En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

It's just a game - viisuaiheiset pudotuspelit ja veikkauskilpailut
Avatar
Katie Boyle
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 599
Liittynyt: 30 Kesä 2005, 19:20
Paikkakunta: London, United Kingdom
Viesti:

En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Katie Boyle »

Kuva

Kevään ESC-pudotuspelissä tutustumme isäntäkaupungin metroon.

Pelin formaatti on perinteisehkö. Suosikkiäänestyksillä mennään. Päivän vähiten ääniä saanut (joillakin kierroksilla kaksi vähiten ääniä saanutta) jätetään asemalle. Sääntöihin sisältyy kuitenkin yksi merkittävä yllätys, josta tiedotetaan lauantaiaamuna. Matkaan lähdetään lauantai-iltana.

Pelimekanismi

Pelin ensimmäisinä yhdeksänä päivänä kilpailijat on jaettu semifinaalijaon mukaisesti kahteen erään, joita äänestetään omissa ketjuissaan. Big 5 -maat ja isäntämaa Ruotsi pääsevät suoraan finaalivaiheeseen.

Kaikki äänestykset ovat suosikkiäänestyksiä. Käytössä on päivittäin yhdestä kolmeen ketjuääntä.

Semifinaalivaiheessa kunkin päiväetapin voittaja pääsee suoraan finaalivaiheeseen ja kunkin päiväetapin häviäjä putoaa pelistä.

Finaalivaiheessa kunkin päiväetapin voittaja voittaa päiväksi koskemattomuuden (muutamaa viimeistä päivää lukuun ottamatta) ja kunkin päiväetapin häviäjä putoaa pelistä. Finaalivaiheen viitenä ensimmäisenä päivänä pudotetaan kaksi maata.

Aikataulu

Semifinaali 1 (Mörby centrum – Gamla stan)

02.–03.04. etappi 1: äänestyksessä 18 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
03.–04.04. etappi 2: äänestyksessä 16 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
04.–05.04. etappi 3: äänestyksessä 14 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
05.–06.04. etappi 4: äänestyksessä 12 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
06.–07.04. etappi 5: äänestyksessä 10 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
07.–08.04. etappi 6: äänestyksessä 8 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
08.–09.04. etappi 7: äänestyksessä 6 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
09.–10.04. etappi 8: äänestyksessä 4 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, top 3 finaaliin, jumbo ulos

Semifinaali 2 (Fruängen – Gamla stan)

02.–03.04. etappi 1: äänestyksessä 19 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
03.–04.04. etappi 2: äänestyksessä 17 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
04.–05.04. etappi 3: äänestyksessä 15 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
05.–06.04. etappi 4: äänestyksessä 13 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittaja finaaliin, jumbo ulos
06.–07.04. etappi 5: äänestyksessä 11 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
07.–08.04. etappi 6: äänestyksessä 9 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
08.–09.04. etappi 7: äänestyksessä 7 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
09.–10.04. etappi 8: äänestyksessä 5 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittaja finaaliin, jumbo ulos
10.–11.04. etappi 9: äänestyksessä 3 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, top 2 finaaliin, jumbo ulos

Finaali (Akalla – Globen)

11.–12.04. etappi 1: äänestyksessä 26 kappaletta, käytössä 3 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, btm 2 ulos
12.–13.04. etappi 2: äänestyksessä 23 kappaletta, käytössä 3 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, btm 2 ulos
13.–14.04. etappi 3: äänestyksessä 21 kappaletta, käytössä 3 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, btm 2 ulos
14.–15.04. etappi 4: äänestyksessä 19 kappaletta, käytössä 3 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, btm 2 ulos
15.–16.04. etappi 5: äänestyksessä 17 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, btm 2 ulos
16.–17.04. etappi 6: äänestyksessä 15 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
17.–18.04. etappi 7: äänestyksessä 14 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
18.–19.04. etappi 8: äänestyksessä 13 kappaletta, käytössä 2 ketjuääntä, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
19.–20.04. etappi 9: äänestyksessä 12 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
20.–21.04. etappi 10: äänestyksessä 11 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
21.–22.04. etappi 11: äänestyksessä 10 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
22.–23.04. etappi 12: äänestyksessä 9 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
23.–24.04. etappi 13: äänestyksessä 8 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
24.–25.04. etappi 14: äänestyksessä 7 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
25.–26.04. etappi 15: äänestyksessä 6 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
26.–27.04. etappi 16: äänestyksessä 5 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, voittajalle koskemattomuus, jumbo ulos
27.–28.04. etappi 17: äänestyksessä 4 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, jumbo ulos
28.–29.04. etappi 18: äänestyksessä 4 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, jumbo ulos
29.–30.04. etappi 19: äänestyksessä 3 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni, jumbo ulos
30.04.–01.05. etappi 20: äänestyksessä 2 kappaletta, käytössä 1 ketjuääni

