Valvoja: barbarossa










. Aika naurettavaa, mutta hämäristä piireistä sain tietää!
Tai äänentoistossa on jotain vikaa, joka aiheuttaa äänen äkillisen kovenemisen vain tuon kappaleen kohdalla

Lisäksi 1994 nähtiin kokonaiset seitsemän debytoijaa. Seuraavina vuosina nähtiin vähintään kolme debyyttimaata:






Samiasd kirjoitti:Mutta voiko Serbiaa ja Montenegroa laskea "uusiksi maiksi", kun ne kuitenkin olivat olleet mukana yhtenä maana?

voda07 kirjoitti:Tuossa tulee taas kysymys siitä, voittiko Serbia ensimmäisellä yrityksellään, eli onko Sveitsin ohella mikään maa voittanut ensimmäisellä yrityksellään Euroviisuja?

Haukkanen kirjoitti:Ei,jollei mukaan lasketa Sveitsiä.




Green-Beece kirjoitti:
^
Siis tarkoitatko että jos "Das alte Karusell" olisi voittanut, se olisi ollut voitto ensiyrittämällä??
Jälkikäteen katsottuna ilmaisin itseni hieman epäselvästi.
Sen vuoden toinen viisu. 


Mattokauppias kirjoitti:Serbia ja Montenegro oli aikoinaan valtio. Hajoamisen seurauksena syntyi kaksi valtiota: Serbian valtio ja Montenegron valtio. Eli kyllä Serbia voitti ensiyrittämällään.
Siis kyllä minäkin olen noin ymmärtänyt, vaikka jotkut tuntuu toista mieltä olevan



ESC93 kirjoitti:Serbia & Montenegron tapauksen voi tulkita vielä yhdellä tavalla: Serbia on sama kuin S & M ja Montenegro on uusi valtio, koska valtioliiton muodostaneen sopimuksen mukaan se osapuoli joka päättää irtautua siitä, joutuu selviämään omillaan, kun taas toinen puolisko (tässä tapauksessa Serbia) perii S & M:n kansainvälisen aseman itselleen (esimerkkinä vaikkapa YK:n ja FIFA:n jäsenyys sekä diplomaattisuhteet).


UFOPOLI kirjoitti:ESC93 kirjoitti:Serbia & Montenegron tapauksen voi tulkita vielä yhdellä tavalla: Serbia on sama kuin S & M ja Montenegro on uusi valtio, koska valtioliiton muodostaneen sopimuksen mukaan se osapuoli joka päättää irtautua siitä, joutuu selviämään omillaan, kun taas toinen puolisko (tässä tapauksessa Serbia) perii S & M:n kansainvälisen aseman itselleen (esimerkkinä vaikkapa YK:n ja FIFA:n jäsenyys sekä diplomaattisuhteet).
Oliko näin ollen Serbia ja Montenegro puolestaan sama kuin Jugoslavia?





Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa