 1
2) Musta tango (säv. Jorma Panula) 4
3) Jos maailmassa vain ois kahva (säv. Jaakko Salo) 1
4) Sinä ja minä (säv. Markku Johansson) 4*
5) Aurinkomaa (säv. Jukka Kuoppamäki) 1
6) Anna kaikkien kukkien kukkia (säv. Toivo Kärki) 1
7) Älä mene pois (säv. Eero Koivistoinen) 4
8) Jäähyväiset (säv. Kaj Chydenius!!) 5!!!

US-KO-MA-TON-TA! Onneksi tällaisia tätejä ei ollut tuomaristossa tän enempää. Oli kuitenkin ainoa 30:sta joka antoi Kuoppikselle vain yhden pisteen ja yksi niistä neljästä, joka antoi tuolle Chydeniuksen sävellykselle vitosen. Mutta jos kaupallisista sävelmistä ei saa pitää, niin olisi antanut edes kakkosta tai kolmosta, mutta tuollainen jatkuva ykkösten jakaminen on aivan uskomattoman läpinäkyvää touhua.

* Pepen biisin korkea piste selittyy sillä, että Paradise oli kuitenkin kuin epäkaupallisen bändin maineessa, vaikka lauloikin pop-iskelmiä.

HUOM HUOM HUOM Niille jotka eivät lue viestejä tarkkaan. NÄMÄ EIVÄT OLLEET OMIA PISTEITÄNI!!!
Viimeksi muokannut lharju, 24 Joulu 2005, 13:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Muska & Ykä - Senhän sanoo järkikin 3
2. Ritva Oksanen - Musta tango 4
3. Danny - Jos maailmassa vain ois kahva 2
4. Pepe Willberg - Sinä ja minä 1
5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa 1,5
6. Markku Aro - Anna kaikkien kukkien kukkia 4,5
7. Carita Holmström - Älä mene pois 3,5
8. Anneli Sari - Jäähyväiset 5

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Hurjin vuosi forever!

1. Muska & Ykä - Senhän sanoo järkikin 3½p - Muska-rukka joutui renkuttamaa polvet lenkallaan, mutta ihan hyvin selvisi
2. Ritva Oksanen - Musta tango 5p - laatutavaraa, Panula on hieno säveltäjä
3. Danny - Jos maailmassa vain ois kahva 1½p - lastenlaulu
4. Pepe Willberg - Sinä ja minä 2p - mitätön
5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa ½p - kuvottava
6. Markku Aro - Anna kaikkien kukkien kukkia 2½p - maolainen melodraama? ???
7. Carita Holmström - Älä mene pois 5p - tämä oli silloin suosikkini ja on edelleen
8. Anneli Sari - Jäähyväiset 5p - mitä uskomatonta siinä on, että joku antaa tälle maailman upeimmalle laululle 5p ja Jukka Hömppämäelle 1p!!!!!!! :shock: Jos taistolaisuus on sitä että arvostaa vain hienoja sävellyksiä, niin iske leima tännepäin! :evil:


Semifinaaleissa:

9. Kisu - Kun sinä jäät 2½p
10. Eero Raittinen & Jukka Tolonen - Shangri-la 1½p
11. Eija Ahvo & Harri Saksala - Häät 3p :rofl: - tämän ne taistolaiset olisivat valinneet, jos siellä sellaisia olisi ollut...
12. Irwin Goodman - Se on minimaalista 1p
13. Marion Rung - Icing 2½p
14. Seija Simola & Lasse Mårtenson - Laulun kuulen 1p
15. Marjo-Riitta Kervinen - Voin elää paremmin ½p
16. Kirka - Energia 3½p
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