Reittisuunnitelma

Kuva

Semifinaali 1
02.04. Mörby centrum
03.04. Danderyds sjukhus
04.04. Bergshamra
05.04. Universitetet
06.04. Tekniska högskolan
07.04. Stadion
08.04. Östermalmstorg
09.04. T-centralen
10.04. Gamla stan

Semifinaali 2
02.04. Fruängen
03.04. Västertorp
04.04. Telefonplan
05.04. Midsommarkransen
06.04. Liljeholmen
07.04. Hornstull
08.04. Zinkensdamm
09.04. Mariatorget
10.04. Slussen
11.04. Gamla stan

Finaali
11.04. Akalla
12.04. Husby
13.04. Kista
14.04. Kymlinge
15.04. Hallonbergen
16.04. Näckrosen
17.04. Solna centrum
18.04. Västra skogen
19.04. Stadshagen
20.04. Fridhemsplan
21.04. S:t Eriksplan
22.04. Odenplan
23.04. Rådmansgatan
24.04. Hötorget
25.04. T-Centralen
26.04. Gamla stan
27.04. Slussen
28.04. Medborgarplatsen
29.04. Skanstull
30.04. Gullmarsplan
01.05. Globen

Tulokset kierroksittain

Alaindeksin luku tarkoittaa bonusääniä.

Koodi: Valitse kaikki

             voi-  etappi
    maa      tot 01₋ 02₋ 03₋ 04₋ 05₋ 06₋ 07₋ 08₋ 09₋ 10₋ 11₋ 12₋ 13₋ 14₋ 15₋ 16₋ 17₋ 18₋ 19₋ 20₋
_______________________________________________________________________________________
 1. Tšekki    4  11₁  *₋  9₋  9₋  7₋ 12₁  *₋ 10₋  6₋  7₂  5₋  6₋ 10₃  *₋ 11₋ 14₂ 18₁ 19₆ 22₁ 40₆
 2. Venäjä    3   8₋  9₋ 11₋ 12₋  9₂  7₋ 10₋  9₋  7₋  8₁  9₂  *₋  9₋ 10₁ 14₂  *₋ 19₋ 20₋ 25₆ 34₆
 3. Latvia    3   6₋  7₋ 10₋ 12₂  7₋ 11₂  8₁ 12₃  6₂  6₋  9₂  8₋ 10₂ 12₃  *₋ 16₄  *₋ 22₅ 20₂
 4. Itävalta  2   7₋ 10₋  9₁  9₋ 10₋  *₋  9₋ 10₋  6₁  6₋  7₁  8₂  7₋ 10₁ 13₂ 14₁ 20₆ 16₁
 5. Kroatia   1   7₋  9₁ 10₁ 10₁  7₋ 12₁ 10₁ 10₋  6₁  9₁  *₋  6₁ 10₁  9₁ 12₋ 12₂ 15₁
 6. Puola     1  11₋  9₋ 11₋ 14₋  *₋ 10₋  9₁  8₋  5₋  7₋  6₁  7₋  8₋  9₁ 11₁ 12₋
 7. Italia    2   6₋  8₁ 12₂  *₋  7₋  8₋ 12₁  *₋  6₋  6₁  7₁  9₂ 10₂  9₂ 10₋
 8. Ranska    1  10₁ 10₋ 11₋ 13₋  7₋  9₁  8₋ 12₂  9₁  8₋  9₋ 11₂  *₋  9₋
 9. Ukraina   1  10₋  9₋  8₋  9₋  8₁ 10₁ 10₋ 10₁  9₃  *₋  8₁  7₂  7₋
10. Armenia   1   6₋ 10₃  9₋ 12₂  7₁  9₁  9₁ 12₃  *₋  6₁  8₂  5₁
11. Unkari        6₋  7₋  9₋ 10₁  7₋  9₁ 10₋  8₋  5₁  7₂  5₋
12. Serbia        6₋  7₋  9₋ 10₂  7₁  8₋  9₁  9₁  5₁  4₋
13. Viro          6₋  7₋ 10₁ 10₁  7₁  9₁  8₋ 12₋  5₋
14. Azerbaidžan   8₋  6₋  9₁ 10₋  9₋  8₁  8₁  8₋
15. Espanja       6₋  9₁  9₁ 10₁  8₂  8₁  7₋
16. Ruotsi    1   8₋ 11₁  *₋  9₋  8₋  6₋
17. Makedonia     6₋  8₋  8₋  9₁  6₋
18. Bulgaria     10₁  7₋ 10₁  9₋  6₋
19. Georgia       9₋  8₋  8₋  8₋
20. Islanti       9₋  7₋  8₋  8₋
21. Liettua       7₁  6₁  8₋
22. Saksa         6₋  7₋  7₂
23. Kypros        7₁  6₋
24. Tanska        7₁  6₋
25. Norja         5₁
26. I-Britannia   4₋
Pelin loppusijoitukset

