Valvoja: barbarossa

Olisi jo aika. 


Ehkä se kohottaisi vähän Big4- maiden itsetuntoa. Espanja vaikuttaa myös mukavalta maalta, joten jos se voittaisi, niin sinne voisi lähteä viisuilemaan.
Toki olen onnellinen minkä tahansa uuden maan voitosta, sen takia tämä pitkään jatkunut kierre uuden maan voitosta onkin ollut mieluisa. Ja tietenkin Tonin mainitseman Portugalin voitosta tulisin onnelliseksi! Muistan kun Ateenassa tuntemattomat ihmiset tulivat halaamaan ja onnittelemaan Suomen voitosta, tuntui kuin se olisi ollut kaikkien muidenkin voitto, kun Suomi vihdoin ja viimein voitti. 






Islanti
Kypros
Portugali

romualdo kirjoitti:aivan h a l t i o i t u n u t ja he..tin täpinöissä





Aancon kirjoitti:tai Kroatian.


Sittemmin maa on vähän lipsunut tasossaan (siis myös karsintojensa suhteen), ja tittelin on saamassa Venäjä ja Ukraina. Mutta nehän ovatkin juuri voittaneet. Ja Kroatia on ihana maa ja kroatialainen musiikki on ihanaa.
Okei okei OT!
Aancon kirjoitti:Okei okei OT!
Puola oli niin lähellä voittoa ensi kerrallaan ja olisihan tuo maa suht lähellä. 

Malta 

Hauskintahan se voitto olisi toki suoda sellaiselle maalle, joka ei ole vielä voittanut mutta on kunniakkaasti jo yrittänyt monta vuotta, esim. Malta, Islanti tai Portugali.



Joka tapauksessa siinä on edustaja, jolle mielellään soisi voiton. Huippulaulaja, joka osaa ottaa lavan haltuun, ja sympaattisen oloinen ihminen muutenkin. 

Olen vain jotenkin niin tykästynyt kyseiseen maahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin, ja haluaisin joskus matkustaa sinne - ja mikäs olisikaan parempi tekosyy lähteä johonkin maahan kuin Euroviisut!
En kyllä usko voiton irtoavan tänäkään vuonna, mutta tulevaisuudessa sitten...




Tärkeintä kuitenkin on, että voitto kiertää - vieläkin traumoja Irlannin voittoputkesta 90-luvun alusta.

Mieluisia vaihtoehtoja olis tietysti myös Norja ja Suomi. 




Weewa kirjoitti:Perustin tällaisen ketjun, johon jokainen voi tulla kertomaan oman mielipiteensä siitä, minkä maan tai maitten voitosta olisi kaikkein onnellisin. Syyt saavat olla mitä vaan!
), jos viime vuonna olisi voittanut se yks käsinukke... 
Ja voittikin aikoinaan niin huonolla kappaleella, että nyt voisi pistää paremmaksi...)Pete kirjoitti:On melkein helpompaa nimetä ne maat, joiden voittoa ei halua. Turkki, Venäjä, Kreikka ja Ukraina eivät erinäisistä syistä ole Halutuimmat voittajat -listallani.![]()


Pete kirjoitti:On melkein helpompaa nimetä ne maat, joiden voittoa ei halua. Turkki, Venäjä, Kreikka ja Ukraina eivät erinäisistä syistä ole Halutuimmat voittajat -listallani.![]()
Olisi erityisen kiva, jos Ranska, Saksa, Portugali tai Alankomaat voittaisi.


Syytä en osaa selittää! 


Violette kirjoitti:Malta, Islanti tai Portugali.


Liettualle toivoisin voittoa upean kappaleen ja esittäjän vuoksi vuonna 2009. Sveitsille soisin voiton 2009, jotta viisut kehittyisivät rokimpaan suuntaan. Espanjalle Big-4:n viisuinnostuksen lisäämiseksi. 

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa