1. Nimi
Stello (oik: Stella)
2. Ikä
35
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Musta on tainnut vaivihkaa tulla sellainen tällä forumilla..

Tai olenhan mä aina katsonut ne (jos mahdollista), mutta vasta muutaman viime vuoden olen seurannut aktiivisemmin ja ympärivuotisemmin.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
En osaa valita vain yhtä juttua, eli vastaan: koko paketti. Se kansallisuuksien ja kulttuurien (välillä kieltenkin) värikäs sekamelska, näyttävä show, Terry Woganin kommentit...
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Siitä huolimatta, että nykysysteemi on varsin viihdyttävä, näkisin kuitenkin enemmän oikeasti hyvää musiikkia (genresta riippumatta!), eli jättäisin pois sellaisia biisejä, mitkä on tehty vain euroviisuvitseiksi, ja ottaisin niiden tilalle jotain maansa parhaimmistoa, mikä voisi hyödyntää sitä tosiasiaa, että Euroviisuilla on valtava yleisö, ja sitä kautta voisi oikeasti jopa markkinoida ja menestyä..
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
2000+, koska vuonna 2000 löysin Brainstormin (kiitos viisujen!), ja muutenkin olen aktiivisimmin seurannut kuluvalla vuosikymmenellä.
7. Lempiviisumaasi
Mulla ei oikeasti ole suosikkia, kun tulee mieleen mieluisia juttuja vähän joka maasta, mutta vastaan nyt vaikka Latvia, ihan Brainstormin takia!
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
My Star! Sitten ehkä Waterloo.. Molemmat henk.koht. klassikkoja mulle..
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
Ihan pakko vastata Hard Rock Hallelujah!
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
My Star..
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
Irlannin ja Englannin, koska ne voin katsoa telkkarista. Joitakin Suomen karsintajuttuja saatan katsoa YouTubelta, jos jostain nimistä kohutaan paljon tms..
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
En mä muista...
13. Lempiviisuartistisi
Brainstorm!
14. Onko sinulla jotain viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Siideri ja pupellettava herkkupino ovat bonus..
15. Hienoin euroviisumuistosi
Brainstorm! Joo, se menee siis jopa Lordin voiton ohi.. Tosin Lordin voittokin oli fantastinen juttu, mutta se ei mitenkään yllättänyt mua, koska jotenkin sisäisesti tiesin heidän voittavan jo siinä vaiheessa kun kuulin mahdollisuudesta, että osallistuisivat Suomen karsintoihin. Siis en ollut ikinä kuullut Lordia, mutta olin törmännyt nettilehdissä pariin pikkujuttuun, ja tuli vaan tunne, että se olisi NIIN erilaista, että varmasti voittaisi ihan puhtaasta shokista

16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Lähinnä täällä hilluminen ja toisinaan muidenkin viisusaittien plaraaminen, mutta siinäpä ne.. Suomen viisut tuli kyllä nauhoitettua.
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
No ei nyt tule mieleen muuta..