:voitto: TŠEKKI: Gabriela Gunčíková – I stand
:hopea: VENÄJÄ: Sergey Lazarev – You are the only one
:pronssi: LATVIA: Justs – Heartbeat
4. ITÄVALTA: Zoë – Loin d'ici
5. KROATIA: Nina Kraljić – Lighthouse
6. PUOLA: Michał Szpak – Color of your life
7. ITALIA: Francesca Michielin – No degree of separation
8. RANSKA: Amir – J'ai cherché
9. UKRAINA: Jamala – 1944
10. ARMENIA: Iveta Mukuchyan – LoveWave
11. UNKARI: Freddie – Pioneer
12. SERBIA: ZAA Sanja Vučić – Goodbye (Shelter)
13. VIRO: Jüri Pootsmann – Play
14. AZERBAIDŽAN: Samra – Miracle
15. ESPANJA: Barei – Say yay!
16. RUOTSI: Frans – If I were sorry
17. MAKEDONIA: Kaliopi – Dona
18. BULGARIA: Poli Genova – If love was a crime
19. GEORGIA: Young Georgian Lolitaz – Midnight gold
20. ISLANTI: Greta Salóme – Hear them calling
21. LIETTUA: Donny Montell – I've been waiting for this night
22. SAKSA: Jamie-Lee Kriewitz – Ghost
23. KYPROS: Minus One – Alter ego
24. TANSKA: Lighthouse X – Soldiers of love
25. NORJA: Agnete – Icebreaker
26. ISO-BRITANNIA: Joe & Jake – You're not alone

27. SLOVENIA: ManuElla – Blue and red
28. ALANKOMAAT: Douwe Bob – Slow down
29. ISRAEL: Hovi Star – Made of stars
30. SUOMI: Sandhja – Sing it away
31. AUSTRALIA: Dami Im – Sound of silence
32. BOSNIA-H: Dalal & Deen ft. Ana & Jala – Ljubav je
33. SVEITSI: Rykka – The last of our kind
34. KREIKKA: Argo – Utopian land
35. BELGIA: Laura Tesoro – What's the pressure
36. SAN MARINO: Serhat – I didn't know
37. VALKO-VENÄJÄ: Ivan – Help you fly
38. MALTA: Ira Losco – Walk on water
39. IRLANTI: Nicky Byrne – Sunlight
40. MONTENEGRO: Highway – The real thing
41. ALBANIA: Eneda Tarifa – Fairytale
42. MOLDOVA: Lidia Isac – Falling stars
43. ROMANIA: Ovidiu Anton – Moment of silence
Viimeksi muokannut Katie Boyle, 01 Touko 2016, 21:00. Yhteensä muokattu 25 kertaa.

Avatar
Katie Boyle
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 599
Liittynyt: 30 Kesä 2005, 19:20
Paikkakunta: London, United Kingdom
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Katie Boyle »

Bonusäänet
  • Kaikki bonusäänet lähetetään vapaamuotoisella yksityisviestillä metroemäntä Katie Boylelle.
  • Bonusääni pitää lähettää klo 19 mennessä. Ketjuäänestys päättyy klo 21.
  • Bonusääniä on käytössä vain niillä kuppilalaisilla, jotka ovat postanneet vähintään yhden viestin alueelle ESC 2016 Tukholma tai UMK 2016 maaliskuun loppuun mennessä.
  • Bonusääniä on käytettävissä vain yksi silloinkin kun ketjuääniä on käytettävissä enemmän. Semifinaalivaiheessa bonusäänen voi käyttää vain jommassakummassa semissä, ei molemmissa.
  • Nimimerkin ensimmäisen kirjaimen mukaan määräytyy, millä etapeilla bonusääniä voi käyttää. Erikoismerkkejä tai numeroita ei oteta huomioon. Esimerkiksi ~ Katie Boyle ~ ja <3 Katie Boyle alkavat K-kirjaimella.
  • Semifinaalivaiheen 9. etapilla bonusäänen voi käyttää, jos sellaisen on pelissä aiemmin jättänyt hyödyntämättä. Millään muulla tapaa bonusääniä ei voi siirtää.
  • Finaalivaiheen etappien 17–20 (pelin neljä viimeistä päivää) bonusäänensä voi käyttää vapaavalintaisena päivänä.
Bonusäänitaulukko

Etsi vasemmanpuoleisimmasta sarakkeesta nimimerkkisi alkukirjain. Ruksilla on merkitty ne etapit, joilla voit käyttää bonusäänen. Jokaisen etapin alussa lisäksi muistutetaan, mitkä alkukirjaimet ovat kyseisellä etapilla bonusäänivuorossa.