TipiBi kirjoitti:8. Anneli Sari - Jäähyväiset 5p - mitä uskomatonta siinä on, että joku antaa tälle maailman upeimmalle laululle 5p ja Jukka Hömppämäelle 1p!!!!!!! :shock: Jos taistolaisuus on sitä että arvostaa vain hienoja sävellyksiä, niin iske leima tännepäin! :evil:
Mitä helvettiä?!? Minäkin olen taistolainen kun muistin Anneli Sarin upeata sävelmää lähes täysillä pisteillä! Kuules nyt: ylipäätään 70-luvulla Yleisradiossa ei juuri muut työskennelleet. USKOMATONTA tässä on se, että hän antoi KAIKILLE iskelmille (siis ei vain Kuoppamäelle, vaan myös kaikille muille kaupallisille renkutuksille) huonoimman mahdollisen pisteen ja sitten taistolaisten suosikkisäveltäjille täydet pisteet. En valitettavasti voi silloisen ilmapiirin tuntijana olettaa, että kyseessä olisi puhtaasti musiikilliset mielipiteet. Ja hän oli AINOA joka antoi ykkösen Kuoppikselle.

Niin ikävä aate, kuin taistolaisuus onkin (myös monet 70-luvun taistolaiset ovat joutuneet tämän myöntämään), niin kyllä taistolaiskulttuurista nousi esiin monia hyviäkin asioita, kuten esim. Kaj Chydeniuksen upeat rakkauslaulut.
TipiBi kirjoitti:11. Eija Ahvo & Harri Saksala - Häät 3p :rofl: - tämän ne taistolaiset olisivat valinneet, jos siellä sellaisia olisi ollut...
Mun mielestä ERO oli siinä, että semifinaaleissa oli ihan TAVALLISISTA ihmisistä koostuneet raadit. SIELLÄ EI OLLUT samaa raatia kuin Finlandia-talon finaalissa!

Tuo lause "tämän ne taistolaiset olisivat valinneet, jos siellä sellaisia olisi ollut..." antaa minun ymmärtää, että nimimerkin mielestä Yleisradion politisoituminen 70-luvulla olisi tuulesta temmattua - mutta tähän uskovat enää vain sevarisosialistit, jotka itse viljelivät tällaista propagandaa.

Tähän sopinee Ere Kokkosen ohjaaman elokuvan "Häpy endkö?" (1977) sitaatti:
- Minä sitä saan helposti töitä kun minulla on tällainen jäsenkirja
"Ai, aiot siis pyrkiä Yleisratioon"
- Miten niin Yleisratioon
"Se on ainoa paikka johon pääsee jäsenkirjalla".

Pyydän anteeksi kiihtynyttä viestäni varsinkin näin joulupyhinä, mutta 70-luvun taistolaisuus ja suomettuminen on aihe, josta mun on vaikea keskustella ilman kiihtymistä :evil:
Viimeksi muokannut lharju, 26 Joulu 2005, 04:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Voi lharju, olisin saattanut minäkin antaa noille taiteellisimmille viisuille kovia pisteitä ja noille "renkutuksille" ihan pohjapisteitä. Ehken nyt sentään Anna kaikkien kukkien kukkia -viisulle sentään ykköstä.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

Voi mikä ylläri :roll:
Sinä ja minä ei ole taiteellinen viisu, mutta sitä sai digata, koska Paradise oli epäkaupallinen bändi :roll:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

lharju kirjoitti:...kaupallisille renkutuksille huonoimman mahdollisen pisteen ja sitten taistolaisten suosikkisäveltäjille täydet pisteet. En valitettavasti voi silloisen ilmapiirin tuntijana olettaa, että kyseessä olisi puhtaasti musiikilliset mielipiteet. Ja hän oli AINOA joka antoi ykkösen Kuoppikselle.


Korkeatasoisessa musiikkikisassa, mitä Euroviisut olivat vielä 80-luvun alkupuolelle, kaupallisille renkutuksille pitääkin antaa huonoimmat pisteen, jos on yhtään musiikin asiantuntijan mandaatilla raadissa.
Mutta sitä en tiennyt silloin enkä nytkään, että Jorma Panula oli taistolaisten suosikkisäveltäjä. :rofl:
Kai tuo nyt näyttää ihan yksinkertaisesti siltä, että hän on äänestänyt taiteellisesti vaativampia biisejä, olipa niiden säveltäjä sitten Markku Johansson tai Kaj Chydenius. Biisejähän yhdistää vain se, että ne ovat hiukan muita kunnianhimoisempia ja epäkaupallisempia. Olipa äänestäjätär taistolainen tai uusnatsi, niin hyvä maku! Ja jos hän oli AINOA joka antoi Kuoppikselle ykkösen, niin MALJA HÄNELLE, rohkea vastarannan kiiski ja oman tien kulkija! :rofl:

lharju kirjoitti:... 70-luvun taistolaisuus ja suomettuminen on aihe, josta mun on vaikea keskustella ilman kiihtymistä :evil


No sweat! Keskustellaan sitten 60-luvun taistolaisuudesta ja suomettumisesta, silloinhan ne olivat kuohuva kuuma peruna. 70-luvullahan ne alkoivat olla ihan nössöä sosdem-kamaa. :rofl:
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Hieno karsinta! Kunpa kaikki vuosikerrat olisivatkin näin täpösellään ikivihreitä.
1. Muska & Ykä - Senhän sanoo järkikin
Ykän kanssa on tanssittu tätä koreografiaa Jyväskylän jäähallin parkkipaikalla... uskokaa tai älkää. Mutta itse biisi on kiva renkutus, mutta ei tätä kuitenkaan kansainvälisille markkinoille - senhän sanoo järkikin.
2. Ritva Oksanen - Musta tango 5 p.
Loistavaa draamaa! Vahvaa ja väkevää! Ja ties muita fraaseja! Upea esitys ja kokonaisuus!
3. Danny - Jos maailmassa vain ois kahva 3 p.
Hui mikä lastenlaulu. Kylläpä ne säveltäjät ovatkin tehneet tarttuvia ralleja näihin kisoihin! :rofl:
4. Pepe Willberg - Sinä ja minä 4 p.
Todella kaunis, kansainvälisen tason balladi, mutta esitys oli vaisuakin vaisumpi, kuten Willbergin pojan lavaläsnäolo yleensäkin.
5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa 4½ p.
Mitä te tätä parjaatte! Loistava vauhti-iskelmä!!!
6. Markku Aro - Anna kaikkien kukkien kukkia 2½ p.
Tämän loistokkuutta ja ikivihreyttä en sen sijaan ole koskaan oikein ymmärtänyt. Vanhanaikainen jo syntyessään ja Markku oli ihmeen kipsissä Finlandia-talossa, kun jo kolme vuotta aikaisemmin klaarasi Dublinissa lanteenkeinutuksen niin hienosti.
7. Carita Holmström - Älä mene pois 4½ p.
Hieno sävelmä ja varma esiintyjä, mutta kuitenkin vähän sellainen mieleenjäämätön (onks tommost sanaa?). Etenkin englanninkielinen teksti siellä Brightonissa oli harvinaislaatuisen pliisu. Minä pidän!
8. Anneli Sari - Jäähyväiset 5 p.
Loistava taidepaukku! Upea Anneli Sari.

Semifinaaleissa:
Kansa valitsi melkein oikeat laulutkin jatkoon. Olisivathan nuo Kirka ja Marion sinne vielä mahtuneet...
9. Kisu - Kun sinä jäät 2 p.
10. Eero Raittinen & Jukka Tolonen - Shangri-la 2 p.
11. Eija Ahvo & Harri Saksala - Häät 1 p.
12. Irwin Goodman - Se on minimaalista 1½ p.
13. Marion Rung - Icing 3½ p.
14. Seija Simola & Lasse Mårtenson - Laulun kuulen ?
15. Marjo-Riitta Kervinen - Voin elää paremmin ?
16. Kirka - Energia 4 p.

