Kauniita nuo kappaleet kyllä ovat mutta listan suurin puute on ehkä se, että se tarjoaa kovin yksipuolista kauneutta.

Kaikki biisit romaanisilla kielillä laulettuja ja kolme vieläpä samalta vuosikymmeneltä. Jos pitäisi valita viisi kaikkien aikojen kauneinta euroviisua tavalla, joka kuitenkin tarjoaa jonkinlaisen läpileikkauksen euroviisuista, en kelpuuttaisi tuota viisikkoa sellaisenaan.
Ettei annettu viiden kappaleen lista menisi haastajatta läpi absoluuttisena totuutena, pengoin läpi Viisukuppilan kaikkien aikojen äänestyksen sekä vuosikymmenäänestykset ja laadin "kaikkien aikojen viisikkoa" ajallisesti, kulttuurisesti ja maantieteellisesti täydentävän
Bubblin' Under 25 -listan. Koska kysymys koski kauniita biisejä, jätin tietysti välistä biisit, joita kehuttaisiin todennäköisemmin muunlaisilla adjektiiveilla. Esimerkiksi Viisukuppilan 2000-luvun suosituimmaksi kappaleeksi valittu
Dancing lasha tumbai (Ukraina 2007) ei ole välttämättä kuulu kauneudestaan.
Muutaman biisin hain vuosikymmenäänestystenkin ulkopuolelta. Tämä lista herättää jo varmasti erimielisyyksiä, koska en ole siitä itsekään samaa mieltä.

Mutta eiköhän tästä 5+25:stä jo käypä viisikko löydy. Vielä kun tietäisi, onko kauneimpien viisujen hakuun jokin erityinen syy, siis muukin kuin pelkkä uteliaisuus ja sävelestetiikan kaipuu.
Tanska 1957: Birthe Wilke & Gustav Winckler - Skibet skal sejle i nat
Italia 1958: Domenico Modugno - Nel blu dipinto di blu (Volare)
Tanska 1963: Grethe & Jørgen Ingmann - Dansevise
Saksa 1969: Siw Malmqvist - Primaballerina
Irlanti 1970: Dana - All kinds of everything
Turkki 1975: Semiha Yanki - Seninle bir dakika
Israel 1979: Gali Atari & Milk and Honey - Hallelujah
Alankomaat 1980: Maggie McNeal - Amsterdam
Saksa 1981: Lena Valaitis - Johnny Blue
Kypros 1982: Anna Vissi - Mono i agapi
Espanja 1985: Paloma san Basilio - La fiesta terminó
Irlanti 1987: Johnny Logan - Hold me now
Norja 1993: Silje Vige - Alle mine tankar
Kypros 1994: Evridiki - Ime anthropos ki ego
Puola 1994: Edyta Górniak - To nie ja
Ruotsi 1996: One more time - Den vilda
Viro 1996: Ivo Linna & Maarja-Liis Ilus - Kaelakee hääl
Kroatia 1998: Danijela - Neka mi ne svane
Ranska 2002: Sandrine François - Il faut du temps
Serbia ja Montenegro 2004: Željko Joksimovic - Lane moje
Israel 2005: Shiri Maimon - Hasheket shenishar
Norja 2006: Christine Guldbrandsen - Alvedansen
Portugali 2008: Vânia Fernandes - Senhora do mar
Islanti 2009: Yohanna - Is it true?
Viro 2009: Urban Symphony - Rändajad