Koodi: Valitse kaikki

FINAALIVAIHE
  etappi
  01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
______________________________________________________________
A  -  X  -  -  -  -  -  X  X  -  -  -  -  -  -  X oma valinta
B  X  -  -  -  -  X  -  -  -  -  X  -  -  -  X  - oma valinta
C  X  -  -  -  X  -  -  -  -  -  X  -  X  -  -  - oma valinta
D  X  -  -  -  -  X  -  -  X  -  -  -  -  -  X  - oma valinta
E  X  -  -  -  -  -  -  X  -  -  X  -  -  -  X  - oma valinta
F  -  -  -  X  -  X  -  -  -  -  X  -  -  X  -  - oma valinta
G  -  -  -  X  -  -  X  -  -  X  -  -  -  X  -  - oma valinta
H  -  -  X  -  -  -  X  -  X  -  -  -  -  -  X  - oma valinta
I  X  -  -  -  -  -  -  X  X  -  -  -  -  -  X  - oma valinta
J  -  -  X  -  -  -  X  -  -  X  -  -  X  -  -  - oma valinta
K  -  -  X  -  -  X  -  -  -  -  -  X  -  -  -  X oma valinta
L  -  -  X  -  -  -  X  -  -  -  -  X  X  -  -  - oma valinta
M  X  -  -  -  -  X  -  -  -  -  X  -  -  X  -  - oma valinta
N  -  X  -  -  X  -  -  -  -  -  -  X  -  -  -  X oma valinta
O  -  -  X  -  -  -  -  X  -  -  X  -  X  -  -  - oma valinta
P  -  -  -  X  -  X  -  -  -  X  -  -  -  -  -  X oma valinta
Q  -  -  -  X  -  -  -  X  -  -  -  X  -  -  X  - oma valinta
R  -  X  -  -  -  -  -  X  -  -  -  X  -  X  -  - oma valinta
S  -  -  -  X  X  -  -  -  -  -  -  X  -  -  X  - oma valinta
T  -  -  -  X  -  -  X  -  X  -  -  -  X  -  -  - oma valinta
U  -  -  X  -  X  -  -  -  X  -  -  -  X  -  -  - oma valinta
V  -  X  -  -  X  -  -  -  -  X  -  -  -  X  -  - oma valinta
W  -  X  -  -  X  -  -  -  -  X  -  -  -  -  -  X oma valinta
X  -  -  -  X  -  -  -  X  -  -  -  X  -  X  -  - oma valinta
Y  X  -  -  -  X  -  -  -  -  -  X  -  -  -  -  X oma valinta
Z  -  X  -  -  -  -  X  -  -  X  -  -  -  -  -  X oma valinta

* Etappien 17–20 bonusäänensä jokainen voi käyttää
  haluamanaan päivänä.
Tie-break

Jos etapin ensimmäisellä tai viimeisellä sijalla on tasapeli, se ratkaistaan seuraavin kriteerein järjestyksessä:
  1. bonusäänten määrä
  2. finaalin etappivoittojen lukumäärä (vain finaalivaiheessa)
  3. aiempien kierrosten tulokset takenevassa järjestyksessä (vain kierrokset, joilla molemmat/kaikki edelleen tasoissa olevat kappaleet olivat mukana, huomioidaan; semifinaalivaiheen tuloksia voidaan käyttää, jos tasoissa olevat kappaleet kilpailivat samassa semifinaalissa)
  4. tähtikeskiarvo maaketjussa (vain etappivoiton ratkaisemiseen)
  5. viimeisin puntaritilasto (vain etappivoiton ratkaisemiseen)
Kriteerejä 4 ja 5 sovelletaan vain etappivoiton ratkaisemiseen. Jos putoaja(t) ei(vät) selviä kriteereillä 1–3, pudotu(k)s(et) siirretään seuraavalle päivälle.
Viimeksi muokannut Katie Boyle, 02 Huhti 2016, 00:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Uuh, ei oikein paremmin olisi voitu pudotuspelin nimeä valita. :kaunis:
Meow cat, please meow back.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Mä jotenkin osasin odottaa juuri tätä teemaa. :mrgreen: Otsikkokuvan keltainen teksti vois vaan olla vielä sinisellä. :heh:

Toivottavasti yllätyssääntö on jännä. :surrur:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

:biskop:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Kuulostaa hauskalta. :surrur:
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Pudotuspeli! :tapu: Liityykö muuten viisujen pudotuspeleihin samalaista taikauskoa "kuolemansuudelmasta" kun UMK pudotuspeleissä?
Žvižej fucked up the solo

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Tietääkseni ei. :miettii: Joku fiksumpi kertokoot enemmän.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19774
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Täältähän tämä pudotuspelistatistiikka löytyy (viime vuotta lukuun ottamatta). Ei pudotuspelin voitto viisuvoittoa pois sulje, vuonna 2007 Serbia voitti sekä kuppilan pudotuspelin että viisut. Huonoin viisuvoittajan sijoitus kuppilan pudotuspelissä koskaan on Dima Bilanin 12. sija vuonna 2008.