Ranking:
1. Musta tango
2. Jäähyväiset
3. Aurinkomaa
4. Älä mene pois
5. Energia
6. Sinä ja minä
7. Icing
8. Senhän sanoo järkikin
--finaaliraja--
9. Jos maailmassa vain ois kahva
10. Anna kaikkien kukkien kukkia
11. Shangri-la
12. Kun sinä jäät
13. Se on minimaalista
14. Häät
15.-16. Laulun kuulen, Voin elää paremmin (en ole kuullut)
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

Ne, joiden aalloilla ei näy MF, voivat katsoa 21.30 alkavaa Uutisvuotoa. Vieraana näissä karsinnoissa ja myös eilen suXesin screenillä hurmannut Ritva Oksanen. Uusinta maanantaina.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Jäähyväiset on munkin suosikkini, täydet pisteet Annelille! Silloin kyllä muistaakseni fanitin eniten Kuoppamäen esitystä... ja Ritvakin oli suosikkini... Onko kellään noita semin kappaleita nauhalle, siis myös Laulun kuulen ja Voin elää paremmin (oliko siitä tehty filmi jossa Marjo-riitta oli laitettu kuljeskelemaan pitkin katuja... !?) Irwinin esityksen kuultuani erään Irwin-fanin kautta c-kasetilta, en ihmettele että se sai reilusti vähemmän ääniä kuin muut. Antti unohteli sanoja eikä päässyt oikein yksimielisyyteen kuoron kanssa siitä, miten tekstin tuli kuulua...! ???
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Avatar
Mansen Miäs
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 324
Liittynyt: 16 Joulu 2004, 16:44
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Mansen Miäs »

Tämä herra sunnuntaiviisuilijakin katsasti perjantai-iltana nämä karsinnat ja oli karsinnan musiikilliseen tasoon oikein tyytyväinen!  :peukku:
Carita oli niukasti paras mielestäni, mutta kunpa kappaleensa olisi esitetty maailmallakin suomeksi, kun toimii niin paljon paremmin sillai!  :/
Anneli Sarin 'Jäähyväiset' oli myös erittäin hyvä -viiden tähden viisu ilman epäilystä.
Seuraaksi eniten kolahti Pepe ja Ritva... Babitzinien rallikin hyvin mieleenjäävä. Kuoppamäki ja Aro ok. Danny huonoin.

Antero
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1016
Liittynyt: 08 Maalis 2004, 19:47

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Antero »

lharju kirjoitti:
5. Jukka Kuoppamäki - Aurinkomaa 5
Viisufanit vihaavat tätä, mutta minäpä pidän erittäin paljon tästä vauhdikkaasta rallista. Ja näillä oli vähän lavashow'takin mukana :mrgreen: Mainio ralli ja ehdottomasti Kuoppiksen paras viisutyrkky.
Mitäs ne sellaiset viisufanit ovat, jotka tätä vihaavat?? Rupesin etsiskelemään tätä netistä, josko onnistuisin jostakin löytämään ja lataamaan, mutta eivät näytä nettikaupat Kuoppamäen tätä tekelettä tuntevan. Osuin sitten jälleen kerran katselemaan tätä YLEn elävästä arkistosta ja eipä voi mitään, Suomi jätti, yhden niistä lukuisista, hyvistä tilaisuuksista käyttämättä hyvän kansainvälisen sijoituksen saamiseksi...reipas, menevä iloinen ralli höystettynä hauskalla yksityiskohdalla eli hyppykepillä ;)

harmi homma, kun kaikenmaailman tekotaiteellisille raatilaisille annettiin liian monena vuotena aivan liikaa päätösvaltaa... :grr:

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Roope »

Joo kun olis hyppykeppi lyöty The Domen estradiin niin Jukka Kuoppamäki olis valloittanut koko Maailman, eikä kukaan olis huomannut ABBAa  :rofl:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja lharju »