Tässä omien päättelyiden helpottamiseksi ensin viisuvoittajien sijoitukset kuppilan pudotuspelissä ja sitten kuppilan pudotuspelivoittajien sijoitukset viisuissa:
2004: 2./2.
2005: 5./12.
2006: 4./SF:n 16.
2007: 1./1.
2008: 12./14.
2009: 8./25.
2010: 9./16.
2011: 11./3.
2012: 9. /9.
2013: 2./SF:n 11.
2014: 5./SF.n 14.
2015: 9./14.

Viisukuppilan pudotuspelikolmonen ei ole koskaan voittanut viisuja, älä siis päästä suosikkiasi sijoittumaan kolmanneksi. :megafoni:

On tietysti muistettava, että eri vuosina kuppilassa on ollut käytössä mitä erilaisempia pudotuspelimalleja, joten tulokset eivät ole täysin keskenään vertailukelpoisia. Esimerkiksi vuonna 2010 piti äänestää inhokkejaan ja vähiten ääniä saanut voitti.

Murmuli
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 84
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 13:54

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Murmuli »

jee euroviisut kirjoitti:Täältähän tämä pudotuspelistatistiikka löytyy (viime vuotta lukuun ottamatta). Ei pudotuspelin voitto viisuvoittoa pois sulje, vuonna 2007 Serbia voitti sekä kuppilan pudotuspelin että viisut. Huonoin viisuvoittajan sijoitus kuppilan pudotuspelissä koskaan on Dima Bilanin 12. sija vuonna 2008.

Tässä omien päättelyiden helpottamiseksi ensin viisuvoittajien sijoitukset kuppilan pudotuspelissä ja sitten kuppilan pudotuspelivoittajien sijoitukset viisuissa:
2004: 2./2.
2005: 5./12.
2006: 4./SF:n 16.
2007: 1./1.
2008: 12./14.
2009: 8./25.
2010: 9./16.
2011: 11./3.
2012: 9. /9.
2013: 2./SF:n 11.
2014: 5./SF.n 14.
2015: 9./14.

Viisukuppilan pudotuspelikolmonen ei ole koskaan voittanut viisuja, älä siis päästä suosikkiasi sijoittumaan kolmanneksi. :megafoni:

On tietysti muistettava, että eri vuosina kuppilassa on ollut käytössä mitä erilaisempia pudotuspelimalleja, joten tulokset eivät ole täysin keskenään vertailukelpoisia. Esimerkiksi vuonna 2010 piti äänestää inhokkejaan ja vähiten ääniä saanut voitti.
Yllättävän pahasti on mennyt kuppilan äänestykset "reisille". :shock: En ole itse ollu näissä mukana tai seurannu muutenkaan, mutta onko nämä erikoisehkot tulokset sitten kompromissien ja taktikoinnin seurausta, vai mistähän johtuu?

Oli miten oli, niin jänskättää vähän. :)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Aikataulu ja reittisuunnitelma lisätty avausviestiin. Semifinaalivaiheessa lähdetään punaisen linjan eri päistä ja möötataan vanhassakaupungissa. Finaalivaiheessa matkataan sinistä ja vihreää linjaa Akallasta Globeniin.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11303
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Oih, kerrankin Kuppilan pudotuspeli tapahtuu sellaisessa paikassa, joka on itsellenikin tuttu. :ihana: Eksyin nimittäin muutama vuosi sitten Tukholman metroon matkalla juurikin Globenille. Nyt vain sitten niitäkin muistoja verestämään. :surrur:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Katie Boyle
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 599
Liittynyt: 30 Kesä 2005, 19:20
Paikkakunta: London, United Kingdom
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Katie Boyle »

Aprillipäivä on turvallisesti ohitettu, joten nyt voidaan julkaista sääntöuudistus kenenkään kuvittelematta sitä pilaksi.

Tämän vuoden viisufinaalissa ääniä ynnätään ensin pitkän kaavan kautta, kunnes lopussa kaadetaan päälle suurimmat pistepotit, jotka voivat muuttaa kaiken. Sama efekti toteutetaan miedommin pudotuspelissä. Tässä tulevat...