Antero kirjoitti: Rupesin etsiskelemään tätä netistä, josko onnistuisin jostakin löytämään ja lataamaan, mutta eivät näytä nettikaupat Kuoppamäen tätä tekelettä tuntevan.
Ei. Sitä biisiä ei ole todellakaan julkaistu cd:llä :( Kuten ei ole monia muitakaan viisukarsintojen helmiä.
Roope kirjoitti: Joo kun olis hyppykeppi lyöty The Domen estradiin niin Jukka Kuoppamäki olis valloittanut koko Maailman, eikä kukaan olis huomannut ABBAa  :rofl:
Tuskinpa vain, mutta pisteitä olisi tullut enemmän kuin 4 ;)
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14185
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Re: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Tässä ketjussa ei olekaan mainostettu, että nyt olisi mahdollista toivoa tätä karsintaa YLE Teeman ohjelmistoon:

http://yle.fi/teema/aanestys.html

Tällä hetkellä tasoissa Kuustudion kanssa ja Silvian ja Kalle-Kustaan sekä 95 lätkän takana listoilla!
Hello Hi!

Avatar
kais(t)a
VIP-emäntä
VIP-emäntä
Viestit: 17409
Liittynyt: 24 Heinä 2005, 00:51
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja kais(t)a »

Ei taida viisut pärjätä tässä äänestyksessä kiekolle ja kuninkaallisille.  :hak: Missit kuitenkin päihittävät.  :cool:
Послушай - у сердца голос мой.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Re: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

JuhaUK kirjoitti: Tässä ketjussa ei olekaan mainostettu, että nyt olisi mahdollista toivoa tätä karsintaa YLE Teeman ohjelmistoon:

http://yle.fi/teema/aanestys.html

Tällä hetkellä tasoissa Kuustudion kanssa ja Silvian ja Kalle-Kustaan sekä 95 lätkän takana listoilla!
Lätkän MM-finaali vuodelta 1995 tuli jo tänä keväänä UUSINTANA!  :draamaa:

Antero
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1016
Liittynyt: 08 Maalis 2004, 19:47

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja Antero »

lharju kirjoitti:
Antero kirjoitti: Rupesin etsiskelemään tätä netistä, josko onnistuisin jostakin löytämään ja lataamaan, mutta eivät näytä nettikaupat Kuoppamäen tätä tekelettä tuntevan.
Ei. Sitä biisiä ei ole todellakaan julkaistu cd:llä :( Kuten ei ole monia muitakaan viisukarsintojen helmiä.
Harmi homma..... :(
Roope kirjoitti: Joo kun olis hyppykeppi lyöty The Domen estradiin niin Jukka Kuoppamäki olis valloittanut koko Maailman, eikä kukaan olis huomannut ABBAa  :rofl:
Tuskinpa vain, mutta pisteitä olisi tullut enemmän kuin 4  ;)

Niin olisi..... ;)

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1974

Viesti Kirjoittaja romualdo »

eli upeimmat:

1)Jäähyväiset, miten hieno teksti,tulkinta.. "ja iäti juoksevat virrat"
2)Kun sinä jäät, euroviisun prototyyppi -70 luvulla "varjot vaeltaa..."
3)Älä mene pois, upea tempo  "muuttuu kaikki kun sulaa jäät..."
4)Sinä ja minä, huippukappale
5)Aurinkomaa  "eihän olisi yhtään hullumpaa "nousta tähtiä päin."" Apu-lehti
6)Icing, vivahdeikkaita sovituksia, eipä tälläsiä ole enään... tuossa top 6:sta

7)Häät - upeaa... jännä sanoituskin, loistavaa etnoilua. Tämän ja Shangri-Lan sanottiin menneen aivan muita kuin tavanomaisimpia sävelkulkuja. "ohdakkeiden keskeltä nousee huntu ja häät kulmillaan"
8)Jos maailmassa vain ois kahva - Jakke Salon pirteän nokkela sävelmä... "pannaria lapset vain syödä saisi" EIH, tämä kuuluu tuonne top ...öh... LIIAN KOVA TASO!
Viimeksi muokannut romualdo, 13 Huhti 2020, 18:06. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Vastaa Viestiin