Bonusäänet

Kaikilla kauden viisukeskusteluihin osallistuneilla nimimerkeillä on käytössä yksi yksityisviestillä lähetettävä bonusääni jokaista neljää pudotuspelipäivää kohti. Nimimerkin mukaan määräytyy, milloin nämä äänet on käytettävä. Bonusäänet lasketaan ketjuäänten kanssa yhteen. Tasatuloksen sattuessa enemmän bonusääniä saanut voittaa.

Bonusääniä koskevat säännöt:
  • Kaikki bonusäänet lähetetään vapaamuotoisella yksityisviestillä metroemäntä Katie Boylelle.
  • Bonusääni pitää lähettää klo 19 mennessä. Ketjuäänestys päättyy klo 21.
  • Bonusääniä on käytössä vain niillä kuppilalaisilla, jotka ovat postanneet vähintään yhden viestin alueelle ESC 2016 Tukholma tai UMK 2016 maaliskuun loppuun mennessä.
  • Bonusääniä on käytettävissä vain yksi silloinkin kun ketjuääniä on käytettävissä enemmän. Semifinaalivaiheessa bonusäänen voi käyttää vain jommassakummassa semissä, ei molemmissa.
  • Nimimerkin ensimmäisen kirjaimen mukaan määräytyy, millä etapeilla bonusääniä voi käyttää. Erikoismerkkejä tai numeroita ei oteta huomioon. Esimerkiksi -katie.boyle- ja <3 Katie Boyle alkavat K-kirjaimella.
  • Semifinaalivaiheen 9. etapilla bonusäänen voi käyttää, jos sellaisen on pelissä aiemmin jättänyt hyödyntämättä. Millään muulla tapaa bonusääniä ei voi siirtää.
  • Finaalivaiheen etappien 17–20 (pelin neljä viimeistä päivää) bonusäänensä voi käyttää vapaavalintaisena päivänä.
Ketjun toisesta viestistä löytyvästä taulukosta selviää, milloin milläkin kirjaimella alkavat nimimerkit ovat bonusäänivuorossa. Asiasta muistutetaan lisäksi ketjussa jokaisen etapin alkaessa.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Ymmärsinkö nyt säännöistä oikein, että bonusääniä on yhteensä nimimerkillä kaksi kappaletta? :miettii: Yksi molempiin semeihin (saa valita, kummassa käyttää) ja toinen finaaliin?
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Niitä on yhteensä seitsemän.

Yksi semifinaalivaiheen etapeille 1–4 ja toinen etapeille 5–8.

Finaalissa yksi etapeille 1–4, toinen etapeille 5–8, kolmas etapeille 9–12, neljäs etapeille 13–16 ja viides etapeille 17–20.

Vain viimeisen saa käyttää valitsemanaan päivänä. Ensimmäisten kuuden osalta nimimerkin alkukirjain määrää, millä etapilla ääni on käytettävä. Tämä tieto löytyy toisen viestin taulukosta. Koska nimimerkkisi alkaa S:llä, relevantti osa on tämä.

Koodi: Valitse kaikki

SEMIFINAALIVAIHE
  etappi
  01 02 03 04 05 06 07 08 09
_____________________________
S  X  -  -  -  -  -  X  -  *

FINAALIVAIHE
  etappi
  01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
______________________________________________________________
S  -  -  -  X  X  -  -  -  -  -  -  X  -  -  X  - oma valinta
Sinulla on siis bonusääni semifinaalivaiheen etapeilla 1 ja 7 sekä finaalivaiheen etapeilla 4, 5, 12 ja 15 (plus se yksi vapaavalintaisena päivänä etapeila 17–20).
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Okei. Kiitos selvennyksestä! :uujee:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19774
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Onkos muuten bonusäänillä sama painokerroin kuin "normaaleilla" äänillä - siis yksi annettu bonusääni vastaa yhtä ketjuäänestyksessä annettua ääntä? Tuolloin bonusäänten kokonaispainoarvo ei taida olla puolta, joka sen ruotsalaistuottajien mielestä pitäisi olla. :heh:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

jee euroviisut kirjoitti:Onkos muuten bonusäänillä sama painokerroin kuin "normaaleilla" äänillä - siis yksi annettu bonusääni vastaa yhtä ketjuäänestyksessä annettua ääntä?
Näin on. Tasapelin sattuessa bonusäänet kuitenkin ratkaisevat. Kuusi ketjuääntä plus kaksi bonusääntä on parempi kuin seitsemän ketjuääntä plus yksi bonusääni. Jos sekä ketjuäänet että bonusäänet ovat tasan, suoritetaan samanlainen historiavertailu kuin tavallisesti. Tarkat tie-break-säännöt löytyvät ketjun toisesta viestistä.

Bonusäänten painoarvo ei siis ole lähelläkään puolta. Bonusäänten varsinainen tarkoitus ei ole imitoida todellista viisuäänestystä; viisujen sääntöuudistus antoi vain hyvän tekosyyn toteuttaa uudistus pudotuspelissä. Todellinen tarkoitus on vaikeuttaa kyttääjätaktikoijien elämää. Kun tarkka deadline ja tarkka äänestystilanne ovat tiedossa, kyttääjätaktikoijien valta on hyvin suuri.

Ennen muinoin äänestystilanteen sai teknisesti piiloon. Sitten kun ei saanut, on useampaan otteeseen pidetty tarkka deadline salassa. Nyt deadline on julkinen mutta tarkka äänestystilanne pidetään piilossa sillä, että ketjuäänestys onkin vain osatulos. Kokemukset tältä vuodelta ratkaisevat, käytetäänkö samaa tai samankaltaista sääntöä jatkossa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Hieno muuten, että tutustutaan Tukholman metroon, niin meillä Tukholmaan matkaajilla on sitten jotain tietoa taskussa jo etukäteen. :surrur:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Murmuli
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 84
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 13:54

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Murmuli »

Ysietapilla voi siis käyttää bonusäänen, jos on aikaisemmin jättänyt sellaisen antamatta, mutta entä jos ei ole ollenkaan käyttänyt bonusääniä ennen kyseistä etappia? Saako silloin antaa kaksi bonusääntä, vai ainoastaan yhden?

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

^ Vain yhden.

Ysietapilla on käynnissä vain kakkossemin äänestys, jossa siinäkin on jäljellä enää kolme biisiä (kahdeksan on jo pudotettu ja kahdeksan äänestetty finaaliin). Siksi kenenkään bonusääniä ei haluttu pakkoallokoida ysietapille. Todennäköisesti bonusääntä ei kannata tarkoituksella ysietapille säästää. Tai ehkä kannattaakin. Mistä minä tiedän.

Mutta jos ääni unohtuu aiemmin käyttää tai jotakin, niin ysietapilla se sitten odottaa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41812
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Katie Boyle kirjoitti:Semifinaalivaiheessa bonusäänen voi käyttää vain jommassakummassa semissä, ei molemmissa.
Jos tulkitsin oikein, minulla on semifinaalivaiheessa yhteensä kaksi bonusääntä. Onko niin,että voin käyttää näistä toisen ykkössemissä ja toisen kakkossemissä? Kuitenkin niin, että ne on käytettävä eri etapeilla.

Eli voisin antaa bonusääneni esim. kakkossemin nelosetapilla, sitten skipata kuutosetapin ja antaa toisen bonusääneni ykkössemin viimeisellä etapilla?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

^ Muuten kyllä, mutta semit ovat erikokoisia eikä ykkössemissä siksi ole yhdeksättä etappia, vain kakkossemissä on.

Mutta siis periaatteessa kyllä. Semifinaalivaiheen toisen bonusäänensä voi käyttää eri semiin kuin ensimmäisen. Yhdelle etapille on kuitenkin vain yksi ääni, jota ei voi hajauttaa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Onko bonusäänioikeus arvottu puhtaasti ilman suurempia laskutoimituksia vai onko siinä otettu huomioon aktiivisten nimierkkien määrä per aakkonen? :raaps: Alkoi vaan kovasti vaivata. :heh:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41812
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Timoteus kirjoitti:^ Muuten kyllä, mutta semit ovat erikokoisia eikä ykkössemissä siksi ole yhdeksättä etappia, vain kakkossemissä on.
Bonusäänitaulukko on tältä osin kyllä hieman harhaanjohtava!

Miten kun siellä on niitä nimimerkkejä, joiden toinen bonusääni on allokoitu kahdeksannelle etapille. Jos kerran ykkössemissä kahdeksas etappi on viimeinen, niin nämä äänestäjäthän ovat äänestysteknisesti hieman eri asemassa kuin kaikki muut? Eli jos ovat unohtaneet käyttää ensimmäisen bonusäänensä, siirtyykö se automaattisesti kakkossemin yhdeksännellä etapilla käytettäväksi?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Rousku kirjoitti:Miten kun siellä on niitä nimimerkkejä, joiden toinen bonusääni on allokoitu kahdeksannelle etapille.
Allokoinnit eivät ole semikohtaisia. Kirjaimilla H, J, N, T, W ja X alkavien nimimerkkien jälkimmäinen semifinaalibonusääni on allokoitu etapille 8. He siis voivat käyttää sen valintansa mukaan ykkössemin tai kakkossemin etapilla 8. Jos eivät käytä kummassakaan, heillä on sitten ääni kakkossemin etapilla 9.

Rautalangasta, voit käyttää semifinaalibonusäänesi millä tahansa seuraavista tavoista:
  • yksi bonusääni ykkössemin etapilla 4 ja toinen ykkössemin etapilla 6
  • yksi bonusääni ykkössemin etapilla 4 ja toinen kakkossemin etapilla 6
  • yksi bonusääni kakkossemin etapilla 4 ja toinen ykkössemin etapilla 6
  • yksi bonusääni kakkossemin etapilla 4 ja toinen kakkossemin etapilla 6
  • yksi bonusääni ykkössemin etapilla 4 ja toinen kakkossemin etapilla 9
  • yksi bonusääni kakkossemin etapilla 4 ja toinen kakkossemin etapilla 9
  • yksi bonusääni ykkössemin etapilla 6 ja toinen kakkossemin etapilla 9
  • yksi bonusääni kakkossemin etapilla 6 ja toinen kakkossemin etapilla 9
Kaikilla on (muutettavat muuttaen) vastaavat kahdeksan mahdollista yhdistelmää käytössään.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

ESC93 kirjoitti:Onko bonusäänioikeus arvottu puhtaasti ilman suurempia laskutoimituksia vai onko siinä otettu huomioon aktiivisten nimierkkien määrä per aakkonen? :raaps: Alkoi vaan kovasti vaivata. :heh:
On huomioitu aktiivisten nimimerkkien määrä. :joojoo:

Rankkasin alkukirjaimet yleisyysjärjestykseen viisupuntarin tehneiden nimimerkkien määrän perusteella. Tämän rankkauksen perusteella jaoin aakkoset neljän kirjaimen arvontakoreihin. Jos korirajoilla oli tasapelejä, tsekkasin kyseisellä kirjaimella alkavien bonusäänioikeutettujen nimimerkkien tarkan määrän.

kori 1: A J M S
kori 2: E K T V
kori 3: C H P R
kori 4: F I L W
kori 5: D G N O
kori 6: B U X Z
kori 7: Q Y - -

Joka etapille on siis arvottu yksi kirjain joka korista (paitsi vajaakokoisesta seiskasta).

Ääkkösillä alkavia nimimerkkejä ei ole lainkaan. Pelkistä numeroista tai erikoismerkeistä koostuvia on muutama, mutta he eivät ole olleet aktiivisia tällä kaudella.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Katie Boyle
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 599
Liittynyt: 30 Kesä 2005, 19:20
Paikkakunta: London, United Kingdom
Viesti:

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Katie Boyle »

KuvaAkalla Kuva

Avattu: 5.6.1977
Matkustajamäärä päivässä: 5 500
Etäisyys Kungsträdgårdenista: 15,2 km
Syvyys maanpinnasta: 20 m

Akalla sijaitsi naapurikaupunginosiensa tavoin 1900-luvun alusta alkaen sotilasalueella, jonka Tukholman kaupunki osti 1960-luvulla. Lähiön rakentaminen aloitettiin 1973. Alueen korkeimmat 12-13 kerroksiset talot sijoitettiin keskuksen tuntumaan, matalammat puolestaan lähelle Akallan kartanoa. Akalla sai suomalaisittain mielenkiintoisen kadunnimistön, sillä alueella on nimikkokadut mm. Lauttasaarelle, Suomenlinnalle, Raaseporille, Vantaalle, Sibeliukselle ja itse Suomelle.

https://sv.wikipedia.org/wiki/Akalla_(t ... nestation)

Kuva

Alkavalla ensimmäisellä etapilla ketjuäänestyksessä on käytettävissä kolme ääntä. Ketjuäänestys päättyy huomenna klo 21.

Sinulla on tällä etapilla käytössä bonusääni, jos ja vain jos
  • olet kirjoittanut vähintään yhden viestin alueelle ESC 2016 Tukholma tai alueelle UMK 2016 maaliskuun loppuun mennessä, ja
  • nimimerkkisi ensimmäinen kirjain on B, C, D, E, I, M tai Y.
Bonusäänestys päättyy kaksi tuntia ennen ketjuäänestystä. Lähetä bonusäänesi vapaamuotoisella yksityisviestillä metroemäntä Katie Boylelle klo 19 mennessä.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41812
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Jos tällä kierroksella käy niin, ettei ulosheitettävä bottom 2 olekaan yksiselitteinen, niin miten menetellään?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: En gång i Stockholm -pudotuspeli 2.4.–1.5.2016

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Olisiko tämänkin ketjun avausviestiin mahdollisuus saada finaalin sijoitustilasto ensimmäisen kierroksen tulosten selvittyä viimeistään? :kaunis:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Vastaa Viestiin